Suosittua juuri nyt!

keskiviikko 2. syyskuuta 2026

Petteri Orpon hallituksen budjetti muistuttaa Huittisten hullun miehen taloutta

Petteri Orpon hallitus sai budjettiriihensä valmiiksi, eikä lopputulos ollut kovin kaksinen. Pikemminkin se muistutti Huittisten hullun miehen taloutta, jossa rahaa käytetään enemmän kuin tienataan: Orpon kabinetin viimeisen tulo- ja menoarvion lopputulos on peräti 12,4 miljardia alijäämäinen. 

Valtion menoja on toki leikattu sieltä ja täältä, mutta minkäänlaista pohdintaa tarpeellisista ja tarpeettomista menoista ei näytetä tehdyn. Selkein esimerkki tästä on se, että kehitysapuun aiotaan edelleen syytää rahaa, vaikka sen avulla ei yksikään köyhä valtio ole koskaan noussut taloudellisesta alhostaan – vaikka toki niiden hallitsijoiden sveitsiläiset pankkitilit ovatkin lihoneet.

Positiivista nyt nähdyssä budjettiriihessä oli sinänsä on se, että kansalaisten työntekemisen motivaatiota edes yritettiin kohottaa pienillä veronalennuksilla, mutta nekin olivat lähinnä kosmeettisia. Ja lasku tulee perässä, koska nämäkin alennukset joudutaan viime kädessä kattamaan julkisella lainanotolla, koska kokonaisuutta ei ole edes yritetty saada tasapainoon, vaan se jäi 12,4 miljardin euron päähän. Näin valtio päätti ottaa korollista velkaa – entisten vastattavien lisäksi – jokaisen suomalaisen maksettavaksi 2 192 euroa per suomalainen. Siis vajaan kymppitonnin per nelihenkinen perhe.

* * *

Toki on tavallaan ymmärrettävää, että hallituspuolueiden on vaalivuonna ajateltava tulevaisuuttaan. Ja koska kansalaiset ovat sellaisia kuin ovat, ei edes Riikka Purran (ps) rohkeus riittänyt tekemään tasapainoista budjettia. Eikä sellainen olisi mennyt budjettiriihessä läpikään, koska koalitiohallituksen muilla jäsenillä ei ole sitäkään vähää uskallusta.

Näin siitä huolimatta, että viime vuodet ovat tarjonneet maapallon toisella puolella rohkaisevan esimerkin. Tarkoitaan Javier Milein Argentiinan talouteen – niin sanotusti moottorisahalla – tekemää kertakorjausta. Sen seurauksena maan köyhien määrä on laskenut 53 prosentista 28 prosenttiin ja 200 prosentin vuotuinen inflaatio pudonnut 33 prosenttiin – toki molemmat luvut ovat edelleen suomalaisittain korkeita, mutta eipä Milei ole vielä ollut vallassakaan kuin kolme vuotta. 

Tulevaisuuden kannalta edellä mainittuja lukuja oleellisempaa on kuitenkin se, että samalla Argentiinan talouskasvu on kääntynyt jälleen nousuun. Ja työllisyyskin on säilynyt entisellä tasollaan huolimatta julkisen sektorin voimakkaasta supistamisesta.

* * *

En toki tarkoita, että Suomen hallituksen olisi pitänyt lähteä samanlaiseen shokkihoitoon kuin toivottoman konkurssipesän edeltäjiltään perinyt Milei, koska sellaiseen ei täällä ole – ainakaan toistaiseksi – edes tarvetta. Ei kuitenkaan olisi ollut kohtuutonta, jos hallitus olisi tehnyt tässä vaiheessa tasapainoisen budjetin, jossa menoja olisi supistettu siten, ettei sen loppusumma olisi noussut vuoden takaisesta. Siis jätetty tekemättä inflaatiokorjaukset julkisiin menoihin, minkä seurauksena niiden loppusummaa kasvatettiin kuluvan vuoden budjetista 0,8 miljardilla eurolla, joka on otettava velaksi.

Tämä kaikki herättää vakavan kysymyksen. Jos edellä kuvaamani todellisuus on se, mihin oikeistohallitus kykenee, niin mitä on odotettavissa ensi kevään vaalien jälkeen, jos tuleva hallitus on demareiden vetämä. Onhan SDP ollut (ja on edelleen) läpi historian nimenomaisesti jakopolitiikan harjoittaja, jonka rahankylvölle tuskin löytyy mitään rajaa tilanteessa, jossa Suomen talous on mitä todennäköisimmin juuri lähtenyt vahvaan kasvuun?

30 kommenttia:

  1. Budjetti on aina kompromissi, mutta veikkaan, että jos PS olisi saanut enemmän läpi omia säästöjään, tilanne ei olisi näin paha. Kokoomus ja RKP lapioivat edelleen liikaa rahaa kohteisiin, jotka eivät mitenkään kuulu ainakaan velkakurimuksessa elävän valtion perustehtäviin, esim. järjestöhumppa, kehitysapu, verovapaat säätiöt, puoluetuet ja apurahat "tutkimuksiin", joista ei ole mitään hyötyä kenellekään. Liian iso julkinen sektori, massamaahanmuuton kalliit kustannukset ja kirsikkana kakussa epäonnistunut sote pahentavat vielä tilannetta; tavallinen työssäkäyvä kansalainen, pienyrittäjä ja eläkeläinen saa riittämättömistä palveluista kuitenkin niskaansa vähintään maailman toiseksi suurimman verotaakan.

    VastaaPoista
  2. Kun, ideologiset perusteet sivuuttavat järjen, on tulos tämä.
    Ei tarvitse kuin piipahtaa esim. Malmin toreilla tai Itäkeskuksessa, niin näkee päivisin näitä uustuottamattomia. Siis ei mustalaisia eikä puliukkoja...

    VastaaPoista
  3. Olihan nämä neljä vuotta tietyllä tapaa pettymys valtion talouden tasapainotuksessa, vaikka Purra ihan hyvää tekikin. Tässä olisi pari vaihtoehtoista ehdotusta, jotta oikeasti päästäisiin eteenpäin säästötalkoissa ilman Milein palkkaamista.

    Ehdotus 1: Jätetään eduskuntavaalit väliin ja annetaan budjettityö sellaisten virkamiesten hoidettavaksi, joille Excel on hallussa. He arvioisivat, mitkä menot ovat aidosti välttämättömiä, ja kohdentaisivat rahat niihin. Poliitikkoja ei tarvittaisi jakamaan rahaa kavereilleen ja mahdolliset ”syytökset” kohdistuisivat nimettömiin virkamiehiin.

    Ehdotus 2: Tehdään kaksi budjettia. Budjetti 1 olisi karsittu versio, joka kattaisi vain aidosti pakolliset menot, kuten koulutuksen, soten sekä sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden. Nämäkin menot pidettäisiin niin tiukkoina kuin mahdollista. Budjetti 2 sisältäisi puolestaan ne ”tärkeät” menot, joista ei vain haluta leikata – esimerkiksi järjestöt, Ylen, maahanmuuton ja kehitysavun. Tästä jälkimmäisestä budjetista poliitikot voisivat sitten kiistellä jonkin ennalta määritellyn minimirahasumman puitteissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Virkamiesbudjetoinnin puolesta ei puhu vihervasemmiston virkaan asettamat "jäsenkirja"virkamiehet, joista suuri osa on naisoletettuja yliopistotyttöjä.

      Poista
    2. Eikös tuollaiset säästöbudjetit ole korruptoituneiden poliitikkojemme mielestä köyhäilypopulismia?

      Poista
    3. "annetaan budjettityö sellaisten virkamiesten hoidettavaksi, joille Excel on hallussa"
      Kaikkea sitä kuulee, Excel tekee mitä sisään laitetaan, roskaa sisään ja roskaa ulos.
      Sipilän hallitukselle virkamiehet laskivat, että kaupan aukiolon vapauttaminen tuo Suomeen + 3000 - 5000 uutta työpaikkaa kaupanalalle.
      Hyvin meni, ainoa virhe oli etumerkissä joka olikin - merkki.
      Eli työpaikat vähenivät parissa vuodessa 3000 ja viidessä vuodessa lasku oli 5500 työpaikkaa.
      Mutta rahat menivät oikeisiin taskuihin eli kokoomus / keskusta veijareille.

      Poista
  4. Eipä sitä kannata vaalikauden lopulla ruveta revittelemään.
    Työ on tehty ja äänestäjien on syytä tarkastella koko vaalikauden tuloksia.

    VastaaPoista
  5. Kokoomus on jo pelin menettänyt ja nyt se myös kosiskelee muslimeja.
    Tämän paljastaa todenpuhujan erottaminen.

    https://www.facebook.com/share/p/1DGLsoQC2w/

    https://www.facebook.com/share/v/1DK463Q2Td/

    VastaaPoista
  6. Miten suomi on edelleen EU:n nettomaksaja, eikö olisi jo aika alkaa saada sieltäkin päin jotain? Jotain muuta kuin palkintovirkoja kotimaaassaan epäonnistuneille poliitikoille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehei, nyt Ursula yhdessä ekp:n tirehtöörin kanssa suunnittelevat kansalaisten säästötileillä olevien varojen sosialisointia mm. ukrainan sotaan, viherhumppaan ja ilmastotekoihin.

      Poista
    2. Linkki unohtui.

      https://nordictimes.com/economy/von-der-leyen-european-savings-eu-projects/

      Eli ursula havittelee kansalaisten säästötilejä ja eläkerahastoja omiin typeriin investointeihinsa. Siis satoja miljardeja.
      Ja kyllähän millä tyttituppurainen menee pistämään nimen paperiin.

      Poista
    3. Siis kyllähän meillä...

      Poista
    4. Vihervasemmisto sen sijaan suunnittelee haudanryöstöjä; kuoleman jälkeen perikunnalta laskutettaisiin ne kulut, mitä vainaja on yhteiskunnalle hoitolaitoksessa aiheuttanut. Enpä ole aikoihin kuullut mitään noin älytöntä! Mitä sitten tehtäisiin niiden kanssa, jotka eivät ole eläissään työtä tehneet ja olleet koko ikänsä Kelan asiakkaita; elinkaaren aikana summa kohoaa miljoonaluokkaan? Kuka maksaa? No, se on se sama Kela kuin tähänkin asti. Vain suomalaisilta viedään viimeisetkin tuhkat pesästä.

      Poista
  7. Yle tänään

    Nordea ennustaa talouskasvun kiihtyvän ensi vuonna kahteen prosenttiin

    Nordea ennustaa työttömyyden laskevan ensi vuonna noin yhdeksään prosenttiin. Heinäkuussa työttömyysaste oli 10,5 prosenttia.

    https://yle.fi/a/74-20244120

    VastaaPoista
  8. Tavoite on ilmeisesti saada aikaan dramatiikkaa, kun kerrotaan että velkaa otettiin viisihenkiselle perheelle kymppitonni. Mahtavatko esimerkiksi kymmenhenkiset kehitysmaamuslimiperheet peljästyä, kun heillehän tätä velkaa tulee kaksikymmentä tonnia per perhe. Taitavat ryhtyä ennakoivasti töihin ja säästämään, jotta voivat tulevaisuudessa maksaa velan.

    VastaaPoista
  9. Englannissa on tultu siihen pisteeseen, että asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä. Verovaroja tuhlataan täysin järjettömästi ulkomaalaisiin.
    Seuraavat vaalit siellä tulevat olemaan yllätykselliset. Toivottavasti suomalaisetkin osaavat äänestää oikein, siten, että jatkossa verotulomme käytetään suomalaisten hyvinvointiin.

    Kannattaa katsoa tämä

    https://www.facebook.com/share/v/19QT78n8bd/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. fundaali menttaali2. syyskuuta 2026 klo 11.12

      Vau tuo oli hyvä.
      Ja sama on täällä vähän pienemmässä mittakaavassa; ulkomaalisten sosiaaliturvaan menee 2,8 miljardia vuodessa. Kuinka punavihreät saadaan tajuamaan että tämä on lopetettava. Kansannousu on yksi vaihtoehto; aseet ja patruunat reserviläisille. Tai ekskursio Santahaminaan tms.

      Poista
    2. Ei tuo summa riitä alkuunkaan kattamaan kaikkia menoja, sen voi tuplata ja sittenkin saattaa olla alakanttiin.

      Poista
    3. Ja noin 3 miljaardia menee talousrikollisille, eli harmaantalouden tukipakettiin. Ja A. Stubb pyytelee anteeksi TV:ssä ketunhäntä kainalossa.
      Suomen historian suurin poliittinen talousrikos.

      Poista
  10. Kokoomus voisi vaihtaa puheenjohtajaa. Orpo ei uskallla eikä halua tehdä mitään todella isoja muutoksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seuraavat kannatuslukemat ratkaisevat,
      tämä on tärkein asia, Kokoomus pitäis nousta ohi SDP:n jotta maahan saataisiin oikeistohallitus, Perussuomalaiset eivät tule siihen yltämään, vaikka toivonkin puolueelle menestystä.

      Poista
    2. Voitti kokoomus tai demarit, tuhon tiellä kuljetaan! Kokoomus on pahin eksyttäjä, ja tyhmät kuvittelevat sen olevan Isänmaallinen puolue! Ei pari näkyvää konservatiivia tee puolueesta konservatiivista, vaan päinvastoin, eli eksytys menestyy jopa paremmin?

      Poista
    3. Kokoomus ja demarit ovat molemman globalistisia wef-puolueita, jotka ajavat samaa asiaa, eli maamme tuhoa.

      https://www.youtube.com/watch?v=8JnLlcwD70M

      Poista
    4. Turkulaisen naispuolisen kaupunginvaltuutetun hyllyttäminen kertoo karua kieltään siitä, missä puolueessa mennään. Islamia, wokea tai aborttia ei saa kritisoida, ettäs tiedätte. Aikaisemmin kokoomusta monesti äänestäneenä olen nyt entistä pettyneempi sen "arvoihin". Suut tukkoon ja sananvapaus roskakoriin!

      Poista
  11. Onko radikaalia?

    MTV uutiset tänään

    Äärioikeistolaiset tekemässä historiallisen läpimurron Saksassa – tutkija varoittaa puolueesta

    https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/aarioikeistolaiset-tekemassa-historiallisen-lapimurron-saksassa-tutkija-varoittaa-puolueesta/9386516

    Artikkelista poimittua

    Viimeisimmissä kyselyissä AfD:n kannatus Saksi-Anhaltissa on 41,7 prosenttia, kun toisena oleva CDU saisi vain 22,2 prosenttia. Vasemmistopuolue Die Linken kannatus on 12,1 prosenttia ja sosiaalidemokraattisen SPD:n 8,0 prosenttia.

    Liittovaltion tasolla AfD on myös noussut Saksan suurimmaksi puolueeksi. Dawumin valtakunnallisessa kyselyssä AfD:n kannatus on 28,0 prosenttia ja CDU/CSU:n 20,7 prosenttia.
    ...
    ...
    Iso-Markun mukaan puolue on päinvastoin radikalisoitunut vähitellen koko historiansa ajan.

    – Ne radikaalimmat voimat ovat vallassa ja ne ovat ne, jotka myöskin puoluetta näkyvimmin edustavat.

    AfD ajaa muun muassa erittäin tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa, suhtautuu kriittisesti vihreään siirtymään ja haluaisi palauttaa ydinvoiman sekä lisätä fossiilisten polttoaineiden käyttöä.

    Lisäksi puolue on vaatinut muutoksia Saksan historianopetukseen ja kansallisen identiteetin korostamista. AfD haluaisi julkisiin kouluihin esimerkiksi joka-aamuiset lipunnostoseremoniat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa lueteltiin ne AfD puolueen "hyvät" puolet, mutta unohdettiin ne huonot eli AfD on hyvin Venäjämielinen. Kaasua ja öljyä pitäisi alkaa taas ostamaan Venäjältä ja Ukrainan tukeminen pitäisi loppua. Jostain syystä nämä "laitaoikeistolaiset" puolueet Euroopassa ovat kumman Venäjä myönteisiä. Esim. Ranskan Kansallinen liittouma ja sen johtaja Marine Le Pen, josta voi hyvinkin tulla Ranskan seuraava presidentti. Sitten nuollaan sinne Venäjän suuntaan. Onkohan sekään niin toivottava tulos?

      Poista
    2. Tottakai Afd:n kannattajat näkevät ja ovat nähneet, mikä on muuttanut eniten Saksan katukuvaa ja turvallisuutta, eikä se taida olla Venäjä, vaan mielisairas maahanmuutto. Johtuneeko "Venäjän ymmärtäminen" siitä asiasta? Kyllä kai ihmiset ymmärtävät, että eivät romulaivoilla Eurooppaan tulleet voi nostaa kehittynyttä yhteiskuntaa uuteen kukoistukseen, koska he eivät ole saaneet lähtömaitaankaan kukoistamaan. Kyllä kaiken tuon takana ovat globalistien saatanalliset voimat ja tarkoitusperät ihan kirjaimellisesti. Nyt elämme niitä lopun aikoja, jossa tulee tapahtumaan se mistä Raamatussa kerrotaan. Kaiken ON tapahduttava, niin kuin on määrätty.

      Poista
    3. Ano 10.37, eikö mielestäsi olisi järkevää käydä kauppaa paljon ja edullista energiakapasiteettia omaavan tahon kanssa? Tuo "venäjämielisyys" on pelkkä globalistien kehittämä nimittelysana, jotta järkevät saataisiin hiljentymään, joten tuollainen nimittely valuu, kuin vesi hanhen selästä.
      Miksi ukrainan konfliktia pitäisi tukea? Siellä sotii brittien, saksan ja ranskan globalistijohto, sekä eu:n politbyro.
      Ja he sotivat vaikka viimeiseen ukrainalaiseen saakka. Tarpeeksi miljardeja komediapellelle, joka kieltäytyy vaaleistakin, vedoten kovaan korruptioon ja ... eiku sotatilaan. Ja hänen pitää olla johtajana kahmimassa eniten hilloa itselleen.
      Ja nyt kun ukrainalla menee huonosti natomaiden ponnisteluista huolimatta, niin pitää koittaa härkkiä konfliktia pohjoisempana, jotta ukrainan rintamaa saataisiin heikennettyä.
      Meilläkin wef-stuppi tekee kaikkensa, että saataisiin sota aikaiseksi.

      Poista
    4. Ei kai nämä EU:n Venäjä-boikotit ole edes toimineet ja kun moni maa, Saksa etunenänässä, on ajanut vihteiden johdolla ydinvoiman alas ja hirttäytynyt venäläiseen kaasuun, vaje täytetään avaamalla hiilikaivoksia ja sen nyt luulisi olevan pahimmman luokan synti ja ilmastorikos. Tilanne on kinkkinen, mutta sitä saa mitä tilaa, mutta energiansaannin turvaamisen lisäksi mikään maan kansalaiset tuskin tuollaista roistovaltiota sympatiseeraa muuten kuin ko. pakosta. Voihan änkyräkommunisteja vielä olla, mutta he eivät äänestä AfD:tä.

      Poista
  12. Leaders’ declaration on tackling migrant smuggling.

    Posted on 17 June 2026

    We, the Leaders of the G7, reaffirm our enduring efforts to prevent and counter the smuggling of migrants.
    Taking stock of the G7 Leaders’ statements adopted in Apulia in 2024 and Kananaskis in 2025, we renew our commitment to preventing, countering and dismantling organized criminal networks that profit from the smuggling of migrants, the trafficking in persons and other related crimes, as well as to disrupting the business models of organized criminal enterprises.
    Partner countries of the G7, Kenya and the Republic of Korea, also support this declaration.

    Migrant smuggling and human trafficking constitute serious transnational crimes that erode the sovereign right of States to control their borders and expose smuggled and trafficked persons to life-threatening risks.
    We are committed to tackling organized illegal migration. We remain committed to fight against all forms of abuse and exploitation of migrants, ensuring protection of the most vulnerable, including refugees and forcibly displaced persons.

    Accordingly, we task our relevant Ministers to continue taking robust action to further deliver on the G7 Action Plan to Prevent and Counter the Smuggling of Migrants.

    https://www.elysee.fr/en/G7evian/2026/06/17/leaders-declaration-on-tackling-migrant-smuggling
    -------------------------------------

    Ensimmäisenä on syytä ottaa käsittelyyn Muslimiveljeskunta.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.13.8.2025 alkaen olen deletoinut myös sellaiset kommentit, joiden epäilen voivan johtaa tämän blogin poistamiseen nykyiseltä alustaltaan.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!