keskiviikko 30. syyskuuta 2020

Ennakoivatko puolueiden maahanmuutto-ohjelmat tulevaa hallituspohjaa

Lähes 20 prosentin kannatuksen omaava suomalainen puolue on linjannut humanitaarisen maahanmuuton politiikkaansa seuraavasti. 

"Kansainvälisen suojelun tarjoaminen sen tarpeessa oleville on sivistyneen maan eettinen velvollisuus. Sen toteuttaminen edellyttää, että järjestelmä säilyttää yleisen hyväksyttävyytensä ja sen väärinkäyttöä torjutaan tehokkaasti

Kehitämme turvapaikkapolitiikkaa siten, että se mahdollisimman hyvin kohdistaa avun suurimmassa tarpeessa oleville... Rajojen ylittämiseen ja turvapaikan hakemiseen kohdemaan sisällä perustuva mekanismi on minimoitava ja siirryttävä kaikkein hädänalaisimpien valikointiin mahdollisimman läheltä lähtömaita... 

Vahvistaisimme Frontexia ja EU:n ulkorajavaltioiden vastuuta oman ulkorajaosuutensa vartioinnista ja valvonnasta, jotta EU:n ulkoraja ei vuoda. Suomessa voi olla vain laillisesti, ja Suomessa on toimittava Suomen lakien mukaan. 

Turvapaikkaprosessi ei ole työperäisen maahanmuuton väylä, eikä siitä voi tulla sellaista. Kansainvälisen suojelun on oltava luonteeltaan väliaikaista siten, että suojeluasema lakkautetaan suojelun tarpeen lakattua olemasta tai jos henkilö syyllistyy Suomessa törkeään rikokseen.

Otamme Suomessa käyttöön kansallisen rajamenettelyn, jossa kansainvälistä suojelua koskeva hakemus voidaan tarpeen mukaan käsitellä ja ratkaista rajavyöhykkeellä tai sen läheisyydessä, päästämättä henkilöä menettelyn aikana maahan. Lyhennämme turvapaikkahakemusten käsittelyaikoja ja minimoimme uusintahakemusten käytön viivytystarkoitukseen. Kielteisen päätöksen saaneet on palautettava nopeasti.

On ymmärrettävä, että turvapaikanhaku ei aina ole spontaania, ja että järjestelmää saatetaan yrittää käyttää jopa vihamielisissä tarkoituksissa. Suomeen on luotava valmius rajoittaa turvapaikanhakua määräaikaisesti kansallisen turvallisuuden vaarantumisen perusteella.

Kansainvälisellä yhteistyöllä on estettävä ja sanktioitava turvapaikkajärjestelmän ja liikkeellä olevien ihmisjoukkojen aggressiivinen käyttäminen toista valtiota vastaan. Turvapaikkajärjestelmän kautta tulleille tehokasta tukea ja vahvat kannustimet kotoutumiseen

Pysyvän oleskelun edellytyksenä työikäisiltä on vaadittava usean vuoden opiskelu- tai työhistoriaa Suomessa oleskelun ajalta. Työnhakua ja työn vastaanottamista koskevien velvoitteiden on astuttava voimaan heti oleskeluluvan saamisen jälkeen.

Kansainvälisen suojelun perusteella Suomessa oleskelevalta on edellytettävä ennen oleskeluluvan pysyväksi muuttamista myös kohtuullista suomen tai ruotsin taitoa sekä sitä, että hän ei ole syyllistynyt törkeisiin rikoksiin. Kannustamme arjessa ilman tulkkausta selviytymiseen ja riittävän suomen tai ruotsin kielitaidon oppimiseen alusta asti, sekä velvoittavilla että palkitsevilla elementeillä.

Kansalaisuuden edellytysten arvioinnissa on asumisajaksi hyväksyttävä vain oleskeluluvalla tapahtunut oleskelu. Kansalaisuuden saamisen yhtenä ehtona on oltava myös perehtyminen ja sitoutuminen yhteiskunnan perustaviin sääntöihin sekä perusoikeuksiin kuten ihmisten fyysisen koskemattomuuden ja yhdenvertaisuuden kunnioittamiseen kaikissa tilanteissa."

Kyse on vuoden 2015 kansainvaelluksen aikana tulijoiden vastaanotossa täydellisesti epäonnistuneen ministeriön ruorissa olleen Kokoomuksen maahanmuuttopoliittisista linjauksista. Siis saman puolueen, joka vuoden 2019 vaalien jälkeen vetosi arvopohjaansa tukiessaan toiminnallaan nykyisen katastrofihalliuksen syntymistä. Siten uuden linjauksen uskottavuus on kieltämättä takavuosien tapahtumien valossa aika heikko. 

Tästä huolimatta on Kokoomuksen edellä lyhentämäni linjaus otettava vastaan suurella tyytyväisyydellä. Sen valossa vuoden 2023 vaalien jälkeen yhteisen hallituksen muodostamiselle ei ole ainakaan maahanmuuttopoliittisia esteitä jo aiemmin varsin samansuuntaisesti omia linjauksiaan tehneen Perussuomalaisten kanssa. 

Toki on kuitenkin huomattava, että Kokoomuksen uusi linjaus saattaa olla suunnattu nimenomaisesti perussuomalaisia ehdokkaita harkitsevien äänestäjien vokottelemiseksi antamaan tukensa kokoomuslaisille ehdokkaille. Jos näin kävisi laajamittaisesti eivätkä edelle kopioimani kirjaukset pitäisikään tulevissa hallitusneuvotteluissa, saattaisi käydä niin, että Kokoomus yhdessä vihervasemmiston kanssa jatkaisi Suomenniemen väestönvaihtoa yhä kiihtyvällä tahdilla.

Toivotaan kuitenkin, että suomalaiset äänestäjät ymmärtävät, että Kokoomuksen kirjaukset ovat toistaiseksi vain kirjauksia eikä niiden luotettavuudesta ole käytännön näyttöä. Sekä sitä, että tuo kaivattu näyttö saadaan eduskuntakaudella 2023-2027 hallitsevan valtioneuvoston jämäkästä toiminnasta humanitaarisen maahanmuuton palauttamiseksi elintasopakolaisuuden ja veronmaksajien rahan polttamisen tukemisesta asianmukaiseksi toiminnaksi, jossa turvapaikkoja annetaan vain kaikista hädänalaisimmille - ja heillekin vain, mikäli se ei heikennä suomalaisen yhteiskunnan taloudellista eikä turvallisuustilannetta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Petteri Orpo: kannattaisi katsoa peiliin
Onko Petteri Orpo lähdössä ristiretkelle perustuslakia vastaan?
Minkälaiseen yhteiskuntaan Petteri Orpo meitä johtaa?

9 kommenttia:

  1. Tanskassa nimenomaan demarit hyväksyivät, että oleskelulupa annetaan 3v kerrallaan ja katsotaan miten menee. Perhe tuodaan, jos on ollut tienestiä.

    Ruotsissa on ihan viime viikkoina ollut joka päivä kaikissa lehdissä kirjoituksia klaanien rikollisuudesta ja jengeistä. Joku ihmettelikin, kun ennen ei saanut puhua mitään, mutta nyt kaikki puhuvat suoraan asioista ja niiden oikeilla nimillä.

    Myös Ruotsin sossut valmistelevat Tanskan tyylistä mallia, mutta vihreiden kanssa se ei onnistu. Vihreät ja liberaalit ovat putoamassa parlamentista, joten sossuilla on pakko olla jotain takataskussa.

    VastaaPoista
  2. Näin se menee:

    https://www.fplus.se/t/sanna-marin/1e344d51-0545-4ab2-aecd-d4eafd9681f0

    Marin edustaa sekä Ruotsia että Suomea EU:n huippukokouksessa Brysselissä.

    VastaaPoista
  3. Tässä erittäin konkreettinen ja hyvä kirjoitus aiheeseen liittyen:

    https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/peterlindberg/tasta-ei-haluta-puhua/

    VastaaPoista
  4. Kansainväliseen Kokoomukseen ei ole luottamista. Mietitäänpä, minkälaista elämä oli 1970-luvulla, jolloin itse olin koululainen ja kokoomus oli ikuiseksi kuvitellussa oppositioasemassaan.

    Pienessä kotikaupungissamme oli useita ala-asteen kouluja, joissa saimme ilmaisen opetuksen ja lämpimien aterioiden lisäksi iltapäivällä välipalan. Hammaslääkäriin pääsimme joka vuosi. Hammashoitaja kävi usein opettamassa hampaiden oikeaoppista puhdistamista. Lopuksi purskuttelimme hampaat fluoriliuoksella.Terveystarkastukset olivat säännöllisiä. Kaupungin uimahalliin pääsimme kolme kertaa lukukaudessa linja-autolla, vaikka matkaa oli vain 2,5 km.

    Terveyskeskuskäynnit olivat kaikille ilmaisia. Ei ollut vuotuisia maksuja, koska ajateltiin, että ne oli jo maksettu verojen muodossa.

    Kodinkoneet olivat kyllä kalliimpia kuin nykyään, mutta ne myös kestivät vähintään kaksi kertaa niin kauan, kuin tämän päivän kulutukseen perustuvan ilmastotekopyhän yhteiskunnan vempaimet.

    Näin historian valossa tavallisen kansalaisen etujen mukaista on pitää kokoomus oppositiossa. Perussuomalaiset ajavat nykyisin tavallisen kansan asiaa. Tosin, jos hekään eivät saa torpattua tuota surullista elvytyspakettia, joka muuttaa lopullisesti maamme maakunnaksi, lopetan äänestämisen tykkänään. Euroopan liittovaltion jäsenenä lakkaan noudattamasta lakia ja sääntöjä, koska laittomastihan minutkin sinne ohjattiin.

    VastaaPoista
  5. Acidum: naulan kantaan osuit! Omat kokemukset menneiltä vuosilta ovat vastaavia. Se hyvinvointi saatiin ilman nykyistä mahtavaa valtionvelkaa. Velan räjäytti Kataisen aikana Kokoomus. Nyt on velkaa vaan ei palveluja! On Suomen kansan etu pitää Kokoomus visusti oppositiossa (nykyisin myös Kepu). Taitaa olla Perussuomalaiset ainoa varteenotettava puolue tavallisille ihmisille.
    Historix

    VastaaPoista
  6. Ihan kohtuullisen hyvinhän tuo ohjelmajulistus on ajateltu ja muotoiltu. Se, että on ollut tarvetta uudistua, kertoo siitä että on ollut pakko. Ehkäpä aika vihdoin alkaa ajaa idealismeista ohi, ja poliitikkojenkin on orientoiduttava uudelta pohjalta. Niin ne uudet normaalit hyvin hitaasti syntyvät.

    Kokoomuksen suhteen tietysti jäljet pelottavat. Mutta tilanne on jo todella outo: yhtäällä ovat Soroksen kaltaiset kaikkien rahaoperaatioiden pyhittäjät, jotka häikäilemärttömästi masinoivat kansainvaellusta ajaakseen kansallisvaltiot alas ja luodakseen alustaa johon numeerisen rahan voi istuttaa -- ja toisessa ääripäässä ovat punavihreät idealistit, joiden tolkuttomuuksia ja mussuhumanismia ei arkirealistinen kokoomuslainen ehkä enää osaa oikein tosissaan ottaa.

    Mutta, hyvät kokoomuslaiset, jäljet pelottavat. Hyvä on, ellei enää Orpon tapaan puhuta "arvopohjasta" -- siinä alkoi tosiaan olla astian maku. Hyvä olisi myös ollut ellei Mykkänen olisi kilttinä konformistina ja poliittisesti korrektina kokoomuslaisena käynyt Marrakeshissa allekirjoittamassa GCM-sopimusta.

    Marrakeshin ääniä.

    VastaaPoista
  7. Syksyllä 2015 KANSATTOMAN-ISÄNMAATTOMAN Kokoomuksen sisäministeri PettUri Orpo otti avosylin vastaan runsaat 30000 kehitysmaalaista elintasopakolaista, komentaen jopa suomalaisia asevelvollisia kantamaan niiden, n. 80 prosenttisesti nuorten miesten matkalaukkuja Torniossa odottamaan tilattuihin linja-autoihin.
    Marraskuussa 2018 silloinen kokoomukselainen sisäministeri Mykkänen kävi Marokossa allekirjoittamassa maanpetoksellisen YK:n siirtolaisuussopimuksen GCM.

    Huomioonottaen professorin siteeraaman kokoomuksen maahanmuuttopoliittisen "ohjelman" ei voi muuta sanoa kuin, että uskomattomia valehtelijoita, pettureita ja huijareita on kokoomus-johdossa!

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näyttää siltä, että kokoomuksen tekstimuodossa oleva maahanmuuttopoliittinen "ohjelma" ilmeisestikin on kirjoitettu puhtaasti ainakin perussuomalaiset hyväksyvien äänestäjien huijaustarkoituksessa.
      Voi vain kauhulla odottaa sitä matu-invaasiota, joka maatamme odottaa jos kokoomus ja sen (ainakin kokoomusjohdon) hengenheimolaiset viherkommunistit päätyvät samaan hallitukseen, siis hengenheimolaiset huomioonottaen Juha Ahvion ilmeisestikin todennmukaisen kuvauksen nykyisestä KANSATTOMASTA-ISÄNMAATTOMASTA Kokoomuksesta:

      "”Näyttää siltä, että perinteisesti kokoomuksen aatemaailman yhteenvetona käytetyn koti, uskonto ja isänmaa -kolmikannan kaikki elementit ovat nykyisen punavihreän ja Open Borders -internationalistisen ja HLBTIQ- ja velkaelvytyskokoomuksen pahimpia inhokkeja ja kauhistelun esineitä. Pidetään mielessä sekin, että kansallisen kokoomuksen puheenjohtaja Orpo julisti viime vuonna Suomen kansallisvaltiollisen itsenäisyyden satavuotisuutta juhlistaneessa veteraanijuhlassa, että kansallismielisyydestä ei ole koskaan seurannut mitään hyvää.

      Jos vertailukohdaksi otetaan 1950–1970-lukujen kokoomuspuolue ja sen silloiset merkittävät ja aidosti konservatiiviset päivänpoliittiset vaikuttajat, näyttäytyy nykykokoomus johtavine vasemmistoliberaaleine kellokkaineen erittäin rappeutuneelta ja kulttuurimarxilaisen eetoksen läpitunkemalta. Nykykokoomuksen virallisten kannanottojen perusteella voidaan todeta, että niiden mukaan arvioituna takavuosikymmenien kansalliskonservatiivinen ja isänmaalliskristillinen kokoomuspuolue ja sen selkärankaiset edustajat kuten esimerkiksi Olavi Lähteenmäki, Margit Borg-Sundman, Tuure Junnila ja Pentti Mäki-Hakola näyttäytyvät lähinnä nykykokoomuslaisen sekulaarin humanistisen globalismin ja rajattoman raha ja yksilön mielihyvä ratkaisee -eetoksen arkkivihollisina, jollaisista nykykokoomusjohtajien mukaan koko maailma mitä ilmeisimminkin täytyy – mieluiten ”vapaakaupan” varjolla pystytetyn jonkinlaisen maailmanhallituksen voimakeinoin – vapauttaa pikimmiten. ” – http://oikeamedia.com/o1-69712

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
  8. Ruotsin Borlängessä on sellainen lähiö kuin Tjärna Ängar. Tänään Aftonbladetissa uutisoitiin kuinka jäätelöautotkaan eivät enää vieraile siellä, koska nyt oli 50-henkinen lapsilauma yrittänyt suoraan ryöstää jäätelöt. Miten sitten koulussa tällaiset lapset! Tuo alue oli poliisin ongelmaksi luokittelema. Heidänkin pitää mennä sinne aina isommalla porukalla.

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!