Tästä syystä on selvää, ettei S-ryhmän kannattaisi missään tilanteessa ryhtyä politikoimaan – ei ainakaan ketään tai mitään vastaan. Ja kuitenkin tämän osuusliikkeen piirissä on tehty syyskuussa päätös, jonka mukaan israelilaista alkuperää olevien tuotteiden hankinta lopetetaan toistaiseksi.
Päätöksen sanotaan olevan – älyllisen epärehellisyyden antamalla varmuudella – epäpoliittinen. Ja siksi sitä perustellaan Euroopan komission näkemyksellä Israelin ihmisoikeustilanteesta – mitä ikinä jälkimmäinen sitten tarkoittaakaan nyt, kun palestiinalaisterroristien terrori-iskusta alkanut Gazan sotakin on edennyt tulitaukoon ja rauhanneuvotteluihin.
* * *
On kuitenkin tosiasia, että S-ryhmän päätös on provokaatio Suomen juutalaisia ja Israelia Jumalan valittuna kansana pitäviä fundamentalistikristittyjä vastaan. Lisäksi se on tuen osoitus palestiinalaisten tekemälle terroriteolle, jolla oli yli tuhat tapettua, raiskattua ja kidutettua uhria ja joka oli jatkoa kymmeniä vuosia harjoitetulle pienimuotoisemmalle terrorismille (esimerkki ja toinen). Ja siksi puheena olevalle osuuskaupalle annettu pilkkanimi "SS-ryhmä" on kaikessa mustassa huumorissaan surullisen osuva.
* * *
Meille muille osuuskaupan asianomistajille tällä päätöksellä ei liene sen suurempaa merkitystä kuin ärtymys siitä, että käyttämämme kotimainen kauppaliike on ehdoin tahdoin halunnut ottaa kantaa politiikkaan – ja vieläpä valehtelee, ettei olisi muka tehnyt näin. Tätä alleviivaa se, että politiikka boikotin perusteena kielletään, vaikka siinä vedotaan EU:n komissioon, joka on nimenomaisesti Unionin poliittiset päätökset toimeenpaneva elin.
Siksi on erinomaista, että perussuomalaisten Sebastian Tynkkynen ja Wille Rydman sekä kristillisdemokraattien Päivi Räsänen ovat nostaneet asian esille. Ja toivottavaa, että S-ryhmän päättäjät ymmärtäisivät tehneensä boikotilla itsestään idiootteja ja saaneet monien ihmisten mielissä jopa antisemitistisen "SS"-leiman.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomi ulos Euroviisuista!
Kumpi pitäisi sulkea olympialaisista?
Edistyksellinen osuuskauppa kompastui punavihreään kuplaan
Suomi ulos Euroviisuista!
Kumpi pitäisi sulkea olympialaisista?
Edistyksellinen osuuskauppa kompastui punavihreään kuplaan
