Tutkimuksessa selvitettiin trendejä ja sosioekonomisia tekijöitä, jotka vaikuttavat päästöjä aiheuttavien kulkuvälineiden/sähköautojen omistukseen. Työssä hyödynnettiin tietoja norjalaisista kotitalouksista, jotka olivat omistaneet minkä tahansa ajoneuvon vuodesta 2005 vuoteen 2022. Tämä tarkoittaa 2,4 miljoonaa kotitaloutta eli tutkijoiden aineisto oli varsin edustava Norjan kokoisessa yhteiskunnassa.
Tulosten mukaan yli puolella vähintään yhden sähköauton omistavista kotitalouksista oli vuonna 2022 kolme tai useampia fossiilitonta ajoneuvoa, mikä osoittaa kyseisten perheiden sijoittuvan varakkaimpaan osaan väestöstä. Vain joka kymmenes kotitalous, joka oli joskus omistanut sähköautoja, oli luopunut sellaisesta vuoteen 2022 mennessä eli uusia autoja hankittaessa aiemmatkin ajoneuvot ovat jääneet perheiden käyttöön.
Tutkimuksessa osoitettiin myös, että matala tulotaso, lasten läsnäolo ja työskentely asuinpaikkakunnan ulkopuolella ovat yhteydessä fossiilisia päästöjä aiheuttavien ajoneuvojen omistamiseen. Toisaalta kotitalouden koko ja korkea koulutustaso vaikuttivat sähköisten ajoneuvojen omistukseen positiivisesti.
Tutkimus luonnollisesti koskee pelkästään Norjaa eikä siitä voi vetää suoraan esimerkiksi Suomea koskevia johtopäätöksiä. Näistä rajoitteista huolimatta sen tulokset - erityisesti useiden autojen hankinta yksittäisille perheille - osoittivat, etteivät sähköautot itsessään tarkoita välttämättä sitä, että maapallon ympäristökuormitus vähenisi niiden markkinoille tulemisen seurauksena.
Ehkä jopa toisin päin, koska sähköautojen valmistaminen tuottaa jopa suurempia ympäristöpäästöjä kuin polttomoottoriautojen, vaikka itse autojen käyttövoima tuotettaisiinkin päästöttömästi - eikä asia ole aina edes näin, ei ainakaan Saksassa.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
