Kuinka verorahat turvataan?

Kirjoitin jo aiemmin Irlannin talouskriisistä todeteten että se pitää hoitaa, mutta ei vakuudettomasti. Samaan ajatukseen on sittemmin päätynyt esimerkiksi Jyrki Katainen. Aiemmassa kirjoituksessani jätin lainatakuun muodon avoimeksi, joten palaan tässä asiaan.

Katainen on ehdottanut, että vakuudet voitaisiin ajatella saatavan Irlannin omaisuudenhoitoyhtiön kautta. Hän ei ole tarkemmin täsmentänyt ehdotustaan, ja tuntematta tämän yhtön toimintaa on myös minun vaikea ottaa kantaa kuinka pitävä tällainen takuu olisi. Enkä tiedä miten tuollainen takaus toimisi käytännössä.

Irlannin tukea on perusteltu sillä, että Irlannin pelastaminen estää kriisin eskaloitumisen muualle Eurooppaan; ja hyödyntää sitä kautta myös meitä suomalaisia veronmaksajia. Siten Suomen valtion (kuten muidenkin Euroopan valtioiden) kannattaa ottaa yksityistä  sijoittajaa suurempia riskejä sijoittaessaan rahaa Irlantiin.


Tätä taustaa vastaan suomalaisen rahan siirtäminen pitäisi ajatella normaalina riskisijoituksena. Suomalaisten veronmaksajien varojen turvaamiseksi meidän ei kannata antaa lainaa, vaan vaihtaa suomalaisten veronmaksajien rahaa suoraan tuettavien organisaatioiden omistusta vastaan. Tällä tavalla toimien tuottoa on odotettavissa, mutta ainoastaan mikäli Irlannin talouden pelastaminen onnistuu.

Käytännössähän Irlannin tukeminen on maan pankkijärjestelmän tukemista. Koska pankit ovat yrityksiä, on niillä aina jonkinlainen omistusjärjestely. Tarvitaan siis sopimus siitä, miten tätä omistusta jaetaan pankkituen antajille.

Yksinkertaisimmin Suomen valtio voi tukea osakeyhtiömuotoisia pankkeja: niiden täytyy vain päättää Suomen valtiolle suunnattavasta osakeannista, jolloin suomalainen raha muuttuu vastaavaksi osakeomistukseksi Irlantilaisessa pankissa. Osakeannin tuoton kautta pankkiin siirtynyt suomalainen raha voidaan puolestaan käyttää pankkikriisistä selviämiseen. Yksinkertaista.

Kaikki irlantilaiset pankit eivät välttämättä ole osakeyhtiöitä, joten osalle pankeista pitäisi  räätälöidä erilainen
järjestely. Perusperiaate olisi kuitenkin sama: suomalainen raha vaihtuu omistusosuudeksi. Tämä ei voi olla ylivoimaista, mikäli molemmin puolin on aitoa halua selvitä käsillä olevasta kriisistä.

Ennen päätöksentekoa on vain muistettava varmistaa, ettei lähdetä tukemaan sellaisia rahoituslaitoksia, joilla ei edes tuettuna ole mahdollista muuttua voitolliseksi. Eli lunastaa aikanaan suomalaisten omistusosuutta takaisin. Tästä lunastusoikeudesta voitaisiin sopia etukäteen (sitoen se vaikka jonkin indeksin kautta määriteltyyn kurssitasoon; huomioiden samalla suomalaisille veronmaksajalle kohtuullinen tuotto sijoitukselleen) tai jättää koko asia Suomen tulevien hallitusten päätettäväksi.


Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Lisää ruokaa Irlannin tiikerille
Poliitikot ja kreikka
Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku

Populismin vastavoima

Ulkoministeri ja puheenjohtaja Jyrki Katainen julisti kokoomuksen populismin vastavoimaksi. Taustalla on maamme tunnetuimman ”populistipuolueen” eli perussuomalaisten kannatuksen rakettimainen nousu mielipidemittauksissa.

On sinänsä mielenkiintoista että Suomen suurin puolue alkaa määritellä politiikkaansa pienemmän haastajansa kautta. Minusta se kertoo gallupien aiheuttamasta lievää suuremmasta paniikista, mutta voin toki olla väärässäkin.

Joka tapauksessa pääministeri Mari Kiviniemi on ottanut varsin erilaisen linjan. Hänhän ilmoitti keskustapuolueen keskittyvän oman sanomansa parempaan esilletuomiseen. Keskusta siis luottaa siihen, että puolueen sanomalla on vastakaikua äänestäjien parissa, kunhan he vain kuulisivat sen. Hiukan minua kyllä ihmetyttää millä puolueella olisi ollut johtavaa hallituspuoluetta paremmat mahdollisuudet sanomansa esilletuomiseen. Eli olisiko ongelma sittenkin siinä sanomassa eikä sen levittämisessä.

Mutta palatakseni Kataisen kannanottoon: minkä asioiden vastavoimaksi kokoomuspuolue nyt siis puheenjohtajansa suulla asettuu. Periaatteellisella tasolla asia aukeaa populismi-sanan merkityksen kautta. Kuten jo aiemmin olen todennut, sana on Suomen politiikassa yleisesti käytetty haukkumasana, jonka todellinen merkitys on tavallisen kansan toiveiden ja tarpeiden mukaisesti toimiminen.

Katainen siis asettaa kokoomuksen vastavoimaksi tavallisen kansan toiveille ja eduille. Tämä on äänestäjän hyvä tietää.

Toinen tapa tarkastella Katainen kannanottoa, on soinilaisten poliittisten linjausten tarkastelun kautta. Seuraavassa otan esiin kolme eri aspektia, joista perussuomalaisilla on nähdäkseni varsin selkeät käytännön vahvistamat linjaukset.

Ensinnäkin perussuomalaiset haluaisivat Suomen noudattavan pragmaattista EU-politiikkaa, jossa yhteisöstä pyrittäisiin saamaan maallemme mahdollisimman suuri hyöty. Käytännössä tämä on tarkoittanut päätöksenteon paikallisuuden korostamista. Näin EU toimisi vain Euroopan laajuisissa asioissa, mahdollisimman suuren osan päätöksenteosta jäädessä paikalliselle tasolle.

Toiseksi perussuomalaiset ovat julkaisseet maahanmuuttopoliittisen linjauksen, jonka johtavana ajatuksena on optimoida maahanmuutosta saatava hyöty samalla rajoittaen Suomen kansantaloutta rasittavaa humanitaarista maahanmuuttoa.

Kolmanneksi perussuomalaiset haluaisivat verotuksen osalta vauraan väestönosa kantavan yhteisistä menoista pienituloisia suuremman taakan. Toisin sanoen se on vastustanut verotuksen laajamittaista siirtämistä kohti tasaveromallia.

Kaiken kaikkiaan kokoomus on Kataisen suulla siis asettunut vastustamaan pragmaattista Suomen etuja ajavaa EU-politiikkaa, kannattamaan hallitsematonta humanitaarista maahanmuuttoa sekä ilmoittanut pyrkivänsä kohti suurituloisia suosivaa tasaveromallia.

Käytännön tasolla Kataisen linjaus ja siitä tekemäni analyysit näyttäisivät oikeilta ottaen huomioon kokoomuksen vahvan aseman hallituksessa, jonka ratkaisut esimerkiksi Kreikan tukipaketin, maahanmuuttopolitiikan ja verotuksen painopisteen siirtämisessä vahvistavat analyysini.

Minusta on hienoa, että puheenjohtaja Katainen on ilmoittanut puolueensa linjan näin selkeästi. Tosin vielä parempi olisi ollut tuoda esiin puolueen tavoitteet suoraan, eikä kilpailevan liikkeen tavoitteiden negaationa. Mutta erinomaista näinkin!

Poliitikot ja Kreikka

Olipa mielenkiintoista seurata lehdistöstä kansanedustajiemme edesottamuksia Kreikan tilanteeseen liittyen. Mielipiteet noudattivat hienosti poliittisia linjoja: oikean laidan Katainen ei nähnyt virheitä kuin Kreikassa kun taas vasemman laidan kulkijat syyllistivät lainat antaneita rahoitusinstituutioita.

Tosiasiassahan molemmat ovat sekä oikeassa että väärässä. Vikaa on tietenkin sekä onnettomaan elämäntapaan vajonneessa Kreikan kansassa, kansaa nuoleskelleissa poliitikoissa että holtittomaan lainanantoon syyllistyneissä luotonantajissa. Ja lisäksi sellaisissa EU-maiden poliitikoissa, jotka tiesivät Kreikan menosta, mutta eivät puuttuneet siihen.

Ehkä eniten minua tässä mietityttää jälleen kerran tämä meikäläisten poliitikkojen epärehellisyys. Miksei tätäkin asiaa voisi tyynesti ottaa tosiasiana ja samalla nähdä sen kaikki puolet? Eli miksi ihmeessä täytyy tämäkin ikävä asia nähdä omien ennakkoluulojen läpi?

Entä itse ratkaisu valtavasta luotosta? Omasta mielestäni kreikkalaisten auttamista voi harkita vasta siinä vaiheessa, kun he osoittavat haluavansa muutosta huonoihin tapoihinsa. Eli minä en halua verorahojani käytettävän sellaisen kansan auttamiseen, joka on suoraan valehdellut muille, ja pitänyt samaan aikaan kulutusjuhlaa heidän kustannuksellaan, eikä osoita merkkejä tapojensa parantamisesta.

Miniminä luotonantoon pitäisin sekä Kreikan hallituksen uskottavaa ohjelmaa maan taloudenpidon korjaamiseksi että kansan selkeästi ilmaistua tahtoa maan tapojen muuttamiseksi. Ohjelman olemme saamassa, mutta ennen lainanantoa on odotettava myös nykyisen kaltaisten mielenosoitusten loppumista.

Entä luottolaitokset? Jos tilanne päätyisi siihen, ettemme tarjoa lainaa Kreikalle, seuraa siitä ongelmia pankeille ja muille sijoittajille. Hehän ovat ottaneet voitonhimossaan luottoriskin, mutta haluaisivat nyt päästä kuin koira veräjästä kun riski uhkaa toteutua. Tämän hyväksyminen olisi tietenkin väärin, joten vastikkeetonta tukea ei niillekään pidä antaa.

Koska etenkin pankkien kaatuminen kuitenkin suurella todennäköisyydellä johtaisi muualla Euroopassa ongelmiin, on niiden pelastamiseksi joka tapauksessa tehtävä jotain. Tässä lähtisin siitä, että sijoittaja (esim. pankki) saa EU:lta tukea osakkeita tai muuta omistusosuutta vastaan siten, että sillä on tulevaisuudessa oikeus ostaa tämä osuus takaisin hinnalla, johon sisältyy sekä veronantajan sijoittama pääoma, että kohtuullinen tuotto. Nähdäkseni tätä kautta vältettäisiin suurimmat Kreikan ongelman eskaloitumisen riskit ja samalla varmistettaisiin veronmaksajien omaisuuden turva.