lauantai 29. huhtikuuta 2017

"Oikeusvaltion puolesta" -vetoomuksesta

Helsingin Sanomat antoi tänään palstatilaa parillesadalle henkilölle, jotka vaativat parempaa turvapaikkapolitiikkaa. Siis käytännössä nykyistä laajempaa maahantulo-oikeutta kehitysmaista tuleville.

Luin läpi vetoomustekstin, jossa tärkein oli tiivistetty seuraavaan virkkeeseen. "Palautuksissa on kyse oikeudesta elämään ja ihmisarvoon, jotka eurooppalaisen oikeusvaltion on turvattava."

Suomessa ei kukaan ole halunnut poistaa turvapaikanhakijoilta oikeutta elämään tai ihmisarvoon. Suomesta ei myöskään lähetetä ketään pois, mikäli on syytä epäillä, että turvapaikanhakijan henki on kohdemaassa todellisessa vaarassa.

On kuitenkin selvää, ettei meillä ole vastuuta muiden maiden kriiseistä eikä mahdollisuutta asuttaa maahamme maailman kaikkien kriisimaiden asukkaita. Olisi myös ymmärrettävä, että maailmassa on pelkästään turvapaikan tarpeessakin olevia ihmisiä enemmän kuin me voimme asuttaa maahamme. Lisäksi turvapaikkajärjestelmää on käytetty laajamittaisesti hyväksi, mikä polkee sekä todellisessa hädässä olevien oikeuksia että lisää maahanmuuttoviranomaisten kustannuksia.

Onneksi kaikki kriisimaiden asukkaat ja turvapaikkajärjestelmän väärinkäyttäjät eivät ole pyrkineet maahamme. Vuoden 2015 tapahtumat osoittivat kuitenkin, että mikäli me viestitämme kehitysmaihin ottavamme sikäläiset vastaan ja elättävämme heidät täällä, saattaa tulijoiden virta nousta kestämättömälle tasolle hyvin nopeasti.

On myös tärkeää huomata, että turvapaikkapolitiikassa on huomioitava tulijoiden oikeuksien lisäksi myös meidän suomalaisten oikeudet sekä niiden kestävä ylläpito. Se tarkoittaa, ettei turvapaikkoja tule missään tilanteessa myöntää yhtään enempää kuin suomalaiset haluavat ja yhteiskuntamme pystyy ottamaan vastaan muuttumatta sellaiseen suuntaan, jota kantaväestön enemmistö ei halua.

Tämän ymmärtäminen on tosiasioiden tunnustamista - ja kiistäminen älyllistä epärehellisyyttä. Eikä oikeusvaltio voi koskaan perustua epärehellisyydelle.

Toki päätöksenteon laillisuutta on syytä valvoa, kuten jo nyt tapahtuukin, sekä menettelytapoja kehittää. Sen sijaan ei ole syytä keskeyttää prosessia epämääräisten tarkasteluiden ajaksi, kuten vetoomuksessa vaaditaan.

Jos epäkohtia ilmenee, ne on syytä korjata, mutta karavaanin tulee kulkea pysähtymättä. Koirat ilmaiskoon haukkumalla havaitsemansa epäkohdat ja poliittinen päätöksentekojärjestelmä tutkikoon räksyttämisen aiheellisuuden.

Juuri tällä hetkellä minä kuten myös eurooppalaisten enemmistö näemme, että meillä on enemmän aihetta kiristää kuin löysätä turvapaikan myöntämisen kriteereitä. Ja tehostaa viranomaisten toimintaa maassa laittomasti oleskelevien poistamiseksi mahdollisimman nopeasti ja kattavasti. Perustelut jälkimmäiselle löytyvät myös tämän kirjoituksen motivoineesta vetoomustekstistä.

"Paperittomuus on riski sekä paperittomiksi joutuville ihmisille että järjestäytyneelle yhteiskunnalle. Paperittomat ihmiset altistuvat hyväksikäytölle. On odotettavissa, että paperittomuuden lisääntyminen tarkoittaa myös ihmiskaupan lisääntymistä. Paperittomuus luo rakenteet nykyistä merkittävästi laajemmille harmaille työmarkkinoille."


* * *

HS:n artikkelin perusteella allekirjoittajat haluavat herättää vaatimuksellaan keskustelua. Olkoon tämä kirjoitus yksi osa tuota keskustelua. Ja jotta sanoma ei jäisi epäselväksi, toistan vielä sen, että turvapaikanhakijoiden oikeuksien lisäksi on taattava myös suomalaisten oman tahdon toteutuminen.

Se tarkoittaa humanitaarisen maahanmuuton volyymin rajaamista sellaiselle tasolle, jonka suomalaisten enemmistö on valmis hyväksymään ja kustantamaan, ja joka ei vaaranna suomalaisen elämäntavan jatkuvuutta. Mikäli suomalaisten tahto ja maahanmuuttajan oikeudet ovat keskenään ristiriidassa, on ensimmäinen asetettava etusijalle.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomalaisten asenteet maahanmuuttoon ovat kohdallaan
Miksi EU-kansalaiset eivät halua lainkaan muslimeita kotimaihinsa?
HS ajaa maahanmuutto-asioissa vähemmistön diktatuuria

37 kommenttia:

  1. Asiastahan pitäisi keskustella, mutta ne, jotka ovat eri mieltä punaviherfeminstien kanssa vaiennetaan. Heitä ei haastatella valtamediassa. Lisäksi valtakuntaa hallitaan pelolla (kyseenalaiset tuomiot kiihotuksesta). Nyt on perustettu poliisin ajatusrikosryhmä. Some yritetään vaientaa, samoin vaihtoehtomedia (jota todella tarvitaan). Kai nämä blogitkin saadaan jollain lopetettua, tämähän on googlen alustalla.

    Haluaisin nähdä myös allekirjoitetun vaatimuksen professoreilta, jossa vaaditaan kielteisen päätöksen saaneiden välitöntä karanteeniin ottoa ja pikaista palautusta. Sellaisiakin professoreita on mutta kuka uskaltaa esiintyä omalla nimellä?

    Nämä vaatijat hs-jutussa ovat itse hyväpalkkaisissa töissä, joita haittamaahanmuutto ei heti kosketa, asuvat westendissä tai vastaavassa käpylässä. Tosin yleinen turvallisuusympäristön heikkeneminen osuu jossain vaiheessa heihinkin.

    Aamulehden torstaisessa pääkirjoituksessa aprikoitiin persujen kesäkuista puoluekokousta. Sen jälkeisenä yhtenä vaihtoehtona nähtiin persujen passittaminen oppositioon (tarkoitettiin kait, että jos Halla-aho valitaan). Hallitukseen otettaisiin ruotsalaiset ja kristilliset ja persuista kokokoomukseen ja keskustaan loikkaavat kansanedustajat!

    Media on todellisessa alennustilassa.

    VastaaPoista
  2. Luin myös vetoomusta ja silmäilin allekirjoittajia.
    Ei sattunut silmiini kaupan myyjää tai vartijaa, ei kirvesmiestä eikä rapparia.
    En huomannut varastomiestä tai rekkakuskia
    enkä ketään muutakaan, jonka voisi kuvitella
    asuvansa esim. Turun Varissuolla.

    Jokunen korkea-arvoinen professori näytti listalla olevan.
    Ihan tuli mieleen vanhat kouluajat,
    "sä et kuulu meijän leikkeihin."

    Terveisin Nimby

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä ainakin tuo väitöskirjan tekijä joutuu luultavasti tulemaan toimeen aika pienellä, ellei sitten ole perittyä omaistuutta tms. Lisäksi pääosa nuorista tutkijoista on määräaikaisissa työsuhteissa, joiden jatkuvuudesta ei ole varmuutta. Sikäli Varissuon uhka saattaa hyvinkin olla heille todellinen.

      Toisaalta ymmärrän kyllä, että mikäli laitoksen professori ottaa vetoomuksen allekirjoituksen puheeksi määräaikaisen tutkijan kanssa, on allekirjoittajista pois jääminen jonkinlaisen kynnyksen takana. En toki väitä tietäväni, onko näin tapahtunut.

      Itse kiinnitin lisäksi huomiota luonnontieteen tutkijoiden lähes täydelliseen puuttumiseen listalta. Itse tunnnen allekijoittajista vain yhden ja hänetkin varsin etäisesti. Mies oli tunnetusti vasemmalle kallellaan jo vuosikymmeniä sitten.

      Poista
  3. Nimilista oli kyllä edustava. Professoreita, dosentteja ja lehtoreita, seassa muutama asianajaja (mitähän asiaa he tälläkin ajavat? Oman tilipussinsa asiaa, kenties?).

    Tavallisia ihmisiä on turha tästä joukosta etsiä, sellaisia jotka asuvat jossakin muualla kuin parhailla, kalleimmilla ja 100% maahantulija-vapailla alueilla (ok, ehkä 99.51%, pyöristettynä kokonaisluvuksi). Kuinkahan usein nämä allekirjoittajat liikkuvat busseissa, joissa ei kuule kuin somalia, arabiaa ja jotakin muuta, mutta ei suomea? Jos he ylipäätään alentuvat käyttämään julkisia kulkuvälineitä.

    Minun johtopäätökseni: näillä allekirjoittajilla ei ole kunnollista käsitystä siitä, mitä he ovat tekemässä.

    Jostakin juolahti mieleen, vaikka en ole kovin uskonnollinen:
    Luuk. 23:34 Mutta Jeesus sanoi: "Isä, anna heille anteeksi. He eivät tiedä, mitä tekevät." Sotilaat jakoivat keskenään Jeesuksen vaatteet heittämällä niistä arpaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viittaan edelliseen vastaukseeni. Lisäksi totean, että jopa luonnontieteiden tutkijat - etenkin nuoret - kyllä suosivat joukkoliikennettä. Eikä niissä voi kukaan välttyä äbäläwäbälältä ainakaan pääkaupunkiseudulla.

      Poista
  4. Päivän 1. kommentti sanoo oikein:
    "Asiastahan pitäisi keskustella, mutta ne,
    jotka ovat eri mieltä punaviherfeminstien kanssa vaiennetaan."

    Suvaitsevaistolle, joka on lukinnut oman mielipiteensä asiassa, ei kelpaa mikään muu vaihtoehto kuin se, että otetaan vaan lisää porukkaa.

    Ruotsia on pidetty oikeusvaltiona mutta ei siellä sallita eriäviä mielipiteitä maahanmuuttoon liittyvässä keskustelussa. Sen ovat Ruotsidemokraatit saaneet tuta.

    Mitä Ruotsi edellä, sitä Suomi perässä. Näinhän se menee tässäkin asiassa.

    Asiassa touhottavat vetoomuslaiset voisivat tutustua myös väestömäärän kehitykseen Afrikassa ja Lähi-idässä.
    Sen jälkeen toivoisin heiltä ilmoitusta, että kuin monta sataa miljoonaa "turvapaikan" hakijaa Eurooppaan mahtuu ja kuinka monta miljoonaa tänne Suomeen - niin, että maamme vielä säilyy asuttavassa kunnossa, oikeusvaltiona.
    Jos on epäilyksiä, että emme ole oikeusvaltio, vierailkaa Ruotsin "no go" alueilla ja tehkää hieman vertailua ihan itse. Omakohtaiset kokemukset kun avartavat silmiä! Ja lompakkoa...

    Voisivatko vetoomuksen allekirjoittajat myös kertoa mistä saadaan rahat tulijoiden elättämiseen?
    Maan nykyjohto kun on sitä mieltä, että velaksi eläminen pitäisi loppua, vai eikö pidäkään?

    Sekin on yksi oikeusvaltion periaate, että huolehdimme itse itsestämme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistutan kuitenkin, että uskon kanssa ristiriidassa olevat faktat ainoastaan vahvistavat uskovaisten uskoa.

      Poista
    2. Julkisten menojen kärjessä ollaan, valitettavasti.

      https://www.veronmaksajat.fi/luvut/Tilastot/Julkiset-menot/Julkisten-menojen-kansainvalinen-vertailu/

      Poista
  5. Muslimi -maa harrastaa nettisensuuria,
    ei sentään meillä oikeusvaltiossa, meillähän sana on vapaa - nyt ja aina!

    "Turkki esti kansalaistensa pääsyn Wikipediaan
    Turkki on estänyt usein aiemminkin pääsyn sosiaalisen median sivustoille."

    http://yle.fi/uutiset/3-9588838

    PS. Hetken päästä sensuroidaan käyttäjien tilejä - meilläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osoittaa jälleen kerran oikeaksi tämän blogin tunnuslauseen.

      Poista
  6. Tuolla vetoomuksen esittäneellä joukkiolla ilmeisesti joko on jalat irti maasta tai he tietoisesti haluavat tehdä Suomesta kirjaimellisen velkaorja-valtion: Suomen valtionvelka ylitti jo vuosia sitten kriittisenä pidetyn 60% bruttokansantuotteesta ja on jo runsaat 100 miljrdia euroa, lähes kaikki KOROLLISTA ULKOMAANVELKAA. Vuosittainen lisävelanotto on viime vuosina ollut luokkaa 4-5 miljardia euroa. Petturi Orpon syksyllä 2015 avosylin vastaanottamista muslimi-partalapsista tuli lähes miljardin vuosittaiset lisäkustannukset. Noilta vetoomuksen esittäjiltä voitaisiin esim. kysyä haluavatko he itse ja varsinkin suomalaisten enemmistö, että heidän lapsistaan tulee perinnöllisiä velkaorjia. Ovatko suomalaiset ja eurooppalaiset yleensä velvollisia elättämään sionistien talutusnuorassa kulkevan USA:n masinoimien värivallankumous-sotien ja mm. valuuttakeinottelija-miljardööri Soroksen rahallisella tuellaan kasvattamien pakolaisvyöryjen seurauksia?
    Koska vallankahvassa olevia maanpettureita tukeva valta-VALE-media ei anna kanslaisille oikeaa tietoa maahantunkeutuja-invaasion todellisista syistä ja laajuudesta, voi tuollainen artikkelin aiheena oleva huuhaa-joukkio esittää millaisia päättömiä vaatimuksia tahansa.
    Yksi asia mikä säännöllisesti unohdetaan tai useammin ilmeisesti tarkoituksella "unohdetaan", on se että valtaosa maahantunkeutujista on ELINTASOPAKOLAISIA tai muita EI-TODELLISIA pakolaisia.

    VastaaPoista
  7. Eipä nuo samaiset ihmisoikeudet ole suomalaisia koskaan koskeneet.

    VastaaPoista
  8. https://youtu.be/NXjFF_PQcyo
    Suomalaisille asunnottomille ei tilaa Helsingin Diakonissalaitoksen yömajassa, samalla kun matuja lappaa sisään.
    https://youtu.be/ZzUD9bWrpnM
    Hyvinkään asunnottomista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensimmäisessä videossa käy selkeästi ilmi, että suomalaiset eivät pääse sisään Diakonissalaitoksen yömajaan.
      Suomalaiset ohjataan toissijaiseen paikkaan portsarin toimesta vaikka ei ole tietoa onko toisessa paikkaa tilaa?

      Haastattelujen mukaan toissijainen tila on niin turvaton, että sitä suomalaiset kokemuksesta välttävät.

      Ainakin minun ymmärrykseni mukaan, tähän paikkaan valinta tapahtuu kansallisuuden mukaan ja rasismi on perusteena sulkea suomalaiset ulos vaikka tilaa on.

      Kun ottaa huomioon tämän toiminnan ja leipäjonot, joista osa suomalaisista hakee ruokansa, on vetoomuksen allekirjoittajien syytä hävetä tekopyhää toimintaansa.

      Ensisijaisesti pitää tehdä tekoja, joilla suomalaisista huolehditaan vai onko prioriteetit jotenkin hukassa?

      Poista
  9. Haluavat esitellä mieluummin hyvyyttään kuin järkevyyttään. Koulutustaso ei takaa kokonaisuuksien ymmärtämistä ja toimimista järkevällä tavalla yhteiskunnan etu huomioiden. Heille Suomi ei ole oikeusvaltio, he haluavat muuttaa Suomen mieleisekseen, ja ottaa oikeuden omiin käsiinsä.

    VastaaPoista
  10. Minua ihmetyttää tämä, ovat mukamas sotaa ja vainoa paossa, mutta ilman sotaa ja vainoa eivät voi elää.
    Keroo tämänpäiväiset iltaläpyskät, molemmat Lahden torin sattumuksesta eilen, kun matut ottelivat torilla. Polliisn tullessa paikalle tekivät perisuomalaisen teon, ottivat ns. Ritolat. Ja samaa on ollut havaittavissa muuallakin missä näitä rikkausia on kasaantunut paikkakunnalle.
    Paikallinen etelä-suomen sanomattomat ei tietenkään moisesta mitään virkkanut.
    Vaan hauskaa? vappua itse kullekin säädylle ja "säädyttömille":)
    t. Huru-ukko

    VastaaPoista
  11. Yhteiskunnallisen esp. akateemisen statuksen lisäksi hämmästyttää tuo allekirjoittajien määrä. Noin paljon katteetonta, tai paremminkin sanoen harhaista, tai vielä paremmin haitallista idealismia niin koulutetussa joukossa.

    "Ihmisoikeuksiin" on houkuttelevaa suhtautua kuten YK:n julistuksessa niihin suhtaudutaan. Ikään kuin ne olisivat jotain abstraktia ja vain yksilöön kuuluvaa, ja kuin ne voisivat toteutua jonkinlaisessa abstraktissa tyhjiössä. YK:n julistuksessa on vain muutama kohta, joka edes periaatteessa yrittää muotoilla edellytyksiä jotka yhteiskunnan olisi täytettävä jotta yksilön oikeudet voisivat toteutua. Julistus on muuten pelkkää julistusta, idealisaatiota -- lähtökohtana ei ole realismi. Reaalimaailmassa ihmisen oikeudet voivat nimittäin toteutua vain yhteisössä -- ja koska yhteisöt ovat erilaisia, yksilön oikeudet voivat oikeasti toteutua vain hänen omassa yhteiskunnassaan.

    Ja siksi tuo "oikeusvaltio" on niin tärkeä käsite. Se on sellainen valtio jossa vallitsee ihan tietynlainen yhteisömoraali, jolle on ominaista nouseminen kaikkien niin sanotusti "tunnustuksellisten" moraaliarvojen yläpuolelle. 'Moniarvoisuus' ei suinkaan ole mitään 'arvovapautta' vaan nimenomaan arvojen arvo. Ja 'moniarvoinen yhteiskunta' ei voi ottaa piiriinsä eikä pysty sulattamaan sisäänsä ensimmäistäkään omiin 'tunnustuksellisiisn', usein ihmistä ja elämää suurempiin totuuksiinsa käpertynyttä kulttuurista ryhmää.

    Ja tällaisen oikeusvaltion pahin uhka on nimenomaan se, että yhteiskunnan sisään pystytetään yhteisön omille moraaliarvoille vieraita moraalisia maalitolppia, jotka pakottavat yhteisön omat kansalaiset pelaamaan moraalipelejä, joissa toisena osapuolena on tunnustuksellisia, eikä yhteisön omasta kasvupohjasta nousseita arvoja. Huomautan, että kaikkien yhteiskuntien on aivan ensimmäiseksi täytettävä tietty moraalinen ominaisuus -- moraali on yhteisöjen perimmäisin liima-aines -- ennen kuin mikään mitä yhteiskunnassa tapahtuu koetaan legitiimina.

    Ja se mikä tällaisissa todellisuudentajuttomissa julkilausumissa minua hämmästyttää, on siis se, että noin paljon on koulutettuja ihmisiä jotka eivät ymmärrä edes sosiologian perusasetuksia. He eivät pysty kysymään itseltään edes peruskysymystä: "Miten siitä, että kaikilla on 'ihmisarvo', seuraa se, että kaikki kulttuurit sopeutuisivat keskenään?" -- Nehän eivät sopeudu. Päinvastoin, toisilleen vastakkaisen sosiodynamiikan omaavat kulttuurit voivat vain kääntää toistensa kielteiset puolet esiin ja aiheuttaa yleisen moraaliromahduksen.

    Kulttuurit ovat kovia kognitiivisia tosiasioita, loppupelissä paljon, paljon, paljon kovempia kuin mikään mikä ili-ihanteellisen sokean individualismin silmillä nähdään yksilötasolla.

    Täydellistä perusasioiden ymmärtämättömyyttä noilta allekirjoittajilta, siis. Sokeaa individualismia. Kuka osaisi kertoa tällaisille ihmisille että "oikeisvaltio" on yhteisöominaisuus, joka katoaa siinä samassa kun yhteisötodellisuuden ehdot hajotetaan tuomalla yhteisöön kokonaan erilaatuisia moraalisia saarekkeita.

    Ruotsalaisohjaaja Ruben Östlundin elokuva "Play" kuvaa hyvin sitä moraalista hajoamista, joka "monikulttuurisessa" yhteisötodellisuudessa virallisen pinnan alla kuin varkain hajottaa yhteiskunnallisen luottamuspääoman ja juurikin sen niin sanotun 'oikeusvaltion'. Olen kirjoittanut elokuvasta Durkheimilla ja Hannah Arendtilla aihetta perustelevan arvion, johon pääsee nimeäni klikkaamalla.

    VastaaPoista
  12. Kansalta ei kyllä ole paljoakaan kyselty..

    VastaaPoista
  13. Lienee tuossa vetoomuksen esittäneessä joukkiossa huomattava määrä samoja tai vänhintäänkin samanmielisiä tyyppejä, joita filosofi Jukka Hankamäki tarkoitti artikkelissaan 24. huhtikuuta 2017: "Pravdan jälkeisestä ajasta", http://jukkahankamaki.blogspot.fi/2017/04/pravdan-jalkeisesta-ajasta.html

    VastaaPoista
  14. Luojan kiitos, en nähnyt Juha Siltalan nimeä listassa. Pidän häntä nimittäin älykkäänä miehenä, ja olisin ollut hyvin pettynyt, jos hän olisi liittynyt näiden ääri-idealistien joukkoon. Oikeusprofessoreja, talousprofessoreja, käsittämätöntä.

    VastaaPoista
  15. Pikkuruinen valonpilkahdus pimeässä:

    "Presidentti Niinistö pysäytti supersuvakin tien oikeuskansleriksi
    Oikeusministeri Lindström olisi päästänyt Suomen maahanmuuttomyönteisimmän oikeustieteilijän riehumaan oikeuskanslerina.",
    http://mvlehti.net/2017/04/29/presidentti-niinisto-pysaytti-supersuvakin-tien-oikeuskansleriksi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vai olisiko ollut parempi sanoa, että hyvä kun ei yhtäkkiä tullut huomattavasti entistä pimeämpää?

      Poista
  16. Voi otaksua, että tuon vetoomuksen allekirjoittaneille on täysin O.K., että esim. Facebook sensuroi "vihapuheen" sekä "rasistien", "fasistien", "natsien" ym. vastaavanlaisten kirjoitukset siellä. Varsin mielenkiintoista olisi tietää heidän mielipiteensä seuraavassa esitettyjen kuvien säilyttämisestä Facebookissa:

    "Kenen etuja Facebook ajaa? Esimerkkejä (K18)
    Keeneri-sanasta paukkuu kirjoituskieltoa, mutta suolet ulkona olevan ruumiin kuva on Facebookin yhteisösääntöjen mukainen!", http://mvlehti.net/2017/04/28/kenen-etuja-facebook-ajaa-esimerkkeja-k18/

    VastaaPoista
  17. Hiukan ihmettelin Halosen avautumista pakolaisasiassa HS Vieraskynä-palstalla ja nyt tämä vetoomus-juttu (?) mutta tulihan se peli selväksi, kiitos Ilaskiven:

    http://blogit.iltalehti.fi/raimo-ilaskivi/2017/04/28/ei-hataa-demarit-onhan-teilla-ehdokas/

    Pelaamme siis Presidentti-peliä, luoja meitä suojelkoon Haloskalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Poikkean aiheesta: Ilaskivelle voisi suositelle itävaltalaisen politiikan tutkijan kirjaa "EU - huomispäivän Super-Neuvostoliitto"!

      Ilaskiveltä voisi myös kysyä opastukseksi seuraavissa vaaleissa äänestäville, onko
      Kokoomus edelleen "Koti-, uskonto- ja isänmaa"-puolue.

      Itse tiedän vastauksen: kokomuksen johtoon päässeet maanpetturit ovat vetäneet "kodin,uskonnon ja isänmaan" Brysselin vessanpöntöstä alas ja ovat omaa etuaan ja ylikansallisten takapirujensa asiaa ajaakseen valmiita myymään vaikka vanhan isoäitinsä!

      Poista
    2. Unohtui kirjan tekijän nimi: Karl Steinhauser.

      Poista
    3. Haloska lienee Otto Wille Kuusisen ohella Suomen historian haitallisin henkilö, ellei joitain ruotsalaisia lasketa mukaan

      Poista
  18. Pimeyden voi sanoa vallitsevan joka tapauksessa meidän "oikeus"-laitoksessamme jo sillä perusteella mitä seuraavissa alkuvuodelta peräisin olevissa artikkeleissa esitetään:

    " Kun viha ei jää vain puheeksi

    Valtakunnansyyttäjänviraston tavassa ahdistella suomalaisia toisinajattelijoita vihapuhe ei jää vain puheeksi vaan muuttuu kansallista etua puolustavia ihmisiä ja heidän ihmisarvoaan kohtaan suunnatuiksi teoiksi. Valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen näyttää nyt julistaneen sodan suomalaisia ihmisiä vastaan vaatimalla ”ankarampia rangaistuksia” mielipiteensä sanojille...",
    http://jukkahankamaki.blogspot.fi/2017/02/kun-viha-ei-jaa-vain-puheeksi.html

    "YLE TUKEE VALTAKUNNANSYYTTÄJÄN VAATIMUSTA PANNA TOISINAJATTELIJAT VANKILAAN

    Valtakunnansyyttäjä Matti Nissisellä on syytä ylimieliseen
    virneeseen: hän on julistanut sodan suomalaisuutta
    puolustavia suomalaisia vastaan.[Kuvan alla oleva teksti]...",
    http://ylewatch.blogspot.fi/2017/01/yle-tukee-valtakunnansyyttajan.html

    VastaaPoista
  19. Pahoittelut nyt ihan hirveäsi eriäivästä mielipiteestäni, mutta aikamoista narinaa yhdestä ja samasta aiheesta, tiukasta näkövinkkelistä tämäkin palsta vuodesta toiseen. Ehkä kaukaa viisasta, mutta silti. Kyllä tekee tiukkaa kansainvälistyminen tässä blogissa. Mutta avautukaa vaan, se on hyvä asia mielenterveyden ja hyvinvoinnin kannalta! Kiitän

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja aihe kun mielestäsi ilmeisesti on suomalaisten sekä muiden eurooppalaisten kannalta epäolennainen?! Varsinkin huomioonottaen, että jo yksin Afrikasta on odotettavissa jopa kymmenien miljoonien elintaso- ja tietyssä määrin oikeidenkin pakolaisten vyöry Eurooppaan jo melko lähivuosina.

      Poista
    2. Olen kansainvälisesti tunnetuin oman tieteenalani suomalainen ja ohjannut Suomessa mm. muslimitaustaisten väitöskirjoja sekä myös EU-kansalaisten väitöskirjoja. Afrikassakin olen toiminut peräti kolmen väitöskirjan tarkastajana. Jos tämä ei ole kansainvälisyyttä niin ei sitten.

      Poista
    3. Kiitos kun vihdoin avasit vähän omaa tulokulmaasi tähän keskusteluun ja blogiisi! Hyvää työtä oletkin tehnyt, toki otantasi on aika suppea noin niikuin sosioekonomisesti ajateltuna, jos tuossa on kaikki kokemuksesi kansainvälisyydestä. Maailmaan kun mahtuu aika paljon muutakin elämää kuin akateeminen sellainen.

      Poista
  20. Ovatkohan nämä oikeustaistelijat miettineet tätä ihan loppuun asti? Näitä samoja lakeja voidaan aikanaan tulkita heitä vastaan, kun valta vaihtuu.

    VastaaPoista
  21. Vaimoni on useasti todennut ja minä olen samaa mieltä, että mitä se semmoinen on, että nuoret miehet lähtevät seikkailemaan Eurooppaan ja jättävät perheensä yksin vaaroille alttiiksi. Menkööt takaisin puolustamaan maatansa ja perheitänsä ja tekemään siitä turvallisen. Sehän se on aina ollut nuorten miesten työ. Mitä siitä tulee, että lähdetään pakoon ja toisten muista maista pitää sitten mennä ja sotia rauha sinne.
    Ok, tiedän ettei tuo ole aina kovin helppoa mutta sen ovat ihmiset muissakin maissa tehneet. Kyllä näidenkin on itse hoidettava asiansa. hh

    VastaaPoista
  22. Oikeusvaltio tarkoittaa valtiota jossa toimitaan lakien ja asetusten mukaan.

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Oikeusvaltio

    Lait ja asetukset ovat sitten mitä ovat. Niitä voidaan säätää, muuttaa ja kumota.

    Usein tuntuu siltä että sanaa "oikeusvaltio" käytetään löperösti. Usein vaikuttaa siltä että ne, jotka sanovat sanan "oikeusvaltio", eivät tiedä tai eivät sano mitä he tarkalleen ottaen tarkoittavat sillä. Tai mitä he luulevat sen tarkoittavan, tai antavat muiden ymmärtää sen tarkoittavan.

    VastaaPoista
  23. Nuo vetoomuksen allekirjoittajat eivät varmaan ihmettele sitä miksi turvapaikan saaneet henkilöt vierailevat ja lomailevat niissä maissa joista ovat alkujaan lähteneet. Ennen turvapaikan myöntämistä turvapaikanhakijat väittävät että jos heidät niihin palautetaan maihin joista ovat lähteneet, niin heitä kohtaa perillä "varma kuolema". Sitten kun he ovat saaneet turvapaikan, niin jostain syystä kuolemanvaara poistuu samantien ja pian he vierailevat niissä maissa joista alunperin lähtivät.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!