Grönlannin rekikoira eli qimmit

Grönlannin inuiitit ovat käyttäneet omaa rekikoiraansa apunaan yli 800 vuoden ajan. Tämän koirarodun - qimmitin - kanta on pienenemässä nopeasti useista syistä, kuten ilmastonmuutos, kaupungistuminen ja moottorikelkkojen käytön lisääntyminen. 

Tuoreessa monikansallisessa tutkimuksessa tutkittiin näiden koirien ja niiden esi-isien geenien muuntelua selvittääkseen, kuinka vuosisatojen eristäytyneisyys on muovannut qimmitien populaatioita. Lisäksi tutkijoita kiinnosti, millainen vaikutus eurooppalaisten mukanaan tuomilla koirilla on ollut nykyisiin Gronlannin rekikoiriin. 

Tutkimuksessa löydettiin kolme selvästi erottuvaa alueellista koirapopulaatioita sekä todisteita siitä, että koirien genomeihin oli vaikuttanut kaksi kertaa kanadalaisisten inuiittien koirista peräisin olevaa geneettistä ainesta. Sen sijaan nykyisissä qimmit-koirissa on vain vähän eurooppalaista perimää. 

Lisäksi tutkijat havaitsivat, että koirissa oli vain vähän viimeaikaista sisäsiittoisuutta, vaikka niiden monimuotoisuuden taso oli alhainen. Tämä tilanne on hyvä, mutta sikäli vaarallinen, että mikäli näiden koirien lisääntymisessä hyödynnetään koirien jalostuksessa yleistä sisäsiittoisuutta, saattavat haitalliset geenimuodot yleistyä ja vaikuttaa sitä kautta koko koirarodun elinvoimaan.

Tutkijoiden mukaan heidän tuloksiaan voidaan käyttää Grönlannin rekikoirien suojelutoimissa niiden ympäristön muuttuessa yhteiskunnallisen kehityksen mukana varsin nopeasti. Tämä olisi sikäli tärkeää - tai ainakin mielenkiintoista - että koirarotu on yksi maailman vanhimmista. 

Päivän aiempi merkintä:
Poliisi ampui miehen

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hevostietoa pikkutytöille ja ravimiehille 
Russakan ihmeelliset seikkailut
Susi jo syntyessään - vai onko sittenkään?

Hevostietoa pikkutytöille ja ravimiehille

Hevoset ovat olleet ihmisen historiassa äärimmäisen tärkeä työjuhtia ja liikkuvien sotajoukkojen "ajoneuvoja". Puhumattakaan niiden roolista myös Härmän häjyjen ajopeleinä, joilla ajettiin Härmän seutuvilla komiasti vaikka kamariin asti tai särjettiin talon portaat, jotta kansa muistaisi pelätä ohjaksissa olleita puukkomiehiä.

Tosin nykyiset hevoset säästyvät - ainakin länsimaissa - työnteosta ja häjyjen ajeluilta, ja ovat niiden sijaan muuttuneet erilaisten ravi-, laukka-, kouluratsastus- rodeo- ja muiden kilpailujen urheiluvälineiksi sekä erityisesti pikkutyttöjen rakkaiksi lemmikeiksi. Ja tietenkin vedonlyöjien riskipelien kohteeksi.

Ehkäpä juuri näistä syystä näitä eläimiä on syytä käsitellä tässäkin blogissa. Tai tarkemmin ottaen kertoa uusinta tieteellistä tietoa niiden evoluutiosta jo siitäkin syystä, että blogin nimessä esiintyy sana "professori", joka on Suomessa kunkin tieteenalan johtavan tutkijan virkanimike.

* * *

Mutta mennäänpä asiaan: Yvette Running Horse Collin - eli lakotakielen mukaisesti Tašunke Iyanke Wiƞ - ja kumppanit ovat tehneet monitieteisen ja alkuperäiskansojen tietoihin perustuvan tutkimuksen hevosten evoluutiosta. Se vahvisti hevosten kehittyneen Pohjois-Amerikassa, ja osoitti, että jäätiköiden pohjois- ja eteläpuoliset populaatiot eriytyivät toisistaan voimakkaasti viimeisen jääkauden aikana. 

Jäämassojen pohjoispuoliset hevoset liikkuivat Pohjois-Amerikan ja Aasian välillä Beringian ollutta maakannasta pitkin noin 50 000 - 13 000 vuotta sitten, kunnes meri valtasi ilmaston lämmetessä kyseisen alueen ja sen eri puolille jääneiden hevospopulaatioiden välinen yhteys katkesi. 

Samalla ilmaston lämpeneminen avasi Beringian hevosille  jäätiköttömän käytävän etelään päin, ja ne levisivät aina Keski-Amerikkaan asti. Tästä levinneisyysalueen kasvusta huolimatta hevoset kärsivät ravinnon niukkuudesta - ja varmaankin myös metsästyksestä - mikä rajoitti laumojen kasvua ja ajoi ne lopulta sukupuuttoon oman evoluutionsa kehdossa. 

Niinpä Amerikassa ei enää nähty hevosia ennen kuin eurooppalaiset valloittajat kuljettivat niitä mukanaan vallatakseen koko mantereen sitä asuttaneilta alkuperäiskansoilta. Heiltä pääsi karkuun eläimiä, jotka levisivät vapauden saatuaan Pohjois-Amerikan tasangoille lisääntyen niin, että parhaimmillaan karkureista kehittyi miljoonapäisiä villihevoslaumoja, jotka vaeltelivat pitkin preerioita. 

Nykyisin hevoslaumat ovat kuitenkin kutistuneet siten, että koko mantereella elää vain noin 37 000 vapaata mustangia. Enkä usko, että yksikään niistä tiedostaa olevansa oman lajiryhmänsä evoluution syntysijoilla.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Luonnonsuojelu ja eliöiden sopeutuminen
Russakan ihmeelliset seikkailut
Saksalaista paskatietoa