Suosittua juuri nyt!

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Annalea Lohila. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Annalea Lohila. Näytä kaikki tekstit

tiistai 10. elokuuta 2021

IPCC julkaisi raportin ja minä löysin muunneltua totuutta

IPCC julkaisi uuden ilmastoraportin eilen. Sen sanoma oli tutun oloinen jo aiemmista raporteista: toimenpiteet pitää tehdä nyt, eikä viidestoista päivä, sillä muuten meidät perii hukka. 

Eilisiä uutisia seuratessani kiinnitin huomiota pariin seikkaan. Seikkaan, joita en tiedettä ammatikseni tekevänä olisi halunnut nähdä. 

Niistä ensimmäinen oli Ylen uutisessa, johon oli kopioitu edellä mainitusta raportista kuva arktisen merijään laajuuden kehityksestä. Kuvassa jään laajuuden toteutunut kehitys oli katkaistu vuoden 2015 kohdalta. Kuva alle kopioituna.

 


Kuvassa arktisen jään laajuus on vuonna 2015 on noin 4,5 miljoonaa neliökilometriä, mikä vastaa NSIDC:n nettisivuilta löytyvän laajuuskäyrän minimiä kyseisenä vuonna. Kuvasta näkyy napajään laajuus myös vuonna 2012, jolloin se saavutti minimikokonsa.  

Kuvan mukaan jään minimikoko lähti kaikkien skenaarioiden mukaan vuoden 2015 jälkeen nopeaan pudotukseen. Lisäksi jään minimikoon pitäisi nykyisin olla jo paljon pienempi kuin vuonna 2012. 

Mutta sepä onkin mielenkiintoinen seikka, sillä Ylen kuvan mukaan tuona vuonna jään minimikoko olisi ollut selvästi yli neljän miljoonan neliökilometrin, vaikka NSICD:n tilaston mukaan se oli jo vuonna 2012 käynyt noin 3,8 miljoonassa neliökilometrissä eli ollut samankokoinen, kuin sen olisi pitänyt IPCC:n kuvan mukaan olla vasta vuoden 2015 jälkeen. Näin ollen kuvasta syntyy sitä katsovalle ihmiselle harhaanjohtava käsitys, jonka mukaan arktinen merijää olisi tänä päivänä pienempi kuin koskaan ennen. Ja mikä vielä pahempi, sen laajuus olisi romahduksenomaisessa laskussa.  

Kysymykseni kuuluu, että miksi tuoreessa raportissa on harhaanjohtava kuva, joka ei pidä yhtä todellisuuden kanssa?  

* * *

Toinen silmiini sattunut omituinen seikka liittyi Helsingin yliopiston apulaisprofessori Annalea Lohilan väitteeseen, jonka mukaan "jos katsotaan 20 viime vuotta, niin globaalisti keskimääräinen lämpötila on noussut asteen, ja Suomessa yli kaksinkertaisesti, eli 2,3 astetta". Kiinnostuin tietenkin väitteestä ja päätin tutkia sen todenperäisyyttä Ilmatieteen laitoksen esillä pitämien tilastojen valossa.

Tuorein Suomen vuotuista keskilämpöä kuvaava tilasto on viime vuodelta. Sen mukaan Helsingin keskilämpötila oli 8,7 ℃, kun se oli ollut vuonna 2000 eli tasan 20 vuotta aiemmin 7,2 ℃ eli 1,5 astetta alhaisempi. Mutta 0,8 astetta korkeampi kuin apulaisprofessorin väite. 

Niinpä ajattelin, että ehkä hän tarkoitti yhtä vuotta pidempää keskimääräistä lämpöä ja laskin lämpötilajen keskiarvon viisivuotisjaksoilta 2016-2020 ja vertasin sitä aikajaksoon 1996-2000. Tällä välillä oli lämpenemistä tapahtunut keskimäärin 1,32 astetta eli asteen vähemmän kuin Lohila väitti. 

Seuraavaksi arvelin, että ehkä pohjoisempana on ollut suurempia muutoksia ja laskin samat vertailut toisella Ilmatieteen laitoksen esillä pitämällä paikkakunnalla eli Sodankylässä. Erot olivat vuosien ja viiden vuoden keskiarvojen välillä 0,9 ja 1,92 astetta. 

Enempää laskutoimituksia en 20 vuoden aikavälillä tehnyt, vaan totesin nyt näyttävän siltä, ettei apulaisprofessori ole puheissaan pysynyt muuntelemattomassa totuudessa. Sen sijaan laskin vielä muutamia muita laskutoimituksia käyttäen mainittua viiden vuoden keskiarvoa. 

Mielenkiintoinen tieto oli, että Suomen keskilämpötila 80 vuoden ajalla eli vuosista 1936-1940 on noussut vuosiin 2016-2020 verrattuna Helsingissä 1,5 ja Sodankylässä 0,8 asteella. Tässä on kuitenkin muistettava, että 1930-luvun loppu oli tunnetusti lämmintä aikaa, kuten on nytkin elettävä ajanjakso.

Kylmää oli sen sijaan 1920-luvulla, jolloin Suomen ilmasto oli vasta toipumassa pienestä jääkaudesta. Niinpä laskin maamme viiden vuoden keskilämpötilojen muutokset edellä mainituille paikkakunnille vuosivälien 1916-1920 ja 2016-2020 välillä eli muutoksen sadan vuoden ajalta. Ja nyt todella pääsemme lähelle apulaisprofessorin väitteitä eli muutokset olivat 2,62 ja 1,92 astetta. 

Kysymykseni siis kuuluu, että miksi Helsingin yliopiston apulaisprofessori esittää julkisuudessa harhaanjohtavia väitteitä Suomen ilmaston kehityksessä. Edellä esittämieni - Ilmatieteen virallisten tilastojen perusteella - laskettujen lämpötilanmuutosten perusteella maamme ilmasto on sadassa vuodessa lämmennyt mainittujen paikkakuntien keskiarvosta päätellen hiukan yli kaksi astetta. Se tekee jokaiselle 20-vuotisjaksolle keskimäärin hiukan alle puoli astetta.

* * *

IPCC:n ja suomalaisten ilmastotutkijoiden harhaanjohtavat kuvat ja kannanotot eivät ole menneet hukkaan. Esimerkiksi sisäministeri Maria Ohisalo (vihr) on lähtenyt vaatimaan entistä tiukempia ilmastopäätöksiä syksyn budjettiriihessä. 

Nähtäväksi jää, miten muu hallitus ottaa hänen vaatimuksensa vastaan. Sivusta asiaa seuraavana en tietenkään voi asialle yhtään mitään. Näin siitä huolimatta, että löysin edellä hakemani tieteelliseen epärehellisyyteen viittaavat seikat IPCC:n raporttiin liittyvästä uutisoinnista.

Tämä ei tarkoita, etteikö ihmisellä voisi olla vaikutusta ilmaston kehitykseen. Mutta se tarkoittaa sitä, että minun on vaikea luottaa aiheesta tehtyyn tieteeseen ja sen uutisointiin - näin erityisesti siksi, että olen aiemmin löytänyt vielä paljon suurempia epäkohtia samaan aiheeseen liittyen. 

Ja olivathan ilmastotieteilijät itsekin jokin aika sitten kertoneet malliensa liioittelevan ilmastonmuutoksen nopeutta. Ja ryhtyneet korjailemaan pahimmin pieleen menneitä skenaarioita. Tästä en kuitenkaan huomannut Suomessa uutisoidun eilisen päivän aikana.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kanadan rajut metsäpalot ovatkin tavanomaisia
Faktantarkastajan vuoro todistaa
Todisteet viittaavat tieteelliseen epärehellisyyteen ilmastonmuutostutkimuksessa?

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!