Eilisessä aihevalinnassani oli se hyvä puoli, että päätin lukea Rydmanin aiheesta kirjoittaman kirjan. Ja ymmärsin sitä kautta lopulta, että Helsingin sanomien toiminta oli vieläkin törkeämpää kuin julkisesta keskustelusta olisi voitu päätellä.
Rydmanin mukaan kyse on lyhyesti siitä, että Helsingin sanomien "tähtitoimittaja" Paavo Teittinen oli tarttunut hänen entisen tyttöystävän sosiaalisessa mediassa levittämiin valheisiin ja kirjoitti artikkelinsa siitä huolimatta, että oli varmuudella tietoinen juttunsa valheellisuudesta. Prosessin aikana hän värväsi avukseen kollegansa Emil Elon, sarjarikollisena mainetta niittäneen Samuli Suonpään sekä ilmeisesti myös toimittaja Salla Vuorikosken.
Teittisen toiminnan yksi keskeinen - mutta lähes huomiotta jäänyt piirre - oli hänen soittelunsa lukuisille ihmisille. Ja heille suoraan esitetty kysymys siitä, että onko Rydman ahdistelija.
Kuten arvoisa lukijani tietää, riittää tällaisissa asioissa pelkkä kysymyksen esittäminen siihen, että kohde joutuu ihmisten mielissä epäilyksen alaiseksi - jopa silloin, kun asianomainen tuntee tämän henkilökohtaisesti. Tämä tosiasia lienee vaikuttanut muutamiin keskeisiin lausuntoihin.
Oma lukunsa oli Kokoomuksen johdon suhtautuminen kohujuttuun. Sen sijaan, että Petteri Orpo ja Kaj Mykkänen olisivat suhtautuneet HS:n jutun väitteisiin neutraalisti, he löivät lisää löylyä kiukaalle. Heistä jälkimmäinen vaati oikeusvaltioperiaatteen vastaisesti jopa poliisitutkintaa, jotta "voitaisiin saada lisätietoja paitsi syyteharkintaa varten myös siitä, että meillä olisi viranomaisen tutkimaa tietoa pohjaksi arvioida, onko tässä moitittavaa käytöstä, joka ei ylitä rikoskynnystä".
Ensin mainittu - nykyinen pääministeri - puolestaan katsoi HS:n esittämät epäilyt toteen näytetyiksi ja lausui, että "se mitä on tapahtunut, se on järkyttävää eikä hyväksyttävää. Eduskuntaryhmä ja puolueyhteisö tuomitsevat tapahtuneen täysin". Lisäksi hän keksi, että "tässä on selvästi ollut valta-aseman väärinkäyttöä".
Kokoomuksen ulkopuolelta Rydman sai kuitenkin jonkin verran myös tukea. Sitä tuli Johanna Ojala-Niemelältä (sd) ja Markus Lohelta (kepu).
Sekä etenkin Jussi Halla-aholta (ps), joka jakoi Rydmanin blogitekstin Facebookissa ja kyseenalaisti Helsingin Sanomien toiminnan kuvaten myös omia kokemuksiaan Paavo Teittisestä. Hänen mukaansa ”mikään ei ole Hesarin toimittajille pyhää. Mikään rima ei ole liian matalalla. Jos rima lojuu maassa, Hesarin toimittaja kaivaa tunnelin sen ali."
Tässä yhteydessä on syytä mainita vielä Iltalehden Lauri Nurmi, joka julkaisi oman juttunsa otsikolla "Poliisin esiselvitys: näin Rydman puhui 14-vuotiaille seksikkyydestä ja ´kuumuudesta´". Näin siitä huolimatta, ettei poliisi ollut edes selvittänyt kyseisen henkilön väitettä havaittuaan sen käytännössä mahdottomaksi.
* * *
Kuten muutama päivä sitten uutisoitiin, on Rydmanin kirja tällä hetkellä KRP:n pyynnöstä tutkittavana. Syynä eivät ole epäilyt siinä julkaistujen tietojen oikeellisuudesta, vaan sen sisältämien - salaiseksi merkittyjen tietojen - julkaiseminen.
Tämä tosiasia vahvistaa käsitystäni siitä, että Rydmanin kirjassa ei ole oleellisia asiavirheitä, vaan se antaa oikean kuvan siitä, mitä todellisuudessa on tapahtunut. Samaan viittaa myös se, että syyttäjät päättivät olla syyttämättä Rydmania HS:n artikkelissa esitettyihin valheisiin liittyen.
Lopuksi tähän kirjoitukseen on syytä lainata Rydmanin yhteenveto jutussa esiintyneistä naisista.
"Jutussa väitettiin, että ´yhdeksän naista´ kertoisi minun käyttäytyneen ´ahdistavalla tavalla´. Väite oli täyttä roskaa. Yksi lehden ´yhdeksästä´ oli se minulle tuntematon henkilö, jolle väitetysti olin esittänyt kahvikutsun. Toinen oli ´Anna´, joka oli poliisipuhutuksessa kiistänyt edes tuntevansa minua ja joka oli yrittänyt kieltää HS:ää siteeraamasta tuota puhutusta. Yhdeksään oli laskettu myös ne kaksi satunnaista biletuttavuutta, jotka olivat olleet luonani jatkoilla vuonna 2016. Heistä kumpikaan ei näkynyt antaneen HS:lle haastattelua. Toinen heistä ei ollut vuonna 2020 lausunut poliisillekaan mitään ja toinen heistä oli nimenomaisesti sanonut, etten ollut yrittänyt kumpaakaan heistä lähestyä fyysisesti. Silti hekin olivat HS:n mielestä kokeneet käytökseni ´ahdistavaksi´.
Viiteen muuhun sisältyi vuoden 2016 naisystäväni ja hänen uudet ystävänsä Carolina Nystén ja Adele Botty, jotka olivat aiemmin kuvatulla tavalla maaliskuussa lyöttäytyneet yhteen. Adele esiintyi jutussa ´Oonan´ nimellä, kaksi muuta omilla nimillään. Lisäksi mukana oli vuoden 2019 vaalikampanjaani osallistunut ´Petra´ ja pahaenteisen ennakkoaavistukseni mukaisesti myös ´Milja´. Kun muutamaa viikkoa myöhemmin sain viimein käyttööni vuoden 2020 poliisipuhutukset kokonaisuudessaan, niistä kävi ilmi, että myös Miljan kielteisiin käsityksiin minusta oli vaikuttanut se, mitä vuoden 2016 naisystäväni oli minusta hänelle kertonut."
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Helsingin sanomat jatkoi valheellista uutisointiaan
Helsingin sanomat jatkoi valheellista uutisointiaan
Wille Rydman, Helsingin sanomat ja vaimon hakkaaminen
Wille Rydman vastasi Helsingin sanomien juttuun - tapaus ratkaistaneen oikeudessa
Wille Rydman vastasi Helsingin sanomien juttuun - tapaus ratkaistaneen oikeudessa
