Yleisradio on kertonut tuoreimmasta viides- ja kahdeksasluokkalaisten liikunnallisuutta mittaavan Move-tutkimuksen tuloksista. Luin toki jo aiemmin 11. päivänä julkaistun jutun, mutta vasta eilen lukiessani tuoreempaa uutista havahduin.
Tutkimuksen mukaan peräti 38 prosentilla viides- ja kahdeksasluokkalaisista fyysinen toimintakyky on huolestuttavalla tasolla. Tutkimuksesta vastaavan apulaisprofessori Mikko Huhtiniemen mukaan heidän energiansa "ei välttämättä riitä siihen, että jaksaisi koulupäivän ja koulupäivän jälkeen vielä ehkä harrastuksia ja muuta vapaa-aikaa väsymättä. Siitä syntyy helposti negatiivinen kierre, jos koulupäivän jälkeen tuntuu, että on takki tyhjänä eikä meinaa jaksaa enää lähteä ulos tai puuhata mitään, niin helposti jämähtää sohvan nurkkaan, mikä edelleen ruokkii negatiivista kierrettä."
* * *
Koko karu totuus paljastui itselleni kuitenkin vasta eilen, kun luin liikunnanopettaja Henrik Johansénin kertoneen, että "liikuntatunneilla näkee lapsia, jotka eivät osaa juosta. Vika voi olla jopa siinä, että saman puolen käsi ja jalka liikkuvat yhtä aikaa... Osa oppilaista pelkää hikoilemista, ja paha hengästyminen voi olla täysin uusi asia."
Ehkä vieläkin surkeampaa on se, että - edelleen Johansénin mukaan - "osa koululaisista ei pääse oikeaoppisesti kyykkyyn tai pysy asennossa kaatumatta". Sekä se, että osa lapsista ei ole ennen kouluikää koskaan kävellyt metsässä eikä osaa ylittää juurakoita. Jos pinta on vähänkin liukas tai pitäisi kiivetä, eivät riitä taidot tai uskallus."
Johansén listasi muitakin seikkoja, mutta nämä riittäköön vakuuttamaan teidät - arvoisat lukijani - että suuri osa nykyisistä suomalaisvanhemmista on epäonnistunut kertakaikkisen täydellisesti lastensa kasvatuksessa. Onhan selvää, että jos ihmisellä on edellä kuvatun kaltaisia heikkouksia jo yksitoista- ja neljätoistavuotiaina, on heillä vanhempana paljon ongelmia.
Tarkoitan tällä esimerkiksi sitä, että kun ihmisen notkeus ja kehonhallinta joka tapauksessa vähenevät iän myötä, niin miten nykyiset koululaiset selviävät vanhempana - eli painavampana ja iän tuoman lisääntyvän kankeuden ja kehon tukirakenteiden haperoitumisen heikentämänä - esimerkiksi juuri nyt ajankohtaisesta talvisesta liukkaudesta.
Ja miten veronmaksajat selviävät muutenkin kustannuskriisissä olevan terveydenhuoltojärjestelmäämme kustannuksista nykyisten teinien kuormittaessa sitä tulevaisuudessa yhä enemmän murtuneilla luillaan, revähtäneillä lihaksillaan ja tärähtäneillä aivoillaan?
Tai kuinka he ylipäänsä kykenevät edes parhaassa aikuisiässään - eli kaksi-kolmikymppisinä - tavallisiin arkiaskareisiin, joissa tarvitaan notkeutta, tasapainoa ja fyysistä suorituskykyä. Siis esimerkiksi kodin siivoamiseen (myös sohvien alta), pikkulasten nostelemiseen ja heidän kanssaan leikkimiseen (kyykyssä ja juosten), lumen luomiseen (liukkaalla pinnalla ja voimalla), fyysisen työn tekemiseen tai varusmiespalveluksen suorittamiseen?
Vastaus on ikävän yksinkertainen: eivät mitenkään tai ainakaan ilman suuria ponnisteluja. Siksi on asetettava uusi kysymys: miten maamme poliitikot aikovat korjata asian, vai korjaavatko lainkaan?
Jos jälkimmäistä - kuten epäilen jo siitäkin syystä, että teinien liikuntakyvyn kehitystä luonnehdittiin kaikesta edellä mainitsemistani seikoista huolimatta positiiviseksi - niin samalla he tuomitsevat isolle osalle suomalaisista karun tulevaisuuden.
JK kello 8:04. Lisään tähän vielä sen, että alokkaiden eilen uutisoitu lisääntynyt infektioriski saattaa hyvinkin olla seurausta nuorison heikentyneestä yleiskunnosta.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
TV:n katselu lisää ja liikunta vähentää dementiariskiä
Kehopositiivisuus on kaksiteräinen miekka
Huippu-urheilun ja kansanliikunnan välinen yhteys
Tekstit
