Ruotsalaista Absolut Vodkaa valmistava ranskalainen viinafirma Pernod Ricard oli päättänyt viedä tuotteitaan Venäjälle. Sen seurauksena yhtiön viinat joutuivat Ruotsissa monenlaisten boikottien kohteeksi.
Tämä ajatus levisi myös Suomeen ja sen seurauksena omasta boikotistaan kertoi ravintolaketju Restel. Sen sijaan Alko ilmoitti, ettei se pysty lopettamaan Pernod Ricardin tuotteiden myymistä. Laki kuulemma kieltää.
Nähtäväksi jää, liittyykö muu maailma ruotsalais-suomalaiseen boikottiin Ukrainan puolesta. Toistaiseksi en löytänyt ainakaan Twitteristä merkkejä sellaisesta. Sen sijaan verkkouutispalvelu Visegrád 24 välitti Restelin päätöksen koko maailman tietoon, joten ainakin pohjoismainen viesti tulee kuulluksi ympäri maailman.
Omalta osaltani totean ainoastaan, että Pernod Ricardin toiminta kertoo varsin karua kieltä yhtiön arvoista ja moraalista. Ellei sitten ole niin, että firmassa on oltu olevinaan ovelia ja arveltu venäläisten sortuvan länsiviinaan niin perusteellisesti, ettei heistä ole tukemaan Putinin sotaretkeä.
Tosin Pernod Ricard voisi toimia Ukrainan hyväksi paljon tehokkaammin toimittamalla Bakhmutin venäläisjoukoille vaikkapa tynnyrikaupalla Chivas Regal viskiä, jonka kanssa lotratessaan ne olisivat kykenemättömiä tehokkaaseen sodankäyntiin. Onhan ryssä tunnetusti varsin perso kirkkaille normaalioloissakin, saati sitten siinä ahdistuksen tilassa, johon Putinin sotilasjohdon kelvoton toiminta on saattanut heidät.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kieltolain opetus vaikuttaa koronapakkoon
Ilmiantoraha viinanpoltosta
Viina on viisasten suoja
Kieltolain opetus vaikuttaa koronapakkoon
Ilmiantoraha viinanpoltosta
Viina on viisasten suoja