keskiviikko 10. elokuuta 2016

Kohtaako Eurooppa uuden pakolaistulvan?

Turkki ilmoitti, että se irtisanoo Euroopan Unionin kanssa tekemänsä pakolaissopimuksen, ellei EU ilmoita sille päivää, josta alkaen turkkilaiset voivat matkustaa sen alueelle ilman viisumia. HS:n uutisessa ei kerrota aikarajaa, mutta aikaa ilmoituksen antamiseen on tuskin ikuisesti.

Jäämme siis odottamaan näkeekö EU pakolaistulvan suuremmaksi ongelmaksi kuin turkkilaisten ihmisoikeuksien puutteet. Jos näin käy, saavat turkkilaiset viisumivapautensa lähiaikoina riippumatta siitä, täyttyvätkö EU:n sille asettamat ehdot.

Mikäli taas EU pitää maailmankatsomuksellisia periaatteitaan tärkeämpinä kuin rajojensa pitävyyttä, tulemme näkemään uuden Turkin kautta tapahtuvan maahanmuutto-invaasion EU:n kaakkoiskulmalle. Silloin ainakin Kreikan tilanne muuttuu entistä hankalammaksi.

Meidän kannaltamme tuossa tilanteessa olisi keskeistä se, löytävätkö tulijat tien Kreikasta kohti pohjoista. Nythän se on kohtuullisen hyvin tukittu mm. Unkarin, Itävallan ja Slovakian toimesta.

Jään siis suurella mielenkiinnolla odottamaan EU:n vastausta Turkin uhkavaatimukseen. Sekä sitä, minkälaisia seurauksia turkkilaisille mahdollisesti myönnettävästä viisumivapaudesta koituu.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Laantuuko EU:n islamisoitumiskehitys?
Turkki osoittaa EU:lle tien
Demokratiasta ja islamista

10 kommenttia:

  1. Voimme tietenkin kysyä, onko tulvassa muuta katkosta ollutkaan kuin tilapäinen pato etelässä. Kummallisen vähän on kiinnitetty huomiota Erdoganin taannoiseen lupaukseen myöntää kansalaisuus Syyrian pakolaisille.

    http://www.talouselama.fi/uutiset/erdogan-lupailee-aiomme-tarjota-kansalaisuutta-syyrian-pakolaisille-6564152

    Niin ollen puheet pakolaissopimuksesta Turkin kanssa vaikuttavat tyhjältä semantiikalta. Ellei Eurooppa itse tilkitse rajojaan tulva jatkuu, väistämättä. Viisumeilla tai ilman.

    VastaaPoista
  2. Rutto tai kolera - Turkissahan odottelee 15 miljoonaa kurdia, että rajat avautuvat turvapaikan hakuun.

    Siitä voi valita.

    VastaaPoista
  3. Tässä unelmoijille ja muille kulttuurimarxisteille ilmainen juliste virkahuoneen seinälle ajatuksia herättämään.

    VastaaPoista
  4. Riittää, että pääsevät Turkista ylipäänsä jonnekin Euroopan puolelle. Suomi on mukana siinä kuuluisassa taakanjaossa. Ja se näkyy jo nyt kaduilla - entä sitten jos Turkki avaa rajansa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toistaiseksi taakanjako on ollut kuin pieru Saharassa verrattuna spontaaneihin tulijoihin. Onneksi. Ja toivottavasti pysyykin sellaisena.

      Poista
  5. Skenaario 1: EU kieltäytyy viisumivapauden myöntämisestä, Turkki avaa rajansa. Kaaos.

    Skenaario 2: EU myöntää viisumivapauden, Turkki antaa kansalaisuuden kaikille muslimimiehille, jotka sitä pyytävät. Kaikessa hiljaisuudessa kansalaisuus edellyttää Eurooppaan muuttamista. KAAOS!

    Toki, Kreikan monia Turkin rannikon lähellä olevia saaria on miltei mahdoton valvoa. Mutta skenaario 2:n viisumivapaata tulvaa on täysin mahdoton valvoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huonoja vaihtohetojahan tässä vain on.

      Poista
  6. Näin sellaisessa maassa, jossa maanpetturit eivät ole vallanpitäjinä:

    "Unkarin pääministeri Viktor Orbán kutsui hiljattain maahan tunkeutuvia laittomia siirtolaisia ”myrkyksi”, josta ei ole lainkaan hyötyä vaan ainoastaan haittaa.
    ”Jos joku tarvii siirtolaisia, ottakoot. Mutta älkää pakottako meitä ottamaan niitä vastaan, sillä me emme tarvitse niitä,” Orbán jyrähti lehdistötilaisuudessa Unkarin pääkaupungissa Budapestissä. Orbánin mukaan siirtolaiset ovat ”myrkky, jota Unkari ei aio niellä..."
    Koko artikkeli: http://magneettimedia.com/unkarin-paaministeri-kutsui-laittomia-siirtolaisia-myrkyksi/

    VastaaPoista
  7. Tulevaisuudessa siintävät suuret keskitysleirityyppiset pakolaisleirit euroopassa ja lähialueilla, joissa tarjolla on ruokaa, juomaa, akuuttia sairaanhoitoa ja jonkinlaista koulutusta.

    Sukupuolet kannattaisi erottaa tehokkaasti, jotta hyväksikäyttö ja raiskaukset saataisiin kuriin.
    Samoin huonosti toistensa kanssa toimeentulevat etniteetit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon mahdollista. Ainakin tullaiset leirit olisivat parempi vaihtoehto kuin Euroopan sortuminen pakolaisvyöryn alle.

      Poista

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!