torstai 4. elokuuta 2016

Paula Risikko avasi suomalaista turvallisuusajattelua

Sisäministeri Paula Risikko (kok) on MTV3:n haastattelussa lausunut, ettei Suomi ole islamisoitumassa. Hän sanoi myös, ettei turvapaikanhakijoita pidetä automaattisesti potentiaalisena uhkana.

Risikon mukaan "emme voi sulkea iskun mahdollisuutta Suomessa pois. Nämä tapaukset yksittäisinä eivät ole nostaneet Suomen uhkatasoa, vaan sitä ovat nostaneet iskujen muuttuminen kohti arkisempia tekotapoja".

Oli lohdullista kuulla, ettei viime aikoina kiihtyneellä muslimien maahanmuutolla ole kasvaneen riskin kanssa mitään tekemistä. Enää ei tarvita, kuin että myös itse uskoisin siihen.

Sisäministerin mukaan mahdollisten riskihenkilöiden tunnistamiseksi tehdään tarvittava määrä varotoimia ja ennaltaehkäisyä. Näin olemme maan sisäisestä turvallisuudesta vastaavan ministeriön keulakuvan mukaan ilmeisesti täysin turvassa muslimiterrorismilta.

Harmi, ettei sisäministeri Risikko ole tullut vihjaisseeksi eurooppalaisille kollegoilleen, että riittävillä varotoimilla ja ennaltaehkäisyllä olisi myös Ranskassa, Saksassa, Belgiassa ja Iso-Britanniassa voitu välttyä viime aikoina aivan turhilta maahanmuuttajataustaisten ihmisten aiheuttamilta kuolemilta.

Tai onhan se kummallista, ettei Ranskassa, Saksassa, Belgiassa ja Iso-Britanniassa ole itse ymmärretty tehdä tarvittavaa määrää varotoimia ja ennaltaehkäisyä. Ehkä Risikko ei ole kertonut suomalaisten terrorisminvastaisesta keinovalikoimasta siksi, että hän oletti muidenkin eurooppalaisten ymmärtävän nämä asiat ihan itse?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiireistä:
Islam on riski myös kantasuomalaiselle nuorisolle
Britanniassa lähes miljoona muslimia kannattaa terrorismia
Terrorismin anatomiaa

19 kommenttia:

  1. Todennäköisesti lopputulos tulee olemaan se, että vihakirjoittelu (monikulttuurin arvostelu) havaitaan suurimmaksi uhaksi kansalliselle turvallisuudelle ja asiaankuuluviin toimiin ryhdytään. Onhan lammasmaisia kantasuomalaisia paljon helpompi pitää aisoissa kuin jihadisteja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahoin pelkään, että kommentissasi on totuuden siemen.

      Poista
  2. Risikko kuten loppuosakin hallitusta ovat EU:n korruptioviroilla ja rahoilla lahjomia maanpettureita.Hänen puheillaan ei ole mitään arvoa eikä merkitystä.Toimillaan hänkin on edistänyt vihollistaistelijoiden maahantuontia ja siten Suomalaisten tulevia joukkomurhia.On naivia kuvitella että tämä olisi tapahtunut vahingossa tai vain epäpätevyyden vuoksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan nyt kuitenkin, että kyse on vain epäpätevyydestä.

      Poista
    2. Olen täsmälleen samaa mieltä kuin 'Anonyymi4. elokuuta 2016 klo 13.58'!

      Kekkosesta oltiin ja ollan montaa mieltä, mutta hän oli isänmaallinen mies. Hän piti Suomen ja suomalaisten puolta niin hyvin kuin oli mahdollista silloisissa vaikeissa oloissa Neuvostoliiton roikkuessa demokleen miekkana kaiken aikaa maamme päällä.
      Kekkosen jälkeen KAAPPASIVAT MAANPETTURIT VALLAN ja ovat pitäneet sitä koko ajan sen jälkeen.

      Poista
    3. Eräs tyyppiesimerkki edellämainituista:
      "Opetusministeri harrastaa aivopesua
      Nyky-yhteiskunnassa koulutus nähdään tärkeänä asiana. Ilman sitä ihmisellä on vaikeuksia selviytyä tai edes saada työpaikkaa, kirjoittaa Vasarahammer.
      Vasarahammer kirjoittaa blogissaan:

      Kuitenkin opetusministeri Sanni Grahn-Laasosen viimeisimmästä ulostulosta voi päätellä, että koulutuksella on muitakin tavoitteita eli vallitsevan poliittisesti korrektin monikulttuuri-ideologian pakkosyöttö jo varhaisessa vaiheessa..."
      Koko artikkeli: http://mvlehti.net/2016/08/03/opetusministeri-harrastaa-aivopesua/

      Poista
  3. Luonnollisesti Risikko ei millään tavalla maininnut terrorismin taustalla olevaa ideologiaa.

    Ranskassa, jonka poliittinen johto muuten näyttää vihdoin heränneen, suljetaan moskeijoita.

    Terrorismin ehkäisy edellyttää myös puuttumista ideologiseen agitaatioon, sen rahavirtojen pysäyttämistä ja vihasaarnaajien karkottamista.

    VastaaPoista
  4. Näkisin ehkä asian niin, että hänen roolinsa on puhuakin vähän puuta heinää. On naiivia kuvitella, etteikö esim. Suomi olisi tunnistanut mahdollisia riskitekijöitä ja toimisi sen mukaisesti. Puhetta riittää kyllä, mutta tosiasia on, että taustalla ja julkisuudelta piilossa erilaisia riskianalyysejä on tehty. Ei meitä sentään niin vähällä järjellä johdeta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lienet oikeassa. Joskus on parempi olla huutelematta aivan kaikkea. Siitä huolimatta on selvää, että ainoa tapa välttyä islamistiterrorilta on pitää uskovien muslimien määrä mahdollisimman pienenä.

      Poista
    2. Ei meitä sentään niin vähällä järjellä johdeta.

      Eikö? Toinen vaihtoehto on suunnaton yksisilmäinen itsekkyys ja sosiopaattinen peroonallisuushäiriö. Minä todellakin toivon, että se oikea selitys on vain tavallinen typeryys. Mutta pahoin pelkään...

      Poista
  5. Toisin kuin Suomessa valtaa pitävät maanpetturit:

    "Tšekin presidentti haluaa, että kansa aseistautuu!
    Presidentti haluaa myös nähdä, että maan rajavalvonta hoidetaan paremmin...",
    http://mvlehti.net/2016/08/03/tsekin-presidentti-haluaa-etta-kansa-aseistautuu/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tšekeillä on arvoisensa johtajat. Onnea ja menestystä heille. Meillä Suomessa taas... öö tota, mitä se kertoo suomalaisista alamaisina?

      Poista
  6. Risikon ulostulo ja Grahn-Laasosen ulosanti muistuttavat NL-ajan virallista liturgiaa EU- ja MoKu-aikana. Tämä ajatus tuli väistämättä mieleen, kun luin Juha Ahvion kirjasen ”Eurooppa ja Suomi islamisoituvat” ISBN 978-585-302-8.
    Sain tuon kirjan mökkilomalla käteeni. Ensi reaktio oli jnkv kielteinen: dosentti ja teol.tri kirjoittajana. Teksti olikin erittäin tiivis ja pragmaattinen kuvaus nykypolitiikasta laajoine viitteineen, ei uskonnollinen vuodatus vaan faktapohjainen. Nostatti kyllä niskavillat pystyyn: olemmeko jo NÄIN myöhässä islamin suhteen?
    -Beowolf-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seuraavaassa on eräs toinen, hyvin lukemisen arvoinen Ahvion artikkeli - varsinkin valta- eli valemedian sekä 'Jumalan valittuina' esittäytyvän, historiallisesti ja geneettisesti pääasiassa KASAARI-alkuperää olevan kansan edustajien kiroaman - Magneettimedian kommentoimana:

      "Teologian tohtori ja dosentti Juha Ahvio piti syyskuun lopulla Helsingissä mielenkiintoisen esitelmän länsimaiden pakolaiskriisistä sekä kriisin taustoista.

      Ahvion mukaan suurin väestömassoja liikutteleva voima ovat monikansallista kulttuurimarxismia ajavat suurkapitalistit.
      Esitelmä on mielenkiintoinen erityisesti siksi, että usein Euroopan islamisaatiosta varoittelevat ihmiset eivät halua suinkaan sukeltaa väestökatastrofin juurille..."

      http://magneettimedia.com/tohtori-juha-ahvion-esitelma-pakolaiskriisista-ja-terrorismista/

      Poista
    2. "Kun poliittinen korrektius törmää todellisuuteen
      Muslimimaista tulevien turvapaikanhakijoiden rikoksista ei haluta puhua.

      Mitä tapahtuu, kun poliittisesti korrektit puolestapuhujat massiiviselle muslimimaahanmuutolle äkkiä kohtaavatkin todellisuuden, esimerkiksi jengin ”yksin tulleita pakolaisilapsia”, jotka häiritsevät naisia?

      Tätä valotetaan ajankohtaisessa reportaasissa, joka on poimittu saksalaisesta uutisohjelmasta..."

      Koko artikkeli: http://mvlehti.net/2016/08/05/kun-poliittinen-korrektius-tormaa-todellisuuteen/

      Poista
  7. Elämme vielä Nokiahuuman aikaa. Silmät kiinni kun pitää, mitään pahaa ei tapahdu, eikä mihinkään tarvitse varautua, puskurirahaa kerätä tai mitään kehittää ja lintukotohan tämä vieläkin on joillekin lapsenmielisille. Muistankin, kun ukkosella lapseni aina pujahti peiton alle nukkumaan "ukkonen menee nopeammin pois, kun nukkuu".

    VastaaPoista
  8. Jo se, että ministeri lausuu jotain islamin uhasta, on edistysaskel. Muistelisin Matti Vanhasen vain pyydelleen tanskalaisten osuvia pilapiirroksia anteeksi.

    Ei jaksa kuvitella, että sisäministeri sanoisi totuuden: maahanmuutto on vaarantanut meidän turvallisuuttamme ja lastenlastemme tulevaisuutta. Sehän samalla tarkoittaisi, että joihinkin toimiinkin pitäisi ruveta. Jos toteaa, ettei islamin uhkaa ole, ei tarvita mitään toimiakaan sen uhan torjumiseen.

    Terrorismin kehitykseen EU:n alueella olen tutustunut jo monien vuosien ajan, aina siitä saakka kun YLE uutisoi, ettei muslimiterroristeja ole:
    https://europolterrorism.wordpress.com

    VastaaPoista
  9. Suomi oikeusvaltio?

    Blogisti Mikko Ellilä kertoo profiilissaan:

    "Uskon objektiiviseen todellisuuteen, rationaaliseen ajatteluun ja tieteellisiin tutkimustuloksiin. Kannatan eurooppalaista kulttuuria, oikeusvaltiota, yksityistä omistusoikeutta ja vapaata markkinataloutta. Vastustan monikulttuurisuusideologiaa, islamia ja poliittisesti epäkorrektien tosiasioiden sensurointia. Olin syytteessä kiihotuksesta kansanryhmää vastaan valtionsyyttäjä Mika Illmanin päätettyä nostaa syytteen entisen vähemmistövaltuutetun Mikko Puumalaisen (nyk. apulaisoikeuskansleri) tekemän tutkintapyynnön perusteella. Illman vaati minulle sakkorangaistusta siitä, että olin blogissani siteerannut oikeusministeriön julkaisemia rikostilastoja ja työministeriön julkaisemia työssäkäyntitilastoja. Nämä tilastot nimittäin osoittavat, että Afrikasta Suomeen tulleet maahanmuuttajat a) tekevät paljon enemmän rikoksia henkeä kohti kuin suomalaiset ja b) ovat työttöminä paljon useammin kuin suomalaiset. Illman on julkisesti sanonut, että hänen mielestään kaikki vertailut suomalaisten ja maahanmuuttajien välillä pitäisi ehdottomasti sensuroida. Illman on siis fanaatikko, joka haluaa kieltää kansaa saamasta tietoja maahanmuuton seurauksista."

    https://www.blogger.com/profile/17136063886292303634

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!