HS:n pääkirjoitus päätyi tähän blogiin siksi, että siinä oli kaksi kohtaa, joita voisi pitää vähintäänkin mielenkiintoisina. Niistä ensimmäinen oli toteamus, jonka mukaan "ligniinin jalostusarvo on aivan toista luokkaa kuin sellun: ligniinin kilohinta on 10–150 euroa kilolta, kun sellukilosta on saanut viime aikojen korkeasuhdanteessa 70 senttiä".
Tämä on tietenkin sinänsä totta, mutta vertailu on sikäli outo, ettei sellua tehdä ligniinistä, vaan nimensä mukaisesti selluloosasta. Ja siten sen asettelu on kuin vertaisi lihapullia hajuveteen. Eli kyseessä ei ole "joko tai"-tilanne vaan "molempi parempi"-mahdollisuus.
Vielä oudompi oli kirjoituksen loppukaneetti, jonka mukaan "kun puusta saatava rahamäärä kymmenkertaistuu... metsään voi jättää enemmän puita kasvamaan tulevien keksintöjen materiaaliksi – tai ihan muuten vain."
Kirjoittajan logiikka perustunee oletukseen, jonka mukaan metsäteollisuutemme tähtäisi johonkiin kiinteään lopputulokseen eli tietyn suuruiseen voittoon. Siis tuloon, joka määräytyy tuotteen nettomyyntiarvon ja määrän välisen kertolaskun avulla.
Tämän näkemyksen osoittaa vääräksi jo se, että Suomessa on jo viidenkymmenen vuoden ajan jätetty metsiin puuta enemmän kuin sieltä on hakattu, vaikka samalla metsistä poistetun puun määrä on kasvanut tehokkaan metsänhoidon ansiosta. Niinpä metsiemme puumäärä on nyt aivan oleellisesti suurempi kuin minun lapsuudessani - samoin kuin metsäteollisuuden tuottama liikevoitto.
Lisäksi voi miettiä sitä, että jos ihmiseltä on kadoksissa tavallinen sukka, hän tuskin vaivautuu etsimään sitä kovinkaan pitkään. Jos sen sijaan kadoksiin joutuu arvokas timanttikultakoru, näkee sen omistaja epäilemättä melkoisen vaivan löytääkseen koristeensa. Pääkirjoittajan näkemyksen, jonka mukaan puun arvon kasvu johtaisi sen käyttämättä jättämiseen, mukaan pitäisi käydä toisin päin.
Pääkirjoituksen virheellinen logiikka on kuitenkin yleinen niiden ihmisten parissa, jotka haluaisivat suojella metsiämme joko luonnon monimuotoisuuden tai ilmastonmuutoksen torjunnan takia. Sikäli he ovat kuitenkin oikeassa, että keskusjohtoinen yhteiskunta voi metsien arvon noustessa määrätä metsiä hakkuukieltoon ilman, että sen saamat veroluontoiset tulot vähenevät.
Mutta samalla tuo keskusjohtoinen yhteiskunta menettää arvonnousun seurauksena kasvavan verotulon, joka mahdollistaisi julkisten palveluiden parantamisen. Tai jolla voitaisiin esimerkiksi tasapainottaa suomalaisen yhteiskunnan akuuttia taloustilannetta, jonka korjaamiseen Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos juuri totesi tarvittavan ensi hallituskaudella neljän miljardin euron vuosittaista sopeuttamista.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vihreä metsäpolitiikka menee metsään
Merkittävän viikon päätteeksi
Suomalaiset metsäyritykset palkittiin vastuullisuudesta
Vihreä metsäpolitiikka menee metsään
Merkittävän viikon päätteeksi
Suomalaiset metsäyritykset palkittiin vastuullisuudesta
