Portugalista kuuluu kummia. Maan hallitus on pyrkinyt tervehdyttämään velkaisen maan taloutta, mutta oppositio ei halua tukea kansan kurittamista jälleen uudella talouden kiristyskuurilla. Kun kyse on politiikasta, lienee taustalla pyrkimys oman kannatuksen lisäämiseen.
Omasta näkökulmastani ensimmäinen tähän liittyvä kysymys kuuluu seuraavasti: onko opposition toiminta seurausta Portugalille luvatusta avusta ja Euroopan vakausrahaston perustamisesta?
Tämä kysymys nousee mieleeni siksi, että mikäli Portugalin oppositio ei olisi voinut tukeutua tietoisuuteen siitä, että viime kädessä muut euromaat pelastavan maan talouden, he tuskin olisivat ottaneet riskiä koko maan talouden mahdollisesta kaatamisesta? Toki tämän tietävät vain portugalilaiset itse, mutta katse historiaan tukee ajatustani.
Otan kolme esimerkkiä.
Ensimmäinen. WinCapita-pyramidihuijauksen paljastuttua monet uhrit olivat edelleen valmiita uskomaan toiminnan rehellisyyteen. Toisin sanoen heidän halunsa pelata mahdollisesti mittavia henkilökohtaisia taloudellisia voittoja tuottavaa riskipeliä oli suurempi kuin terve järki. Peliin ei siis olisi tullut loppua koskaan, elleivät viranomaiset olisi puuttuneet siihen. Eikä ehkä sittenkään.
Toinen. Pikavippikierteet ovat aivan erinomainen esimerkki ihmisten kyvyttömyydestä rajoittaa elämäänsä taloudellisten realiteettien mukaisesti. Monet pikaluottokierteeseen joutuneet jatkavat valitsemallaan linjalla maksamalla pikavippejä uusilla samanlaisilla niin kauan kunnes seinä tulee lopullisesti vastaan. Toisin sanoen käytössä olevat tulot ylittäviä elämäntapoja ei muuteta ajoissa, vaan yli varojen eläminen jatkuu täsmälleen niin kauan kuin rahaa on jostain saatavilla. Vain pakko katkaisee tämän, usein valitettavan myöhään.
Kolmas. SKOP oli kerran dynaaminen ja ketterä pankki, jota johti kuuluisa ratsumies Christopher Wegelius. Hän toimi tehokkaasti hyödyntäen uuden entistä vapaamman rahapolitiikan keinoja ottaen kerta kerran jälkeen suurempia riskejä. Kun näin tekivät muutkin pankit, ajautui Suomi pankkikriisiin, joka maksoi suomalaisille veronmaksajille noin 50 miljardia markkaa. Siis suunnilleen yhtä paljon kuin Suomen sovittu osuus Euroopan vakausrahastosta; ja noin puolet siitä mihin osuutemme on suunniteltu kasvavan.
Wegeliukseen palaan siksi, että pankkikriisin jälkeen hän ei Suomen kuvalehden (en löytänyt juttuun linkkiä, joten tämä perustuu muistikuvani) mukaan edelleenkään ymmärtänyt tehneensä virheitä, vaan katsoi että asiat olisivat voineet mennä toisinkin. Ja jos niin olisi käynyt, pidettäisiin häntä nyt konnan sijasta suurena sankarina. Toisin sanoen hän ei edes jälkikäteen ymmärtänyt, ettei toisin olisi voinut käydä. Hänen ja SKOPin olisi pitänyt pysähtyä riskien ja ensimmäisten luottotappioiden edessä, mutta sen sijaan hän olisi jatkanut vielä pidemmälle mikäli siihen vain olisi jotenkin ollut mahdollisuus. Suomalaisten veronmaksajien onneksi ei ollut.
Antamieni kolmen esimerkin valossa monilla ongelmiin ajautumassa olevilla ihmisillä ja yhteisöillä näyttää olevan vaikeuksia tehdä ikäviä ratkaisuja ongelmien alkaessa häämöttää. Niiden sijasta entistä menoa jatketaan niin kauan kuin vain mahdollista.
On huomattava, että nyt Eurooppaan luotu keskinäisen solidaarisuuden kerho eli Euroopan vakausrahasto on hyvästä tarkoituksestaan huolimatta syvimmältään askel kohti viimeisen rajan siirtämistä kauemmas Euroopassa vaikeuksiin ajautuneilta valtioilta - ikään kuin lisäjäsen pyramidihuijaukseen, uusi pikavippiluotottaja tai vielä pieni lisä asuntojen hintakuplaan.
Edellä esitetyn perusteella Portugalin tapahtumat viittaavat siihen, että maan oppositio on välittömästi valmis hyödyntämään Euroopan vakausrahaston synnyttämän tilaisuuden siirtä lopullista päätöksentekoa myöhemmäksi. Tämä on hyvä tiedostaa, kun omalta kohdaltaan pohtii suhtautumista kyseisen rahaston tarpeellisuudesta.
Tässä yhteydessä mielenkiintoista oli myös lukea Sixten Korkmanin lausunto Kreikan tilanteesta: hän uskoo konkurssin (siis vihoviimeisen seinän asettamisen) olevan sittenkin kaikkien kannalta paras ratkaisu. Siis juuri se ratkaisu, jota Kreikalle ja Irlannille myönnetyillä lainoilla pyrittiin ja jatkossa Euroopan vakuusrahastolla pyrittään välttämään. Harmittaa vaan, ettei Kreikan tai Irlannin lainoille vaadittu mitään takuita tai vastinetta.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tekstit
