keskiviikko 22. huhtikuuta 2020

Julkisen yritystuen ongelmat ovat opettavaisia

Sanna Marinin (sd) hallitus on reagoinut koronaviruksen seurauksena syntyneeseen yritysten ahdinkoon jakamalla niille rahaa Business Finlandin ja Ely-keskusten kautta. Tämä on tietenkin lähtökohtaisesti erinomainen asia.

Valitettavasti rahanjaosta on syntynyt epäilyksiä kummankin väylän suhteen. Kansanedustaja Ano Turtiainen (ps), jonka yritys on saanut tukea, epäili rahaa menneen jopa pöytälaatikkofirmoille.

Helsingin Sanomien mukaan taas esimerkiksi "koodariyritys, jonka viimeksi raportoitu liikevaihto oli 12 000 euroa, on saanut 84 000 euron tuen. Alle 3 000 euron liikevaihdon raportoinut it-konsultointifirma taas on saanut tukea 85 000 euroa."

Nämä väitteet herättävät kysymyksiä ja Business Finlandin johtaja onkin ilmaissut tyytyväisyytensä siitä, että rahanjaossa mahdollisesti ilmenneet ongelmat selvitetään. Ja samalla todennut senkin, että "oikein toisinkaan ei olisi voitu toimia". Onhan tässä ollut kiire ja hätäapurahan jakaminen tällaisessa tilanteessa on ollut sen toimeksi saaneille tahoille uutta.

Näin kokonaan ulkopuolisena minulla ei tietenkään ole henkilökohtaista tietoa siitä, miten rahaa on jaettu. Mutta koska esille on tullut niin paljon epäilyjä, vaikuttaa vahvasti siltä, että jopa tässä ahdistavassa tilanteessa ovat jotkut katsoneet asiakseen lähteä kalastelemaan taloudellista hyötyä epärehellisillä perusteilla. 

Mikäli näin on, on ensinnäkin syytä esittää tällaisia henkilöitä kohtaan syvää halveksuntaa. Toiseksi on syytä havaita, että julkisen tuen jakamisessa syntyi jälleen ongelmia. Ja ymmärtää se, että juuri tämä on yksi niistä syistä, miksi suunnitelmataloudet eivät pärjänneet viime vuosisadan taloudellisessa kilpailussa. Eivätkä tule pärjäämään myöskään tällä vuosisadalla.

Tästä kaikesta huolimatta on hyvä, että hallitus on päättänyt tukea ahdingossa olevia yrityksiämme. Olisihan niiden laajamittainen kaatuminen koronavirukseen vielä julkisen rahan väärinkäyttöäkin suurempi ongelma maamme taloudelle. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

11 kommenttia:

  1. Hieman surullista on seurata, kuinka kriisin ratkaisemisessa syöksytään epäonnistumisesta toiseen. On selvää, että tässä tilanteessa kriteerejä olisi pitänyt muokata alusta lähtien, ja helpon rahan kylväminen ei auta sen kohdistumista kipeimmin tarvitseville. Raha mene ovelimmille, ja olisikin yrityksiltä tyhmää jättää hakematta helppoa rahaa, kun tuleva taantuma varmaan iskee lähes jokaiseen yritykseen. Selkeät kriteerit rahanjaolle, ja toteutus niiden mukaan. Jos yrityksiltä edellytetään jo lähtökohtaisesti vakavaraisuutta Business Finlandia tukien saamiseksi, rajataan pois ne yritykset jotka jo muutenkin ovat kitkutelleet tiukilla. Toki tämä on yksi linja, joka voidaan valita.

    Turtiaisen firman toiminta vaikuttaa valtamedian kertoman mukaan myös epämääräiseltä. Hieman käyttäisin lähdekritiikkiä myös Suomen uutisten suhteen. Vaikea sanoa miten asiat todella ovat, kun media ei kovin neutraalisti ole ennenkään käsitellyt perussuomalaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikkiin uutisiin on hyvä käyttää lähdekritiikkiä. Siksi sanoin Turtiaisen epäilleen sen sijaan että olisin sanonut rahaa menneen pöytälaatikkofirmoille. Pidän sitä kyllä mahdollisena.

      Poista
  2. Voisikohan ajatella tukevansa yrityksiä helpottamalla verotusta? Ideologisesti verotuksen höllääminen voi olla vaikeampaa kuin armelias rahanjako mutta itse mieltäisin tuon oikeudenmukaisemmaksi ja myös paremmin tulevaisuudessa kansantaloutta hyödyntäviin yrityksiin kohdistuvaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alv:n palauttamisestahan on puhuttu paljon. Tosin se keino on hidas.

      Poista
  3. Business Finland ei kuulema sääntöjensä mukaan voi rahoittaa muuta kuin yritysten kehittämishankkeita. Jos siis joku yritys pysyy pystyssä tämän tuen avulla, se ilmeisesti rikkoo saamansa tuen ehtoja.

    VastaaPoista
  4. "Toiminnallinen tyhmyys
    Toiminnallinen tyhmyys on kriittisen pohdinnan poissaoloa, jota esiintyy esimerkiksi työpaikoilla. Tyhmyys luo organisaatioon yhtenäisen ja yksimielisen tilan, jossa työntekijä alkaa välttää päätösten, rakenteiden ja visioiden kyseenalaistamista. Samanaikaisesti tyhmyys kuitenkin nostaa organisaation tuottavuutta ja tehokkuutta. Jos liian moni terävä yksilö ehdottaisi vaihtoehtoisia toimintatapoja tai kysyisi kriittisiä kysymyksiä, työ hidastuisi. " Wikipedia

    VastaaPoista
  5. Hallitus on johdonmukainen:
    Massiivisten avustajalaumojen palkkaamisen ja räikeiden poliittisten virkanimitysten jälkeen myöhästyttiin suojamaskitilauksesta. Ei hätää, sillä mannerheimit koukkasivat hankintakaupoille hämärämiesten ja -naisten kautta. Nyt pelastusrahanjako tapahtuu räiskimällä silmät ummessa kohti pöytälaatikkofirmoja, toki kaverien suuntaan. Sisäministeriö pitää rystyset valkoisina kiinni siitä, että tärkeintä tilanteessa on taata ulkomaalaisille nuorille miehille pääsy suoraan Suomen eläketurvan piiriin. Siitä huolimatta, että heitä pidetään nyt virallisestikin lapsina 25-vuotiaaksi asti. Kantaväestön eläkeikä nousee vastaavasti koko ajan. Ilmankos äänestäjät tykkäävät ja gallupit laukkaavat ylöspäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus on vaikea ymmärtää joitakin poliitikkoja ja heidän äänestäjiään.

      Poista
  6. Jotkut pahat kielet ovat kertoneet epäilevänsä, että erääseen Suomessa ainakin 7000 jäseniseen veljeskuntaan kuuluvat ovat avokätisesti jaelleet joillekin veljilleen Business Finlandin kautta tukirahoja. Lukumäärä on vuosia sitten veljeskunnasta eronneen J.Julinin antama ja se on n. kaksinkertainen verrattuna erään aiakauslehden julkaisemista luetteloista saatuun lukumäärään. J.Julin erosi veljeskunnasta ns. uskoon tultuaan. Julin rupesi "vasikoimaan" veljeskunnasta ja jotkut entiset satanisti-"veljet" ilmeisesti aiheuttivat jollain CIA-tyyppisellä salamurhamenetelmällä hänelle tappavan sydänkohtauksen.

    Aikoinaan Neuvosto-Virosta pakenemaan joutunut "väärinajattelija" Jüri Lina on kirjoittanut tiukasti dokumentteihin pohjautuvan teoksen tuosta veljeskunnasta otsikolla "Architects of Deception" eli Petoksen arkkitehdit. Se on pdf-muodossa vapaasti luettavissa seuraavassa: http://www.barruel.com/architects-of-deception.pdf

    VastaaPoista
  7. Jukka Hankamäki:
    "Business Finland – Korruptiivisen Suomen kuva ja kukkanen", http://jukkahankamaki.blogspot.com/2020/04/business-finland-korruption-kukkanen.html

    "Petoksen arkkitehdit" sopivat kuvaan kuin nenä naamaan!

    VastaaPoista
  8. Katsellaanpa toiselta kantilta. Nyt on medisiinisen ongelman johdosta suuri hätä businesten suhteen. Medisiinarit sekä pandemian kukistamiseen paneutuneet asiantuntijat painavat pitkää päivää. Mutta mitä tekevät korkeasti koulutetut tai ainakin toinen toistaan arvostavat talousasiantuntijat! He kitisevät ja raakkuvat, koska heiltä on viety toimintaedellytykset. Normiaikoina he kulkevat nenät koholla, koska he pyörittävät maan taloutta ja hyvinvointia, palkat pyörivät puolen millin ja siitä taivaisiin vuositasolla. Missä on noiden nobelistien ratkaisuehdotukset nykyisen akuutin kriisin suhteen? Vai kuuluuko heidän toimenkuvaansa vain nousukauden taloudellisten pikku pintaväreiden tasoittelu?
    Hei te kaikki alemman korkeakoulututkinnon kuten vanhan ekonomitutkinnon suorittaneet ja siitä paremmaksi pistäneet talousasiantuntijat: olisi näytön paikka. Kriisiä pukkaa. Taloustieteestä löytynee ratkaisu taloustieteellisiin ongelmiin.
    Touhutonnit eivät kannattelee kuin kaarnaveneitä.
    Kumpi ehtii ensin? Koronarokote vai taloustieteen ratkaisu koronan aikaansaaminen talousongelmiin. Niin uskon minäkin.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!