Suosittua juuri nyt!

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Abdinashir Mohamud Ali. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Abdinashir Mohamud Ali. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 16. heinäkuuta 2023

Abdinashirin jengin tuomio oli vain jäävuoren huippu

Yksi Suomessa harjoitetun maahanmuuttopolitiikan seurauksista on ollut etnisesti ei-suomalaisten johtamien järjestäytyneiden katujengien syntyminen. Yhden sellaisen johtaja - 24-vuotias Abdinashir Mohamud Ali - tuomittiin Helsingin käräjäoikeudessa kahdeksan vuoden vankeusrangaistukseen muun muassa törkeästä ryöstöstä, törkeän kiristyksen yrityksestä ja oikeudenkäytössä kuultavan uhkaamisesta. Lisäksi oikeus tuomitsi yksitoista muuta ihmistä erilaisiin rangaistuksiin. 

Helsingin yliopiston rikosoikeuden professorin mukaan tuomiot olivat merkittäviä siksi, että niissä sovellettiin järjestäytyneen rikollisuuden koventamisperustetta, minkä ansiosta rikollisille oli mahdollista langettaa ankarampi tuomio kuin olisi ollut mahdollista muuten. 

On tietenkin erinomaista, että maahanmuuttajien harjoittamaan rikollisuuteen on päästy puuttumaan. Mutta samalla tämä ja aiempi Milan Jaffin saama tuomio ovat vain jäävuoren huippujen tapaisia merkkejä siitä negatiivisesta muutoksesta, joka on rantautunut Suomeen sen jälkeen, kun maamme siirtyi realistisesta turvapaikkapolitiikasta arvoliberaaliin maailmanparannukseen. 

Tämän siirtymän seurauksena Suomen edessä on jo pidempään häämöttänyt niin sanottu Ruotsin tie eli yhteiskunnan sisäisen turvallisuuden monitasoinen heikentyminen (esimerkki). Nähtäväksi kuitenkin jää, onnistuuko Suomi siinä, missä läntinen naapurimme on epäonnistunut - eli pitämään kehitysmaalaisen menon kurissa. 

Siksi on ensiarvoisen tärkeää, että tähän asiaan vakavasti suhtautuva Petteri Orpon (kok) hallitus pystyy toteuttamaan ohjelmansa valtamedioidemme tukemasta vastuuttoman vihervasemmiston raivokkaasta vastustuksesta huolimatta. 

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!