Suosittua juuri nyt!

Näytetään tekstit, joissa on tunniste huolellisuus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste huolellisuus. Näytä kaikki tekstit

torstai 5. syyskuuta 2024

Hallitus toimii ja oppositio räksyttää

Petteri Orpon (kok) hallitus sai vuoden 2025 talousarvioesityksensä valmiiksi. Siinä oli ehkä mielenkiintoisinta se, että itse budjettiriihi kesti suunnitellun kahden päivän sijasta vain yhden vuorokauden.

Tämä kertoo nähdäkseni kahdesta asiasta. Niistä ensimmäinen on ilman muuta se, että budjetin valmistelutyö oli valtiovarainministeri Riikka Purran (ps) johdolla tehty poikkeuksellisen huolellisesti. Ja toinen se, että kaikesta medioissa näkyneestä pintakuohusta huolimatta maamme valtioneuvosto on poikkeuksellisen toimintakykyinen.  

Toivoa sopii, että budjetista seuraa niitä asioita, joita hallitus siltä toivoo. Eli "vahvistaa talouden kasvuedellytyksiä". Ja "yksityisen sektorin vetämä talouskasvu turvaa myös julkisen talouden rahoituspohjan". Sekä "julkisen talouden vaikean tilanteen vuoksi päätetyt nopeavaikutteiset velkaantumista hillitsevät toimet etenevät".

* * *

Yle puolestaan julkaisi uuden puoluekannatusmittauksensa. Sen mukaan Antti Lindtmanin johtama SDP on noussut Suomen suosituimmaksi puolueeksi syömällä laitavasemmiston kannatusta: sekä Vihreät että Vasemmistoliitto supistuivat selvästi edellisestä puoluekannatusmittauksesta. Tämä on luonnollisesti erinomainen muutos, vaikka taitaakin perustua paljolti demareiden näkyvimpien edustajien hallituksenvastaiselle räksyttämiselle

Samaan aikaan päähallituspuolueiden eli Kokoomuksen ja Perussuomalaisten - mutta myös Kritillisdemokraattien - kannatus oli niin ikään kasvussa. Tämä osoittaa, että yhä suurempi suomalaisista on ymmärtänyt maan vaikean taloudellisen tilanteen ja hyväksyy siksi hallituksen julkiseen talouteen kohdistamat leikkaukset ja muut päätökset. Sekä ehkäpä myös sen, että kansa on huolissaan valtiontalouden edelleen järkyttävän suuresta alijäämästä.

Ylen kannatusmittauksen ehkäpä huvittavin muutos oli se, että Perussuomalaiset nousi jälleen suurimmaksi työntekijäpuolueeksi huolimatta SDP:n kannatuksen lähes kahden prosenttiyksikön noususta. Tämä jos joku alleviivaa sitä, että maata työnteollaan pystyssä pitävät ihmiset ymmärtävät päivä päivältä paremmin sen, ettei poliittinen vasemmisto suinkaan aja heidän kannaltaan järkeviä asioita, vaan jotain aivan muuta.  

Lopuksi kiinnitän teidän - arvoisat lukijani - huomionne RKP:n kannatuksen matamiseen vain 3,6 prosenttiyksikössä. Tämä tosiasia lienee taustalla niissä ulostuloissa, joita puolueen piiristä on nähty julkisuudessa. Budjetin nopea valmistuminen on kuitenkin merkki siitä, että puolueen johto on reaalipolitiikassaan vastuullinen ja huolehtii omasta hallitusvastuustaan asianmukaisesti.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Perussuomalaisten laimea äänestysaktiivisuus antaisi SDP:lle, Vihreille tai RKP:lle lisäpaikan europarlamenttiin
Ylen toimitus näytti keskisormea
Gallupdemokratian vastainen päätös

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!