Alistummeko kiristykseen?

Turkin ja Kreikan rajalle on kokoontunut noin 13 000 ihmistä etsimään pääsyä EU:n alueelle. Toistaiseksi kreikkalaiset ovat torjuneet kovin keinoin heidän aikeensa.

Ottaen huomioon vuoden 2015 vaikutukset monien EU-maiden politiikkaan, talouteen ja turvallisuustilanteeseen on selvää, että uusi kansainvaellus saisi aikaan vaikeasti ennakoitavan vallankumouksen länsimaisen kulttuurin kehdossa. Lisäksi on olemassa riski siitä, että tulijat levittävät eurooppalaiseen väestöön koronavirusta vaikeasti hallittavalla tavalla. Näistä syistä tilanne on myös Suomen kannalta äärimmäisen kriittinen.

Turkin kannalta kyse lienee kahdesta suuresta tekijästä. Niistä ymmärrettävä ja hyväksyttävä on maan alueelle kasaantunut monimiljoonainen kotimaistaan lähteneiden ja EU:n alueelle hamuavien ihmisten joukko. Erdogan on oikeassa siinä, ettei tuollaisen joukon elättäminen ole yksin Turkin tehtävä - ei ainakaan muiden kuin syyrialaisten osalta.

Tästä pääsemme toiseen kohtaan. Se on Syyrian sisällissota, johon myös Turkki on sotkeentunut. Juuri nyt parasta, mitä se voisi tehdä olisi vetää joukkonsa pois ja antaa naapurimaansa diktaattorin ottaa haltuunsa islamistien hallitsema Idlibin alue, jonne on kokoontunut nimenomaisesti ääri-islamistisia kapinallisia ja heidän tukijoukkojaan.

Välitön ongelmien aiheuttaja Turkille lienee ollut se, että maan sotilaita on kuollut Syyrian puolella venäläisten tukemien hallituksen joukkojen iskuissa. Niinpä presidentti Erdogan on vaatinut  Ranskan presidentiltä Emmanuel Macronin kanssa käymissään keskusteluissa selvää ja konkreettista tukea Natolta ei vain sanoina vaan myös tekoina.

Suomeksi tämä tarkoittaa sitä, että Erdogan vaatii Natoa tukemaan omia imperialistisia pyrkimyksiään palauttaa osa vanhaa ottomaanien imperiumia. Ja tässä pelissä se käyttää painostuskeinona niitä kehitysmaalaisia, jotka haluavat etsiä korkeampaa elintasoa lähtemällä Turkista Eurooppaan.

Kreikan ja Turkin rajalla panokset ovat siten äärimmäisen korkeat. Toivoa sopii, että EU löytää lopultakin yksimielisyyden siitä, ettei Unionin sisälle tulevaa kansainvaellusta voida sallia ja ryhtyy tarvittaviin toimenpiteisiin. Eli siirtyy sille linjalle, joka on vallitseva esimerkiksi Unkarissa ja Itävallassa.

Jos tämä vaatii turvapaikanhakuoikeuteen liittyvän kansainvälisten sopimuksen muuttamista, olkoon sitten niin. Hyväksyttävä peruste sille on se tosiasia, että sopimusta väärinkäytettiin jo vuonna 2015 laajassa mitassa - siitä kiistattomana merkkinä on se, että Suomeen tuolloin saapuneista irakilaismiehistä suuri osa oli ISIS:iä vastaan sotimaan haluttomia sotilaskarkureita.

Meille EU:n kansalaisille oleellinen kysymys tässä tilanteessa on siten se, että alistummeko me tukemaan turkkilaista imperialismia kiristysuhan alla, vai pystymmekö lopultakin sopimaan jäsenmaiden kesken sellaisista toimista, ettei kiristysyrityksellä ole vaikutusta. Jos tähän pystymme, turvaamme myös oman eurooppalaisen kulttuurimme ja maanosamme poliittisen rauhallisuuden pitkälle tulevaisuuteen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tuleeko vuodesta 2020 kansainvaellusten merkkivuosi
Onko edessä uusi kansainvaellus?
EU:n rahojen loppuminen Turkissa ajaa kansainvaeltajia kohti Kreikkaa