Suosittua juuri nyt!

keskiviikko 4. marraskuuta 2026

CAS:in tuomarit eivät ole perehtyneet oikeushistoriaan

ChatGTP:n näkemys tästä blogimerkinnästä

Vajaa viikko sitten uutisoitiin, että urheilun kansain­välinen vetoomus­tuomio­istuin CAS oli vaatinut Kansain­välistä jääkiekko­liittoa mahdollistamaan Venäjän paluun jääkiekon MM-kisoihin. Päätös oli kaikin puolin vastenmielinen, joten Suomen jääkiekkoliitto ilmoitti puheenjohtajansa suulla, että se "tuomitsee jyrkästi Venäjän hyökkäyssodan Ukrainaan, eikä mielestämme Venäjän tai Valko-Venäjän osallistumiselle kansainväliseen jääkiekkotoimintaan ole nykyisessä tilanteessa edellytyksiä".

Käytännön toimena Suomen jääkiekkoliitto teki päätöksen, ettei se tule pelaamaan Venäjää vastaan tulevissa MM-kisoissa. Samalle linjalle ovat lähteneet myös Ruotsi, Tanska, Norja ja Tshekki, joten pohjoismaille saatiin nopeasti yhtenäinen linja. Lisäksi Kanadan pääministeri Mark Carney ilmoitti tiistaina, ettei Venäjä saa osallistua vuodenvaihteessa Edmontonissa ja Red Deerissä järjestettäviin alle 20-vuotiaiden MM-kisoihin.

* * *

CAS:in päätöksen teki kolmihenkinen paneeli, jonka jäsenet olivat Giulio Palermo (Italia), Ismail Selim (Egypti) ja Mark Hovell (Iso-Britannia). Perusteluksi he esittivät sitä, ettei Kansainvälinen jääkiekkoliitto (IIHF) olisi esittänyt sääntöjensä vaatimaa riittävää näyttöä turvallisuusuhista, jotta Venäjän sulkemista kisoista olisi voitu jatkaa. 

Perustelu pitänee sinänsä paikkansa, mutta johtaa samalla kansainvälisen jääkiekon kriisiin. Mikäli nyt tehdyt päätökset pitävät, tulee Venäjä varsin todennäköisesti voittamaan MM-kultaa, koska se saa useilta lajin kärkimailta luovutusvoiton - ja on jopa mahdollista, että kisojen finaali jää pelaamatta, mikäli sinne valikoituu Venäjä ja joku sitä boikotoivista valtioista. 

Lisäksi jää nähtäväksi, miten Venäjän pelaaminen vaikuttaa lajin suurimpien – NHL:ssä pelaavien – tähtien osallistumiseen MM-kisoihin. Saattaahan olla hyvinkin niin, ettei ajatus herätä heidän joukossaan kovin suuria intohimoja pitkän pelikauden jälkeen ja he jäävät mieluummin kesälomalle kuin lähtevät ristiriitaisin tuntein CAS:in päätöksen jälkeen farssiksi muodostuviin kilpailuihin. 

 * * *

Yleisemmällä tasolla tapaus voidaan nähdä oikeusjärjestelmän ja poliittisen päätöksenteon välisenä konfliktina, jollaisen mahdollisuus on rakennettu kaikkiin oikeusvaltioihin – ja näköjään myös kansainvälisille areenoille. Sama konflikti nähtäneen myös muissa urheilujajeissa, joista suomalaisille tärkeä maastohiihto pyörähtää käyntiin jo tämän kuun lopulla. 

Niiden osalta Suomen valtiovalta on ottanut jyrkän linjan ja pyrkii estämään viisumien myöntämisen sinne tulossa oleville venäläisurheilijoille. Tosin saattaa olla, ettei päätöstä saada tehdyksi ajoissa, vaan maailmacupin avauksessa nähdään jälleen lukuisia itänaapurin edustajia.

Mikäli näin käy, saa Vladimir Putinin aggressiivinen sotapolitiikka kansainväliseltä oikeusjärjestelmältä epäsuoraa, mutta periaatteellisella tasolla erittäin vahvaa tukea. Ja sen seurauksena Venäjän sisäinen paine Ukrainaan kohdistuneen hyökkäyssodan lopettamiseksi vähenee entisestään.

* * *

Tämä kaikki ei ole kunniaksi kansainväliselle oikeudelle, eikä edistä millään tavalla inhimillisen kärsimyksen vähentämistä. Päinvastoin, CAS:in linjaus on pikemminkin epäsuoraa tukea Vladimir Putinille ja pyllistys hänen yhä enemmän ukrainalaisten siviilien tappamiseen keskittyvälle sotahulluudelleen.

Siksi minusta vaikuttaa vahvasti siltä, ettei CAS ole perehtynyt jo 1500-luvulla kuultuihin Olaus Petrin viisaisiin sanoihin, joiden mukaan "mikä ei ole oikeus ja kohtuus, se ei voi olla lakikaan". Sen sijaan se tuntuu vahvistavan toisen ruotsalaisen, Axel Oxenstiernan toteamusta, jossa hän totesi "poikani, kunpa tietäisit, miten vähällä järjellä tätä maailmaa hallitaan"

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Jääkiekon maailmanmestaruus kirvoitti Osmo Soininvaaralta aivoituksen
Kansainvälinen oikeus on ongelma
Venäjän Ukraina-aggressio paljasti maastamme vätyksiä ja jämäköitä ihmisiä

9 kommenttia:

  1. Tavallinen tallaaja kysyy huuli pyöreänä, miten kolme ihmistä voi keskenään päättää tällaisesta asiasta ja joista kaksi on vielä sellaisesta maasta, jotka eivät ymmärrä jääkiekosta lajina tai sen merkityksestä muutenkaan höykäsen pöläystä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Urheilu on näköjään elämää suurempaa.

      Poista
    2. No huippu-urheiluhan on kyynikoiden mielestä maailma tärkein turha asia, mutta nyt toivoisi todella, että jääkiekon edustajilta löytyisi riittävästi selkärankaa pitämään Putinin mainosmiehet ulkona kaukalosta.

      Poista
  2. No kohta, kun ukrainan kahina saadaan loppumaan, ja sen likapyykkiä aletaan selvittämään, niin moni tulee hämmästymään.
    Ei taida ukrainan kidutuskeskusten paljastuminen vaikuttaa osallistumiseen lätkäkisoihin?
    Pitäisikö nyt myös saksan osallistuminen jääkiekkoon kieltää, kun tunkeutuivat joukkoineen puolaan eu:n käskystä? Meillä ei mediassa siitäkään ole mitään mainintaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höpö höpö, ota lääkkeet.

      Poista
    2. Putinisti ammentaa "tietonsa" ryssien painoksista ja koittaa selittää niitä todeksi, mutta kun suurin osa ei olekkaan niin seniilisen aivottomia kuin putinistit eikä meille mene ryssien sadut läpi.

      Poista
  3. Nyt on niin sakeaa juttua, että epäilen lääkityksen pettäneen...? (Ano 8.15)

    VastaaPoista
  4. Mutta herranjestas, pelaahan Suuri Pieni Putin itsekin punaisessa paidassa lätkää ja ratsastaa ilman paitaa valkoisella hevosella. Hänhän on urheilumies henkeen ja vereen. Ihan kirjaimellisesti.

    Ja tosiaan, mitäpä ymmärtävät urheilusta nämä juristeristiset viheltelijät, egyptiläinen, italialainen, iso-britannialainen?

    Jos jonkinlaiset tynkäkisat joku järjestääkin, kyllä noille juristerian valioille ehdottomasti pitäisi varata virka toimia loppuottelun tuomareina ihan kentälläkin. Eikö se nyt olisi vähintääkin edes pieni palkkio heidän rohkeasta toiminnastaan rehdin urheiluhengen vaalimiseksi?

    Ei muuta kuin kaikki pellet nyt pilliä raivokkaasti puhaltamaan ja Venäjän hyökkäyssodan kriitikot vaientamaan!


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntien huippu-urheilun johtajien moraalikoodiston voi päätellä, että on saatu kolme miljonääriä lisää CAS - jäsenistöön.

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.13.8.2025 alkaen olen deletoinut myös sellaiset kommentit, joiden epäilen voivan johtaa tämän blogin poistamiseen nykyiseltä alustaltaan.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!