maanantai 21. maaliskuuta 2016

Niin paksua propagandaa, että se kääntyy itseään vastaan

Valtioneuvosto on muuttamassa vammaisten palveluja asettamalla yläikärajaksi 75 vuotta. Asiasta on Helsingin Sanomien mukaan noussut poliittinen myrsky.

En ole lukenut lain perusteluja, mutta ilman sitäkin tiedän mistä on kyse. Suomalaisilta veronmaksajilta kerätystä rahasta. Tai oikeammin sen puutteesta.

Olemme siis yhteiskuntana tulleet siihen tilanteeseen, ettei veronmaksajilta ole kerättävissä kaikkea sitä rahoitusta, jolla voitaisiin järjestää vammaisten vanhusten palvelut. Asia ei tule yllätyksenä, sillä muita julkisten menojen supistuskohteita ovat olleet esimerkiksi tutkimus, koulutus, päivähoito ja jopa sisäisestä turvallisuudesta vastaava poliisitoimi.

Toisin sanoen maassamme on juuri nyt meneillään sellainen julkisen sektorin alasajo, joka vaikuttaa syvällisesti lähes kaikkien suomalaisten peruspalveluihin ja yhteiskunnan aivan tärkeimpiin rakennuspalikoihin. Sekä myös yhteiskunnan heikoimpien, kuten vammaisten vanhusten, elämänlaatuun.

Tilanteen korjaamiseksi maamme hallitus on ehdottanut pakkolakeja, käynnistänyt yhdessä työmarkkinajärjestöjen kanssa ns. yhteiskuntaneuvottelut ja pyrkinyt sosiaali- ja terveysjärjestelmän tehostamiseen, jotta maamme talouskehitys ja kansalaisten palvelut voitaisiin turvata myös jatkossa.

Tätä taustaa vastaan oli suorastaan irvokasta lukea maahanmuuttoasioissa poliittisen agendansa tosiasioiden kieltämiselle, suoranaiselle valehtelemiselle ja puhtaalle unelmahötölle perustavan Helsingin Sanomien pääkirjoittajan kirjoitus, jossa väitettiin seuraavaa: "Suomen kaltaisella oikeusvaltiolla ei pitäisi olla mitään syytä rajata turvapaikanhakijoiden oikeutta oikeusavustajan käyttöön".

Tämä siis tilanteessa, jossa maahan on rynnännyt joukoittain ihmisiä, joilla ei ole edellytyksiä muuhun kuin asettumiseen yhteiskunnan turvaverkon elätettäväksi. Joiden hyvin harjoiteltuihin kertomuksiin uskotaan, elleivät ne ole ilmeisiä valheita. Jotka valittavat saamistaan palveluista. Ja joista tyytymättömimmät palaavat suurin joukoin takaisin lähtömaihinsa valehdeltuaan aiemmin paenneensa sieltä hengenvaaran ja vainon perusteella.

Helsingin Sanomien pääkirjoittajalle olisi vaikea olla nauramatta, ellei asia olisi vakava. Niinpä nauramisen sijaan lainaan vain lehden toista tämän aamun pääkirjoitusta, jossa todetaan, että "joskus propaganda on niin paksua, että se kääntyy itseään vastaan."

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Käyvätkö EU:n päättäjät kauppaa hengenhädässä pakenevilla ihmisillä?
Löyhähdys laittomuutta edistävien hyvien ihmisten maailmasta
Helsingin Sanomat valehtelee jälleen

JK kello 7:07. Luettuani Helsingin Sanomia lisää törmäsin nyyhkytarinan piirteitä omaavaan kirjoitukseen, jossa kerrottiin tulijoiden matkan Turkista Lesbokselle kestävän pahimmillaan useita tunteja. Mielenkiintoinen "tieto", koska matka on pituudeltaan vain noin viiden kilometrin pituinen ja tulijoiden kumiveneissä on ainakin uutiskuvien perusteella moottorit. Varsin ilmeistä ja lisäksi kovin paksua HS-propagandaa siis tämäkin juttu.

24 kommenttia:

  1. Yritän tässä hieman valottaa ns. suvaitsevaiston ajattelumaailmaa. Monet heistä ovat keskivertoa paremmin koulutettuja ja keskivertoa hieman älykkäämpiä ja valtaosa tuntuu asuvan kaupungissa, monet kaupungin keskustassa. Yliopisto- ja korkeakoulupiireissä heitä löytyy varmasti paljon, varsinkin humanistisella alalla. Puoluekanta on usein Vihreät, SDP tai vasemmistoliitto, mutta voi olla joku muukin puolue tai täysin sitoutumaton.

    Yleinen logiikka tuntuu menevän näin: Muualta tullut ”pakolainen” on automaattisesti arvokkaampi, kuin vastaavan ihmisryhmän suomalainen (esim. suomalainen 35-v työtön mies vs. 35-v pakolaismies). Jotkut väittävät että pakolainen on ansainnut suomaisuutensa paljon enemmän kuin kukaan kantasuomalainen, koska on hän on tehnyt pitkän ja vaikean matkan tänne.

    En kiistä etteikö matka tänne voisi olla hyvinkin vaarallinen, mutta medialla on tapana ylidramatisoida tätä ja tuoda esiin ne järkyimmät tapaukset ja tehdä asiasta sosiaalipornoa esim. viimeaikojen rajajoen ylitys Makedonian ja Kreikan rajalla. Joen syvyys ylityskohdasta noin puoli metriä ja leveys noin 8-10 m. Apuna ylitykseen oli köysi ja paljon englanninkieltä puhuvia avustajia (luultavasti organisoineet koko jutun). Paikalla oli toistakymmentä median edustajaa kameroiden kanssa ja kuvakulmat pääosin valittu niin että joen leveys ei käy ilmi, vaan tilanteesta tehtiin dramaattisempi kuin se on.

    Kun tulee kysymykseen kustannuksista, niin suvaitsevainen kytkee aivonsa pois päältä. Ei auta, vaikka kyseessä olisi MENSA:n jäsen. Suvaitsevaiselle maahanmuuttajat ovat vain väliaikainen kustannus, mutta pitkän tähtäimen voimavara ja tulevaisuuden Nokia. Sillä ei ole mitään merkitystä että viime syksynä tulleista enemmistö ei osaa suomea tai englantia. YLE:n artikkelin mukaan heistä 20 % ei osaa lukea, eikä kirjoittaa ja vain noin 20 % omaa jonkun ammatillisen tutkinnon, korkeasti koulutettuja on hyvin vähän. On olemassa naivi usko, että kunhan vaan emme ole ”liian rasistisia”, niin nämä heikosti koulutetutkin työllistetään. Vaikka samaan aikaan maassamme on jo satoja tuhansia työttömiä, joista valtaosalla on paljon parempi koulutustaso, kieli- ja lukutaito. Eikä heidän työllistymisensä kiinnosta suvaitsevaistoa ainakaan yhtä paljon.

    Mitään kunnollisia laskelmia turvapaikanhakijoiden kustannuksista ennen ja jälkeen oleskeluluvan ja perheenyhdistämisten jälkeen ei ole esittää ja itseasiassa suvaitsevaisto tuntuu vastustavan ajatusta että koko kustannusrakenne perattaisiin auki, mukaan lukien heille myönnetyt harkinnanvaraiset toimeentulotuet, asumistuet jne. Yksikään yliopisto ei tutki tätä asiaa. Joka tapauksessa on varmaa että kustannukset ovat suurempia kuin mitä meille on annettu ymmärtää. Itse olen arvioinut että keskimäärin tp-hakija maksaa noin 30000 €/v. Hinta vaihtelee hyvin paljon tulijan mukaan, kalleimpia ovat yksintulleet alaikäiset ja osa aikuista on alle tämän hinnan, ”vain” noin 20000-25000 €/v. Hintalappu pysyy suurin piirtein samana myös oleskeluluvan saamisen jälkeen, sillä valtaosa humanitäärisistä maahanmuuttajista, jotka tulevat Irakista, Somaliasta, eivät tule aikaisempien vuosien perusteella työllistymään. Myös 2. polven maahanmuuttajien työllisyys näissä ryhmissä on todella heikko.

    Jos kiinnostaa voin perata näitä lukuja auki, koska olen käynyt läpi maahanmuuttoviraston tilinpäätöksiä, jossa on toteutuneet kustannukset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kyllä kiinnostaa. Faktaa aina tarvitaan.

      Poista
  2. Tänään on julkaistu uusin tulijoiden koulutusta käsittelevä juttu.

    Heillä on kuulemma suurimmalla osalla peruskouluopintoja ainakin seitsemän vuotta käytynä, lukiotakin on käynyt puolet.

    Olisikohan nyt taas niin että tätejä on uunotettu oikein kunnolla ja sen lisäksi tädit ovat uunottaneet itsekin itseään hyväksymällä koraanikoulutkin peruskouluiksi....

    VastaaPoista
  3. Tänään tosiaan julkaistiin uusia tietoja tp-hakijoiden koulutustaustasta, mutta tiedot olivat harmittavan epämääräisiä. IS kirjoitti tänään:
    “Kartoituksesta ilmenee, että ammatillisia opintoja on 14 prosentilla turvapaikanhakijoista. Selvittäjien mukaan vähäinen määrä voi selittyä sillä, että lähtömaissa monet konkreettiset työt opitaan tekemällä.

    Lukio-opintoja on noin puolella. Korkeakouluopintoja on tehnyt runsas neljäsosa ja 16 prosenttia kertoo suorittaneensa tutkinnon, joka on yleisemmin kandidaatin tutkinto.

    Selvityksestä ilmenee myös, että seitsemällä prosentilla turvapaikanhakijoista ei ole lainkaan koulutustaustaa. Saman verran ei osaa ollenkaan lukea tai kirjoittaa.”

    Kartoituksen on tehnyt maahanmuuttajien kielitaidon arviointikeskus Testipiste. Kartoitus toteutettiin alkuvuonna ja siihen haastateltiin 1004 turvapaikanhakijaa yhteensä 32 maasta. Haastattelut toteutettiin 14 vastaanottokeskuksessa Uudellamaalla.”

    IL kirjoitti vastaavasti:
    ”27 prosenttia on työskennellyt esimerkiksi rakennusmiehinä, rakennusmaalareina ja rakennusinsinööreinä. 21 prosentilla puolestaan on kokemusta esimerkiksi taksin, linja-auton tai kuorma-auton kuljettajina.”

    Olisi mielenkiintoista tietää miten haastateltavat oli valittu. Uudellamaalla on näet moninkertaisesti enemmän tp-hakijoita kuin tuo 1004. Eli oliko kyseessä aito satunnaisotos, jolloin sitä voisi pitää Uudenmaan osalta luotettavana, vai valittiinko pääosin haastateltavaksi niitä joiden välillä löytyi yhteinen kieli. Jälkimmäinen automaattisesti vääristäisi tuloksia korkeammin koulutettujen eduksi.

    Joka tapauksessa, meillä on edessä valtava koulutussavotta. Suomessa vaaditaan jopa yksinkertaisiin töihin hygieeniapassia, tulityökorttia jne. Ja jos mielii töihin rakennusalalle, niin suomalaisten rakennusmääräysten tunteminen olisi eduksi ja samoin se että kestää tehdä töitä ulkona pakkasessa.

    Samaan aikaan kannattaa muistaa että Suomessa oli jo ennestään 2015 alussa yli 10000 työtöntä rakennusalan ammattilaista. Avoimia alan työpaikkoja on mol.fi:ssä vain 800 kpl, joista useimmat vuokratyötä ja moneen vaatimuksena jopa erinomainen suomenkielentaito.

    Lähteet:
    http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001142474.html
    http://www.iltalehti.fi/pakolaiskriisi/2016032121305024_cm.shtml
    http://www.mol.fi/tyopaikat/tyopaikkatiedotus/haku/hae.htm?lang=fi&tarkempiHaku=false&rows=25&sort=ammattiala&hakusanakentta=sanahaku&hakusana=&alueet=&valitutAmmattialat=71&ilmoitettuPvm=1&tyonTyypit=22&tyoajat=31&vuokrapaikka=false
    http://www.talouselama.fi/uutiset/suomen-rakennusalan-tyottomyystilanne-vain-synkkenee-jopa-35-3-3470516

    VastaaPoista
  4. Minua huvittaa tuo 4.5km merimatkan turkki-kreikka kauhistelu. Suomenlinnan lautalla tuo matka kestää n.puoli tuntia. Joku ruotsalaismeppihän keksi verrata välimerta jo auschwitziinkin. Matuja ei voi opettaa matkustamaan edes metrolla: matka mellunmäki-ruoholahti kestää n.25min. Niitä kuolisi, kuin kärpäsiä matkan rasituksiin.
    ...ylellä haastatellaan parhaillaan rkp:n kansanedustaja Anders Lagersplötsiä tms. " tämähän jo tiedettiin, että tänne tulevat turvapaikanhakijat ovat suomalaisia huomattavasti paljon korkeammin koulutettuja." Hän älykkäästi kommentoi tuon kyselytutkimuksen tulosta :D

    VastaaPoista
  5. Tuo "tutkimus" on siis tehty haastattelumetodilla. Sen tulokset ovat yhtä luotettavia kuin turvapaikanhakijoiden ilmoitukset omasta iästään. Opintotodistukset ovat varmaankin "hukkuneet" matkalla, mikäli sellaisia on koskaan ollutkaan. Joka tapauksessa kyseessä on tämän hetken Ylen ykkösuutinen, mikä ei yllätä.
    Äskettäin julkaistiin tutkimus siitä, kuinka paljon syrjäytyneet maksavat yhteiskunnalle. Kokonaissumma oli 2,1 miljardia vuodessa. Siihen sisältyi työpanoksen puuttuminen. Syrjäytyneitä oli 70 000, joten yksi maksaa yhteiskunnalle 30 000 euroa vuodessa. Sama on sovellettavissa kutakuinkin suoraan maahanmuuttajiin, jotka elävät yhteiskunnan tukien varassa.

    VastaaPoista
  6. Kaikki se raha mikä syydetään "turvapaikanhakijoihin",
    heidän tulkkeihinsa, maahanmuuttoviraston virkailijoihin, tulijoiden ruokkimiseen & asuttamiseen, heidän oikeusavustajiin, poliisin kustannukset jne jne;
    kaikki se raha on pois kantasuomalaisilta - lasten päivähoidosta, vanhustenhoidosta,
    suomalaisten koulutuksesta, suomalaisesta tutkimuksesta jne jne.

    Rahankulua ei ole pelkästään tänä vuonna vaan monta vuotta eteenpäin koska "turvapaikanhakijoiden" työllistyminen ja siten itsensä elättäminen on tilastojen valossa pelkkää utopiaa.

    Nyt Suomalaisten pitää nousta ylös ja selkeästi osoittaa päättäjille, että emme halua, emmekä hyväksy tällaista älytöntä rahantuhlausta ulkomaalaisiin kun samalla itse kärsimme monissa asioissa varojen puutteesta - emmekä halua velalla kustantaa "turvapaikanhakijoiden" kustannuksia.

    Näin se on enemmistön mielestä Suomessa ja kautta Euroopan. Kölnin uudenvuoden esimerkki ja Ruotsin nykyisyys ovat riittäviä esimerkkejä vain pari mainitakseni.

    Suomi on vielä pelastettavissa mutta...
    Mikä olisi paras/järkevin tapa tällaisen mielenilmaisun esittämiseen, jotta se
    menisi päättäjien tajuntaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkäpä viikon yleislakko voisi purra, eli ne joilla vielä on työtä, jäisivät kotiin viikoksi. Stubb voisi laskea mitä maksaa toinen viikko jne.
      -Beowolf-

      Poista
    2. Beowolf, veikkaan että yleislakon alkaessa lakkoon lähteneet pottunokat olisivat työttömiä. Lakon aikana poliitikot aloittaisivat kiirellisen ohjelman matujen työllistämiseen ja käsky kävisi potkia "laittomaan lakkoon" osallistuneet pihalle välittömästi johonkin poikkeustilaan tai kapinan kitkemiseen vedoten. Liekö suunnitelmat jo matujen työnkaappaukselle ministeriössä valmiina yleislakkon varalle. Matuille järjestettäisiin kaikki mahdolliset oiketiet ja b-luokan kansalaisien ei tarvitsisi enää töihin tulla.

      Pahoin pelkään.

      Poista
    3. Tuskin ihan noinkaan, mutta lakkojen pitäisi kyllä käsittääkseni olla ammattiliittojen järjestämiä poliittisia lakkoja. Muuten ne olisivat laittomia.

      Poista
  7. Expressenin pääkirjoitustoimittaja Ann-Charlotte Martens on herännyt Ruotsin todellisuuteen ja harjoittaa itsetutkistelua, ei omassa lehdessään, vaan Kvartal julkaisussa. Hän ymmärtää nyt, että tosiasioista olisi pitänyt puhua paljon aiemmin. Hän katsoi, että koska hän on toiminut heikkojen puolesta ja ihmisarvon takia, hän on voinut sivuuttaa asiakysymykset. Hänen olisi pitänyt ymmärtää vastuunsa toimittajana, jottei yhteiskuntakehityksestä olisi tullut niin todellisuuspakoista. Antirasistisesti pyrittiin hyvään sensuuriin, mutta vasemmiston jatkuva kovaääninen valitus lisääntyvästä rasismista ja esim. Ruotsin aulius luvata pysyvä oleskelulupa kaikille syyrialaisille, sai hänet pohdiskelemaan, selviääkö Ruotsi todella tästä ulkomaalaistaakasta. Hän pelkäsi lähteä enemmistömielipidettä vastaan, hän tunsi olevansa samalla lailla kuin muutkin toimittajat mielipidekäytävän orja. Sen sijaan, että olisi kysynyt itseltään, pitävätkö maahanmuuttokriitikoiden esittämät asiat paikkaansa, hän ajatteli vaistonvaraisesti, miksi he kaivelevat tätä asiaa, tämähän hyödyttää vain ruotsidemokraatteja. Ja niin kriittiset äänet vaiennettiin. Ennemmin tai myöhemmin faktat on kuitenkin otettava esiin, hyvinvointijärjestelmään tulleita romahduksia ei voi niin vain sivuuttaa. Nyt Ruotsissa maksetaan kovaa hintaa siitä, ettei keskustelua ole käyty asiapohjalta. (Från censor till avfälling).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viitannet tähän "Det blev en dyr korridor"- ulostuloon. Artikkelista löytyy US:n blogeista Jari Lindroosin sujuva referaatti.

      Tämä taustoittaakin mukavasti käynnissä olevaa Tosimedia/Valemedia - debattia. Jostain syystä en kuitenkaan usko näkeväni tätä Hesarin vieraskynä-palstalla tai jaettuna Atte Jääskeläisen toimesta Ylen somessa.

      Expressenkin siis haparoi tosi- ja valemedian harmaalla rajavyöhykkeeltä, kumpaan suuntaan tämä askel siellä otettiin jääköön lukijan itsensä arvioitavaksi.

      Poista
  8. Tuo tutkimus on
    täällä.

    Kannattaa tutustua. Äidinkielen luku- ja kirjoitustaitoa selvitettiin näin:

    "Äidinkielestä ja koulukielestä hakijalta kysytään tarkemmin, osaako hän lukea ja kirjoittaa niitä. Häntä myös pyydetään kirjoittamaan lyhyesti tällä kielellä/näillä kielillä, mistä hän on kotoisin ja mitä hän haluaisi tehdä Suomessa."

    Työhistoriaa selvitettiin kuvien avulla:
    "Turvapaikanhakijoilta kysytään lomakkeessa myös työhistoriaa. Tätäkin seikkaa selvitettiin aluksi
    lomakkeella, mutta siitä luovuttiin, koska lomake ammattilistoineen oli pitkä ja hidas lukea, hakijoiden oli vaikea ymmärtää ammattialan käsitettä ja lopulta monisivuiseen lomakkeeseen saattoi tulla vain yksi pieni merkintä. Lomakkeen sijaan työhistoriaa kysyttiin hakijalta suoraan kuvien avulla, ja haastattelija kirjasi ammatin ja työvuodet ylös."

    On meitä onni potkaissut lujaa.

    VastaaPoista
  9. Kohdasta 3.1 Kartoituslomake poimittua...

    "Vain 25 prosenttia haastatelluista turvapaikanhakijoista
    täytti lomakkeen itsenäisesti. 64 prosenttia tarvitsi haastattelijan apua, ja 9 prosentissa haastattelijan
    täytyi täydentää koko lomake."

    Jos ei pysty jotain lomaketta täyttämään, turha puhua korkeastikoulutetuista tai edes koulutetuista.

    Suomalaisen pitää työpaikka hakiessa esittää kaikki koulu- ja työtodistukset ennen hyväksytyksi tulemista.

    Nyt sitten "turvapaikanhakijoita" uskotaan ihan kirkkaasti ilman mitään asiallisia todisteita, jotain kuvia vilauttamalla.

    Taas yksi esimerkki, että kun palkka maksetaan niin voihan sitä työkseen olla tutkijakin ja "tutkia" mitä käsketään.

    (ei koske blokin isäntää)

    VastaaPoista
  10. Se olisi helppo testata osaako/tunteeko tarhapaikanhakija alaa jonka väittää tuntevansa. Otetaan muita kuin suvakkeja testaamaan, että ei mene selittelyt läpi tyyliin, niin mutta kun ei meillä jne. Jos väittää olevansa inssi, niin yksinkertainen alan peruslasku/suunnittelutehtävä eteen. Tai autokuski, ei kun ukko kuskinpukille ja ala ajaa, tietenkin suljetulla alueella ettei vaaranneta muita tiellä liikkuvia jne. Äkkiä se selviää osaako hemmo edes teoriassa ammattiaan. Menneinä vuosina Suomessa oli tapan, että tittelin yhteydessä mainittiin esim. tohtori(väit) eli oli tohtorin väitöksen hyväksytysti tehnyt, karonkkaviinat juotu jne. Nyt jos tarhapikanhakija esittää saman, eli tohtori(väit) se tarkoittaa väittää olevansa.
    Näin ajattelee Huru-ukko, tai ainakin väittää ajattelevansa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen että sotket nyt merkintään lisensiaatti (väit.) tai maisteri (väit.), joiden merkitys on siinä, että nämä ihmiset ovat tehneet väitöskirjan ja puolustaneet sitä hyväksytysti, mutta eivät ole saaneet vielä todistusta tohtorin tutkinnosta. Tuo tarhapaikanhakijamerkintä voitaisiin kuitenkin ottaa käyttöön ;)

      Poista
    2. No saattaahan se näinkin olla, minä kun en näin kansakoulupohjalla noita aneemisa oppiarvoja ymmärrä niin tarkalleen. Vaan sen olen kuullut, että oppiarvo ei ole pätevä ilman, että karonkkaviinat on juotu, ja niitä on oltava riittävästi. Ja minusta ihminen, joka on OIKEASTI tuon tehnyt ansaitsee hatun noston ja korkealle. Toisaalta ammattitaitoinen putkimieskin hatun noston ansaitsee siinä kohti kun viemäri tulvii:) Huru-ukko

      Poista
  11. Kiitoksia linkistä raporttiin. Siitä paljastukin tilanteen karmivuus. Yli 3/4 työvoimapoliittisen kotoutumiskoulutuksen loppuun suorittaneista opiskelijasta jäi alle tavoitetason B1.1 eli toisin ei oppinut suomen kieltä kunnolla. En voi paljastaa tietolähteitäni, mutta tiedän että monen kohdalla tämä johtuu pitkälti laiskuudesta. Fiksut ja ahkerimmat oppivat kirjoittamaan ja puhumaan suomen kieltä lähes virheettömästi noin puolessa vuodessa ja korkeintaan 2-3 vuodessa, mutta enemmistö koulutukseen osallistujista ei kuulu tähän ryhmään. Kotitehtäviä ei viitsitä tehdä kunnolla tai ei ollenkaan. Kotona ei opiskella. Kokeessa on vähintään yksi kirjoitusvirhe joka lauseessa. Ja osa henkilöistä on oleskellut suomessa jo kymmenisen vuotta. Vika ei myöskään pääsääntöisesti ole koulutuksessa, vaan siellä on osaavia opettajia ja opetusmateriaalit ovat pääosin hyviä.

    Ehkäpä maahanmuuttajille ei tulisi tarjota ilmaiseksi mitään tulkkipalveluita, koska nykytilanne selkeästi johtaa siihen ettei valtaenemmistö opi suomen kieltä riittävän hyvin edes koulutuksen suoritettuaan. Rahatukien saamiseksi ehdoton edellytys pitäisi olla B1.1 taso eli euroakaan ei tipu jos tätä tavoitetasoa ei saavuteta määrätyssä ajassa. Huono kielitaito on todella paha työllistymisen este ja kertoo siitä että nykymuotoisessa järjestelmässä valtaosa ei koskaan kotoudu kunnolla

    ”Vuoden 2015 tammikuusta lokakuuhun valtakunnallisesti Koulutusportissa1 käsitellyistä, työvoimapoliittisen kotoutumiskoulutuksen loppuun suorittaneista 4833 opiskelijasta 3680:n (76 %) kielitaidon taso jäi alle tavoitetason B1.1. Käytännössä hyvin usein esimerkiksi hitaasti etenevien oppijoiden polulla opiskelevien yleinen taitotaso ei yllä tavoitetasolle, vaikka se joissakin yksittäisissä osa-alueissa kuten puheen ymmärtämisessä voidaankin saavuttaa.”

    Myöskin herää epäilys näiden ”korkeasti koulutettujen” osaajien todellisesta tasosta, kun vain neljännes kykeni täyttämään lomakkeen itse.

    ”Vain 25 prosenttia haastatelluista turvapaikanhakijoista täytti lomakkeen itsenäisesti. 64 prosenttia tarvitsi haastattelijan apua, ja 9 prosentissa haastattelijan täytyi täydentää koko lomake. Mikäli turvapaikanhakijoiden halutaan jatkossa vastaavan saman tyyppiseen kyselyyn, lomakkeen sijasta voisi olla tehokkaampaa käyttää varta vasten laadittua tietokoneohjelmaa, jossa hyödynnettäisiin myös visuaalista ja auditiivista tukea. Silti on todennäköistä, etteivät kaikki pysty vastaamaan kysymyksiin itsenäisesti.

    Kartoituksen perusteella englannin taidon kysyminen pelkästään lomakkeella ei ole riittävän luotettavaa. Moni vastaa lomakkeeseen osatuksi kieleksi englannin, vaikka ei lopulta puhu, eikä kirjoita sitä muutamaa sanaa ja fraasia enempää. Tässä raportissa tällaista kielitaitoa ei ole pidetty englannin osaamisena.”

    Ammattialojen osaamista ei testattu laisinkaan, eikä tutkintotodistuksia tutkittu eli tässä luotettiin täysin vastaajien haastatteluvastauksiin.

    Lähde:
    http://www.minedu.fi/OPM/Koulutus/artikkelit/maahanmuuttajien_koulutuksen_kehittaeminen/VOK-raportti_21032016.pdf

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En Ymmärrä, mutten olekaan koneinsinööri23. maaliskuuta 2016 klo 0.46

      "Kotoutumiskoulutuksessa tavoitteena on saavuttaa suomen tai ruotsin kielessä Eurooppalaisen viitekehyksen mukainen taitotaso B1.1, joka on Suomessa myös kansalaisuuden saamiseen vaadittu taitotaso. Tavoitetason saavuttaneella on toimiva peruskielitaito, jonka katsotaan riittävän muun muassa kielituettuihin ammatillisiin opintoihin sekä suorittaviin työtehtäviin."

      Siis...toimiva peruskielitaito, jonka katsotaan riittävän muun muassa kielituettuihin ammatillisiin opintoihin sekä suorittaviin työtehtäviin.

      1. B 1.1 vaaditaan kansalaisuuteen
      2. B 1.1 tarvitsee kielitukea ammatillisiin opintoihin
      3. B 1.1 tarvitsee kielitukea suorittaviin työtehtäviin?
      4. Mitä sviddun hyötyä yhteiskunnalle on B 1.1 tason koneinsinööreistä?

      Poista
  12. Kiitos kaikille kommenteista. Erityisesti liittyen tuohon linkitettyyn raporttiin.

    VastaaPoista
  13. Lähi-Idän maat lähettävät poikiaan myös Amerikkaan opiskelemaan. Nämä ovat käyneet oikeasti kotimaassaan koulua. Silti on vaikeaa: Lähi-Itä tuli kylään

    Nämä opiskelijat ovat varmasti oman yhteiskuntansa kermaa. Silti on ongelmia.

    VastaaPoista
  14. "Mielenkiintoinen "tieto", koska matka on pituudeltaan vain noin viiden kilometrin pituinen ja tulijoiden kumiveneissä on ainakin uutiskuvien perusteella moottorit. "

    Voihan se kestää. Ehkä matkaa ei voi tehdä lyhyintä reittiä.

    Tärkeämpää nyt olisi ymmärtää, että vaarallinen kumiveneily on estettävä, jotta ei synny paljon ruumiita.

    Minusta on erittäin ikävä kieltää pakolaisia saapumasta. Tapaamani pakolaiset (Neuvostoliitto, Jugoslavia, Irak, Syyria, Afganistan...) ovat olleet mukavia ihmisiä, joskin monet todella konservatiivisia (naiset) tai machoja (miehet). Osa heistä on sopeutunut hyvin. Mutta en halua Suomen muuttuvan Lähi-Idäksi.

    Lähi-Idän sotaisuuteen on löydettävä ratkaisu, jossa Lähi-Idän asukkaat asuvat Lähi-Idässä rauhassa keskenään, ei sellaista ratkaisua, jossa he asuvat Belgiassa ja HS julkaisee uutisia joissa Kokoomuksen tiedottaja keskittyy kantasuomalaisten rasismiin.

    Bryssel tapahtui, koska rasismi. Arabimaista tulevien maahanmuuttajien rasismi kantabelgialaisia kohtaan. Ei belgialaisten rasismi näitä maahanmuuttajia kohtaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähi-idän sotaisuuden ratkaisu ei voi lähteä kuin Lähi-idän asukkaista itsestään. Juuri nyt ei näytä kovin hyvältä.

      Poista

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!