lauantai 18. huhtikuuta 2020

Koska rajoitustoimet kannattaa purkaa?

Ruotsi on suhtautunut muihin maihin verrattuna huolettomasti koronaviruksen leviämiseen. Taustalla voi olla moniakin syitä, mutta yksi niistä on talouden säästäminen katastrofilta.

Ruotsin strategia on sikäli toiminut odotetusti, että maassa oli tätä kirjoitettaessa raportoitu 13 216 koronavirustartuntaa ja 1 400 niistä johtuvaa kuolemaa. Tiukempaa linjaa vetäneessä Suomessa oli vastaavasti 3 489 tartuntaa ja 82 kuolemaa. Vastaavasti naapurimaamme taloudelliset vahingot lienevät jäämässä pienemmiksi kuin meillä.

Talouden paine kasvaa kuitenkin myös Suomessa etenkin palvelualoilla, mutta myös vientiteollisuudesta on kuultu huolestuneita puheenvuoroja. Asia on vakava, sillä jokainen menetetty yritys on paitsi omistajilleen ja työntekijöilleen henkilökohtainen tragedia, niin myös toipumiskykyämme koronan väistämättä aiheuttamasta taantumasta heikentävä tosiasia.

Käytännössä rajoitustoimista luopuminen johtaisi viruksen leviämisen uuteen aaltoon myös Suomessa. Näin kävi Hokkaidossa, jossa virus jo melkein kukistettiin.

Tässä tilanteessa on siten toivottava tutkijayhteisön pystyvän tuottamaan virukseen edes sen verran tehoavan lääkkeen, että sillä voitaisiin ehkäistä kuolemia. Varsinainen helpotus koittaa kuitenkin vasta sitten kun saamme rokotteen, mutta siihen menee niin kauan, että talousvahingot saattavat käydä megalomaanisiksi.

Minun nähdäkseni Suomen ja Ruotsin ratkaisujen paremmuus koronapandemian yhteydessä riippuu siitä, kuinka kauan näiden ratkaisujen saavuttaminen kestää. Siinä mielessä on lupaavaa, että ramdesvir-niminen lääke näyttäisi Chicagossa tehonneen koronaviruspotilaisiin.

Valitettavasti tieto ei perustu kontrolloituun kokeeseen, joten tehoa ei ole vielä virallisesti osoitettu. Tutkimusta ammatikseni tekevänä voin vakuuttaa, ettei tämä ole pelkästään kosmeettinen ongelma, vaan toistaiseksi meidän on aivan oikeasti pidättäydyttävä riemunkiljahduksista.

Siksi on hyvä, että WHO on jo koordinoimassa tutkimusohjelmaa, jossa suomalaisetkin ovat mukana. Siinä tehdään oikeaoppiset kokeet ramdesvirillä ja muilla mahdollisesti koronaan tehoavilla lääkkeillä.

Käytännössä Suomen kannattaa lopettaa ainakin taloudellisesti ikävimmät erityistoimensa koronavirukseen heti, jos WHO:n tutkimusohjelma osoittaa tehokkaan lääkkeen ja sitä onnistutaan saamaan riittävästi Suomessa käytettäväksi. Toivottavasti tutkimustuloksia saadaan nopeasti ja myös lääkkeiden hankinta sujuu viranomaisiltamme paremmin kuin surullisenkuuluisat maskikaupat.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Onko koronaviruksella jälkiseurauksia?
Onko edessä tappavia ihmiskokeita?
Koronarokotteen kehittämisestä ja riskeistä

11 kommenttia:

  1. Taudin taltuttaminen lääkkeillä ja rokotuksella on haaste joka toteutuu tai jää toteutumatta reaalitodellisuudessa, ja se on -- ja jokaisen kannattaa ajatella läpi tämä tosiasia -- eri asia kuin kaiken "talousajattelun" perustana olevat odotukset "rahaan" sitoutuneesta vaihtoarvosta.

    Kenelle kellot soivat? Ne soivat kaikille, ja tämä tauti on jo osoittanut sen ettei kukaan ole minkään reaalisen ominaisuutensa puolesta "turvassa". Ja se johtopäätös joka tästä täytyy "taloutta" kodkien vetää rajautuu siihen, että tuotanto voi menettää osaavia ihmisiä -- ihmisiä joilla on reaalimaailmassa tarvittavia tietoja ja taitoja. Niin kauan kun jää jäljelle ihmisiä jotka osaavat, tietävät ja taitavat, kaikki todellinen on mahdollista käynnistää uudelleen.

    Mutta sellaisen johtopäätöksen paistattelu tai paatostelu sillä, että meille käy huonosti siksi, että numeerisina tileille varastoidut raha-arvot osoittautuvat pelkiksi illuusioiksi -- ettei numeerisiin noteerauksiin normaalisti liitetyt odotukset olekaan mitään reaalista -- se ei ole reaalimaailman tapahtuma.

    Kurja on ihmisen kohtalo, jos hän nyt kaatuu korviensa välissä lymyävien kuvitelmiensa sortuessa. Mitä sellaisesta on sanottava? Saimmeko mitä ansaitsimme -- kuka kirjoittaa talousajattelunsa illuusioihin kukistuneen ihmiskunnan historian?

    Huomautan vielä, että niin sanottu "Suomen linja" -- tai "hallituksen linja" -- tai "pandemiastrategia" -- pohjautuu, vaikka asiaa ei koskaan ole eksplikoitu, meille eurooppalaisen uuden ajan ihmisille ominaiseen omantunnonetiikkaan -- me emme halua joutua tai asettaa ketään siihen tilanteeseen, jossa joku joutuu päättämään siitä miten tehohoidon rajalliset resurssit jaetaan -- kuka hoidetaan, kuka jätetään kuolemaan. Tämä strategiavalinta ei siis sijoitu ollenkaan "talouden" pohjalle. Sitä ei pitäisi myöskään asettaa "talouden" rinnalle ja alkaa vertailemaan kumpi linjavalinta on jostain vielä "talousajatteluakin" illusorisemmasta tarkastelupositiosta jotenkin "parempi".

    Aivan ensimmäiseksi pitäisi "nähdä maailma oikein" (Wittgenstein). Sen jälkeen voidaan käsitteellistää vaihtoehdot. Ja siinä ovat vastakkain nyt yhtäältä kykymme hallita reaalitodellisuutta, toisaalta kyvyttömyytemme hallita reaalitaloutta -- sen kyvyn olemme menettäneet kun olemme alkaneet uskoa numeeristen arvonoteerausten "todellisuuteen".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Menestyvät yritykset ovat talouselämän toimijoita, jotka ovat organisoineet tekemisensä kilpailukykyisiksi. Konkurssin myötä ei menetetä sinänsä substanssiosaamista, vaan juuri tuo työn organisointi. Siten juuri se on se ongelma, jonka joudumme kohtaamaan.

      Rahalla ei nykyään ole varsinaisesti muuta arvoa kuin sen paperinpalan, metalliseoksen tai tietokoneen muistitilan arvo, jolle se on tallennettu. Loput valuutan arvosta on syvää uskoa sen immateriaalisen arvoon. Jos EKP nyt kuittaa koronakriisin helikopterirahalla, saattaa ihmisten usko tuohon immateriaaliin kadota. Jos näin kävisi, seuraisi siitä paljon mielenkiintoista seurattavaa.

      Poista
    2. Oma uudella ajalla muotonsa saanut talousajattelumme, joka apinoi erityistieteiden ajatusmuotoja ja yrittää luoda illuusion "rahasta" jonkinlaisena yleisen arvon mittayksikkönä, tulee joka tapauksessa täydellistymään ja lopulta sortumaan omaan illusorisuuteensa. Ehkäpä jokin maailmanlaaja kriisi, kuten tällainen pandemia, vain nopeuttaa tätä väistämätöntä numeeristen harhojen romahtamista.

      Toisaalta, saman talousajattelun samat harhaiset ominaisuudet omannut antiteesi, "marxilainen taloustiede", romahti kun sosialistiset järjestelmät viisivuotissuunnitelmiin sisäänrakennettuine numeerisen arvon odotuksineen osoittautuivat pelkiksi odotusarvoiksi. En tiedä oliko se "mielenkiintoinen" tapahtuma vai pelkästään järkyttävä siinä mielessä että sen jälkeen liberalistiset läntiset versiot talousajatteluta vain vahvistuivat omassa oikeassaolemisen illuusiossaan.

      Immanuel Wakkerstein piti edesmennyttä N-liittoa todellisten talousrakenteidensa puolesta taloushistorian toistaiseksi "kapitalistisimpana" valtiona, joka keräsi pääomia harvojen käsiin valtavalla teholla. Kun romahdus tapahtui, muuttuiko reaalitodellisuudessa mikään?

      Eivät illuusiot niin vain katoa. Ihan sama juttu on länsimaailmallakin edessään. Puhumme jo "helikopterirahasta" ymmärtämättä että se on jo keskuudessamme. Ehkä mikään ei muutu myöskään läntisessä talousteokratiassa, vaikka talousteologia kehittää näitä termejään -- uusia nimiä illuusioille.

      Poista
  2. Mielestäni on epätodennäköistä että rokotetta saataisi kehitettyä, saati riittävässä määrin valmistettua jotta sillä olisi vaikutusta epidemian kulkuun. Ainoa mikä viruksen voi pysäyttää on massaimmuniteetti, ja se saadaan altistuksella, ja jollain todennäköisyydellä sairastamalla. Nyt siis voidaan joko hallitusti purkaa rajoituksia, sen mukaan kuin terveydenhuollon kapasiteetti kestää, tai pitää niitä yllä kunnes valtio joutuu vielä nykyistäkin enemmän konkurssin partaalle, purkaa ne sitten kun vaihtoehtoja ei ole, minkä jälkeen saadaan se toinen aalto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ennen rokotetta tulee lääke. Toivottavasti ja ehkä myös todennäköisesti.

      Poista
  3. https://pbs.twimg.com/media/EV3KnkgXYAE9Aef?format=png&name=small
    http://snippits-and-slappits.blogspot.com/

    Useful idiot

    VastaaPoista
  4. Saahan niitä rokotteita ja lääkkeitä keksiä. Bisnes pyörii, eikä yrittänyttä laiteta, kunnes tulee uusi virus. Asia on nyt vain niin, ettei elämistä voi lopettaa sen takia, että jotkut voivat kuolla. Sanoipa lääketeollisuus mitä tahansa me kuulumme kuolevaisiin. On hullua ampua itseään jalkaan, kun varvas on kipeä. Rokotustakin varmempi keino on hankkia kunnon vastustuskyky. Kun ihminen on oikein terve, hänellä on silloin optimaalinen vastustuskyky. Terveet ihmiset eivät yksinkertaisesti sairastu. Tämä vaihtoehto ei saa vain kannatusta, koska siitä ei kukaan tienaa ja se vaatisi ihmisiltä hieman vaivannäköä. Itse olen 78 v. terveyden kokemusasiantuntija.

    VastaaPoista
  5. https://1.bp.blogspot.com/-WL_xFq6VGR4/Xppev0LSJiI/AAAAAAAD0iI/WMVbG1Mt1J8rYNHdWWXmgoEnHJNXLQLrQCNcBGAsYHQ/s640/CHINA%2B%252816%2529.JPG

    https://1.bp.blogspot.com/-1lgfgtnhb0M/XppzuEtR3mI/AAAAAAAD0rU/2zfMBzPgiaI2doT-97hlnbFG5URG_HyDACNcBGAsYHQ/s640/HEALTHADRENOCHROME%2B%25282%2529.jpg

    https://1.bp.blogspot.com/-FAlm0_jKJbY/XppzuatUmKI/AAAAAAAD0rc/xSFMuUTc1BMYN9M6e6TvXZT4UZEvdZ6dQCNcBGAsYHQ/s1600/HEALTHADRENOCHROME%2B%25284%2529.jpg

    https://1.bp.blogspot.com/-GR5rQPid1rQ/Xpp00C9Q4BI/AAAAAAAD0tE/Vjo2RCmeZeQJdJiP_Nkj7gz_Sm8JQFmtwCNcBGAsYHQ/s640/MEDIA%2B%25282%2529.jpg

    https://1.bp.blogspot.com/-4K9Aew0lppc/Xpp2BKOfv8I/AAAAAAAD0vQ/CtCXhgE0-d8zzK8ePMHtCR75o_qMr-H-wCNcBGAsYHQ/s1600/VIRUS%2BAGENDA%2B%25282%2529.JPG

    https://1.bp.blogspot.com/-O7PZ4_oZLsQ/XppezJ0_BfI/AAAAAAAD0ik/eSbGjcv2TZMAJKNv5NUJGr3mYV6QD3DCwCNcBGAsYHQ/s1600/Conspiracy-Theorist.jpg

    https://1.bp.blogspot.com/-9xp1vlpFod0/Xpp2BY4y7jI/AAAAAAAD0vU/NDnf0xBD53snQJV3Jm7Cokrf6LjkJjX7QCNcBGAsYHQ/s1600/VIRUS%2BAGENDA%2B%25282%2529.png

    https://1.bp.blogspot.com/-ws5j4nZBBC4/Xpp2CUJ97II/AAAAAAAD0vg/CP9goIMnGiID9sMI0NPnINYaYKFOr_T-wCNcBGAsYHQ/s640/VIRUS%2BAGENDA%2B%25284%2529.jpg

    https://1.bp.blogspot.com/-pjnoj8ZqMhY/Xpp34kQzH1I/AAAAAAAD0wI/wxPik2vVVfQCtXOSdqwQAF78Lc7RN6MxgCNcBGAsYHQ/s640/VIRUS%2BAGENDA%2B%25286%2529.jpg

    Useful idiot

    VastaaPoista
  6. WHO sitä ja WHO tätä. Ehkäpä POTUS Trumpilla oli uskottavat perusteet stopata järjestön rahoitus, on lafkan pomolla sellainen CV että alta pois:
    https://www.gatestoneinstitute.org/15901/world-health-organization-cover-ups

    VastaaPoista
  7. "Koska rajoitustoimet kannattaa purkaa?"

    Kysymykseen ei voi lyhyesti vastata.
    Kannattaa lukea Marko Hamilon kirjoitus:

    https://beta.oikeamedia.com/o1-137000

    Laajempi kattava katsaus, joka vastaa professorin kysymykseen, löytyy linkkinä Hamilon jutusta:

    https://medium.com/@tomaspueyo/coronavirus-the-hammer-and-the-dance-be9337092b56

    Suosittelen tätä laajempaa katsausta. Somettelu nyhtäen yksiyiskohtia (mielipiteitä) sieltä täältä ja filosofoiden niitä ilman laajempaa ongelmakokonaisuuden käsittelyä on ajanhukkaa.

    VastaaPoista
  8. Jos katsoo THLn tilastoja niin tautiin kuolee yli seitsenkymppisistä n 3% sen saaneista. Nuoremmista kuolee sellaiset 0,001%.

    Tuohan tarkoittaa taudin olevan käytännössä vaaraton muille kuin vanhuksille. Miksi koko maa on kiinni kun riittäisi että vanhat eristetään?

    Hölmöläisten hommaa!

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!