Sen jälkeen hän tiedusteli pääministeri Sanna Marinilta (sd), onko hallituksen mielessä ollut aloittaa talouden sopeuttaminen ensi vaalikaudella. Siihen tämä vastasi väittäen, että verotuksessa on paljon lisätuloja tuovia mahdollisuuksia, jotka eivät haittaa talouskasvua tai työllisyyttä sekä muistutti hallituksen myös leikanneen joitakin valtion menoja budjettiesityksessään.
Orpo totesi tähän, ettei se "ole sopeuttamista, jos otetaan 370 miljoonaa ja lisätään pari miljardia". Tähän on aika helppo yhtyä näin näppäimistönkin takaa.
* * *
Ministeri Saarikolta puolestaan pettivät hermot hänen kuunnellessaan opposition arvostelua. Niinpä pullantuoksuina itseään markkinoiva ministerimme tuli puuskahtaneeksi perussuomalaisille, että "teidän energiapolitiikallanne Suomi olisi Putinin taskussa".
Kokoomuksen Timo Heinoselle Saarikko puolestaan sivalsi, että "olisitteko valmiita korottamaan teollisuuden sähköveroa, jonka tämä hallitus laski, tekö poistaisitte energiaveron tuplapalautuksen kokonaan?"
Heinonen vastasi ministerille viittaamalla valtionvarainministeriön virkamieheen, että "Niemelä paljasti samalla ettette te, Saarikko, ole tämän vasemmistohallituksen kanssa edes miettineet mihin rahaa annetaan." Purra puolestaan totesi Putin-kortin kuluneeksi ja arvioi Saarikon älykkyyttä arvellen, että "ette ole niin tyhmä kuin puheenvuoronne antoi ymmärtää".
* * *
Kuten arvoisa lukijani tietää, poikkeaa edellä kuvaamani sananvaihto oleellisesti siitä, mihin olemme suomalaisessa politiikassa tottuneet. Ja syykin siihen on selvä: kevät ja sen myötä vaalit lähestyvät samalla kun Suomen julkinen talous on kuralla ja maailmantalouden kehitys pikemminkin lisää kuin vähentää nykyisen ja myös seuraavan hallituksen vaikeuksia.
Edessä näyttäisi siten avautuvan äärimmäisen kiihkeä poliittinen talvi. Siitä jonkinlaista esimakua antoi sekä edellä kuvattu sananvaihto että myös Vasemmistoliitolta nähty ammattiyhdistysväelle suunnattu ja siten demareita ja vihreitä nyppivä irtopisteiden keruuoperaatio hallituksen potilasturvallisuuslain käsittelyn yhteydessä.
* * *
Jälkimmäiseen tapaukseen liittyen tein senkin huomion, että erkkomediassakin on lopulta huomattu Vihreiden olevan elimellinen osa suomalaista vasemmistoa. Tämän se teki tiettäväksi Helsingin sanomien pääkirjoituksessa, jossa todettiin, että "myös Sdp:ssä ja vihreissä moni olisi halunnut äänestää lakia vastaan, sillä monelle vasemmistolaiselle lakko-oikeuden rajoittaminen lainsäädännöllä on pyhäinhäväistys".
Aika kauas on siis maamme ympäristöliike ajautunut siitä, kun Koijärven lintuja pelastamassa olleet ihmiset perustivat maahamme uuden puolueen, jonka tarkoituksena oli luoda politiikkaan jonkinlainen kolmas akseli ohi vanhastaan tunnetun vasemmisto-oikeisto dikotomian.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Marinin kabinetti päätti olla pihtailematta
Juho Romakkaniemi piirsi kuvan valtionvelasta
Hallitus päätti nostaa valtionvelan 120 000 euroon perhettä kohti
Marinin kabinetti päätti olla pihtailematta
Juho Romakkaniemi piirsi kuvan valtionvelasta
Hallitus päätti nostaa valtionvelan 120 000 euroon perhettä kohti
