Tyytyväisyys parantaa tulosta

Tämän päivän Helsingin Sanomissa kerrotaan Kone-yhtiön jälleen kerran loistavasta kvartaalituloksesta ja sen ohella monista muistakin asioista. Niistä silmiini pisti henkilöstötutkimmus, johon oli vastannut 93% työntekijöistä ja joka kertoi yrityksen työntekijöiden työtyytyväisyyden kasvaneen. Tarkkoja lukuja juttu ei sisältänyt, mutta siitä huolimatta pidän uutista tärkeänä.

Se nimittäin toi mieleeni reilun kuukauden takaisen uutisen menestyneestä naissijoittaja Marika af Enehjelmistä, jonka mukaan yrityksen arvo sijoittajalle näkyy yhtiön työilmapiiristä. Esimerkiksi jatkuvia organisaatiomuutoksia hän pitää hälytysmerkkinä.

Ja kuinka ollakaan: Enehjelm mainitsee kiinnostavana yhtiönä Koneen. Näin siksi, että sitä tukee maailmanlaajuinen megatrendi, sillä on hyvät tuotteet sekä vahva oma tutkimus- ja tuotekehitysohjelma. Ja kuten tänään opimme: tyytyväinen työväki.

Kun Suomen seuraava hallitus siis ryhtyy korjaamaan taloutemme tilaa, tulisi sen miettiä ensisijaisesti sitä, kuinka Suomesta tehtäisiin parempi paikka työn tekemiselle. Onko siinä ensisijaista hyvän turvaverkon ylläpitäminen ja erilaisten sääntöviidakoiden rakentaminen, vai olisiko sittenkin parempi pyrkiä parantamaan yritysten ja julkisten virastojen toimintaedellytyksiä.

Taustatietona on niin hallituksen kuin varsinaisten yrittäjienkin hyvä muistaa, että työilmapiirin ja -motivaation välillä on suora yhteys ja niiden kannalta merkittäviä seikkoja ovat työn riittävä haastavuus, sen sisällön mielekkyys ja merkittävyys, mahdollisuus itsenäiseen toimintaan sekä myös työstä saatava palaute.

Kun Keskusta nyt tulee varmasti ajamaan voimakkaasti aluepolitiikkaa, on sen hyvä huomata mitä esimerkiksi lääketurvallisuusvirasto Fimean siirtäminen Kuopioon sai aikaiseksi. Ei ainakaan työtyytyväisyyden kasvua.

Kannattaisiko Sipilänkin siis tässä vaikeassa taloustilanteessa keskittyä myös julkisen sektorin toiminnan tehostamiseen rajaamalla puolueensa hinkua muuttaa eri virastojen organisaation alueellisiksi? Tai kannattaisiko hänen vaikkapa tutkimuksen osalta miettiä tiukan poliittisen ohjauksen mielekkyyttä tieteellisen tiedon tuottamisen kannalta?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Toiveet kohdistuvat Juha Sipilään ja muihin hallitusneuvottelijoihin
Keynesiläisyyden dilemma
Kuinka julkisista menoista vähennetään kuusi miljardia?

Suomen alasajo alueellistamalla?

Suomi on pinta-alaltaan suuri, mutta väestöpohjaltaan pieni maa. Nämä faktat olisi ymmärrettävä silloin, kun maan kehittämiseksi tehdään isoja ratkaisuja.

Suomessa on selkeä yhteisymmärrys siinä, että koko maa pidetään asuttuna. Tälle on paljon hyviä perusteluja; niistä vähäisin ei ole turvallisuuspolitiikka, joka on Ukrainan tapahtumien yhteydessä jälleen korostunut. Valtakunnan oikeus asumattomaan maahanhan on aina vähäisempi kuin asuttuun seutuun.

Suomessa maan asuttavana pitämistä on hoidettu aluepolitiikalla jo ainakin puolen vuosisadan ajan. 1960-luvulta alkaen on meille perustettu maailman tihein korkeakouluverkko, joka on taannut hyvät edellytykset nuorisolle hankkia koulutusta ympäri maan.

Kukaan tuskin kiistää, että Suomen aluekeskuksista parhaiten ovat kehityksen kelkassa pysyneet sellaiset, jotka aikanaan saivat yliopiston alueelleen. Varjopuolena on kuitenkin todettava, ettei Suomessa ole muita tieteellisesti mainittavia yliopistoja kuin Helsingin yliopisto, tuo jo1600-luvulla perustetun Turun akatemian seuraaja.

Tutkimusresurssien hajottaminen ympäri maata saattaakin olla syynä siihen, ettei suomalainen tutkimus ole tuottanut esimerkiksi Nobelin palkintoja likimainkaan samaan tahtiin kuin vaikkapa väkiluvultaan vain hieman suuremmat Sveitsi tai Ruotsi. Eikä siten myöskään näitä maita vastaavaa korkeimpaan tieteelliseen tietoon ja osaamiseen perustuvaa hyvinvointia.

Tähän liittyy tämän päivän uutinen, joka kertoo kuinka lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean alueellistaminen on epäonnistunut. Syynä ongelmiin on se, että alkujaan siirrettäväksi määrätyn viraston henkilöstö nousi kapinaan ja ilmoitti mieluummin eroavansa kuin lähtevänsä. Koska kyseessä on erittäin kapea-alaista ja korkeaa osaamista hyödyntävä asiantuntijavirasto, jonka vaatimukset täyttävät työntekijät ovat kortilla, on laitos joutunut hyväksymään tehtävien hoitamisen Fimean muista yksiköistä - siis käytännössä Helsingistä.

Samasta ongelmasta kertoo myös esimerkiksi se, että vaikka Maatalouden tutkimuskeskus MTT:n pääkaupunkiseudun toiminnot siirrettiin aikanaan Jokioisille; jouduttiin laitoksen molekyylibiologinen tutkimus joitain vuosia sitten palauttamaan Helsingin yliopiston Viikin kampuksen yhteyteen.

Saamieni tietojen mukaan tämä johtui rekrytointivaikeuksista Jokioisille, joten kelvollisen tutkijavoiman saamiseksi aluepolitiikan vastainen siirto oli yksinkertaisesti pakko tehdä mikäli suomalaisen maataloustutkimuksen ei haluttu katoavan kokonaan uuden biologian kehityksen kelkasta. Myöhemmin molekyylibiologiaa on seurannut myös MTT:n taloustutkimus.

Tästä kaikesta näemme, että poliitikkojen olisi hyvä ottaa tosiasiat huomioon alueellistamispäätöksiä tehdessään. Muuten saattaa lapsi mennä pesuveden mukana.

Tarkoitan tällä sitä, että aluepolitiikasta tuskin on suurta haittaa silloin, kun työtehtävät eivät vaadi sellaista asiantuntemusta, jota löytyy vain hyvin pieneltä joukolta - siis käytännössä vain pääkaupungista. Tällöin rekrytointi on vaikeaa, koska nämä harvat asiantuntijat ovat yleensä jo ehtineet asettumaan opiskelupaikkakunnalleen, jolloin jo pelkästään puolison työpaikan puuttuminen alueellistamispaikkakunnalta aiheuttaa ongelman.

Jos siis korkean tason asiantuntijatehtäviä halutaan edelleen alueellistaa, pitäisi löytää keino tuottaa tarvittavat osaajat paikallisessa korkeakoulussa. Näin sieltä valmistuneille  tarjoutuisi työpaikka koti- tai ainakin opiskelupaikkakunnalleen; jonne myös perhesiteet ovat jo muodostuneet.

Tämä edellyttäisi maaseutuyliopistojen keskittymistä omille kapeille sektoreilleen, joilla ne voisivat saavuttaa maailmanluokan tason - ehkä - mikäli tarjoaisivat alan parhaille nuorille tutkijoille selvästi paremmat edellytykset työnsä tekemiseen kuin Helsingissä on tarjolla. Alueellistamiseen pitäisi siis panostaa sekä resursseja että sellaista luovaa ajattelua, jonka seurauksena toiminnot alueellistuvat vapaaehtoisesti pakon sijasta.

Sen sijaan en näe mitään esteitä sellaisten valtion toimintojen alueellistamiselle, joissa ei tarvita erityisen harvinaista erityisosaamista. Onnistunut esimerkki tällaisesta alueellistamisesta on vaikkapa verohallinnon hajasijoittaminen ympäri maata.

Samalla tavoin suurin osa ministeriöiden tehtävistä voitaisiin ongelmitta sijoittaa mihin tahansa osaan maata - riittävän osaavia ihmisiä heidän töihinsä löytyisi varmaankin jokaiselta suuremmalta paikkakunnalta. Alueellistamista helpottaisi vielä se, että nykyaikaiset internetyhteydet tarjoavat hyvän tiedonkulun valtioneuvoston suuntaan; sillä sieltähän ministeriön virkamiehiä käskytetään.

Kaikkiaan on selvää, että järjen käyttö olisi suositeltavaa myös alueellistamistehtävissä. Nykyisen kaltainen kuvitelmiin perustuva alueellistamispolitiikka on kyllä kaunis ajatus, mutta valitettavasti kestävää kehitystä voidaan saavuttaa vain pitkäjänteisellä toimintatavalla.

Onnistumisen saavuttamiseksi tarvitaan sekä keskushallinnon että paikallisten toimijoiden yhteen hiileen puhaltamista. Jos siinä onnistutaan, voidaan myös koko Suomi pitää asuttuna ja hyvinvoivana, eikä alueellistamisen sivutuotteena synny pelkästään alueellistamisratkaisujen vesittämistä pakon edessä, työn heikkoa laatua ja lopulta koko Suomen alasajoa.

Vielä on kuitenkin todettava, että kestävin ratkaisu koko maan asuttuna pitämiseksi löytyy koko maan asukkaiden aktivoitumisesta kehittää omaa kotiseutuaan - rohkeudesta ryhtyä yrittäjäksi, alttiudesta hakeutua paikallisen yrityksen palvelukseen sekä luovasta ajattelusta löytää keinoja elämän edellytysten turvaamiseksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suo siellä, vetelä täällä
Miten työntekijästä saadaan puristettua viimeinenkin pisara?
Neuvoja Suomen tulevaisuuden takaamiseksi
Toimiiko alueellistaminen hyvinvoinnin lähteenä?