Tuija Siltamäen kysymys ja tosiasiat

Kolumnisti Tuija Siltamäki kysyi, että "jos tällä veroasteella ei saa edes säällistä vanhustenhoitoa, mistä ihmeestä me oikein maksamme?" Tämä on hyvä kysymys, mutta sen jatko ei:"jos tämä idea menee läpi, mitä valtiolle kuuluneita tehtäviä meille seuraavaksi ulkoistetaan?"

Tosiasia kuitenkin on, että valtiomme on kroonisesti velkaantunut eli valtakunnallinen hallintomme on vuosi vuoden jälkeen käyttänyt enemmän rahaa kuin verotus ja muut yhteiskunnan tulonlähteet ovat tuottaneet. Ja tästä syystä Suomessa on pakko joko supistaa julkisia menoja tai lisätä niiden rahoittamiseksi hankittavia tuloja. 

Jälkimmäinen on tunnetusti vaikeaa ja hidasta, sekä lisäksi epämiellyttävää niille, joille työn tekeminen ei ole ylimmäinen kutsumus. Eikä miljardeja - tai edes miljoonia - vuodessa tuottavien yritystenkään taikominen tyhjästä ole valitettavasti realistista. 

Näistä syistä on katsottava menopuolta sillä silmällä, että suurista eristä löytyy eniten vähennettävää ja pienistä vähemmän. Eli ei muuta kuin vuoden 2025 käyttökohteittain tehty jaottelu esille ja katsomaan mistä siellä voitaisiin säästää.

* * *

Ylivoimainen ykkönen meidän valtiomme menoissa on terveydenhuolto, joka nielaisee kokonaismenoista lähes kolmanneksen. Olisiko Tuija Siltamäellä tai arvoisalla lukijallani siis ehdotuksia siitä, mitä sairauksia jättäisimme hoitamatta - lieviä flunssien kaltaisia riesoja vai lähes varmuudella kuolemaan johtavia tauteja? Vai kannattaisiko sittenkin jättää tekemättä kaikenlaiset sairauksia ennalta ehkäisevät toimet?

Toisena valtion menoissa tulee sosiaaliturva, joka syö neljänneksen valtiolle sälytetyistä yhteisistä menoistamme. Tähän taitaa liittyä Siltamäen huoli vanhusten hoitamisesta. Mutta onhan tämän kokonaisuuden alla toki monta muutakin mahdollista säästökohdetta maahanmuuttajien palveluista lapsiperheiden tukeen. Siitä vain valitsemaan, ketkä jätetään nykyistä vähemmälle. 

Näiden kahden menokohteen jälkeen olemme tarkastelleet jo reilusti yli puolta valtion kaikista menoista. Jäljellä on siis vain pikkurahoja. 

Niistä suurin on koulutus, joka vie yli kymmenen prosenttia kokonaisuudesta. Pitäisikö siis luopua ilmaisesta peruskoulusta ja periä siitä kohtuullinen maksu. Vai kenties kasvattaa luokkakokoja sekä luopua koulunkäyntiavustajista? Vai pitäisikö säästöt suunnata vaikkapa lukioihin tai ammattikouluihin - vai kenties antaa yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen kerätä rahansa näiden opinahjojen menot kattavilla lukukausimaksuilla?

Nyt olemme listanneet jo noin kaksi kolmannesta valtion menoista. Seuraavana tulisivat - järjestyksessä - yleinen julkishallinto, elinkeinoelämän edistäminen, puolustus, yleinen järjestys ja turvallisuus, vapaa-aika-kulttuuri-uskonto sekä asuminen-yhdyskunnat. Näistä suurin on samaa suuruusluokkaa kuin valtion budjetin alijäämä ja pienin - luvalla sanoen - mitätön.

* * *

Kirjoitin tämän listan siksi, että se ehkä auttaa minua itseäni, Tuija Siltamäkeä ja teitä - arvoisat lukijani - muistamaan ne syyt, miksi juustöhöylä on niin houkutteleva työkalu valtiovarainministereille. Se ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, etteikö myös sellaiseen käyttäminen tarkoittaisi tosielämässä erilaisista julkisten palveluista tinkimistä. Siis vaikkapa vanhusten hoitamisesta, lasten koulutuksesta tai ulkoisesta ja sisäisestä turvallisuudesta.

Samalla se osoittaa, että oikeasti vaikuttavia menosäästöjä on saatavissa vain julkisesta terveydenhuollosta ja sosiaaliturvasta - sekä vähemmässä määrin koulutuksesta. Niinpä ehdotus maamme vuosi vuodelta kasvavan vanhusväestön hoidon siirtämisestä - ainakin nykyistä enemmän - heidän lapsilleen on mitä relevantein ehdotus helpottamaan valtion budjettiongelman ratkaisemista. 

Toki on myös niin, ettei se ole ainoa mahdollisuus, mutta sen käyttämättä jättäminen edellyttäisi vastaavan säästön tuovaa vaihtoehtoa. Toivottavasti nämä vaihtoehdot ovat Siltamäen kolumnin seuraavan kolumnin aiheena, sillä muussa tapauksessa hänen tässä ruotimansa kirjoitus menee vain turhanaikaisen valittamisen kategoriaan? Eikä sellainen helpota valtiovarainministerin ja hallituksen työtä millään tavalla.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomen oiva päätös kantaa hedelmää
Suomalaisten siniset silmät tulevat kalliiksi
Tieverkoston rapautuminen pysähtyi