keskiviikko 9. lokakuuta 2019

Syntyykö Turkin etelärajalle uusi "palestiina"

Juuri nyt näyttää siltä, että Turkki miehittää lähiaikoina Pohjois-Syyrian ja asuttaa sinne pari miljoonaa syyrialaista. Samalla kurdit menettävät osan ISIS:in vastaan käymänsä sodan aikana haltuunsa ottamasta maa-alasta.

Samalla heidän suora maayhteytensä Turkissa asuviin kurdeihin katkeaa. Lisäksi vaarana on, että Syyrian sodan aikana vangeiksi jääneet islamistiterroristit pääsevät pakenemaan kurdien vartioimasta leiristä.

Turkin kannalta operaatio on hyvin ymmärrettävä. Maa ei halua omille kurdeilleen tasa-arvoista asemaa turkkilaisten kanssa, eikä siten voimakasta kurdikeskittymää maansa etelärajalle, ja se haluaa päästä eroon 3,9 miljoonasta syyrialaispakolaisestaan. Pohjois-Syyrian miehitys ja uudelleenasutus edistävät näitä molempia asioita.

Itse sota lienee nopeasti ohi, koska turkkilaisten armeija on ylivoimainen kurdijoukkoihin nähden myös siinä tapauksessa, että Syyrian diktaattori Bashar Al-Assad asettuu kurdien rinnalle. Näin siis ainakin paperilla.

Tosin tilanne voi muuttua, mikäli Venäjä päättää toisin ja asettuu kurdien rinnalle. Tällöin sota saattaa pitkittyä ja johtaa arvaamattomiin seurauksiin.

Arvaamaton tosin voi olla Pohjois-Syyrian miehitys muutenkin. Esimerkkiä voinee hakea Israelin perustamisesta, joka jälkikäteen tarkasteltuna näyttää johtaneen ikuiseen konfliktin lähteeseen. Ei ole syytä epäillä, etteivät kurdit olisi yhtä katkeria kuin palestiinalaiset ulkovaltojen eli Turkin annettua osan heidän alueestaan Syyrian arabeille ja epäilemättä tukiessa näitä tulevina vuosina ja vuosikymmeninä.

Asiaa ei helpota ISIS:in ja mahdollisten muiden islamistijärjestöjen nousu. Pahinta olisi, mikäli Turkin luomasta turvavyöhykkeestä kehittyisi aikanaan kansainvälisen islamismin uusi keskus. Juuri nyt sellaisesta ei ole merkkejä, mutta jos ja kun suuri osa Turkkiin paenneista syyrialaisista on erilaisten ääri-islamilaisten aatteiden kannattajia, ei sellainen kehitys ole jatkossa lainkaan mahdotonta.

Suomen kannalta keskeistä tässä tilanteessa on se, millä tavalla uusi sota ja sen seuraukset vaikuttavat turvapaikanhakijavirtoihin. Lyhyellä tähtäimellä sota tietenkin lisää niitä, mutta toisaalta humanitaaristen maahanmuuttajien määrän vähentyminen Turkissa saattaa ehkäistä muslimi-invaasiota Egeian meren yli Kreikkaan. Pidemmällä aikavälillä oleellista on se, syntyykö Turkin ja Syyrian väliselle rajalle pysyvä Gazan kaistaleen tapainen kriisikeskus, joka säteilee levottomuutta ympärilleen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Uusia "palestiinalaisia"
Venäjä yksinkö sotkee Syyrian tilannetta?
Piikki islamistien lihassa


12 kommenttia:

  1. Turkin toiminta on ymmärrettävää mutta ei mielestäni hyväksyttävää. Hyökkäyssota on myös rikos rauhaa vastaan, sotarikos kv-oikeuden mukaan.

    Syyria tulisi jakaa kolmeen tai neljään osaan: yksi Al-Assadin tukijoille, toinen kurdeille, kolmas sunni-islamisteille, neljäs lopuille syyrialaisille. Tämä olisi saavutettavissa, jos maailman mahtivaltiot (USA, Venäjä, Kiina) yhdessä painostavat alueelliset mahdit (Iran, Saudi-Arabia, Turkki, Israel) neuvottelemaan rauhan ja aluejaon.

    Turkin ajatus pakolaisten palauttamisesta Syyriaan on sinänsä kannatettava. Pakolaiset tulisi kuitenkin asuttaa edellä mainituille alueille (joita ei vielä ole määritelty) identiteettinsä mukaisesti. Turkin kytkökset sunni-islamisteihin ovat huolestuttavia. Näköpiirissä on blogistin kuvaama uhka, että kurdit ajetaan pois kodeistaan Pohjois-Syyriasta, ja Turkki tukee sunni-islamistien keskittymistä alueelle ja ISISin uutta nousua.

    Pohjois-Syyria kuuluu kurdeille. Kurdien olisikin annettava perustaa itsenäinen valtio, johon myös Turkin, Irakin ja Iranin kurdialueiden tulisi saada liittyä niin halutessaan. Valitettavasti tätä ei ole helppo saavuttaa, koska alueen imperialistit vastustavat nationalismia määrätietoisesti.

    Suomen tehtävä on puolustaa kansojen oikeutta omaan valtioon ja itsemääräämisoikeuteen. Sopivia keinoja ovat diplomatia ja kauppapolitiikka.

    -- Aika ajatella

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Suomen tehtävä on puolustaa kansojen oikeutta omaan valtioon ja itsemääräämisoikeuteen. Sopivia keinoja ovat diplomatia ja kauppapolitiikka. "

      Tämä olisi ristiriidassa kansallisvaltioiden häviämiseen johtavan politiikkan kanssa. Suomen valtapoliitikot yrittävät vähentää suomalaisten vaikutusvaltaa omiin asioihinsa sallimalla vallan siirtymisen EU:lle.

      Olisi erikoista, jos virallinen Suomi kannattaisi kurdien itsemääräämisoikeutta ja jopa kurdien omaa valtiota tai alueita, kun samaan aikaan samaa ei haluta suoda suomalaisille.

      acc

      Poista
    2. "Aikaa ajatella" -anonyynin näkemys on mitä kannatettavin. Valitettavasti se ei ole yhteensopiva reaalipolitiikan kanssa, kuten olemme eilen ja viime yönä nähneet.

      Poista
    3. "Pohjois-Syyria kuuluu kurdeille. Kurdien olisikin annettava perustaa itsenäinen valtio, johon myös Turkin, Irakin ja Iranin kurdialueiden tulisi saada liittyä niin halutessaan. Valitettavasti tätä ei ole helppo saavuttaa, koska alueen imperialistit vastustavat nationalismia määrätietoisesti."

      Pikemminkin asiaa vastustavat alueen nationalistit - tunnustetut valtiot jotka haluavat pitää laillisesta alueestaan kiinni (olkoonkin ettei Syyria kuulu Turkille, mutta tässä lieneekin kyse kulissien takaisesta sopimuksesta jossa Turkki hoitaa likaisen työn, jota Syyria ei kykenisi tekemään palauttaakseen kurdien omin luvin valtaaman alueen takaisin lailliselle Syyrian hallinnolle. Ja asiaa puolestaan kannattavat lähinnä globaalit imperialistit (=länsi), jolle kurdit ovat myötämielisiä tukiessaan niin lännen sotilaallisia hirmutekoja (kurdit sallivat mm. lännen pystyttää tukikohtia alueelle, joista käsin on operoitu laillisten hallintojen kaatamisoperaatioita), kuin toimiessaan halpatyövoimana lännen öljyteollisuudelle, josta länsi käärii biljoonavoitot.

      Tästä kaikesta vastineena länsi tukee kurdien separatismia ja palvoo kurdeja mediassa aina sankareina ja sorrettuina uhreina, kritisoimatta koskaan mm. kurdien 30 vuotta Turkissa harjoittavaa silmitöntä terrorismia, Syyrian alueen luvatonta omimista Assadin hallinnolta, sen luvatonta laajentamista edelleen, ja sattumoisin alueille joista löytyy öljyä, sekä sitä, että kurdien siviiliväestö ei suureltakaan osin jaa tätä eliittinsä, länsimedian kaunistelemaa arvomaailmaa, ja sen sijaan valtava määrä kurdisiviilejä asustaa ja elää hyvää elämää Turkissa hyvin integroituneena valtaväestön kanssa, näkemättä mitään ongelmaa Erdoganin haallinnossa, ja samoin Syyriassa ennen lännen agitoimaa sotaa kurdit elivät sulassa sovussa muun väestön kanssa, siinä missä shiiat, sunnit, ja kristillisetkin keskenään.

      "Suomen tehtävä on puolustaa kansojen oikeutta omaan valtioon ja itsemääräämisoikeuteen. Sopivia keinoja ovat diplomatia ja kauppapolitiikka."

      Tämä on hiukan erikoinen lausunto. Mitäpä tuumaisit, olisiko Suomen tehtävä edelleen olla mukana, mikäli "kansainväliseksi yhteisöksi" itseään kutsuva taho, eli lähinnä länsiblokki (joka on arkkitehtinä ollut tässä kurdien kiiltokuvaksi nostamisessa ja on aina määräilevinään mitä lähi-idässä jotkut saavat tehdä ja toiset eivät) julistaisikin, että Suomesta kuuluu irrottaa alueet itsenäisiksi valtioikseen Romaneille, Saamelaisille, ja Suomenruotsalaisille?

      Entäpä jos joku edellämainituista ryhmistä vieläpä olisi itse ottanut jo vallan itsemäärittämällään alueella, olkoon sitten vaikka käyttänyt verukkeena yhteisen vihollisen poisajamista käydyssä sodassa, mutta kieltäytyy kuitenkin sodan jälkeen mistään hinnasta palauttamasta aluetta Suomen laillisen hallinnon alaisuuteen, ja siitä olisi kenties vielä pitämässä huolta alueella tukikohtia ilman Suomen lupaa pitävä, jokin "kansainvälisen yhteisön" mahtivaltio, jonka unelmana olisi Suomen hallinnon kaatuminen?

      Ja entäpä vielä, kun näiden, itsenäisyyttä tai vähintään autonomiaa havittelevien "erityiskansallisalueiden" todellisena motiivina separatismilleen on tämän nimenomaisen, "kansainvälisen yhteisön" mahtivaltion tarjoamat etuudet siitä hyvästä, että nämä "erityiskansat" ovat suostuvaisia halpatyövoimaksi mahtivaltion biljoonabisneksille, sekä sallivat pitää alueellaan tukikohtia joista voidaan operoida tulevaisuudessa Suomen laillista hallintoa vastaan?

      Tämäkö oli sitä nationalismia ja kansojen oikeutta, niinhän?

      Poista
  2. Vaikka Turkkia johtaa islamistinen wanna-be-sulttaani, niin objektiivisesti ajatellen Turkin toiminta on tietyllä tavalla jopa hyväksyttävää: suurvalta haluaa rauhoittaa oman rajaseutunsa ja samalla päästä eroon tulehdustilaa aiheuttavasta ulkomaalaisväestöstä.

    Jos Turkki ei nyt toimisi, niin tulevina vuosikymmeninä on luvassa suuria yhteiskunnallisia ongelmia, pahimmillaan Libanonin tai Jordanian kaltainen kuohuva pakolaisleirivaltio. Itse en syytä yhtään sitä, että Turkki ajaa oman kansansa etua tässä asiassa. Kurdien asema on tietysti kurja ja heille olisi pitänyt Ensimmäisen maailmansodan jälkeen järjestää oma asuinalue.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä Turkilla on tässä riski myös siitä, että sen etelärajalle syntyy islamistisen terrorismin keskus, joka säteilee myös pohjoiseen. Lisäksi Syyrian kurdien parissa saattaa syntyä radikalisaatiota.

      Helpointa turkkilaisille olisi myöntää omille kurdeilleen tasa-arvoinen asema ja autonomia. Se poistaisi kurditerrorismin perussyyn eli itsemääräämisoikeuden puutteen. Tämäkään ei kaikesta päätellen ole kuitenkaan realistinen ajatus.

      Poista
    2. "Helpointa turkkilaisille olisi myöntää omille kurdeilleen tasa-arvoinen asema ja autonomia. Se poistaisi kurditerrorismin perussyyn eli itsemääräämisoikeuden puutteen."

      Eli helpoin ratkaisu olisi antaa kaikille kaikki mitä kukin vaatii. Katkeransuloista naiiviutta, sanoisin.

      Itsemääräämisoikeuden puute on mielestäni ensinkin melko ontuva peruste terrorismille. Tuolla perusteella voisi otaksua kaikkien ryhtyvän terroristeiksi, sillä esim. itsellänikään ei valtiotason itsemääräämisoikeutta ole eikä tule, vaikka minulla kuinka olisi oma tontti, oma kaveriyhteisö, oma poikkeava poliittinen tahto, suhteet ulkomaailmaan, ja kapasiteetti elämisen tarpeiden omavaraiseen hoitamiseen.

      Eikä samaten valtiollista itsemääräämisoikeutta myönnetä Savolaisille, ei Helsinkiläisille, eikä Saamelaisille, vaikka kaikilla näillä on oma kansallisidentiteetti ja erilaiset poliittiset näkemykset. Ryhtyisivätkö edellämainitut harjoittamaan terrorismia? Myönnettäisiinkö heille sitten autonomia?

      Ei sillä etteikö autonomia olisi monessa tilanteessa paikallaan, mutta se pitäisi ennemminkin ansaita kuin terrorisoida.

      Toisaalta termien "tasa-arvoinen asema" ja "autonomia" käyttö samassa lauseessa on hieman paradoksaalista, kun autonomian tarkoituksena on nimenomaan mahdollistaa tietylle alueelle kansanryhmineen erityisasema omine arvoineen.

      Kurdien tapauksessahan pääasiallinen ongelma on, että niille on jo annettu myöten paljon enemmän kuin on ansaittu, mutta mikään ei tunnu riittävän, ja pikkusormen jälkeen koko käden jo saatuaan yrittävät viedä kohta kokonaista vartaloa. Kurdeilla on nimittäin Turkissa kutakuinkin tasa-arvoinen asema, vaikka tietyt aktiivit omalla agendallaan aina sieltäkin uhriutumisen aiheita löytävät, samoin kuin nähdään Suomessa rasisteja ja natseja. Valtaosa Turkin kurdiväestöstä ei onneksi näe asiaa "suvakin silmin".

      "Kurdistanin" emävaltiossa jos toisessakin puolestaan on kokeiltu Kurdien autonomioita moneen kertaan ja monessa muodossa, mutta eipä ole ongelmiin auttanut, vaan on lähdetty vaatimaan entistäkin enemmän ja laitettu kovempaa piippuun. Pahimmillaan tilanne on nähty Syyrian sodassa, jossa Kurdit päästivät alueelleen Amerikkalaiset joukot tukikohtineen ilman Syyrian lupaa, ja ISIS:in jo käytännössä kukistuttua kurdit "venyttivät" de facto itsehallintoalueensa rajaa, sisältämään läheiset öljyrikkaat alueet. Ja samaa tekivät Irakissakin ISIS:in kaaduttua, ja itku oli silloinkin yhtä suuri kun Irakin armeija otti laillisen alueensa takaisin.

      Ja pahintahan tässä on se, että kurdisiviileitähän on yhtä moneksi kuin muitakin siviilejä, kaikki agitaatiohan siis tapahtuu "Kurdistanin" itsemääräämän eliitin ja YPG:n toimesta, ja varsinainen sylttytehdashan onkin länsi, joka on maalannut länsimediaan ylisankarillisen ja uhriutetun kuvan kurdeista, samalla hemmotellut pilalle em. kurdiedustajansa, lupaillut heille kuuta taivaalta sillä ehdolla että alistavat kansansa amerikkalaisen öljyteollisuuden halpatyövoimaksi eikä välitä siitä että kansa joutuu lännen sotien pelinappulaksi jenkkien perustaessa tukikohtiaan kurdialueille ilman valtioiden laillisten hallintojen lupia.

      Poista
  3. Niistä vähistäkin kurdeista mitä Suomessa notkuu, ovat pelkkänä riesana. Ei niitä tänne enempää kaivata. Turkin hyökkäys saattaa laukaista uuden pakoaallon.

    VastaaPoista
  4. Kurdialueella ei ole edellytyksiä uudeksi Palestiina-ongelmaksi, sillä se on kauttaaltaan muslimialuetta. Sen takia väkivaltaisuudet eivät saa kuin laimeaa uutisarvoa.

    Sen sijaan muslimimaailma ei hyväksy sitä, että heidän aikanaan valloittamansa alueet menetetään vääräuskoisille. Isis-kalfaattikin asetti tavoitteekseen vallata ne osat Euroopasta, joissa oli aikoinaan islamilainen hallinto. Israelin alue on kiireellisyydessään vielä valtavasti tärkeämpi, mm. siksi, että siellä asuu islaminuskon määrittelemä arkkiviholliskansa ja siellä sijaitsee maailman polttopiste, temppelivuori.

    Eurooppa islamisoituu sitä paitsi nopeasti "arvopohjansa" ohjaamana ja omalla rahoituksellaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä temppelivuorella voisi räjäyttää 100 megatonnin ydinlataus, päästäsi koko alueesta eroon ..

      Poista
    2. Olet oikeassa kansainvälisen huomion osalta. Sen sijaan väestönvaihto kurdeista arabeihin toimii uskoakseni kyllä levottomuuden lähteenä ihan samaan tapaan kuin ns. Pyhällä maalla.

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!