tiistai 13. lokakuuta 2015

Paras on hyvän vihollinen

"Me olemme aika yksimielisiä siitä, että al-Assadin hallinnon täytyy olla mukana neuvotteluissa, mutta myös yksimielisiä siitä, että al-Assad ei voi jäädä maansa johtoon. Hän ei voi pitkällä aikavälillä olla osa ratkaisua". Näin sanoi ulkoministeri Timo Soini Luxemburgissa.

Soini sanoi myös, että "hänen legitimiteettinsä, hänen uskottavuutensa on mennyt näiden sotarikoksiksi luokiteltavien tekojen takia. Mutta jotta on myös neuvotteluosapuoli sillä puolella, niin hallinnon kanssa täytyy keskustella."

Tuon luettuani asetin itseni Assadin tilalle ja jäin miettimään miksi osallistuisin neuvotteluihin, jotta olisi "myös neuvotteluosapuoli sillä puolella", kun minulle olisi jo etukäteen ilmoitettu syrjäyttämisestäni ja samaan aikaan läheinen suurvaltaliittolaiseni olisi juuri tarjonnut kouriintuntuvaa apuaan. Ja neuvotteluihin pyrkivät länsimaat olisivat vieläpä todenneet minun olevan sotarikollinen, jollaiset on tapana viedä oikeuteen tai pahimmassa tapauksessa jättää kotimaani tulevien hallitsijoiden tuomittavaksi.

Vastaus on tietenkin, ettei minulla olisi mitään halua osallistua neuvotteluihin. Tämä pitäisi myös Timo Soinin ja länsimaisten poliittisten toimijoiden ymmärtää.

Jos Assadin kanssa siis halutaan neuvotella, olisi länsimaiden syytä tuoda selvin sanoin esiin millä tavalla he armahtaisivat Assadin hänen sotarikoksistaan ja miten järjestäisivät hänen elämänsä vallasta luopumisen jälkeen. Tähän periaatteellinen ja hyveellinen länsi ei tietenkään tule suostumaan, joten ollaan pattitilanteessa, josta kärsivät ennen kaikkea syyrialaiset, mutta myöskin Syyrian naapurimaat ja Eurooppa kasvavien turvapaikanhakijavirtojen muodossa.

Syyrian tapaus osoittaakin jälleen kerran oikeaksi valistusfilosofi Voltairen lausahduksen, jonka mukaan "paras on hyvän vihollinen". Rakentaessaan omaan oikeista periaatteista ja hyveellisyydestä nousevaa ratkaisuaan länsimaat ainoastaan pitkittävät Syyrian kriisiä. 

Selkokielellä sanottuna länsimaat voisivat tinkimällä parhaan ratkaisun hakemisesta käynnistää neuvottelut Syyrian tilanteen ratkaisemisesta milloin tahansa. Mukaan olisi otettava Assad tulevaisuustakuilla ja yhteistyön luominen Venäjän kanssa terroristijärjestö ISISin lyömiseksi. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

 

5 kommenttia:

  1. Eiköhän näistä väliinmenoista ja arabikeväistä ole vihdoin opittu se, että elleivät maat luovu islamista, ainut toimiva hallintomalli on vahva diktaattori.
    Vain sellainen johtaja pystyy pitämään eri kuppikunnat kurissa jolloin yhteiskunta saa mahdollisuuden toimia (edes osan kansaa eduksi).
    Jälki toki on ajottain 'rumaa' mutta itse en näe muuta vaihtoehtoa. Kunnon kuri pitää ääriainekset hiljaisempina kuin nykytilanteessa.
    -Beowolf-

    VastaaPoista
  2. Syyrian kristityt pitävät Venäjän toimia tervetulleena: http://www.jihadwatch.org/2015/10/syrian-christian-leader-russia-really-targeting-isis-while-u-s-airstrikes-are-just-window-dressing

    VastaaPoista
  3. Kovin ovat länsivallat nyt hitaita oppimaan. Ajatellaanpa vaikka Gaddafia; olikos se nyt joskus 2007-8 aikoja, kun hän ilmoitti yksipuolisesti luopuvansa ydinohjelmansa rippeistäkin (kuinka vakavasti otettava se sitten oli alun alkujaankin, sitä en osaa sanoa). Ja kuinkas kävikään; britit ja fransmannit haistoivat tilaisuutensa, ja arabikevään mellakointia narrinkaapunaan käyttäen syrjäyttivät tämän vallasta hetimiten sopivan tilaisuuden tullen. Kovin taisi olla lyhytnäköistä, kuten lienemme jo huomanneetkin. Vaikka reaalipoliitkan kannalta tuo lopputulema kai oli omalla tavallaan arvattavissakin; yksipuolisen myönnytyksen tehnyt saa toki vuolasta imartelua osakseen (ainakin ensi alkuun), mutta kun tuulen suunta vähänkään kääntyy, tämä joutuukin sitten inhimillisen itsekkyyden uhriksi saman tien.

    Sen sijaan esim. Pohjois-Korea, jota täytynee pitää de facto ydinmahtina ainakin v. 2006 lähtien, on jätetty kutakuinkin rauhaan, "normaalia" diplomaattista ärhentelyä lukuunottamatta. Joten minkähän johtopäätöksen esim. iranilaiset ovat esim. näistä esimerkeistä tehneet? Noinkohan vain suostuvat enää kuuna päivänä luopumaan ydinohjelmastaan, varsinkin kun länsivaltojen joukkoja on tälläkin hetkellä lähes kaikissa lähialueen maissa, ihan siinä naapurissakin.

    Eivät kehitysmaalaisetkaan toki tyhmiä ole. Epäilemättä niin Assad kuin iranilaisetkin ovat tehneet omat päätelmänsä länsivaltojen luotettavuudesta näissä(kin) asioissa, ja toimivat sen mukaisesti. Siihenhän tuo kaveeraaminen venäläisten (ja kiinalaisten) kanssa myös pitkälti perustuu, kv-politiikassa kun kavereita ovat lähinnä ne, jotka eivät ainakaan kaiken aikaa yritä lyödä puukkoa lapaluiden väliin, kun hiemankin selkäänsä kääntää... Olkoonkin, että lopputuloksena on lähinnä huonoja ja erittäin huonoja vaihtoehtoja. Valitse nyt sitten niistä se ns. pienin paha...

    J.Edgar

    VastaaPoista
  4. Aikoinaan Kekkonen opetti, että Suomi ei voi olla ulkopolitiikassa tuomari, mutta Suomi voi olla lääkäri. Kekkonen tuntuu aina vaan viisaammalta valtiomieheltä, varsinkin verrattuna näihin nykyisiin kataisiin, orpoihin ja sipilöihin. Soini tosiaankin puhuu suulla suuremmalla, on kuin se koulupihan pikkupoika, joka luimistelee ison pojan selän takana ja uhoaa isommilleen.

    Maailmanpolitiikka on raakaa peliä, suurvallat on ennenkin sopineet kaikenlaista päidemme yli kysymättä meiltä mitään. 1939 uskottiin, ettei sotaa tule, pääministeri Cajander onnitteli hallitusta, ettei vähiä varoja ollut tuhlattu aseisiin.

    Tämä olikin ihan järkevä mielipide, kuka olisi uskonut, että Saksa ja Neuvostoliitto löytävät toisensa, periviholliset?

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!