Aloitan Kroatialaisesta Vindijan luolasta, jossa noin 50 000 vuotta sitten kuoli neandertalilaisnainen. Hänen genominsa on nyt sekvensoitu ja tulosten mukaan hänen isältään ja äidiltään perimät vastinkronosomit (ja -geenit) olivat olleet selvästi samankaltaisempia kuin useimmilla nykyisillä ihmisillä.
Samankaltaisia havaintoja on tehty myös kaikista muista neandertalilaisista, joista on käytettävissä sekvenssitietoa. Siten näyttää ilmeiseltä, että sekä neandertalilaiset, että myös denisovalaiset, elivät pienissä ja eristyneissä ryhmissä, joissa kaikki olivat keskenään sukulaisia. Vindijan naisen genomi ei kuitenkaan ollut yhtä muuntelematon kuin aiemmin sekvensoidun Altailla eläneen neandertalilaisen, jonka vanhemmat näyttäisivät olleen yhtä läheisiä kuin puolisisarukset.
Verrattaessa Vindijan naisen genomia muihin neandertalilaisiin, nähdään hänen olevan lähimpänä niitä neandertalilaisia, jotka risteytyivät meidän afrikkalaisten esi-isiemme kanssa. Denisovalaisiin johtanut linja näyttäisi puolestaan eronneen Vindijan naiseen johtaneesta linjasta noin 400 000 vuotta hänen aikaansa ennen ja Afrikasta tulleet nykyihmiset noin 600 000 vuotta sitten.
Uutta sekvenssitietoa hyödyntäen laskettiin myös, että Oseanian ulkopuolisista ihmisistä neandertalilaista alkuperää olevaa DNA:ta on nykyisillä itäaasialaisilla 2,3-2.6% ja eurooppalaisilla 1,8-2,4%. Samalla vahvistui aiempi käsitys siitä, että näihin geeneihin sisältyy paljon erilaisia sairausriskejä.
Aivan toisaalla, 34 000 vuotta sitten, haudattiin Sunghirissa, Länsi-Venäjällä, yhdelle paikalle useita ihmisiä. Heistä neljältä on nyt selvitetty nukleotidijärjestykset.
Tulosten mukaan yhdessäkään neljästä tutkitusta vainajasta ei ollut merkkejä sisäsiittoisuudesta. Sen sijaan ainakin yhdessä tutkitussa vainajassa oli nykyihmiseen verrattuna ylimääräistä neanderalilaisen DNA:ta, mikä viittaa joko useisiin Afrikasta tulleiden nykyihmisten ja neandertalilaisten välisiin romansseihin tai vaihtoehtoisesti siihen, että ajan myötä luonnonvalinta on vähentänyt meihin johtaneessa evolutiivisessa linjassa esiintyvän neandertalilaisperäisen perimän määrää.
Sunghirlaisten genomit paljastivat myös, että toisin kuin neandertalilaiset, he eivät pariutuneet lähisukulaistensa kanssa vaikka elivätkin pienissä ryhmissä, vaan ryhmät olivat liikkuvia ja niiden välillä tapahtui parinvaihtoa. Mikäli tämä elämäntapa oli yleinen kaikkien meidän esi-isiemme parissa ja vahva sukusiitos neandertalilaisilla, se saattaa selittää sen, miksi Afrikasta myöhemmin saapuneet esi-isämme menestyivät neandertalilaisia (ja denisovalaisia) sukulaisiaan paremmin ja lopulta syrjäyttivät nämä.
Lopuksi pari sanaa afrikkalaisista. Tarkemmin sanottuna kolmesta parituhatta vuotta sitten eläneestä eteläafrikkalaisesta khoisanista (eli hottentotista tai bushmanista) ja neljästä muutamia satoja vuosia sitten samoilla seuduilla eläneestä bantu-maanviljelijästä.
Heidän genomiensa sekvensoiminen ja vertailu toisiinsa ja aiemmin sekvensoituihin ihmisiin osoitti, että khoisanit erkanivat omaksi linjakseen aiemmin kuin mikään muu nykyisin elävä ihmisryhmä: peräti noin 300 000 vuotta sitten. Se on vain noin puolet siitä ajasta, kun neandertalilaisiin/denisovalaisiin johtanut linja erosi muista ihmisistä.
Vanha käsitys khoisanien linjan eroamisesta muista ihmisistä oli noin 100-160 000 vuotta sitten. Sen ero nyt saatuihin tuloksiin liittyy siihen, että nykyiset khoisanit kantavat genomissaan runsaasti (9-30%) viimeisen 2000 vuoden aikana bantuista siirtyneitä geenejä, joiden seurauksena heihin johtava evolutiivinen linja näyttää todellista nuoremmalta.
Niinpä khoisanit ovatkin nykyisistä ihmisistä kaikista monimuotoisimpia. Heille on pitkän evoluution aikana kehittynyt runsaasti aivan omia geenimuotojaan ja lisäksi viimeaikaisen risteytymisen seurauksena muuntelua ovat lisänneet bantugeenit.
Kaiken kaikkiaan edelle kuvaamani uudet tutkimukset ovat antaneet meille entistä paremman kuvan ihmisen evoluutiosta. Eikä pelkästään evoluutiosta, vaan jopa muinaisten ihmisten elämäntavoista ja sosiaalisista suhteista.
Tämä kaikki on tietenkin jo sellaisenaan kiehtovaa. Mutta lisäksi se tarjoaa meille myös näkymiä erilaisiin nykyihmisten kulttuureihin.
Esimerkiksi sukurutsaisten neandertalilaisten katoaminen toimii varoitusmerkkinä kulttuureille, joissa suositaan sukulaisavioliittoja. Toisaalta khoisanien monimuotoinen genetiikka osoittaa, ettei pelkällä monimuotoisuudella nousta esikuvaksi muille - siihen tarvitaan myös kulttuuriympäristö, joka kohtuullisen yksilökeskeisenä tukee luovuutta ja siten myös tieteellis-teknistä kehitystä.
Tässä suhteessa meidän suomalaisten elämäntapa näyttäisi kohtuullisen hyvältä. Onhan meidänkin geeneillämme pitkä evoluutiohistoria, väestössämme esiintyy poikkeuksellista erilaisuutta ja kulttuuri on koulutusta, osaamista sekä tasa-arvoa arvostava.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tekstit
