maanantai 6. huhtikuuta 2020

Minä ja Pentti Linkola

Tunnettu ympäristökiihkoilija, ylioppilas, kirjailija ja kalastaja Pentti Linkola on kuollut. Näin ministeri Krista Mikkonen (vihr) ja monet muut ovat menettäneet oman ajattelunsa esikuvan.

Itse sain nähdä Linkolan yhden kerran; se tapahtui luullakseni noin vuonna 1990 eräässä yliopiston ruokalassa. Kyseessä oli mieleen jäävä tapaus, sillä Linkolasta huokui äärimmäinen karisma, jota vyöllä killuva puukko korosti. Tai sitten hän vain oli niin kuuluisa ja omaan ikäluokkaani voimakkaasti vaikuttanut henkilö, että selkäpiitä karmi häntä katellessani.

Suomessahan oli 1980-luvulla esiintynyt metsätuhoja, jotka huomasi jokainen, joka vähänkin liikkui kaupunkien ulkopuolella. Sen jälkimainingeissa Linkola kirjoitti yhden tunnetuimmista teoksistaan, ministeri Mikkosenkin ympäristöajatteluun herättäneen, "Johdatus 1990-luvun ajatteluun" -kirjan.

Olin myös itse lukenut kyseisen kirjan ja vaikuttunut sen kauheasta sanomasta, jonka mukaan metsämme ovat kuolemassa ja meidän pitäisi ihmiskuntana tehdä siitä synkät johtopäätökset. Käytännössä se tarkoittaisi paluuta 1800-luvulle höyryvetureineen.

Muistan kirjasta myös siihen sisältyvän syytöksen valtakunnallisen metsien inventoinnin epärehellisyydestä, jolla muka peiteltiin vanhojen metsien katoamista. Syypäitä eivät Linkolan mukaan olleet ne, jotka tekivät mittauksia pitkin Suomea, vaan heidän tuloksiaan analysoivat tutkimuksen johtajat.

Kuten tiedämme eivät Suomen metsät sitten kuolletkaan, eikä silloisilla tuhoilla ollut edes mitään tekemistä saasteiden kanssa. Olipahan tuolloin vain ollut sateisia ja kylmiä kesiä, joiden seurauksena ihan tavallinen puiden sienitauti innostui aiheuttamaan epidemian kuin koronavirus ikään. Eivätkä metsänkasvun mittaajatkaan ole jääneet kiinni tulosten vääristelystä.

Niinpä siirsin Linkolan omassa ajattelussani marginaaliin. Ja ymmärsin sen, mitä ministeri Mikkonen ei ole ymmärtänyt. Eli että Linkolan kirja oli äärimmäisen taitavasti ja oikeaan aikaan kirjoitettu ympäristöpropagandan mestariteos.

Sellaisena se ja hänen muu kirjallinen tuotantonsa toi Linkolalle pysyvän aseman suomalaisessa julkisuudessa: häntä haastateltiin säännöllisesti erilaisissa medioissa, joihin monella paljon ansioituneemmallakaan ihmisellä ei juuri ole pääsyä.

Se ei estänyt Linkolaa kuitenkaan syrjäytymästä poliittiselta kentältä. Hän oli alkuun mukana Vihreässä puolueessa, mutta kun sen johto ryhtyi muuttamaan linjaa kohti nykyistä yleisvasemmistolaista jakovarapuoluetta, perusti Linkola muutamien muiden kanssa uuden ympäristöpuolueen vuonna 1988.

Sellaisen aika oli kuitenkin jo ohi, sillä metsätuhot olivat katoamassa eikä niillä ollut vuonna 1991 enää samanlaista vaikutusta eduskuntavaaleihin kuin vuonna 1987, jolloin Vihreät olivat yli kaksinkertaistanut kannatuksensa. Niinpä Linkolakin katosi kalastushommiinsa, eikä koskaan noussut esimerkiksi eduskuntaan.

Omassa maailmankuvassani nyt kuollut Pentti Linkola jää muistoihin tuomiopäivän profeettana sekä esimerkkinä siitä, että media haluaa nostaa tuhoa julistavia oraakkeleita julkisuuteen. Siinä mielessä hänen asemansa on jo vuosia sitten ottanut - ei vain Suomessa vaan myös kansainvälisesti - eräs ruotsalainen teinityttö.

Joka tapauksessa Linkola jää historiaan suomalaisena merkkihenkilönä, joka eli kuten opetti. Ja omalta osaltaan vaikutti siihen, että tänä päivänä yhteiskuntamme huolehtii ympäristöstä monin verroin paremmin kuin vielä puoli vuosisataa sitten. Se ei ole lainkaan huono jalanjälki.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Johtuivatko metsäkuolemat happosateista?
Pentti Linkola tarinoi loogisen epäloogisesti
Katastrofismi ja ilmastonmuutos

18 kommenttia:

  1. Paluu 1800-luvulle olisi tarkoittanut metsien hakkuita polttopuiksi, jolloin taajamien ympäristöt olisi kaadettu mataliksi. Noin 5 miljoonan ihmisen asuttamassa maassa metsät olisivat kärsineet tavattomasti.

    Elikö Linkola niin kuin opetti? Jostain kuulin, että hän olisi kerran vuodessa lentänyt ulkomaille mielenterveyden ylläpitämiseksi. Voi olla väärä tieto. Minä ihmettelin, kenestä Linkola olisi väestön harventamisen aloittanut. Itsestään ei ainakaan. Hänen pessimisminsä ei ollut kovinkaan kannustavaa, sillä maailmahan oli jo tuhoon tuomittu. Romahdusta saattoi vain hidastaa.

    VastaaPoista
  2. Minusta pätevä on Linkolan ydinsanoma: emme ole kestävällä tiellä, mikäli yleisenä elämänihanteena on länsimaisen keskiluokkaisen kuluttajan elämäntapa ja samaan aikaan on käynnissä hillitön väestönkasvu. Luonnon uusiutumiskyky ja monimuotoisuus kärsivät olennaisesti ja ihminen vaarantaa paitsi muut lajit myös itsensä.

    VastaaPoista
  3. Professorin ajatuksia on aina ollut ilo lukea. Lukeminen on ollut samanlainen aamurituaali kuin professorille on jutun kirjoittaminen.

    Tänään kirjoitus tökki minua pahemman kerran. Professori tuntui jopa rienaavan juuri kuollutta miestä. Ja vähintään professori aliarvioi hänen merkitystään suomalaiselle ajattelulle.

    Minulle Linkola on ollut tärkeä vaikuttaja jo 1980-luvulla ollessani kolmen pienen lapsen isä. Aloin hänen kauttaan nähdä, että tulevien sukupolvien elämä tulee olemaan paljon huonompi kuin omani on ollut. Ei pelkästään luonnon monimuotoisuuden vähenemisenä mutta myös taloudellisena mahdottomuutena.

    En allekirjoittanut Linkolan ajatuksia sellaisenaan, vaan jalostin niistä oman ajattelun, joka on kantanut tähän päivään asti. Eniten olen ollut Linkolan kanssa samaa mieltä väestöräjähdyksestä. Juuri se on kaikkein pahin maapallon tuhoaja ylitse muiden. Ja väestöräjähdyksen myötä tulee kaikki muu paha: sodat, kansainvaellukset, kulkutaudit, resurssien väheneminen ja loppuminen, korruption voimistuminen, luonnon monimuotoisuuden väheneminen ja lajien sukupuutot, ilmastonmuutos, globalisaatio.

    Väestöräjähdyksen turmiollisuudesta olen kirjoittanut omia tekstejäni etenkin viimeisen vuosikymmenen ajan. Linkola oli mielipiteissään paljon jyrkempi, mutta suunta oli sama. Maapallon väestön on vähennyttävä merkittävästi. Esittämiäni keinoja oli miesten sterilointi kehitysavun ehtona kolmannen lapsen jälkeen ja kehitysavun totaalinen lopettaminen. Väestösiirroista Eurooppaan olimme Linkolan kanssa täysin samaa mieltä: ne ovat mielettömyyttä.

    Lapsuudessani kottaraiset olivat minulle tärkeitä, koska joka kevät niitä tuli asumaan omaan pihapiiriini. Siksi kottaraisten melkein totaalinen katoaminen, johon Linkola kiinnitti huomiota, on ollut minulle vaikea hyväksyä.

    Linkolan ajatusten myötä olen vähentänyt kulutustani merkittävästi jo 1990-luvulla. Toki edelleen matkustan, mihin on omat henkilökohtaiset syynsä. En koskaan oppinut enkä pysty elämään niin kuin ajattelen. Se vaatii todellista suurta ihmistä. Juuri siksi arvostan ja kunnioitan Pentti Linkolaa vieläkin enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiittti ja kuitti. Kaiman kassa samoillla linjoilla.
      Huru-ukko

      Poista
    2. Samoilla linjoilla näyttää olevan Ylewatch-blogistikin, eikä ilman useimpia itsellenikin hyväksyttäviä perusteluita:

      "PENTTI LINKOLA IN MEMORIAM 1932-2020

      ”Ja kaikesta huolimatta toivon, kun vanhenen, rukoilen palavasti, että varjeltuisin loppuun saakka kuolemansynniltä nimeltä suvaitsevaisuus. Että varjeltuisin ikinä rantautumasta tuolle suloiselle pumpulirannalle, jolla velttouden ja helppouden seireenit ihanasti laulavat. Että en koskaan lakkaisi tuomitsemasta vääriä ja vahingollisia asioita, vääriä ja vahingollisia ihmisiä.”

      Näinä henkisten kääpiöiden aikakaudella merkittävät ajattelijat ja esimerkilliset ihmiset ovat katoava luonnonvara. Tänään tullut suruviesti kertoo yhden viiimeisistä suurmiehistämme, luonnonsuojelija Pentti Linkolan, poistuneen keskuudestamme. Kiistanalaisuudestaan huolimatta hänen asemansa Suomen johtavana toisinajattelijana ei koskaan horjunut, mikä näkyy jopa vasemmistoliberaalina tunnetun Ylen muistokirjoituksessa Luonnonsuojelija Pentti Linkola on kuollut – Elämäkerturi: ”Hänellä oli ymmärrystä ja herkkyyttä kuunnella toista ihmistä”.

      Vaikka Linkolan arvomaailma on lähes kaikkea sitä vastaan mitä melskaavan maailman Yle edustaa, muistokirjoitus on silti hämmästyttävän kunnioittava. Ylessäkin sentään ymmärretään antaa arvoa ajattelijalle, joka on jotain muuta kuin paapottu milleniaali esittelemässä juuri itsestään löytämäänsä kahdeksettakymmenettä sukupuoltaan…”
      Koko artikkeli: http://ylewatch.blogspot.com/2020/04/pentti-linkola-in-memoriam-1932-2020.html

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
    3. Kottaraiset viihtyvät laiduntavan karjan seassa niityillä. Laiduntamisen vähentyessä, ei kottaraisiakaan enää niin paljon näe.

      Poista
  4. Blogin järjestelmänvalvoja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eero Paloheimokin huomasi olevansa väärässä joukossa ja äänesti jaloillaan!

      Hänhän mm. pitää väestöräjähdyksen sallimista ja kehitysmaalaisten elintasopakolaisten siirtymistä läntisiin maihin järjettömänä.
      Viherkommunistit puolestaan tekevät parhaansa noiden käenpoikasten houkuttelemiseksi tuhoamaan länsimaisen yhteiskuntamme - Ohisalo räikeimpiin kuuluvana esimerkkinä.

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
  5. Vastenmielistä katsoa öky-vihreä Homo-Pekan kommentointia Linkolasta. Pekan elämäntyyli ei mitenkään poikkea ksm. kokoomuslaisen elämäntyylistä, vaikka vihreä onkin. Pekalle vihreys on tapa tiebata leveää ja helppoa leipää.

    VastaaPoista
  6. 'Tosinajattelija' Pentti Linkola, joka julistetiin G-H von Wrightin kuoltua Suomen suurimmaksi ajattelijaksi ja jota aina ja joka paikassa kuului ylistää. Selvisi opetuslapsestaan Pekka-Eric Auvisestakin sanomalla:"Ei väestöräjähdystä näin ratkaista." so Auvinen tappoi ihan liian vähän.

    VastaaPoista
  7. Linkolan elämäntavalla olisi ehkä 500 ihmistä saanut elantonsa. Mies oli vaarallinen antihumanisti, siis ihmiskunnan vihaaja.

    VastaaPoista
  8. Mielestäni professorin kirjoitus Linkolasta on neutraali, mikä ilmentää tutkijan rauhallista puntarointia henkilön eri puolista. Linkola oli mielipiteitä jakava persoona, kuten näkyy kirjoituksen kommentoinnistakin. Linkola oli kulttihahmo monille ja sellaisen ei haluta kuulla arvioineen mitään asiaa pieleen, vaikka virhearvioinnit ovat ilmeisiä.

    Kuten professori totesi, Linkola pettyi vihreiden linjauksiin, jotka tänä päivänä eivät enää niinkään liity Suomen luonnon suojeluun, vaan sen tuhoamiseen edistämällä kansainvaellusta aroille pohjoisille leveysasteillemme. Linkola piti nykyistäkin Suomen väestöä liian suurena ja haaveili puolen miljoonan väestöstä. Nykyvihreät sen sijaan haluavat Suomen ratkaisevan maailman liikakansoitusta siirtämällä miljoonia kehitysmaalaisia maahamme. On harhaista ja turhaa syyllistää suomalaisia väestöräjähdyksestä. Olemme kylläkin valaneet bensaa liekkeihin vastikkeettoman kehitysavun muodossa ja jatkamme sitä niin kauan, kuin saamme velkaa.

    Linkola auttoi ajattelemaan aineettomia asioita ja arvoja. Myös professori ja monet kommentoijat ovat tuoneet niitä esiin vuosien varrella. Tämä on omalta osaltani päällimmäinen asia ristiriitaista Linkolaa ajatellessa.

    VastaaPoista
  9. Linkolalaiset elämäntunnot kaikessa ultraindividualistisuudessaan saattavat puhutella yksilöitä, mutta tapa jolla ne vetoavat alitajunnassa muhivaan uhriajatteluun tekee niistä helposti elämänvalheen ja -harhojen lähteen, eikä suinkaan auta yksilöä ajattelemaan yhtään paremmin. Ihmisolennossahan on kaikkein syvimmällä "objektina olemisen" identiteetti -- joka lievimmässä muodossaan merkitsee sitä että nautimme vaikutelmien ja vaikutusten vastaanottamisesta -- joka sitten kuitenkin vahvistuessaan ja saadessaan sosiaalista ryhmävahvistusta kasvaa juuri sellaisiksi suuren mittaluokan uskonnoiksi, jollainen koko "vihreä" liike kaikkine tuhon ja maailmanlopun ennustuksineen on.

    Linkolalaiset elämäntunnot ovat tyypillisesti myös "ruumiintuntoja" -- eli kaikki ajattelulle ominaiset mielteet ovat korostetusti "fyysisiä", ja jopa hänen "opeissaan" painottuu työ, toiminta ja tekeminen. Osa tästä on ohjelmallista toiminnanjulistusta -- samaa tarvetta todistaa "todellisuudessa" omien teorioiden "oikeassaoleminen" ja vaatia "sanojen sijasta tekoja" kuin mikä on aina ollut ominaista kaikille todellisuudesta vieraantuneille idealisteille.

    "Johdatus 1990-luvun ajatteluun" on hyvin ristiriitainen julistus, jossa esimerkiksi yhtäältä ihannoidaan G H von Wrightia, toisaalta halveksitaan kaikkea filosofiaa. Vaaditaan että paras tiede ja taide täytyy säilyttää, ja samaan hengenvetoon manataan koko uuden ajan sivistys hävitettäväksi.

    Itse pidin -- nimenomaan sen jälkeen kun olin lukenut ym teoksen -- Linkolaa lähinnä äärimmäisenä mutta tyypillisenä liberalisti-individualistina, joka pinnan alta rapsutettuna paljastuu aivan samaksi lihaksi kuin hänen eräänlainen vastanapansa, Greenpeacen johtoon kohonnut Matti Wuori. Linkolalla oli noenmusta kylki, Wuorella tumma pukunsa. Kaikista näennäisistä "mielipide-eroista" huolimatta kuin kaksi marjaa, saman individiä puhuttelevan uhriajattelun hyvin tryypillisiä edustajia kumpikin.

    VastaaPoista
  10. Kiitos kaikista kommenteista. Tarkoitukseni ei ollut rienata Linkolaa, vaan ennemminkin luodata niitä havaintoja ja ajatuksia, jotka hän vuosien kuluessa minussa herätti.

    VastaaPoista
  11. Olen joistakin Linkolan näkemyksistä eri mieltä Professorin kanssa. 1. Metsiemme katoaminen oli järkyttävää kun 70~90-luvuilla jouduin työni puolesta kulkemaan Hämeenlinnan eteläpuolisissa metsissä. Hakkuuaukioiden mittaluokka oli jotakin järkyttävää ilman häivääkään ns vihreästä ajattelusta. Vain ohut metsävyöhyke pääteiden varsilla,,muuten pahimmillaan useiden kilometrien aukkohakkuita. Osaltaan Linkola oli kääntämässä talousmetsä ajattelua järkevämpään suuntaan. Tietenkin ns ikimetsien tultua hakattua loppuun Etelä-Suomesta ajattelu myös muuttui järkevämpään suuntaan.
    2. Väestönkasvusta ja elintasomme siirtämisestä ns kolmanteen maailmaan olen täysin samaa mieltä Linkolan kanssa. Meitä on yksinkertaisesti ihan liikaa nykyisen elintason levittämiseen koko maapallolle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Metsien sisältämä puu lisääntyi selvästi 1970-luvulta 1990-luvulle ja siitä eteenpäin näihin päiviin asti. Syynä siihen oli siirtyminen tasaikäiseen metsänkasvatukseen avohakkuineen ja metsänuudistuksineen 1950-luvulta alkaen. Toki aukot olivat tuolloin suurempia kuin nykyisin, mutta samalla aiemmin harvoiksi hakatut ja heikkokasvuisista alikasvoksista syntyneet metsät muuttuivat hyvin kasvavista puista koostuviksi kasvatusmetsiksi.

      Poista
  12. Tottakai tuotto lisääntyi kun siirryttiin pelkästään talousmetsiin ja tehometsänhoitoon. Yli-ikäinen metsä ei juurikaan kasvua tuota. Kyse puoleltani oli siitä että Etelä-Suomea oltiin hakkaamassa aukoksi, tienpientareita lukuun ottamatta. Sen ajattelun muuttamiseen mm Metlassa, Linkola toi oman panoksensa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän kantasi, vaikka kyllä metsänhoidon muutos tehtiin 1950-luvulla juuri siksi, että turvattaisiin puun riittävyys pitkällä aikavälillä. Ja se tapahtui Linkolan ollessa vielä lapsi.

      Linkolalla lienee ollut ansioita siinä, että metsien monimuotoisuus otetaan nykyisin monin tavoin huomioon metsäpolitiikassa. Tuloksiakin on tullut sikäli, että metsälajien uhanalaistuminen on viime vuosina hidastunut. Näin siitä huolimatta, että esimerkiksi säästöpuut vaikuttavat vasta pitkällä aikavälillä. Toivottavasti uhanalaistuminen loppuu kokonaan jonain päivänä nyt kun metsäteollisuuskin pitää asiaa tärkeänä ainakin virallisesti.

      Poista

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!