perjantai 17. huhtikuuta 2020

Maahanmuuttokriittiset ovat yhteiskuntamme eliittiä

Helsingin yliopistossa on tehty äärimmäisen mielenkiintoinen tutkimus, jossa on selvitetty nuorten aikuisten (eli 18-29-vuotiaiden) suomalaisten asenteita. Siinä saatu tulos kumoaa jälleen kerran monien ns. suvaitsevaisten hellimän ajatuksen  syrjäytymisen ja maahanmuuttovastaisuuden välisestä yhteydestä osoittamalla, etteivät maahanmuuttokriittiset ole köyhiä tai työttömiä, vaan hyvin koulutettuja, korkeatuloisia ja henkisesti hyvin voivia henkilöitä.

Tutkimuksen tiedotteessa arvellaan tästä ikäluokkansa eliitistä, että "he puolustavat vahvasti vallitsevaa hierarkiaa ja siten omaa asemaansa."

Itselleni tuli kuitenkin mieleen vaihtoehtoinen tai tutkijan omaa näkemystä täydentävä selitys, jonka mukaan tämä nuorten aikuisten osa ei ole sattumalta eliittiä, vaan siksi, että siihen kuuluvat ikäluokan kyvykkäimmät. Siksi se on hankkinut muita paremman koulutuksen, tulotason ja hyvinvoinnin. Ja siksi sen valmiudet ymmärtää nykyisen kaltaisen leväperäisen maahanmuuttopolitiikan tuhoisat seuraukset ovat paremmat kuin muilla.

Tutkimus osoitti myös, että maahanmuutto oli äärimmäisen polarisoiva tekijä nuorten keskuudessa. Ainakaan itselleni tämäkään tulos ei ollut kovin yllättävä, vaan nuorten aikuisten vanhempana olin hyvinkin selvästi tietoinen asiasta.

Tutkimuksen mukaan suurin ideologinen ryhmittymä olivat maahanmuuttoon ja tuloeroihin myönteisesti, mutta sosiaalietuuksiin kielteisesti, suhtautuvat oikeistoliberaalit (44 %). Tämä ryhmä oli näkemyksiltään myös kaikista maltillisin.

Toiseksi suurin ryhmä olivat oikeistokonservatiivit (23 %), joille tuloerot ja vahva armeija olivat tärkeitä, mutta suhtautuminen maahanmuuttoon, ympäristönsuojeluun ja sosiaalietuuksiin oli kielteinen. Kolmantena tulivat vasemmistokonservatiivit (18 %), jotka suhtautuivat erittäin kielteisesti maahanmuuttoon, mutta kannattivat sosiaalietuuksia ja vastustivat tuloeroja.

Pienimmän ryhmän muodostivat vasemmistoliberaalit (15 %), jotka noudattivat nykyisten vallanpitäjien näkemyksiä. Toisin sanoen he olivat vahvasti maahanmuuttomyönteisiä, kannattivat ympäristönsuojelua ja sosiaalietuuksia ja suhtautuivat kielteisesti tuloeroihin ja vahvaan armeijaan.

Sukupuolittain tarkasteltuna miehistä joka kolmas oli oikeistokonservatiivi ja joka kymmenes vasemmistoliberaali. Naiset sen sijaan olivat yliedustettuina vasemmistoliberaaleissa ja aliedustettuina oikeistokonservatiiveissa.

Puolueittain tarkasteltuna Kokoomuksen, Keskustan, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajat jakaantuivat talouskysymyksissä puolueiden linjojen mukaisesti vasemmistolaisiin ja oikeistolaisiin, mutta hajaantuivat arvoliberalismin ja -konservatismin kesken. Sen sijaan Vihreiden ja Perussuomalaisten kannattajat olivat vahvasti joko liberaaleja tai konservatiiveja arvokysymyksissä, mutta jakaantuneita talouskysymyksissä.

Tutkimuksen tehnyt Rasmus Mannerström otti kantaa myös Perussuomalaisten suureen kannatukseen: "nähdäkseni syy Perussuomalaisten suureen suosioon tällä hetkellä on nimenomaan, että he profiloituvat ainoana voimakkaasti konservatiivisena mutta sekulaarina puolueena. Mitä enemmän poliittinen keskustelu keskittyy sosiokulttuuristen kysymysten ympärille, sitä enemmän tulevat etenkin Perussuomalaiset, mutta osin myös Vihreät, houkuttelemaan kannattajia kaikista muista puolueista".

Minun käsittääkseni tämä johtopäätös on täysin oikea ja alleviivaa sitä, kuinka hukassa Suomen perinteiset suurpuolueet ovat flirttaillessaan maahanmuuton aiheuttaman haasteen edessä tosiasioiden sijasta poliittisen korrektiuden kanssa. Samansuuntaisen linjauksen on aiemmin tehnyt myös Jussi Halla-aho (ps).

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Maahanmuuttokriittisyys on tosiasioiden tunnustamista
Yle tarjosi Halla-ahon kannattajien näkemyksiä
Toimittaja Pekka Mykkänen koki yllätyksen

19 kommenttia:

  1. Pidän kovin tuosta ryhmiin jaottelusta. Toivottavasti jaottelu ja nimitykset yleistyvät. Olen vasemmistokonservatiivi ja se on vähemmän provosoiva ilmaisu kuin esimerkiksi äärioikeistolainen demari.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äärioikeistolaisuus on nimitys, jolla leimataan poliittiset vastustajat heti kättelyssä. Ääri-sanalla halutaan heti sijoittaa eri mieltä olevat marginaaliin tai sen ulkopuolelle. Suurin osa ”äärioikeistolaisista” sijoittuvat kuitenkin pitkin poliittista keskikenttää. Vai onko leimakirveen alla oleva PS löytänyt hetkessä valtavan määrän uusia äänestäviä kansalaisia?

      Äärivasemmistolaisuudesta ei puhuta käytännössä lainkaan. Se osoittaa, kenen taskussa mediamme ja muut instituutiomme ovat, kirkkoa myöten. Ei edes vasemmistolaista katutason rähinää tai terrorismia uutisoida äärivasemmistolaisuutena. Yleensä sitä ei uutisoida ollenkaan. Jos uutisoidaan, kerrotaan spedemäisesti, että väärinajattelijat vahingoittivat rauhallisten mielenilmaisijoiden nyrkkejä leuoillaan.

      Poista
    2. "Suurin osa ”äärioikeistolaisista” sijoittuvat kuitenkin pitkin poliittista keskikenttää..."

      Juuri näin ja sama koskee minuakin tämän mukaan:

      https://www.politicalcompass.org/

      Äärioikeisto-leimaan riittää se, että pelkästään kyseenalaistaa maahanmuuton ja globalisaation hyödyt.

      Tämäkin tutkimus on taas loistoesimerkki siitä miten mediat YLE:n johdolla luovat täysin todellisuudesta poikkeavaa narratiivia siitä miten asiat ovat.

      Suvakit tuskin edes rekisteröivät tuota tutkimusta millään tavalla vaan lässytys peräkammarinpojista jatkuu kuten ennenkin.



      t: W-tuuntunut Stadilainen

      Poista
    3. Olen samaa mieltä ja itsekin olen vasemmistokonservatiivi. Entinen vasemmiston lanseeraama "äärioikeisto" vs. vasemmisto-jaottelu on täysin aikansa elänyt ja jo alunperinkin epärealistinen ja propagistinen narratiivi.

      Poista
  2. Onnetonta tällä hetkellä on se, että vallassa ovat nimenomaan vasemmistoliberaalit naiset, jotka kannattavat sekä kontrolloimatonta maahanmuuttoa että suuruudenhullua ilmastopolitiikkaa, kustannuksista välittämättä. Nykyisessä kriisitilanteessakaan ei ole mitään merkkejä siitä, että hallitus aikoisi leikata kyseisiä kustannuksia, mukaanlukien kehitysapua.
    Ilmeisesti naisilla yleensäkin on erityinen taipumus lähteä mukaan löyhäpäiseen utopiapolitiikkaan, joka on eriyisen tyypillistä vihreille. Heidän kannattajistaan kaksi kolmasosaa on naisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vasemmistoliberaalit ovat vallassa, koska niin moni erehtyi äänestämään demareja tajuamatta ilmeisesti lainkaan, että sitä myötä saataisiin vasemmistohallitus...

      Poista
    2. Toisaalta hallitus ei siitä huolimatta vastaa mitenkään äänestystulosta. Kiitos Keskustan.

      Poista
  3. Elämme ideologisen identiteettipolitiikan aikaa, ja asiaan kuuluu, että poliittisten lokeroiden sisältömääreet muuttuvat.

    Itseäni tässä ajassa on hämmästyttänyt kaikkien kysymysten sukupuolittuminen, mikä nyt siis näkyy myös tuossa blogistin esittelemässä tutkimuksessa. Jos 17/20 vihreästä kansanedustajasta on naisia, eikä puolueen miehiäkään oikein osaa miehiksi identifioida, tilanteen pitäisi jo puolueen sisälläkin panna hälytyskellot soimaan.

    Eivät soi. Soittavat vain kutsukelloja kansainvaeltajille -- tervetuloa ruokapöytään, täällä on tarjolla pitkä oleskelu tai koko elämä valtion piikkiin. Ja mukana tuodut tauditkin hoidetaan.

    Kuinka tähän poliittiseen elämänmenoon voisi enää suhtautua muulla kuin kunnon sotamies Svejkin huumorilla? Lisää vain löylyä näiden löylynlyömien idealistien idioottiliemiin. Ja tuokaa tippaleipiä pöytään.

    Ministeri Ohisalosta kirjoitin juuri blogin. Siihen pääsee nimeäni klikkaamalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos maahanmuuttoon suhtautuvat myönteisesti oikeistoliberaalit(44%) ja vasemmistoliberaalit(15%) niin monikulttuuriahan täten enemmän tai vähemmän kannattaa 59% suomalaisista.

      Poista
    2. Niin, mutta kun sellaista asiaa ei ole suhtauduttavaksi tai kannatettavaksi kuin "maahanmuutto". Se on vain ymmärrystä noituva yleiskäsite, jolla on oma reagenssi -- toimii tässä identiteettipolitiikan ilmapiirissä.

      Eihän todellisuudessa ole kyse "maahanmuutosta", ei "siirtolaisuudesta", ei "pakolaisuudesta" eikä missään nimessä "turvapaikoista", vaan ainoa edes jollain lailla todellisuuden oikein tulkitseva termi on "kansainvaellus". Ja jos suurella yleisöllä olisi sitä koskevia ennusteita ja mielikuvia, ehkä identiteettipolitiikan lokerotkin orientoituisivat uudelleen.

      Tämän nykyisen käsitesekaannuksen myllertäessä yleistä ymmärrystä on aika hervotonta seurata Ohisalon paatosteluja siitä, että "turvapaikahaku on oikeus joka menee kaiken muun edelle" (ja ihan hulluja yrityksiä panna jälkeenpäin tuon sanoman sisältö toimittajan piikkiin).

      Poista
    3. Olettaisin, että jos puhutaan maahanmuutosta niin tässä kohtaa mahdollisesti ympäripyöreisiin kysymyksenasettuilihin vastaavilla olisi mielissään myös nimenomaisesti tämä nykyinen turvapaikkafarssi. Ei voi enää olla tuntematon asia kellekään tässä kohtaa. Mutta enemmänhän kaikkiaan vaihteeksi tuokin artikkeli tuotti kysymyksiä kuin mitä antoi vastauksia...

      Poista
    4. Veikkaan, että oikeisyoliberaaleista aika moni ajatteli työperäistä maahanmuuttoa turvapaikkaruljanssin lisäksi/sijasta.

      Poista
  4. "Ensinnäkin kysyimme mitä asenneprofiileja (ts. ideologisia ryhmittymiä) aineistosta on tunnistettavissa, kun mitataan maahanmuuttoon, ympäristönsuojeluun, sosiaalietuuksiin, tuloeroihin ja armeijan vahvuuteen liittyviä asenteita?"
    "ympäristönsuojelun kannatus (esim. Suomessa ympäristöarvot eivät ohjaa politiikkaa tarpeeksi voimakkaasti”)"
    Asenneprofiilit muodostettiin viidestä asenneulottuvuudesta, joista jokaista mitattiin kahdella väittämällä...
    ...ympäristönsuojelun kannatus (esim. ”Suomessa ympäristöarvot eivät ohjaa politiikkaa tarpeeksi voimakkaasti”)

    Nämä leikkeet on proffan linkin linkin PF:stä. Johdanto - Aineisto-menetelmät osuus.

    Materiaaliosuus: kysyimme esim. mitä mieltä olet no jostakin siis niinku ympäristöstä... Siis niinku politiikasta sillee omasta mielestä siinä ympäristössä...

    Ja proffan mielestä kyseesä on äärimmäisen mielenkiintoinen tutkimus. https://www.helsinki.fi/fi/uutiset/hyvinvointiyhteiskunta/parhaimmassa-asemassa-olevat-vahvimmin-maahanmuuttoa-vastaan

    Muukin selvitys material and methods osuudessa sakkaa "tieteellisen tutkimuksen" kriteerien osalta niin pahasti, että se selittää tutkimuksen julkaisualustan:
    Valtiotieteellinen yhditys, journal fi, politiikka (paino sanalla politiikka).

    Näillä tieteellisillä pohjillako ne journalistit ja ministerit mellastavat?
    Silmät peittävien maskien tilaus kiireisenä, makso mitä makso.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiinnostavaa oli julkilausuttu maahanmuuttokriittisten profiili ikäluokkansa eliittinä.

      Poista
  5. Mielenkiintoisin havainto minkä itse tein tuosta oli se, että suomalaisista 59%(oikeistoliberaalit ja vasemmistoliberaalit) on monikulttuurin kannalla.

    Toinen mielenkiintoinen huomio koskee sitä, että sosiaalietuuksia ym hyvinvointiluksustoimintoja vastaan on enemmän tai vähemmän 67%(oikeistoliberaalit ja oikeistokonservatiivit) suomalaisista näiden tilastojen valossa.

    Ja olenko nyt ymmärtänyt oikein, että jos maahanmuuttokriittisimmät ovat näitä parhaimmassa asemassa olevia niin heidän edustuksensa on tällöin suurta oikeistokonservatiiveissa sekä oikeistoliberaaleissa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä ei eroteltu (ainakaan tiedotteen mukaan) maahanmuuton lajeja.

      Poista
  6. Tällaisissa tutkimuksissa saadaan sopivalla kysymystenasettelulla juuri sellainen tulos kuin kulloinkin halutaan.

    VastaaPoista
  7. Mitä monikulttuurisempi maa, ( eri uskontoja, eri arvomaailmoja, eri käsityksiä oikeasta ja väärästä, eri kehitysasteella olevia ihmisiä )
    Sitä enemmän ongelmia ja ristiriitoja yhteiskunnassa.
    Voiko tätä kiistää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei voi kiistää, mutta moni haluaa siltikin juuri niin tehdä. Tutkimuksessa ainakin 59% kun oli maahanmuuttomyönteisiä.

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!