keskiviikko 23. syyskuuta 2020

Hallitus heikentää talouttamme

Suomalaisista yrityksistä peräti kolmannes on arvioinut toimintansa supistuvan lähikuukausina. Yhtenä tärkeänä syynä synkkään arvioon on yritysten heikko luottamus hallitukseen ja sen kykyyn tehdä yritystoimintaa tai työllisyyttä edistäviä päätöksiä. Peräti 73 prosenttia ei usko hallituksen kykyyn edistää yrittäjyyttä maassamme.

Kuten olemme huomanneet, eivät yrityksissä toimivien ihmisten näkemykset ole tässä suhteessa lainkaan perusteettomia. Sikäli kun epäilyksiä on ollut, poisti viimeistään äskettäin käsittämättömiä ratkaisuja ulos suoltanut budjettiriihi ne. 

Niinpä kyselyyn vastanneista työnantajayrityksistä 31 prosenttia arvioi, että budjettiriihen päätökset heikentävät ja vain neljä prosenttia paransivat niiden työllistämisaikomuksia. Vastaavasti 38 prosenttia työnantajayrityksistä kertoi budjettiriihen heikentäneen investointihalukkuutta ja vain neljän prosentin mielestä se lisäsi niitä.

Lisäksi ongelmat ovat aiempiin vastaaviin kyselyihin nähden siirtyneet pienistä yhä suurempiin yrityksiin. Näin hallituksen myyräntyö sosialismin ja vihreyden ajamiseksi maahamme on johtamassa sellaiseen suohon, josta ylös nouseminen tulee viemään pitkään. 

Kysymys juuri nyt kuuluu, että mitä Suomessa olisi tehtävissä, jotta hallitus ymmärtäisi itse järjettömyytensä ja sen tilalle koottaisiin yrittäjyyden merkityksen ymmärtävä valtioneuvosto. Siis sellainen, joka olisi talousasioissa hereillä ja osaisi tehdä koronapandemian aiheuttamaa talouskriisiä lieventäviä - eikä sitä pahentavia - päätöksiä.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Talouden toimintaperiaatteet hukassa
Oppositio löysi toisensa - HS hyökkäsi
Selkärangaton, vastuuton ja sukupolvirasistinen budjettiesitys

5 kommenttia:

  1. Vihervasemmistolaisen myyräntyön täydentää EU:n tukipaketin hyväksyminen, joka tarkoittaa mm. sitä, että Suomi tukee (velkaa ottamalla) kilpailijamaitaan. Esim. Puola on saamassa suuret tuet, joilla voi parantaa oman teollisuutensa kilpailukykyä. Ja yllätys yllätys, Scania lopettaa Lahdessa linja-autojen tuotannon ja siirtää tuotannon todennäköisesti Puolaan, jossa sillä on tehdas.
    Koko tukipaketin hyväksyminen on niin täydellisen idioottimainen ratkaisu, että lieneekö mitään vastaavan luokan typeryyttä nähty milloinkaan. Nyt pitäisi eduskunnassa saada jonkinlainen herätys ja ryhtiliike aikaan, jotta paketti saataisiin torpattua.

    VastaaPoista
  2. "Näin hallituksen myyräntyö sosialismin ja vihreyden ajamiseksi maahamme on johtamassa sellaiseen suohon, josta ylös nouseminen tulee viemään pitkään."

    Kommunisteilla on Suomessa pitkät perinteet myyräntyön tekemisessä. Viher-KOMMUNISTISEN hallituksen prioriteetit näkyvät tässäkin: Viherkommunisti-puolueen SETA-pervertikko-alajaoksen vaatima miljardihanke:

    "Hallitus vaatii henkilötunnuksen uudistamista sukupuolineutraaliksi – miljardihanketta vastustavalla kansalaisaloitteella jo yli 45 000 kannatusilmoitusta",
    https://www.kansalainen.fi/hallitus-vaatii-henkilotunnuksen-uudistamista-sukupuolineutraaliksi-miljardihanketta-vastustavalla-kansalaisaloitteella-jo-yli-45-000-kannatusilmoitusta/

    Tuo sanottuna erityisesti huomioonottaen maamme tukalan taloustilanteen, jolloin kaikki kivet ja kannot pitäisi kääntää säästöjen aikaansaamiseksi julkisessa varainkäytössä, yritystalouden ja sitä kautta työllisyyden kasvuun saamisen lisäksi.

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
  3. Luultavasti hallitus on tyytyväinen kyselyjen tuloksiin. Ministereiden tavoitteena on ajaa läpi aatteidensa mukaisia kalliita feministisiä hankkeita. Jos samalla saadaan siirrettyä tuotantoa ulkomaille ja maaseutua kurjistettua, niin maailma pelastuu!

    Koronalama on tarpeen, jotta seuraavakin miljardipaketti saadaan junailtua Brysseliin. Koronajuhlaa pitkitetään tehostamalla testausta ja löytämällä positiivisia, vaikkakin oireettomia tapauksia arpakuutiotesteillä. Näin on tehtävä, sillä koronaan edes heikosti yhdistettävät kuolemat ovat käytännössä loppuneet. Bill Gates määrää runsaiden voitelurahojen kera tuonnempana, että koko maailma on moneen kertaan rokolle pantava, meni syteen tai saveen. Muuten ei päästä takaisin normaaliin. Touhuun kelpaa beta-versiokin rokotteesta, kun vastuuvapaus ensin on säädetty kohdilleen.

    VastaaPoista
  4. Jotenkin ymmärrän hyvin, että Ranskan vallankumouksen aikana giljotiinilla mestaamisesta tuli kansanhuvia. Katkeroituneet köyhät saivat tuntea vahingonriemua kurjuutensa keskellä, kun leikkaukset kohdistuivat paljolti yläluokkaiseen väkeen.

    VastaaPoista
  5. No taustalla on voimakas loppukiri Agenda21:sen voimaan saattamiseksi.

    "Ihmisiltä viedään kaikki keinot tulla toimeen omillaan — ja varsinkin maaseudulla."

    https://vastavalkea.fi/2019/08/07/kestava-kehitys-mita-vikaa-siina-voisi-olla/

    Pelottava tulevaisuus.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!