keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

HS valeuutisten sylttytehtaana

Hallituksen puoliväliriihi saatiin eilen valmiiksi. Siellä tehtiin monenlaisia päätöksiä, joista itseäni lämmitti eniten tutkimukseen suunnattu lisärahoitus. Se auttaa osaltaan Suomen säilymistä korkean teknologian maana, jonka muuta maailmaa paremmalle elintasolle on reaalitaloudelliset perusteet.

Helsingin Sanomat puolestaan otti asiakseen nostaa jälleen esille yhden lempiaiheensa eli sen, kuinka hallitus olisi vaarassa hajota - tällä kertaa Perussuomalaisten tulevan puheenjohtajavalinnan takia. Eli jos puolue valitsee tulevaksi puheenjohtajakseen Sampo Terhon sijasta Jussi Halla-ahon.

Näin siitä huolimatta, että sekä keskustalainen pääministeri että kolmannen hallituspuolueen kokoomuslainen puheenjohtaja eivät ole sellaisesta puhuneet. Myöskään Halla-aho itse ei ole puhunut hallituksesta lähdöstä, vaan on korostanut nykyisen hallitusohjelman noudattamista ja on lisäksi ilmoittanut, ettei välttämättä edes ryhtyisi ministeriksi. Eikä Sampo Terhon ja Jussi Halla-ahon poliittisissa linjoissa ole suuria eroja.

Entä Helsingin Sanomien perustelut?

Lehden mukaan Keskusta ja Kokoomus eivät pidä erityisen tärkeinä kansanäänestystä EU:sta tai tiukempaa maahanmuuttopolitiikkaa. Niistä ensimmäistä ei ole ilmoittanut ajavansa tällä hallituskaudella kumpikaan Perussuomalaisten puheenjohtajaehdokkaista ja jälkimmäinenkin lienee ns. valeuutinen - ainakin puoliväliriihessä jaettavaa haettiin nimenomaisesti turvapaikanhakijoiden määrän supistumisesta. Siten myös muille hallituspuolueille on tärkeää, etteivät vuoden 2015 tapahtumat uusiudu.

Helsingin Sanomat otti kirjoituksessaan esille myös Jussi Halla-ahon ihmisryhmien oikeuden edessä erilaisen kohtelun osoittaneen 50 päiväsakon tuomion käyttäen sanamuotoa "rasistisista kirjoituksista tuomittu". Tuomiota ei kuitenkaan annettu rasistisista kirjoituksista vaan uskonrauhan rikkomisesta ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Niistä jälkimmäinen on sikäli kiistanalainen, etteivät käräjä- tai hovioikeus nähneet sellaista tapahtuneen.

Lopuksi asiaa käsitellessään toimitus arveli, että Sipilän hallitus voisi kuitenkin jatkaa korvaamalla Perussuomalaiset RKP:llä ja Kristillisdemokraateilla. Ja että siinä tilanteessa hallituksen monet uudistukset jäisivät toteutumatta. Se tuskin on tuloksellisuudesta usein puhuneen Juha Sipilän tavoitteena.

Niin tai näin. Toki Helsingin Sanomilla on oikeus kirjoittaa uutisiksi omia valeuutisiaan. Tosiasia kuitenkin on, ettei ainakaan Perussuomalaisilla ole mitään halua lähteä pois hallituksesta tilanteessa, jossa oma kannatus on laskenut huomattavasti ja monia omia asioita on kuitenkin saatu läpi - viimeisimpänä kokeilu pakkoruotsin poistamisesta.

Ja tosiasia lienee myös, että ilman Perussuomalaisia hallituksessa olisivat vuoden 2015 tapahtumat olleet vielä nähtyäkin suurempi katastrofi. Ja ettei hallitusyhteistyössä kolmen puolueen välillä ole ollut suuria ongelmia tähän mennessä, pikemminkin päinvastoin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Aktiivisuutta, Sipilä! Aktiivisuutta!
Sipilän ja Kataisen hallitusten vertailu
Lepsu maahanmuuttopolitiikka tuhosi Perussuomalaisten kannatuksen




3 kommenttia:

  1. Tuo kiihottaminen kansanryhmää vastaan on Hesarin mielestä erityisen paheksuttavaa silloin kun se voidaan liittää Persuihin.

    Kansanryhmää vastaan kiihottamisen sallimista on ajanut Kokoomusnuoret, joiden silloinen puheenjohtaja on puolueen nykyinen kansanedustaja. Silti Kokoomus on kelvollinen hallituskumppani, vaikkei puolue ole selkeästi irtisanoutunut nuorisosiipensä näkemyksistä.

    VastaaPoista
  2. Hesarin jutut on niin läpinäkyviä, ettei normijärjellä varustettu mene lankaan, mutta tarkoitus lieneekin kusettaa tyhmää kansanosaa, sitä manipuloitavissa olevaa.

    VastaaPoista
  3. Mielenkiintosta nähda, vaikeneeko Brysselin Pravda valta-VALE-median tapaan seuraavasta uutisesta:
    "Alle 3 % Välimeren yli Italiaan tulleista pakolaisista sai turvapaikan",
    http://www.nykysuomi.com/index.php/2017/04/26/alle-3-valimeren-yli-italiaan-tulleista-pakolaisista-sai-turvapaikan/

    Nykysuomi-sivuston artikkelin kommentissa on linkki seuraavaan Mvlehden "Päivän kuvaan":
    http://mvlehti.net/2017/04/26/paivan-kuva-rehellinen-juhlakolikko/

    Petturi Orpohan otti syksyllä 2015 vastaan avosylin kymmeniä tuhansia nuoria miehiä Tornionjoen yli, vaikka hän Dublinin sopimuksen perusteella olisi voinut käännyttää nämä kaikki takaisin turvalliseen maahan Ruotsiin.

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!