Nigerian islamistien opetukset

Yle kertoi tänä aamuna siitä kuinka Länsi-Afrikan ISIS eli ISWAP on noussut nopeasti merkittäväksi tekijäksi Nigeriassa. Jutun mukaan järjestö hyökkää Nigerian armeijaa vastaan ja kerää ihmisiltä veroja, mutta ei harrasta tavallisiin ihmisiin kohdistuvaa terrorismia toisin kuin sen islamistinen kilpailija Boko Harum.

Nigerian tilanne on mielenkiintoinen siinä, että se osoittaa islamistien hajaantuvan varsin helposti pienempiin ryhmittymiin. Näinhän kävi Al Qaidalle, näin kävi Syyriassa ja nyt siis myös Nigeriassa.

Nähtäväksi jää millä tavoin väestöräjähdyksen keskellä olevan ja monikulttuurisen Nigerian keskushallinto selviää ISWAPin luomasta haasteesta. Syntyykö Afrikan väkirikkaimpaan valtioon jonain päivänä samanlainen kaaos kuin Syyriaan, vai jääkö islamistien vaikutus paikalliseksi.

Joka tapauksessa on selvää, että nyt kuultu uutinen on tulkittava varoitukseksi monikulttuurisuuteen ja islamilaisuuteen kuuluvista riskeistä. Siksi myös Suomessa olisi huolehdittava siitä, että kaikki maassamme asuvat ihmiset kokevat kuuluvansa suomalaiseen kulttuuriperintöön.

Tämä on juuri nyt tärkeämpää kuin milloinkaan, koska maastamme on lyhyessä ajassa - eli vuodesta 2015 alkaen - saanut turvapaikan 16 143 ihmistä, pääosin muslimeja. Heidän lisäkseen tänne on jäämässä noin 5 000 laitonta irakilaista oleskelijaa ja iso määrä perheisiin yhdistettäviä.

Tilanteen tekee erityisen vakavaksi se, etteivät kotouttamistoimet ole toimineet oikein missään länsimaassa. Siitä varoittava ja meille läheinen esimerkki on Ruotsi.

Asia on kyllä Suomessa hyvinkin tiedossa. Siitä kertoi myös aamun Helsingin Sanomat, jonka mukaan suomalaispoliitikot ovat kuunnelleet varsin lennokkaitakin ehdotuksia päästäkseen eroon täällä laittomasti lontivista irakilaisista.

Toisaalta meillä on myös ihmisiä, joiden mukaan tulijat muuttuisivat yhteiskunnan kantaviksi voimiksi, kunhan heitä vain kotoutettaisiin riittävästi. Tästä suorastaan huvittavan esimerkin antoi sisäministeri Kai Mykkänen ehdottamalla maahanmuuttajille kokeita suomalaisen yhteiskunnan pelisäännöistä. Toisin sanoen hän tunnusti, ettei kotouttamistoiminnassa ole tähän mennessä oltu lainkaan kiinnostuneita oppien perille menemisestä, vaan on luotettu tulijoiden omaan kiinnostukseen.

Ei siis ihme, että Jussi Halla-aho vertasi kotouttamista intiaanien sadetanssiin, jonka jokainen intiaanikin tietää turhaksi, mutta jota kuitenkin harrastettiin, koska käsillä oli suuri ongelma, jolle piti tehdä jotain - ellei muuten niin oman ja muiden intiaanien mielen rauhoittamiseksi.

Tarkoitan tällä kirjoituksella siis sitä, että meidän suomalaisten pitäisi lopultakin ottaa maahanmuuton aiheuttamat haasteet tosissamme. Olisi huolehdittava siitä, ettei yhteiskuntamme monikulttuuristu eivätkä Nigerian - tai Ruotsin - kaltaiset ikävät ilmiöt vakiinnu meidänkin yhteiskuntaamme.

Tehokkain ja varmin keino tämän tavoitteen saavuttamiseksi on ns. humanitaarisen maahanmuuton vähentäminen joko suoralla rajavalvonnalla tai tulijoiden etuuksien eli maamme houkuttelevuuden minimoimisella. Kotouttamisella - jos sitä edelleen halutaan yrittää - pitäisi puolestaan olla selvä tavoite irrottaa tulijat omasta kulttuuritaustastaan. Tämä tehtävä saattaa olla mahdoton, mutta pienen toivonpilkahduksen voi halutessaan nähdä siinä, etteivät intiaanitkaan enää harrasta sadetansseja.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Nigerialaisnainen sai jäädä lapsensa kanssa Suomeen
Nigerialaiskertomuksen todennäköisyydestä
Yllättävä käänne Gambian silpomisdraamassa