tiistai 8. maaliskuuta 2016

Nyt käryää...

Eilen oli varsinainen dopingpommien päivä.

Yhden uutisen mukaan venäläinen taitoluistelija ja moninkertainen arvokisamitalisti Jekaterina Bobrova on jäänyt kiinni dopingista. Toisen uutisen mukaan myös turkkilaista 1500 metrin olympiahopeamitalistia Gamze Bulutia epäillään dopingista. Mikäli epäily varmistuu, saattaa äskettäin kärähtänyt ruotsalainen Abeba Aregavi nousta olympiamitaleille.

Ja lopulta kuultiin sama tarina koskien tennispelaaja Maria Sharapovaa. Hänen sekä aiemmin vilpistä kiinni jääneen Aregawin sekä Bobrovan tapauksessaan käryn aiheuttaja on sama aine eli meldonium.

Tämän dopingsuman takana on epäilemättä testaajien edistyminen testausmenetelmien puolella. Se on puhtaita urheilijoita ajatellen hyvä asia. Vai onko?

Nyt nähdyt käryt osoittavat nimittäin kaksi asiaa. Ensimmäinen on se, että dopingin käyttö on edelleen järkyttävän yleistä kaikessa huippu-urheilussa. Nyt siis myös käryiltä hyvin välttyneessä tenniksessä.

Sharapovan käry asettaa samalla huvittavaan valoon lajin entisen taitajan Pete Samprasin näkemyksen, minkä mukaan huipputenniksessä ei käytetä lainkaan dopingia. Pidin lausuntoa naurettavana jo silloin kun kuulin siitä, sillä tennis on yksi niistä urheilulajeista, joissa dopingista on sekä melko suuri urheilullinen että ennen kaikkea valtava taloudellinen hyöty. Siksi pidin Samprasin motiivia lausunnolleen niin ilmiselvänä, ettei sitä tarvitse edes mainita.

Toiseksi nyt nähdyt käryt kertovat omaa karua kieltään siitä, etteivät näytteiden pakastaminen ja jälkikäteinen testaus ole saaneet kilpakenttiä puhdistumaan. Urheilijoiden toki luulisi ymmärtävän, että kiinni jää jopa sellaisista aineista, joille ei käyttöhetkellä ole testejä. Hetkellinen menestys, sen tuoma huuma ja taloudelliset edut näyttävät silti olevan huijaamisesta kiinni jäämisen tuomaa häpeää ja olemattomia rangaistuksia suurempia asioita.

Tämä on ikävää sekä puhtaiden urheilijoiden että urheilua rahoittavien tahojen kannalta. Ei nimittäin liene minkään mainostajan brändin kannalta edullista tulla liitetyksi huiputtamiseen. Toisaalta ei menestystä vaille jäävän urheilijan tukeminenkaan tuota rahoille kovin kummoista vastinetta.

Vaarana on siten se, että urheilun sponsorointiin käytetyille rahoille etsitään lopulta jokin aivan muu käyttökohde. Sitä tosin rajoittaa urheilun suuri katsojamäärä ja sen saama mediatila, joita vastaavaa on vaikea löytää muilta viihdemaailman sektoreilta.

Siten likaistenkaan urheilulajien sponsorointi ei muutu ennen kuin urheilua seuraavat ihmiset tympääntyvät lopullisesti urheilukenttien jatkuvaan epärehellisyyteen. Vielä niin ei ole käynyt.

Nyt on siis toivottava, että ilmiselvästi rajusti tehostunut dopingvalvonta saisi urheilijat lopultakin luopumaan epärehellisistä keinoista. Se olisi viime kädessä kaikkien etu - niin urheilijoiden itsensä, heitä tukevien sponsoreiden kuin viime kädessä penkkiurheilevan yleisönkin.

Tosin täytyy myöntää, että onhan tämän testaajien ja urheilijoiden välisen kissa-hiiri-leikin seuraaminenkin omalla kierolla tavallaan viihdyttävää. Mutta ei kuitenkaan rehellisen urheiluhengen veroista.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Abebe Aregawi loi doping-varjon etiopialaisen juoksukulttuurin ylle
Helsingin Sanomat myrkytti tänään yhteiskunnallista keskustelua - reagoiko päätoimittaja kannanottonsa mukaisesti?
Pika-avioliittoja turvapaikanhakijoille

5 kommenttia:

  1. Tulee mieleen väistämättä ajatus, että tälle loputtomalle kiellettyjen aineiden kilpavarustelulle tulisi tehdä jotain. Kenties voisimme alistua siihen, että sallisimme parrakkaiden kuulantyöntäjänaisten matalaääniselle köörille ihan oman sarjan?

    Luotaisiin perinteisen mies- ja naisurheilun rinnalle itsetuhoisten hormonikimppujen ikioma sarja. Tuohon sarjaan pääsemiseksi olisi allekirjoitettava paksu nippu papereita, jolla yhteiskunta vapautettaisiin kaikesta vastuusta ja kyseinen urheilija alistuisi siihen tosiasiaan, että keho saattaisi poksahtaa milloin tahansa. Kenties ruumisautot päivystäisivät valmiiksi stadioneilla. Siitä sarjasta ei olisi enää paluuta normaali-ihmisten joukkoon. Samalla väärässä sarjassa kilpailemisesta seuraisi lopullinen, ikuinen ja valittamaton kilpailukielto tuntuvine rahallisine sakkoineen ynnä muine sanktioineen.

    Jokin osa porukasta on aina valmis käyttämään mömmöjä, joten heidät olisi ohjattava täysin omaan sarjaansa. Yleisöllä olisi siten mahdollisuus osoittaa, kuinka puhdasta urheilua se lopulta arvostaakaan.

    VastaaPoista
  2. Täältä ääni tuolle ehdotukselle. Ne voisi nimetä Hormolympialaisiksi, Hormolympic games. Nää horkan käyttäjät voisivat tyytyä vähän vähemmän loisteliaaseen ympäristöön eikä tarvitsisi rakentaa kisojen jälkeen tyhjäksi jääviä marmoripalatseja ja maamerkkejä. Välineet voisivat myös olla karumpia. Painonnostajille sellaista vankilatyylistä ulkopihaa ja tangon päihin sementillä täytettyjä auton/kuorma-auton vanteita.

    VastaaPoista
  3. Itse määrittelisin urheilijoille sallitut lääkkeet (sairauskohtaisesti), kaikkien muiden ollessa kiellettyjä. Tilannehan nyt muistuttaa muuntohuumeita, aine X on kiellettyjen listalla, mutta juuri kehitelty vastaava tuote Xy ei vielä. Xy ei ole doupingia, muttei myöskään ole kaikkien saatavilla...

    VastaaPoista
  4. Uusin kappale urheiludopingille tullee olemaan uusimmat tutkimustulokset, joiden mukaan hormonien käyttäjä voi saada, ajat sitten käytön jo lopetettuaankin, jonkintasoisen hyödyn, jopa mahdollisesti loppuiäkseen, niiltä käyttöajoiltaan..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän näkökulmanhan avasi jo sukupuoltaan vaihtanut "naiskuulantyöntäjä".

      Poista

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!