tiistai 18. huhtikuuta 2017

Maahanmuutto seurannaisilmiöineen hallitsee suomalaisten pelkoja

Yleisradio julkaisi kyselytutkimuksen, jonka mukaan Tukholman terrori-isku on vaikuttanut syvällisesti suomalaisten pelkoihin. Tulosten mukaan viisi tärkeintä ihmisten kokemaa uhkaa ovat satunnaisen väkivallan lisääntyminen, terrori-iskujen lisääntyminen, huono-osaisuuden lisääntyminen, ääriliikkeiden vahvistuminen ja turvapaikanhakijoiden määrän kasvu.

Kyselyn viidestä kärkiuhasta neljä liittyy joko suoraan tai epäsuorasti Afrikasta ja islamilaisesta Aasiasta Suomeen suuntautuvaan humanitaariseen maahanmuuttoon. Toivon Suomen eduskunnan ja sen luottamusta nauttivan hallituksen ymmärtävän tämän ja ryhtyvän toimiin, jotta kansalaisten kokemat uhkakuvat eivät toteutuisi.

Tässä mielessä on erinomaista, että yhden hallituspuolueen, eli Perussuomalaisten johtoon on astumassa selkeästi tiukempaa turvapaikkapolitiikkaa ajava henkilö - oli hän nimeltään sitten Halla-aho tai Terho. Muutoksen voisi olettaa näkyvän myös hallituksen toimissa.

* * *

Tänään Helsingin Sanomat puolestaan julkaisi mielipidesivullaan nimimerkkikirjoituksen, jossa Belgiassa asuva suomalainen vaati huolehtimaan siitä, että maahanmuuttajat voivat luottaa lakien koskevan ja suojelevan myös heitä. Kirjoituksen taustana oli HS:n aiempi kirjoitus, jonka mukaan turvapaikanhakijoita ja laittomia maahanmuuttajia käytetään hyväksi harmaan talouden ilman oikeuksia olevana työvoimana. Kirjoittajan mukaan heidän tilanteensa lisää terrorismiriskiä.

Olen kirjoittajan kanssa samaa mieltä. Laittomasti Euroopassa oleskelevat on tavalla tai toisella palautettava kotimaihinsa aiheuttamasta pelkoa kantaväestölle ja laillisesti tänne saapuneille maahanmuuttajille. Samalla on huolehdittava, että lakeja noudatetaan kaikilla työpaikoilla mukaan lukien maahanmuuttajien omistamat ravintolat.

Näin viestitämme tulijoille, ettei Euroopassa eletä lähi-itäläis-afrikkalaisittain vaan noudattaen eurooppalaista elämäntapaa. Sen alleviivaamiseksi on puututtava myös muihin tulijoiden ongelmallisiin tapoihin kuten sukupuoliseen syrjintään, uskomusperusteisiin "oikeuskäytäntöihin" tai seksuaaliseen väkivaltaan.

Toimiin on ryhdyttävä välittömästi. Nykyisen maahanmuuttopolitiikan vallitessa on vain ajan kysymys milloin meilläkin tapahtuu terroriteko. Se ei voi olla maassa harjoitetun politiikan tavoitteena eikä edes tarkoituksettomana sivutuotteena etenkään nyt, kun riski näyttäisi olevan yleisesti kansalaisten tiedossa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hyväksikäytön kääntöpuoli
Rasismia vai tosiasioihin liittyvää pelkoa
Pelko sulkee silmät ja korvat

5 kommenttia:

  1. HS:n mielipidekirjoituksessa kirjoittaja
    murehti esim. maahanmuuttajien, käytännössä turvapaikkaa hakevien, mahdollista hyväksikäyttöä ja siinä samalla huomioi laittomia maassaolijoita.
    Esim:
    "Osalla EU:n ulkopuolelta tulevilla ystävilläni on Belgian kansalaisuus, osalla oleskelu- ja työlupa. Monella heidän tuttavallaan ei ole mitään näistä – he oleskelevat Belgiassa laittomasti."

    ja

    "Millainen viesti välittyy maahanmuuttajille, jotka omin silmin todistavat, että EU:ssa lait eivät koske heitä ja maahanmuuttajia voi kohdella miten vain?"

    Totta kai lait koskevat kaikkia mutta suvaitsevaiset kovin yrittävät, että näin ei olisi.
    Esimerkiksi turvapaikkalottoa yrittäneet, jotka eivät saakaan turvapaikkaa, tulee palauttaa sinne mistä tulevat. Pastorista huolimatta!
    Osa heistä yrittää jäädä lakien vastaisesti maahan ja istumalla torin laidalla suvaitsevan kantaväestön kanssa, saada väkisin luvan jäädä maahan.
    Ei se näin mene. Laittomiin maassaolijoihin sovelletaan lakia ja heidät poistetaan.

    Entä sitten maahanmuuttajien hyväksikäyttäminen työpaikoilla?
    Jos joku henkilö kokee sellaista, ainakin Suomessa voi nimettömänä tehdä ilmoituksen laittomasti toimivasta työnantajasta.
    Asia varmasti tutkitaan ja työnantaja joutuu vastuuseen mahdollisesti laittomasta toiminnasta.
    Asia on tietysti vähän kimurantimpi jos myös työssä oleva henkilö on samalla laittomasti maassa.
    Kumpi on suurempi rikollinen? Mitä pitäisi tehdä? Lakia tietysti noudatetaan ja työnantajan toimet tutkitaan.
    Samaan tapaan täytyy laittomasti maassa olevaan työntekijään soveltaa lakia eli poistaa hänet maasta.
    Ja kuten Professori kirjoitti
    "Näin viestitämme tulijoille, ettei Euroopassa eletä
    lähi-itäläis-afrikkalaisittain vaan noudattaen eurooppalaista elämäntapaa."

    Entä sitten vapaudet ja oikeudet Euroopassa?
    Jos on huivitettu ja kaavutettu muslimityttö,
    käyttääkö hän näitä vaatteita omasta tahdostaan. Ei käytä!
    Hän käyttää niitä koska uskonto ja imaamit käskevät sekä isät ja veljet pakottavat rangaistuksen uhalla.

    Vaikka ollaan Euroopassa, tässä ei edes yritetä soveltaa Eurooppalaista yksilön vapautta vaan ollaan hiljaa ja todetaan, että sehän on sitä "uskonnonvapautta".

    Syntyessään muslimiperheeseen, vauvasta tulee muslimi. Ei vauva sitä itse päätä.
    Entä jos aikuisena haluaisi jättää islamin uskon ja elää vapaana sen kahleista?
    Ei onnistu koska uskonto ei sitä salli vaan henki menee!
    Ei siinä auta Eurooppalainen laki - ainakaan tällä hetkellä.

    Mitenkähän muslimeilla tämä avioliiton solminen? Meneekö se ihan vapaaehtoisuuden pohjalta vai miten esim. ne vanhemmat miehet saavat itselleen niitä nuorikkoja?

    Entä saako musliminuori tykätä samaa sukupuolta olevasta ihmisestä eli olla homo tai lesbo? Eipä taida tämäkään asia kuuluu vapaan valinnan piiriin jos haluaa henkensä säilyttää...

    Hei te suvaitsevaiset, jotka murehditte lakien toteutumisesta, hoitakaa nyt nämäkin yksilön oikeudet kuntoon täällä Euroopassakin.
    Sitten voidaan jatkaa laittomasti maassa olevien työoikeuksista...

    VastaaPoista
  2. Professori kirjoitti:
    "Toimiin on ryhdyttävä välittömästi.
    Nykyisen maahanmuuttopolitiikan vallitessa on vain ajan kysymys milloin meilläkin tapahtuu terroriteko."

    Hienoa, että poliisilla on jo vauhti päällä mutta mikä olikaan kohde?

    Uusisuomi tänään

    KOTIMAA POLIISI Poliisi pyrkii puuttumaan entistä tehokkaammin nettikeskusteluiden vihapuheeseen ja ylilyönteihin sekä ”laajemmin organisoituun informaatiovaikuttamiseen”.
    Noin kuukauden ajan toiminut Helsingin poliisilaitoksen vihapuhetutkintaryhmä raportoi nettikeskusteluiden ilmapiirin heijastuvan nykyisin myös ”kaduille”.

    https://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/218816-poliisi-havainto-helsingin-mielenosoituksista-nettiviha-valuu-jo-kaduille

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus poliisin resurssien kohdentaminen ihmetyttää. Ei niin, että pitäisin vihapuhetta hyväksyttävänä, mutta on se kuitenkin kovin pieni ongelma verrattuna ihmisiä tappavaan terroritekoon.

      Poista
    2. Samaisesta artikkelista löytyy myös tämä hauskanen kohta:
      "Rangaistavan vihapuheen tai vihapuherikoksen käsitettä ei löydy laista."

      Toisaalta tulee mieleen, että valvooko Suomen poliisi mitä imaamit tai muut vastaavat vaikuttajat Suomessa saarnaavat?

      Onko tähdellisempää valvoa kantasuomalaisia vai maahanmuuttaneita saarnaajia?

      Poista
    3. Jos esim. yhteiskunta tai varsinkin joku poliittinen ryhmä toimii jatkuvasti vastoin kansalaisten enemmistön tahtoa niin kyllä silloin vihapuhekin on paikallaan. "Jossakin se raja kulkee" kuten asia usein ilmaistaan. hh

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!