Suosittua juuri nyt!

Näytetään tekstit, joissa on tunniste kosovolaiset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kosovolaiset. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 27. marraskuuta 2019

Verikoston kieltävä sopimus

Kirjoittelin kesällä tapauksesta, joka osoitti ruotsalaistyyppisen kulttuurin saapuneen Suomeen. Enkä tarkoittanut sillä perinteisiä viikinkien jälkeläisten elämäntapoja, vaan uudemman ajan rikollisten toimintamalleja.

Helsingin Sanomien mukaan tämä tapaus on nyt oikeudessa. Ja asiasta on saatu uutta tietoa, joka kertoo karua kieltä tästä uudenlaisesta eurooppalaisesta kulttuurista. Siis siitä käyttäytymismallista, josta meille antoivat näytteen henkilöt, jotka olivat kotoisin Mitrovican kaupungista Kosovosta.

Jutun otsikossa mainittiin, että tapauksessa asianomaisina olevien "sukujen välillä oli voimassa verikoston kieltävä sopimus". Tosin tämä sopimus oli vain määräaikainen ja tulee päättymään joulukuun alussa eli muutaman päivän kuluttua tästä hetkestä.

Jutussa kerrottiin edelleen, että toista sukua oli painostettu poistumaan koko Suomesta. Ajatuksena siis oli, että "joko te olette tai me olemme täällä Suomessa".

Oikeudessa kuultiin myös näkemys, jonka mukaan "he ovat ilmeisesti kateellisia, kun hän on onnistunut rakentamaan yrityksen täällä Suomessa. He eivät ole onnistuneet tekemään mitään."

Päätyi oikeus mihin tahansa lopputulokseen, on selvää etteivät nämä kosovolaismaahanmuuttajat ole sellaista joukkoa eivätkä edusta sellaista kulttuuria, jota minä haluan Suomeen. Syynä näkemykseeni ei ole minkäänlainen rasismi, vaan kyseisten henkilöiden oma toiminta ja heidän sivistyneeseen yhteiskuntaan sopimattoman kulttuurinsa erityispiirteet.

En siis halua kenellekään maassamme asuvalle edes tulevan mieleen, että hän voisi sopia määräaikaisen verikoston kieltävän sopimuksen toisen samanlaisen kanssa. En edes osana monikulttuurista yhteiskuntaa.

Ja juuri siksi minä haluan Suomen muuttavan maahanmuuttopolitiikkaansa sellaiseksi, että verikostoa ajattelevien ihmisten määrä yhteiskunnassa jäisi mahdollisimman alhaiseksi. Tätä näkemystäni vahvistaa myös se, että Suomen kaltaista monikulttuurisuuteen pyrkivää pakolaispolitiikkaa jo pidempään harrastanut Ruotsi on ajautunut suuriin vaikeuksiin tulijoiden tässä puheena olevassa tapauksessa nähtyjen kulttuuristen erityispiirteiden takia. Jälkeläisemme ansaitsevat paremman yhteiskunnan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Perinteisiä kylätappeluita vai ruotsalaistyyppistä väkivaltaa?
Rantautuiko ruotsalainen kulttuuri Helsinkiin?
Yli puolet Helsingin tunnistetuista seksuaalirikosepäillyistä on maahanmuuttotaustaisia

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!