lauantai 26. lokakuuta 2019

Mitä etälamautinkeskustelu kertoo yhteiskuntamme nykytilasta?

Kurdien taannoisesta poliisin väliintuloon johtaneesta mielenosoituksesta on alettu pesemään jälkipyykkiä. Siitä viimeinen osoitus oli Ylen Sannikka & Ukkola ohjelmassa, jota en katsonut. Sen sijaan luin Ylen referaatin ohjelman tätä osaa koskeneesta osuudesta.

Jutussa pohdittiin nimenomaisesti sitä, että poliisi käytti virkavaltaa vastustaneen miehen taltuttamiseen etälamautinta. Ohjelmassa haastatellun poliisitarkastaja Konsta Arvelinin mukaan "se oli ihan tyypillistä poliisin voimankäyttöä ja vieläpä hyvin hallittua sellaista".

Paikalta on otettu myös video, joka vahvistaa Arvelinin näkemyksen. Siis etälamauttimen käytön tarpeellisuuden ja poliisin tarpeettoman väkivallan puuttumisen. Niinpä jopa ministeritasolla käyty keskustelu itse etälamauttimen käytöstä on sinänsä tarpeetonta, mutta ehkäpä Ohisalon vaatimalla selvityksellä on paikkansa yleisen luottamuksen ylläpitäjänä.

Virkavallan voimankäytön osoittauduttua tarpeelliseksi ovat anarkian kannattajat ja kurdeihin myötämielisesti suhtautuvat maahanmuuttajat siirtyneet syyllistämään poliisia kurdien provosoinnista. Ylen ohjelmassa tähän väitteeseen otti kantaa myös Arvelin, jonka mukaan "poliisi ei tule koskaan provosoimaan vaan huolehtii tasapuolisesti siitä, että kukaan ei pääse aiheuttamaan häiriötä", mutta "varautuu aina pahimpaan ja niin on toimittu myös Narinkkatorilla, jotta tilanne pysyy hallinnassa."

Ottaen huomioon Narinkkatorin tapahtumat oli poliisin varautuminen tarpeellista. Ja olisihan jo lähtökohtaisesti outoa, jos poliisin läsnäolo mielenosoituksen turvallisuutta valvomassa provosoisi ketään. Poliisihan oli ensisijaisesti turvaamassa kaikkien osallistujien oikeutta osoittaa mieltään turvallisesti joukossa, jonka tiedetään jo aiemmin käyttäytyneen huonosti.

Poliisin toiminta tässä puheena olevassa mielenosoituksessa oli siis sekä perusteltua että tarpeellista. Siksi siihen liittyvän keskustelun sijaan olisi syytä avata keskustelu siitä, mihin pyrkivät ne tahot, jotka ovat arvostelleet virkavallan toimintaa kurdien suhteen. Ja mitä se kertoo suomalaisen yhteiskunnan nykytilasta?

Aiempia ajatuksia samasta aiihepiiristä:
Tuhohakuinen mielenosoitus ei lisää sympatiaa
Vihervasemmisto hyväksyy väkivaltaisiksi tiedettyihin mielenosoituksiin osallistumisen
Poliisin toiminta Tampereen mielenosoituksen yhteydessä on tutkittava

9 kommenttia:

  1. Suomalaisyhteiskunnan tila alkaa muistuttaa yksi yhteen sellaista ruotsalaisyhteiskunnan tilaa, josta elokuvaohjaaja Ruben Östlund antoi masentavan analyysin filmissään Play

    Ja "yhteiskunnallinen keskustelu" on siis sillä tasolla että etälamauttimen käyttöä vastaan voidaan esittää argumentti että sitä voidaan käyttää kidutusvälineenä. Assosiaatio on lähtöisin YK:n ja Amnestyn propagandasta. Sellaisetkin järjestöt voivat siis panna peliin oman statuksensa ja orientoitua sellaisiin "keskustelun" rintamalinjoihin, joissa poliisi nähdään monikulttuuriyhteiskunnan vihollisena.

    Se on kyllä älyttömän assosioinnin ylittämätöntä huippua tuo etälamauttimen ja kidutuksen kytkeminen. Ehtymätön valikoima monenlaista muutakin välineistöä odottaa poimijaansa. Johan poliisin virkapuvutkin nähdään anarkistien taholla natsiunivormuina.

    Ja virkavallan vastustaminen muuttaa sitten buo monikulttuuriset asumalähiöt omalakisiksi no go -alueiksi. Siellä poliisin virkapuku on samanlainen reagenssi kuin hieno statusesine auto, joita poltetaan tuhatmäärin vuosittain -- koska älypäät assosioivat ne samaan vastustettavien asioiden sarjaan kuin poliisin virkapuvut.

    Keskustelukulttuuri on todella jotain aivan käsittämätöntä käsitesekoilua. Ei ole enää mitään mahdollisuutta käyttää käsitteitä, jotka mahdollistaisivat asiahallintaa. Vain tunteisiin vetoavat leimat ja assosiaatiot kelpaavat. Ja "herättäessään keskustelua" nämä "toimittajat" onnistuvat herättämään lähinnä omia suttuisia tunteitaan.

    VastaaPoista
  2. Ei ihme, että kansa kaipaa takaisin vuoteen 1968. Näitä muka hädänalaisia hyysätään aivan liikaa.

    VastaaPoista
  3. Voivathan nämä mielenosoittajat, jotka riehuu mennä osoittaan sitä mieltään vaikkapa venäkälle :)

    VastaaPoista
  4. Kuinka monta todella hädänalaista oli syksyllä 2015 KANSATTOMAN-ISÄNMAATTOMAN Kokoomuksen silloisen sisäministeri Orpon maahamme taikasanalla 'asylum' päästämissä kehitysmaalaisissa?

    "YK:n raportti paljastaa: Eurooppaan saapuvat siirtolaiset eivät ole vainottuja – tavoitteena on parempi toimeentulo",
    https://www.kansalainen.fi/ykn-raportti-paljastaa-eurooppaan-saapuvat-siirtolaiset-eivat-ole-vainottuja-tavoitteena-on-parempi-toimeentulo/

    Ks. myös Heikki Porkan artikkeli ”Harhaanjohtaja Petteri Orpo”, https://oikeamedia.com/o1-123600

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki eivät välttämättä tiedä tätäkään:

      ”Maahanmuuton hinta 3,2 miljardia euroa – 1/3 Taustaa”,
      https://blogit.iltalehti.fi/pauli-vahtera/2019/03/05/maahanmuuton-hinta-32-miljardia-euroa-1-3-taustaa/

      Käytännössä tuo summa rahoitetaan kasvattamalla jo ennestään runsaan 100 miljardin euron KOROLLISTA ULKOMAANVELKAAMME - vaikka ilmeisesti viher- ja muille kommunisteille kuten Ohisalolle rahaa tulee automaatista ja sähköä saa seinästä eikä valtionvelkaa tarvitse koskaan maksaa takaisin!

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
  5. "...poliisia kurdien provosoinnista".
    Luultavasti tämä ilmiö on yleisempää kuin uskotaan. Eräskin minulle tuntematon henkilö avautui: enhän minä humalassa sillä autolla olis kapakkaan lähteny, mutta poliisit provosoivat minut siihen asettamalla ratsian minun henkilökohtaiselle reitilleni.
    Minäkin lamauduin kuultuani tuon vuodon.
    Ps. etälamautettu kurdi voitti painimatsin selätyksellä upean heiton päätteeksi.

    VastaaPoista
  6. En ole taas tätäkään vesilasiorkaania jaksanut tarkasti seurata, mutta onko jollain sattumoisin tietoa, oliko auton kieltämiselle jokin järkevä syy? "Turvallisuussyistä" kuulostaa vähän sellaiselta Putin-tason perustelulta muuta tietämättä. Varsinkin itse tilanteessa voin aika helpostikin kuvitella perustelujen olleen heiveröiset tai olemattomat, ja silloinhan ihan yleisellä ihmistuntemuksella voi arvata, että tilanne lähtee eskaloitumaan.

    Joskus muinoin junnuna ollut pari kertaa tuon tapaisissa kalapaliikeissa tai niiden liepeillä, ja kyllä se kai semmoinen julkinen salaisuus on, että poliisi saattaa harjoitella "joukkojenhallintaa" vai miksikä sitä nyt kutsutaan, ja ihan oikeasti myöskin lavastaa tilanteita sitä varten. Tietysti vähän tyhmää provosoitua aseistautuneiden ammattizombien edessä.

    Tai onhan ylipäätään semmoinen kiihkomielinen joukkoutuminen hölmön hommaa. Suomen sana "mielipuoli" on tosi osuva, tämä ajatus tulee rehellisesti sanottuna mieleen hyvin usein tätäkin blogia tai siis varsinkin useimpia kommentteja lukiessa. Suurin osa maailman ihmisisistä kamppailee hiljentääkseen mielestään suunnilleen 0,5 desimaalilla ilmaistuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luultavasti useimmat normaaliälyiset vain yksinkertaisesti tottelisivat poliisia tuollaisessa tilanteessa. Mutta tämä kai kaipasi vähän toimintaa. Aika ääliö.

      Poista
    2. Edellisessä saman asian mielenosoituksessa oli heitelty esineillä lähetystöä ja alettu rähisemään. Ajoneuvo päätettiin kieltää etukäteen koska sillä on helppo murtaa poliisin rintama.

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!