tiistai 15. lokakuuta 2019

Tuhohakuinen mielenosoitus ei lisää sympatiaa

Eilen oli merkittävä päivä Turkin ja kurdien välisessä sodassa. Ei vähiten siksi, että Syyria asettui kurdien puolelle ajamalla armeijansa Manjibin kaupunkiin rajaten näin Turkin hyökkäyksen syvyyttä.

Vielä paljon merkittävämpi seikka oli presidentti Donald Trumpin asettuminen selkeästi Turkin toimia vastaan. Tämän hän teki asettamalla hyökkääjävaltiolle taloussanktiota, turkkilaisten joillekin johtomiehille henkilökohtaisia pakotteita sekä uhkaamalla jälleen tuhota Turkin talouden.

Vaikka pakotteet saattavat sinällään olla riittämättömiä Turkin pysäyttämiseksi, on Trump joka tapauksessa selkeästi valinnut puolensa. Ja tämä on asia, josta Turkin presidentti Erdogan ei voi olla huomioimatta - onhan selvää, että mikäli hänen kansansa elinolot vaikeutuvat pakotteiden seurauksena oleellisesti, tarkoittaa se myös sulttaanintekeleen lähtölaskennan alkamista.

Kolmas eilen entistä selvemmin esille noussut tekijä tässä kaikessa oli ääri-islamistien aktivoituminen. Heitä marssii Turkin riveissä ja ensimmäiset ovat jo syyllistyneet jopa siviilien murhiin. Lisäksi ISIS-järjestön nimissä on räjäytetty autopommeja Pohjois-Syyriassa.

EU:n osalta ei ole oleellista muutosta. Maanosamme johtajat ovat edelleen ns. "kusi sukassa", vaikka saivatkin aikaiseksi aseidenvientikiellon ja Turkin toimet tuomitsevan julkilausuman. Turkissa majailevat miljoonat EU:n alueelle haikailevat lähi-itäläiset toimivat tehokkaasti eurooppalaisten aktiivisuutta suitsevana painostuskeinona.

Tältä osin on kuitenkin todettava, etteivät eilisen kaltaiset paikkojen särkemistä sisältävät mielenosoitukset ainakaan lisää eurooppalaisten halukkuutta tukea kurdeja. Päinvastoin, uskon että moni lähtökohtaisesti kurdien puolelle sympatiansa asettanut luki uutisen tympääntyneenä: elleivät kurdit osaa käyttäytyä täällä sivistyneesti, on heidän turha odottaa ainakaan suomalaisilta sen enempää sympatiaa kuin konkreettisia toimiakaan heidän auttamisekseen. Asiaa ei ainakaan auta se, että kurdit ovat jo aiemmin osoittaneet piittaamattomuutensa suomalaisista mielenosoituskäytännöistä.

Toki ymmärrän kurdien turhautumisen tilanteeseen, mutta se ei oikeuta terrorisoimaan suomalaista yhteiskuntaa. Sen sijaan olisi hienoa, jos täällä asustelevat kurdit ryhtyisivät aktiivisesti auttamaan maanmiehiään Turkin aggression edessä.

Tämän he voivat tehdä joko paikan päälle matkustamalla ja asepuvun ylleen pukemalla tai täällä Suomessa esimerkiksi taloudellista tukea tarjoamalla. Pahinta heidän Syyriassa taistelevien heimoveljiensä kannalta on, mikäli heidän toimintansa on - eilisen mielenosoituksen tavoin - näiden asemaa heikentävää.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Syntyykö Turkin etelärajalle uusi "palestiina"
Laittomalla mielenosoituksella pitäisi olla seurauksia
Piikki islamistien lihassa

4 kommenttia:

  1. Sulttaanintekele! (tähän huutonauru -emoji)

    VastaaPoista
  2. Tarttukaamme totuuteen.
    Miksi (islamils) kivestelevät meitä? Turkkilaisten sulttaanin kevytarvostelusta? Ehkä ensi kuussa Narinkkatorille kertomaan kurteille suomalainen mädännäisyys suhteessa Suomen vastuuttomaan käytökseen poljettujen
    vääränlaidan vapaa-ajan surmanajurien,... (jatka itse, Junes Lokan skriimit).
    Proffalle kiitos viimeisestä blogin virkkeestä. kekseliäs livahdus-väistö-luikahdus on aina ollut valttia akateemisessa rupattelussa.

    VastaaPoista
  3. Sotilaat kuulemma tapaavat käydä uudestaan entisiä sotia ja poliitikot tapaavat ratkoa entisiä kriisejä. Erona lähinnä se, että sotilaat ovat oppineet, kuinka siinä entisessä sodassa olisi pitänyt toimia mutta poliitikot eivät ole oppineet siitä entisestä kriisistä mitään, vaan toistavat samat virheet. Tämä tuli mieleen, kun katsoo, kuinka EU on toiminut esimerkiksi Turkin ja/tai islamistien suhteen.

    Joitakin vuosia sitten EU:n komissaarit yrittivät väen väkisin tuoda Turkin EU:n jäseneksi, etteivät Turkin johtajat vaan pahoittaisi mieltään. Onneksi yksittäisistä jäsenvaltioista löytyi kyllin sitkeitä vastaan haraajia. Nyt, kun Turkki on hyökännyt Syyriaan, onnistutaan tehtailemaan paheksuvia julkilausumia ja onnittelemaan itseään, kun jäsenmaat ovat kertoneet, että eivät aio viedä Turkille aseita. Väistämättä muistuu mieleen se aika, kun Turkin roolissa oli Aatun Saksa, jota ensin yritettiin lepytellä myönnytyksillä ja sitten vastustaa paheksuvilla julkilausumilla. Väistämättä tulee mieleen myös se Chamberlain, joka oli kovasti ärhäkkä sisäpolitiikassa, mutta (kaunistellen ja kohteliaasti sanottuna) täysin saamaton ulkopolitiikassa.

    Kovasti samoja piirteitä löytyy EU:n nykyjohdosta. Puolalle ja Unkarille ärhennellään kovasti. Periviholliseksi löydetään Putin ja Trump, joissa kieltämättä on hankalat piirteensä, mutta kumpikaan ei näyttöjen valossa mikään jälleensyntynyt Aatu ole. Kun sitten pitäisi turvata omat rajat laittomalta maahantulolta ja siinä sivussa terroristien solutukseltakin, ollaan täysin kädettömiä. Päädytään lahjomaan Turkkia, ettei sen kautta tulisi porukkaa pilvin pimein ja suhteellisen helposti suljettavat Välimeren liikenteen kanssa ollaan sormi suussa. Mitä tuollaisesta porukasta oikein pitäisi ajatella? Huovinen kai käyttäisi termiä ”lullukkaväkeä”.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helpointa ja järkevintä EU:lle olisi irtisanoutua sopimuksesta, jonka mukaan kaikilla rajalle astuneilla on oikeus anoa turvapaikkaa. Tai ainakin muokata kriteerit siten, että näyttövastuu turvapaikan tarpeesta siirretään sen hakijalle.

      Poista

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!