perjantai 21. heinäkuuta 2023

Ääri-ilmiöitä 1650-luvulta

Suomalaisen tutkija Hannele Korhosen mukaan ilmastonmuutos lisää sään ääri-ilmiöitä jatkossakin. Asia nousi esille jutussa, jossa ihmeteltiin Euroopan korkeita kesälämpötiloja. 

Artikkelin mukaan "helle on vallannut tällä viikolla Etelä- ja Keski-Euroopan. 40 lämpöasteen raja on rikottu esimerkiksi Ranskassa, Kreikassa, Espanjassa ja Italiassa. Sardiniassa Villanovassa mitattiin maanantaina Euroopan vuoden korkein lämpötila: 45,7 astetta."

Mainitut lämpötilat ovat tosiaan varsin korkeita, mutta eivät ilmeisesti ainutlaatuisia, koska uutisessa puhuttiin vain vuoden korkeimmasta lämpötilasta. Myös USA:ssa odotettiin vähän aikaa sitten peräti maapallon kaikkien aikojen korkeinta lämpöä, mutta vielä ei ollut sen aika, vaan "tavoitteesta" jäätiin nelisen astetta. 

Aiempi ennätys - 56,7 astetta - ei tosin ole aivan tuore, vaan on mitattu peräti 110 vuotta sitten. Suomen korkein mitattu lämpötila -37,2 astetta on sentään vain 13 vuoden takaa, mutta sitäkään ei ole lähennelty kuluvana vuonna. Kiinassa sentään tehtiin kaikkien aikojen ennätys.

Tästä kaikesta tuli mieleeni jokin aika sitten lukemani kuvaus vuoden 1657 kesästä Euroopassa. Se on ruotsalaisen historioitsija Peter Englundin mainiosta kirjanjärkäleestä "Voittamaton". 

"Aurinko paistoi päivästä päivään kuumana tasaisen siniseltä taivaalta ja sadekuurot olivat sekä harvinaisia että lyhyitä. Kaikkialla näkyi keltaisia auringon korventamia niittyjä, ja maiden kuivuessa levisivät myös metsäpalot. Sateen puutteen vuoksi myös vesistöjen pinta laski huomattavasti. Nyt monien jokien ja virtojen yli kahlaaminen oli helpompaa, mutta toisaalta tietyissä joissa, kuten Veikselissä, vedenpinta oli niin alhaalla, että suuremmat alukset ja proomut uhkasivat juuttua pohjamutaan. Lähes yhtä pahoja seurauksia oli sillä, että monet vesivoimasta riippuvat myllyt, sahat ja tuotantolaitokset joutivat lopettamaan toimintansa."

Näin siis vuonna 1657 keskellä pientä jääkautta. Onneksi Euroopassa ei ollut tuolloin vielä ihmisen aiheuttamaa ilmastonmuutosta, joka olisi pahentanut kesän tilannetta entisestään - vaikka olisikin saattanut helpottaa vuoden 1657-1658 talvea, joka oli poikkeuksellisen kylmä. 

Englund kuvasi kirjassaan sitäkin: "koko Eurooppa oli ollut joulukuun puolivälistä lähtien jäisessä ruuvipenkissä. Valtaosa Provencen oliivipuista paleltui kuoliaaksi. Roomassa satoi valtavia määriä lunta ja valtaosa pariisilaisista ei ollut omien sanojensa mukaan koskaan kokenut sellaista kylmyyttä: ´kaikki oli jäätynyt umpeen´. Rein jäätyi ja samoin myös Tonava, Dnepr, Elbe, Ems, Veiksel ja Weser. Italiassakin oli mahdollista ylittää umpeen jäätyneet joet raskailla vaunuilla."

Kuten arvoisa lukijani havaitsi, oli noita säiden ääri-ilmiöitä jo lähes viisisataa vuotta sitten. Ja koska ne nyt siis yleistyvät, niin olisikohan käsillä viimeinen hetki varautua siihen, että Välimeren rannalla sijaitsevan Provencen oliivipuut paleltuisivat tai Keski- ja Etelä-Euroopan joet jäätyisivät jälleen ensi talvena?

31 kommenttia:

  1. Professori julkaisee taas vihatotuutta. Ilmastoahdistuneet kärsivät jo nyt voimattomuudesta ja vielä enemmän, jos he ymmärtävät viimein, että kauramaitoon siirtyminen ei takaa peeusturvallista ilmastoa.

    VastaaPoista
  2. Silloin siis ilmasto ja ympäristö saastuttivat ihmisiä, ihmiset kuolivat niiden aiheuttamiin ongelmiin. Ja sellaisia ilmasto ja ympäristö ovat aina olleet, suurimman osan kaikista elollisista lajeistakin ne ovat tappaneet. Missään nimessä ihmisten ei pidä yrittää ylläpitää sellaisia asioita tai yrittää palata aiemmin vallinneisiin. Pitää kehittää teknologiaa ja käyttää resursseja siihen, että tulisimme entistä rikkaammiksi ja kykenevämmiksi vastustamaan pahaa ilmastoa ja ympäristöä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin. Sarjakuvataiteilija Kari sanoi aikoinaan, että luonnonsuojelua ei tarvita, vaan sen sijasta luonnolta suojelua. Häntä harmitti se kun mökillä oli aina joku risukko tiellä tai itikat kiusana.

      Poista
  3. En ole 50 vuotta ihan vielä täyttänyt, mutta muista jo tuossa ajassa eläneenä että helvetti nykymenoa, k´monet kesät on olleet kylmiä, juhannuksen yli satoi jopa lunta ja kun -77 synnyt lokakuun alussa, satoi ensilumi joka pysi maassa eli tuli talvi. Moni kesä myös meni helteissä jotka kesti pahimmillaan yli 4 viikkoa ja lämpöä oli pitkälti yli 30 astetta.
    Ilmastouskonto on sitä miltä kuullostaa, mikään siitä ei pidä paikkaansa.

    VastaaPoista
  4. Nythän Lulu Ranne on otettu pihteihin, koska on puhunut ilmastoasioista vastoin vihervasemmistolaista "totuutta."

    Juuri kun olin ajatellut että häntä ei ainakaan voida syyttää mistään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ilmastorasismista rapsahtaa syyte.

      Poista
    2. Lulu Ranne on harvinaisen fiksu nainen. Häntä ja Eija-Riitta Korholaa kannattaisi kuunnella. Mitään ilmastokriisiä ei ole olemassakaan; se on poliitikkojen tarvitsema aihe ihmisten pelottelemiseksi ja "ruodussa" pitämiseksi sekä rahavirtojen ohjaaminen määrättyyn suuntaan.

      Poista
  5. Mikähän vaurio kommunisteilla on, kun heidän on vaikeaa sulattaa toisinajattelijoita? Jopa 200 miljoonaa ihmistä on saanut maksaa siitä ahdistushäiriöstä hengellään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taiten rakennettu valhe pysyy uskottavana vain niin kauan kuin sitä ei uskottavasti kukaan kumoa... se on se vaurio...
      - Lukija

      Poista
    2. Sehän on vaikuttavaa ilmastotyötä.

      Poista
  6. Eräs kanadalainen tilastomatemaatikko osoitti ilmastouskovaisten erään yligurun, professori Michael Mann'in jääkiekkomailateorian ilmaston lämpenemisestä huijaukseksi; en muista enää tarkkaa ajankohtaa mutta ehkä joskus tämän vuosituhannen alkupuolella. On vaikea uskoa, että Mann olisi ainoa lajissaan. Rahalla voidaan ostaa ilmasto-"tutkijoiltakin" halutunlaista "totuutta", jota sitten toistetaan valta- eli propagandamediassa taukoamattomana mantrana maailmanlaajuisesti.
    On tunnettu psykologinen tosiasia, että jos toistaa valetta tarpeeksi monta kertaa, niin jopa valeen toistaja itsekin alkaa uskoa siihen ja tähän perustuu suuren ilmastohuijauksen onnistuminen koko maailman mittakaavassa.

    Ks. myös "500 tutkijan kirje YK:lle: ei ole mitään ilmastokatastrofia",
    https://vastavalkea.fi/2019/10/04/500-tutkijan-kirje-yklle-ei-ole-mitaan-ilmastokatastrofia/

    VastaaPoista
  7. Ja jälleen kerran osoittautui, että ilmastopelottelu olikin silkkaa valehtelua.
    Ilmaston "ääri-ilmiö" olikin silkkaa temppuilua, koska äärikuumat lämpötilat olikin mitattu maan pinnasta, eikä 2 metrin korkeudesta, kunten yleensä.
    Eli pelkkää propagandaa jälleen kerran. Mitään normaalista poikkeavaa ei siis ole tapahtunut.

    https://notrickszone.com/2023/07/19/europes-48c-horror-that-never-was-esa-media-sharply-criticized-for-manipulative-reporting/

    VastaaPoista
  8. Arkeologina, Museovirastolla toimiessani 90-luvulla törmäsi tanskalaiseen tekstidokumenttiin: se oli noin 1600 luvun puolivälistä.
    Siinä mainittiin selväsanaisesti: "Grönlannin vehnäsato oli kuluvana vuonna huomattavan suuri"
    Sitä vehnäsatoa voitaisiin koittaa nykypäivän Grönlannissa, kun niin kuumaa on ja....
    Ilmastonmuutos on aina, joko enemmän tai vähemmän. Aurinkokin sammuu aikanaan.

    VastaaPoista
  9. Täällä on aika mielenkiintoinen seuranta maapallon lämpötilan kehityksestä:

    https://isthereaglobalwarmingpause.com/#home


    Jamppa vaan

    VastaaPoista
  10. Täällä itäuudellamaalla metsissä on tammentaimia joka puolella, pisimmät noin 6m korkeita. Arvioin että ne ovat lähteneet kasvuun jo 80 luvulla, silloin täytyi olla jo lämmennyt ilmasto, eipä vaan ilmaston lämpenemisestä puhuttu mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä puhuttiin jo silloin ilmaston lämpenemisestä, mutta hieman eri sävyyn vielä.

      Poista
  11. Ilmastohuijauksen varjolla saadaan ihmiset uskomaan ja alistumaan moniin muihin huijauksiin kuten hiilinielu- ja päästökauppahuijaus, koko ns. vihreä siirtymä, lihan syönnin rajoittaminen ellei peräti kieltäminen, näkyvissä oleva pakottaminen sähköautoihin siirtymiseksi, hyvän pelto- ja metsämaan muuttaminen takaisin viheliäiseksi, ankeannäköiseksi suoksi, yksityisautoilun rajoittaminen mm. parkkialueiden kurtistamisella ainakin taajamissa, jne, jne.

    Milloin ihmiset heräävät horrostilastaan ja huomaavat kuinka petturipoliitikot propagandamedian punakaartilais- ja punaviherkaartilais-toimittajien avustamina ajavat heidät tällaisiin järjettömyyksiin näiden toimiessa planeettamme ylimmän rikollisen ns."eliitin" käsikassaroina?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis tätä agenda21:stä tässä ajetaan, eikä vähempilahjaiset huomaa mitään. Samaan agendaan liittyviä asioita ajetaan eri sektoreilla, mutta ne liittyvät kaikki toisiinsa.

      Kannattaa lukea tämä ja katsoa tuo video. Näitä ajetaan globaalisti.

      https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/riikkasoyring/54093-perhe-ei-sallittu-agenda-21/

      https://www.youtube.com/watch?v=9GykzQWlXJs

      Poista
  12. Kopioin osan Jussi Niinistön haastattelusta tämänpäiväisen Ilkka-Pohjalaisen sivulta:

    Lainaus alkaa:
    "Rkp:lläkin luuranko kaapissaan
    Petteri Orpon (kok.) hallituksen jatkon kannalta rkp:lla on nyt avaimet käsissään.

    – Rkp:n kentällä on tyytymättömyyttä tilanteeseen. Siellä pelätään rasismileiman ulottuvan myös heihin, Niinistö sanoo.

    Rkp voi laskea niin, että se mahtuisi myös seuraavaan hallitukseen, joten tämän hallituksen kaataminen ei olisi niin vaarallista. Toisaalta nykyhallituksen ohjelma on kenties kokoomuslaisin koskaan, joten se, mahtuisiko rkp mahdollisesti seuraavaan Orpon hallitukseen voi olla kyseenalaista.

    – Rkp:llä on tässä hallituksessa paljon vaikutusvaltaa: sillä on 10 kansanedustajaa ja 2,5 ministeriä. Anna-Maja Henrikssonilla ei ole helppo tehtävä päättää, Niinistö muistuttaa.

    Ongelmatonta ei ole sekään, että myös rkp:llä on oma rasistinen historiansa.

    – Rkp:stä löytyy henkilö nimeltä A. O. Freudenthal (1836–1911), joka oli suomenruotsalainen rasisti. Rkp:n syntyhistoria juontaa juurensa Freudenthalin rotuopeista. Tämä on luuranko rkp:n kaapissa, Niinistö sanoo.

    Freudenthal piti suomenkielistä enemmistöä uhkana ja väitti aikansa rotuoppeihin vedoten ruotsinkielisten olevan geneettisesti ylivertaisia. Rkp on jakanut vielä 2000-luvulla A. O. Freudenthal -mitaleita. Tuoreimman mitalin sai Paavo Lipponen vuonna 2007.

    Rkp saa kuulla oppi-isästään todennäköisesti niin kauan, kunnes puolue tekee näkyvän pesäeron häneen.

    – Kysyin Freudenthalista rkp:n aiemmalta puheenjohtajalta Carl Haglundilta, joka antoi ymmärtää, että he eivät enää jaa mitaleita. Mutta käsittääkseni rkp ei ole myöskään julkisesti irtisanoutunut hänestä, Niinistö sanoo.

    Voi olla, että perussuomalaiset muistuttaa rkp:tä tästä historiasta hallituksen laatiessa tiedonantoaan rasismin kitkemiseksi Suomesta." (lainaus loppuu)

    Sitä vähintään kahteen kertaan tehtyä irtisanoutumista anteeksipyyntöjen kera räikeän rasistisesta menneisyydestä odotellessa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vahinko, että Jussi Niinistö erehtyi jäämään takinkääntäjäpetturi Timo Soinin joukkoihin ja menetti poliittisen tulevaisuutensa, ainakin toistaiseksi.

      Poista
    2. Hyvä ja aikaansaapa puolustusministeri oli silti.

      Poista
  13. Raflaavia otsikoita tullaan näkemään jatkossakin. Jos ei missään maailman valtiossa tule vuoden korkeinta lämpötilaa, niin voidaan siirtyä lyhyempiin ajanjaksoihin.

    ”Alicantessa mitattiin kautta historian korkein lämpötila kesäkuun 12. päivä kellonvälillä 10.30-11.00!!!!”

    VastaaPoista
  14. Virallisen totuuden mukaan ilmasto siis lämpenee ja sään ääri-ilmiöt lisääntyvät. Tulevaisuudessa ei siten pitäisi esiintyä niin paljon kylmyyteen liittyviä ääri-ilmiöitä.

    Mitä uusia ääri-ilmiöiden lajeja tulee väheneviä kylmiä ääri-ilmiöitä korvaamaan? Jos ei mitään, silloin sään ääri-ilmiöt vähenevät. Jos taas korkeita lämpötiloja esiintyy useammin kuin aiemmin, niin nehän vain normalisoituvat, alkavat tuntua ihan vaan säältä ei ääri-ilmiöltä.

    Taitaa puheet sään ääri-ilmiöistä ja niiden lisääntymisestä olla höpöpuhetta.

    VastaaPoista
  15. Tuo metsän toiminta hiilinieluna on ainakin sademetsissä on täyttä huijausta. Ei se siellä mihinkään pysyvästi sitoudu. Ei siellä ole paksua multa- tms. maapohjaa.Äärimmäisen suuri arvo on miljoonien vuosien ikäinen luonto eläimineen. Jatkuvasti siellä riittää uutta tutkittavaa. Karmeaa on tämän tuhoaminen maatalouden käyttöön esim
    Brasiliassa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kommentti on täyttä puuta heinää, mutta erityisesti mitä tarkoittaa "Karmeaa on tämän tuhoaminen maatalouden käyttöön esim Brasiliassa"

      Poista
  16. Muistaakseni vielä jokin aika sitten kasvihuonekaasuista aiheutuvan ilmastonmuutoksen arveltiin johtavan ennen kaikkea pohjoisten seutujen talvien lauhtumiseen. Niinkin on epäilemättä tapahtunut, olihan Helsingissäkin vielä 1980-luvulle saakka joka vuosi ainakin muutamana päivänä yli 20 astetta pakkasta, mutta vuosiin niin ei ole tapahtunut kertaakaan, ja joinakin vuosina on harvoin ollut pakkasta lainkaan. Sen sijaan kesien lämpötiloihin sen ei oletettu vaikuttavan ainakaan samassa määrin. Sellaisia huippuhelteitä, joita viime viikkoina on esiintynyt Etelä-Euroopassa, ei juuri osattu ennustaa. Mutta jos myös teoria entistä leudommista talvista pitää paikkansa, tuskinpa on tulossa sellaisia huippupakkasia kuin talvella 1657-1658, tai ainakin sellaisia tulee jatkossakin erittäin harvoin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jäämeren rannikkoalueen soista on löydetty paksuja puunrunkoja. Siellä on joskus, miesmuistia kauemmin sitten, ollut leutoa. Ilmaston muutoksien syitä on siis turha selittää ihmisen toiminnasta syntyneillä kasvihuonekaasuilla.

      Poista
    2. Esimerkiksi jääkauden loputtua oli jokusen tuhatta vuotta hyvin leutoa. Sittemmin on pikkuhiljaa jäähtynyt uutta jääkautta kohti. Nyt ei sitten tiedä mitä on tulossa.

      Poista
  17. Ilmasto toimii sykleissä ja olemme vielä toipumassa edellisestä jääkaudesta ja merenpinnan noususta vaahdotessa tulisi muistaa, että rannikolla maa sen sijaan nousee vielä joka vuosi. Milloin alkaa seuraava kylmeneminen?

    VastaaPoista
  18. Jääkauden jälkeen ilmasto oli muutaman vuosituhannen ajan nykyistä lämpimämpi, mutta noin 4000 vuotta sitten alkoi kylmeneminen. Kylmimmillään ilmasto noin vuosina 1550-1850, mitä aikaa onkin sanottu pieneksi jääkaudeksi.
    Siihen saakka asia taisi tapahtuakin luonnollisten syklien mukaan.
    Mutta onko kenties näin:
    Tuo pieni jääkausi olisikin ollut askel kohti vielä suurempaa kylmenemistä ja lopulta uutta "oikeaa" jääkautta, ellei teollistuminen olisi alkanut juuri tuon "pienen jääkauden" lopulla. Silloinhan ihminen alkoi polttaa laajassa mitassa fossiilisia polttoaineita, aluksi kivihiiltä ja myöhemmin ennen kaikkea öljyä. Kenties juuri niiden poltto käänsikin ilmaston jo 1800-luvulla jälleen lämpiämään päin. Viime aikoihin saakka niiden vaikutus on tosin riittänyt lähinnä vain kumoamaan sen luonnollisen kylmenemisen, joka muutoin olisi tapahtunut, mutta kun niiden käyttö aivan viime aikoina on vielä kasvanut, lämpeneminenkin on voimistunut.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!