Tästä syystä muistutan teitä – arvoisat lukijani – suomalaisten kokeneen samanlaisia ongelmia vuonna 1944. Ne ratkaistiin kuitenkin nopeasti ja tehokkaasti, mikä osoittaa, että rintamakarkuruus voidaan saadaan pois päiväjärjestyksestä hyvinkin nopeasti – mikäli niin vain tahdotaan. Epäilemättä myös Ukrainassa.
* * *
Talvisodan aikana suomalaiset pysyivät erinomaisesti rintamalla ja moraali oli korkealla, mutta Kannaksen eturintaman romahtaessa vuonna 1944 Neuvostoliiton suurhyökkäyksen paineen alla jätti myös moni suomalaissotilas paikkansa. Sen seurauksena kesäkuussa 1944 arveltiin yksiköistään kadonneen noin 30 000 sotilasta, joista osa oli eksyneitä, mutta moni myös tietoisesti karanneita.
Tämä johti siihen, että eduskunta sääti lain sotaväen kovennetusta rikoslaista, joka mahdollisti kuolemantuomion "pelkuruudesta taistelussa" eli rintamakarkuruudesta. Tämä johti kenttäoikeuksien pikapäätöksiin sekä joidenkin upseereiden omankädenoikeuteen, joiden seurauksena puolisensataa suomalaista karkuria ja sodasta kieltäytyjää kohtasi loppunsa omien käsissä.
* * *
Näitä tapahtumia on kauhisteltu myöhemmin jälkiviisauden erehtymättömällä moraalilla – Veikko Huovisen mukaan kaikista parhaalla ja imelimmällä viisauven lajilla. Tosiasia kuitenkin on, että juuri mainittujen pikatuomioiden – ja niistä kaikkialle puskaradion levittämän tiedon – ansiosta suomalaisten sotilaiden rintamakarkuruus saatiin hallintaan.
Siten nopea ja riittävän tehokas rintamakarkuruuteen puuttuminen mahdollisti muun muassa Talin-Ihantalan torjuntavoiton. Siis sen Ihantalan ihmeen, joka pysäytti puna-armeijan suurhyökkäyksen ja pelasti Suomen itsenäisyyden.
Päivän aiempi merkintä:
Amazonin pedofiiliset seksilelut
Amazonin pedofiiliset seksilelut
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomalaiset - maailman parhaita
Länsimaiden aseapu ja Karjalan menetys
Suomen ensimmäisen tasavallan loppu
Suomalaiset - maailman parhaita
Länsimaiden aseapu ja Karjalan menetys
Suomen ensimmäisen tasavallan loppu
Tekstit
Puna-armeija oli kehittynyt huomattavasti 1944. Jos joku tietoisesti alkoi karkuriksi, häneen kuolemanrangaistuksen uhka saattoi tehota. Kuitenkin, jos ihminen pakeni voimakasta tykkitulta, hänelle ei kuolemanrangaistuksen uhka ehkä tuntunut ajankohtaiselta. Mistäpä minä mitään tiedän.
VastaaPoistaEi pidä sekoittaa toisiinsa karkuruutta ja hetkellistä vetääntymistä paniikissa. Ukrainalaisten tapauksessa kyseessä on käsittääkseni lähinnä ensimmäisestä.
PoistaKäsittääkseni Ukrainan eri prikaateissa on huomattavia eroja kaluston, koulutustason ja osaamisen suhteen. Tämä saa osan sotilaista "karkaamaan" huonommista prikaateista siinä toivossa että pääsee "parempiin" joukkoihin. Toisaalta ymmärrettävää yrittää maksimoida oma henkiinjääminen hakeutumalla osaavaan porukkaan.
PoistaSuomessa on kymmenisen tuhatta aseikäistä ukrainalaista miestä. Ovatkohan täällä etsimässä parempaa prikaatia tai peräti divisioonaa. No, henki ainakin säilyy paremmin kuin etulinjassa.
PoistaTali-Ihantalan torjuntavoiton merkitys on suuri: stalin pelkäsi että länsiliittoutuneet ehtivät Berliiniin ennen puna-armeijaa.
VastaaPoistaPrioriteetit merkitsivät yhtä paljon kuin suomalaisten sinnikkyys.
Äitini isä oli siellä - juro mies, ikuinen pilliklubi huulessaan kertoi: "kolme vaihtoehtoa, selvitä tulimyrskystä, kuolla linjassa tai paeta ja kuolla omien upseerien toimesta."
No, äijä kuoli keuhkosyöpään 70-luvun alussa.
Rintamakarkuruus on kuitenkin paljon laajempi kysymys, kuin vain se mitä tehdään sotarintamalla. Tässä valtion taloudellisessa tilanteessa jokainen, joka tavoittelee ahneesti vain omaa etuaan yhteisen asian asemesta, on rintamakarkuri. Esimerkkinä voisi mainita tahot, jotka pyrkivät tuomaan maahan huonosti koulutettuja maahanmuuttajia, joille ei tarvitse maksaa edes sen vertaa palkkaa, että sillä tulisi täällä toimeen. Heidän ylläpitonsa puutteet kompensoi veronmaksaja, jolta asiaa ei edes kysytä. Lyhyen aikavälin taloudellisen edun lisäksi karkuritahot odottavat saavansa näistä maahanmuuttajista tulevaisuuden äänestäjäkarjaa. Jos tuo ei ole rauhanajan rintamakarkuruutta, niin mikä on?
VastaaPoistaSuomessa monet käpykaartilaiset puolustelivat itseään, että he eivät halunneet taistella työläisvaltiota vastaan. Kun näille tarjottiin mahdollisuus taistella saksalaisia vastaan Lapissa, yksikään ei tarjoukseen vastannut.
VastaaPoistaPikkupoikana asuin maatilalla ja monesti samoilin metsikossa ja siellä olevalla jykevällä vuorella mistä löysin pienen luolan missä oli ruostuneita kattiloita ja vaateriepuja, selvisi että siellä oli majaillut 2 rintamakarkuria jotka oli teloitettu samaisen vuoren lähellä. Isoisäni sanoi että noiden kahden hautapaikan ja kävin paikalla minne tein ristin minkä laitoin ylösalaisin sillä minut oli opettu isänmaalliseksi ja minä vihasin joka solullani rintamapakolaisia. Kuten vieläkin kuuskymppisenä.
VastaaPoistaEurooppalaisen uuden ajan individualismin kasvatteina meillä ei ole vain huonot vaan de facto olemattomat mahdollisuudet kuvata ja selittää joukkomittaisen lajinsisäisen väkivallan ilmiöitä. Se mitä sotatilanteessa tapahtuu merkitsee yksilöjen kannalta armotonta taantumista lajin muinaisuuteen, jolloin reviirejä vallattiin ja puolustettiin.
VastaaPoistaKoska meille ei missään sivistysinstituutiossa opeteta mitään lajimme kehitystä koskevia tosiasioita -- siinä suhteessa uuden ajan "edistys" on tehnyt meille suorastaan uskomattoman peittelytempun -- koko oppineisuutemme kirjaa sotatapahtumia aivan invalideilla ajatustyökaluilla, valtiosubjektiharhoilla ja päämäärärationalismilla. Ei niillä mikään sotarintamien hallinta onnistu.
Eikä tietenkään voikaan onnistua, koska kyse ei ole siitä kieltäytyykö joku yksilö osallistumasta tai jättääkö joku taistelupaikkansa, vaan kyse on lajiin miljoonavuotisessa mittakaavassa istutetuista ominaisuuksista. Ne eivät mahdollista minkään järjestäytyneessä yhteiskunnassa kehittyneen järjen käyttöä sosiopsyykkisesti taantuneessa tilanteessa, vaan edellyttävät vahvaa joukkomittaista taantumaa johon yksilöiden on jokseenkin mahdotonta vapaaehtoisesti lähteä mukaan.
Rintamat tarvitsevat de facto lapsisotilaita -- miehiä jotka mahdollisimman ongelmattomasti taantuvat lapsenasteelle. Sotarintamat ovat lasten ristiretkiä.
Tuollaisista syistä niin sanottu "Doylen laki" pitää paikkansa. Kehittyneet yhteiskunnat eivät juuri sodi keskenään.
Luulimme 60-luvulla, että yleinen tietämys ydinaseiden vaikutuksista riittäisi antamaan kehittyneille valtioille tarvittavan viimeisen viisauden "ikuiseen rauhaan" pääsemiseksi, mutta eipä noita aseita kehittäneillä tiedemiehillä ollut siinä asiassa juuri mitään mahdollisuuksia. Tiedemiehet, poliitikot ja militantit osoittautui mahdottomaksi yhtälöksi. Sori siitä.