torstai 20. huhtikuuta 2017

Rasismia, suunnitelmia ja kiihotusta

Mies huusi Allahu Akbar ja ampui kolme satunnaista valkoihoista miestä Kaliforniassa. Oli kuitenkin huojentavaa lukea, ettei kyseessä ollut terrorismi vaan rasismi.

Ampuja Kori Muhammad ei nimittäin ollut terroristi vaan mustaihoinen rasisti. Se varmasti lohduttaa ammutuksi tulleita ja heidän läheisiään.

Suomessa poliisi puolestaan käräytti rikoksia suunnitelleet turvapaikanhakijat, jotka aikoivat ryöstää ja raiskata. Miehet olivat päättäneet palata heti tekojensa jälkeen vapaaehtoisesti kotimaahansa.

Tässä uutisessa on se hyvä puoli, etteivät rikossarjaa suunnitelleet henkilöt päättäneet ajella kuorma-autolla kävelykadulla toisin kuin heidän Ruotsissa hurjastellut kollegansa. Ja että poliisi onnistui pysäyttämään miehet ennen kuin nämä saivat aikeensa toteutetuksi.

Uutisen mukaan miehet on sittemmin hajautettu eri vastaanottokeskuksiin. Sitä ei kuitenkaan kerrottu, aikoivatko he tässä tilanteessa toteuttaa suunnitelmansa vapaaehtoisesta paluusta kotimaahansa.

Vai onko miesten suunnitelmissa nauttia suomalaisen veronmaksajan tarjoamasta ylläpidosta siihen asti kunnes heidät pakkopalautetaan mahdollisten mielenosoitusten kera. Sekään ei selvinnyt, että onko heidän ilmeisen perusteettomat turvapaikkahakemuksensa jo käsitelty.

Kolmannen uutisen mukaan kolme uskonoppineeksi esittäytynyttä miestä kiersi Itä-Suomen vastaanottokeskukset viime vuonna.  Poliisin tietojen mukaan he puhuivat ihaillen ISIS:istä  ja myönteisesti muualla Euroopassa tehdyistä terrori-iskuista.

Onneksi miehille kerrottiin, etteivät he ole tervetulleita Savon vastaanottokeskuksiin. Niinpä he palasivat pääkaupunkiseudulle eikä heistä ole uusia havaintoja Itä-Suomessa.

Näin pääkaupunkiseudulla asuvana jäin uutisen luettuani pohtimaan onko heistä havaintoja sitten omilta kotikulmiltani? Vai onko heidät viety tutkintavankeuteen odottamaan oikeudenkäyntiä kansanryhmää vastaan kiihottamisesta tai peräti vihapuheesta?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Maahanmuutto seurannaisilmiöineen hallitsee suomalaisten pelkoja
Loppu hyvin, kaikki hyvin: Abdiqadir palasi kotiin
Seksuaalivalistus ja raiskaukset

13 kommenttia:

  1. Mustaihoista rasistia ei voi olla, koska mustaihoiset edustavat Toiseutta. Ni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ei ei ei....

      Sehän menee jotenkin näin, että "sorrettujen ryhmien" edustajat eivät voi olla rasistisia sortajiaan kohtaan, koska ainoastaan "vallassaolevat ryhmät" voivat olla rasisteja.

      Rasismilla ei siis välttämättä ole mitään tekemistä rodun kanssa... Tai jotakin sellaista... :-)

      Paul J Watson:

      https://www.youtube.com/watch?v=EE0YmFqedhY

      Poista
  2. Arkkipiispa Kari Mäkiselle on annettu 30 000 euron Kompassiruusu 2017 -kulttuuripalkinto - monikulttuuri-mädätystyöstään.
    Hän ei ole kulttuurimarxistisessa tuhotyössäään yksin. Vallankahvassa olevat maanpetturit pakottavat kantasuomalaiset kustantamaan Ylen taukoamatonta propagandatoimintaa suomalaisen kansallisvaltiomme ja kantasuomalaisten hävittämiseksi mm. monikulttuurin avulla. Siitä on Ylewatch-blogisti ansiokkaasti raportoinut jo vuosien ajan, ks. esim. seuraavaa:

    ”Suomalaisuuttaan halveksuva ”tiedostava” toimittajakunta on 1970-luvun alusta saakka pyrkinyt pyhäksi korotetun internationalismin nimissä mitätöimään kaikkea suomalaisuutta. Kierroksia lisättiin 1990-luvulla, jolloin intelligentsijan kannattaman sosialismin korvasi monikultturismi ja utopia EU:n Eurostoliitosta. Tällöin mukaan astui suomalaisen perimän halveksunta, jolle vetää vertoja vain svekomaanien viime vuosisadan alun epätieteelliset puheet suomalaisista mongoleina.a

    Ylen toimittaja Heini Holopaisen tendenssiuutinen Koululaisten DNA-testi selvitti: nykysuomalaisilla on kansainväliset juuret edustaa uutta strategiaa, jolla uniikki suomalaispopulaatio yritetään bastardisoida ja lopuksi hävittää afrikkalaisten ”siirtolaisten” miljoonamereen. Vielä jokin aika sitten perinnöllisyysasioista mitään tietämättömät toimittajadiletantit kuten Aamulehden surullisen kuuluisa Maila-Katriina Tuominen julistivat sokean uskona varmuudella, että rotuja ei ole ja että suomalaiset ovat sisäsiittoisia, jonka vuoksi tänne tarvitaan uutta – mieluiten afrikkalaista – verta…”

    Koko artikkeli: ”SUOMALAISTEN HÄVITTÄMISEEN TÄHTÄÄVÄ ROTUOPPI ETSII UUSIA MUOTOJA”, http://ylewamonitch.blogspot.fi/2017/04/suomalaisten-havittamiseen-tahtaava.h l

    VastaaPoista
  3. Villi arvaus ja veikkaan että kaipaamasi herrat ovat tällähetkellä joko Helsingin Pravdan palkkalistoilla rasismin erikoisasiantuntijoina tai vihreiden/vasemmistoliiton puolueorganisaatioissa kiertämässä tilaisuuksissa ja kertomassa hyville ihmisille kuinka islam on rauhan uskonto.Veronmaksajien rahoilla tietenkin mikäli kyseisten puolueiden palkkalistoilla...Toki voivat olla jopa molemmissa koska suhteethan ovat läheiset,sanoisin jopa lähi-itäisen lämpimät.

    VastaaPoista
  4. Tutkintavankeudessa he eivät ole voi aika vahvasti arvata. Liian heppoiset lainrikkomukset olisivat pitää heitä sellaisessa. Arabimuslimien narratiivi kaikkeen on varsin perverssi luonteeltaan; heitä on näin vähän suomessa ja jo näin paljon omituista, huonotapaista sekoilua ja lainrikkomista - puhumattakaan kaikesta siitä mistä emme ole vielä valtavirtalehdistön tasolla tietoisia...

    VastaaPoista
  5. "Muhammad oli julkaissut Facebook-sivullaan useita valkoisia ihmisiä ja valtiota vastaan hyökkääviä päivityksiä."

    Valkoisten haukkuminen ja puheet heidän hävittämisestään taitavat olla hyvin yleisiä, lähes sääntö joissakin porukoissa. Eikä Facebook näihin juuri puutu. Sen sijaan vihervasemmistolaisen maailmankuvan haastavien tosiasioiden paljastaminen on pannassa. Pauli Vahtera on vain yksi lukuisista, joiden suun Facebook yrittää tukkia:

    http://blogit.iltalehti.fi/pauli-vahtera/2017/04/16/minua-ette-nujerra/

    VastaaPoista
  6. Menee nyt hiukan asian ohi mutten malta - lisätään tietoisuuttanne eli Pastori poistuu keskuudestamme:
    "Turvapaikanhakijoita puolustanut pastori lähtee Suomesta: "Terveiset hallitukselle: voititte"
    http://yle.fi/uutiset/3-9572976

    Kukahan tai mikä taho mahtaa Pastorin tulevaisuuden palkan maksaa Tansaniassa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaankin ev.-lut. valtionkirkkomme eli suomalainen veronmaksaja?

      Poista
    2. Pelkään pahoin, että tämä pastori kaipaisi mielenterveyden asiantuntijan apua. En kirjoita tätä ilkeydellä, vaan ihan vakavasti.

      Poista
    3. Kyllä routa porsaan kotiin tuo...

      Poista
    4. Paavo Tajukankaan PT-median asiasta kertoneen artikkelin kommenteissa pohdiskeltiinkin, onko tässä nyt kyse kirkon ylimmän johdon taholta langetetusta kevytkarkotuksesta:

      Pastoritar on tehnyt kirkon imagolle jo sen verran mittavaa haittaa, että häntä on kehotettu siirtymään kansainvälisiin tehtäviin mahdollisimman kauas. Vaihtoehtoina olisivat joko hoitoonohjaus ilmeisten mielenterveysongelmien johdosta tai pappisvirasta erottaminen, molemmat suunnilleen yhtä kiusallisia kirkolle.

      Tähän saattaisi viitata myös tuo uhriutumisvalitus hallituksen voitosta: onhan kirkkomme osa valtiota.

      Poista
  7. Tilastokeskuksen mukaan tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä raiskausten määrä lisääntyi 32,1 % viime vuoden vastaavasta ajanjaksosta. Syytä siihen ei kerrottu mutta tiedämmehän me sen. Lukuisia raiskaustapauksia on näköjään jäänyt median ulkopuolelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä me tiedämme, mutta kaikki eivät tiedä. Tai jos tietävät, eivät välitä.

      Sinänsä en näe yksittäisten raiskausten uutisoinnille kovin suurta tarvetta. Minulle riittää, jos media uutisoi silloin tällöin tilastotietoa, johon sisätyvät mahdolliset riskipaikat ja -ajankohdat, eri maahanmuttajaryhmien osuus rikollisuuteen ja niin edelleen. Näinhän on silloin tällöin tapahtunutkin, mutta aika harvakseltaan. Jos yksittäisestä raiskauksesta sitten kuintenkin uutisoidaan, olisi syytä kertoa nykyistä enemmän tekijän taustasta.

      Poista

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!