tiistai 1. heinäkuuta 2014

Osoittavatko kesäkuun kylmät ilmastonmuutoksen loppuneeksi?

Yle uutisoi, että kesäkuun loppu oli Ilmatieteen laitoksen mukaan koko mittaushistorian viilein. Tästä uutisesta saivat varmaan monet ilmastoskeptikot vettä myllyynsä ja ovat valmiita lyttäämään koko paljon kohkatun ilmastonmuutoksen.

Kaikki blogiani säännöllisesti seuraavat tietävät, etten ole mikään ilmastonmuutosuskovainen ja olen usein esitellyt tietoja, jotka kyseenalaistavat ihmisen roolin ilmaston lämpenemisen taustalla. Mutta tämä uutinen ei ole sellainen, sillä ilmasto vaihtelee luonnostaan varsin suuresti. Tämän luonnollisen vaihtelun piikkiin menee myös Ylen uutinen

Sen sijaan uutinen tarjosi mainion tilaisuuden tarkastella pitkästä aikaa maailman ilmaston kehittymistä uusimpien tietojen valossa. Kesäkuun maailmanlaajuisia tilastoja ei toki ole vielä missään koottuna, mutta esimerkiksi HadCRUT4:n nimellä tunnettu maailman keskilämpötila on saanut päivitykset aina toukokuulle saakka.

Mielenkiintoista kyllä, toukokuun lukema on koko sarjan lämpimin toukokuu 0,586 asteen poikkeamalla vertailujakson toukokuihin. Huhtikuussa poikkeama oli vielä suurempi, 0,641 astetta, mutta silti vasta toiseksi lämpimin huhtikuu, sillä vuoden 2010 huhtikuu oli vielä muutaman asteen kymmenyksen lämpimämpi. Ja jo maaliskuussa poikkeama vetailujakson maaliskuista oli suuri, 0,54 astetta.

On siis mielenkiintoista nähdä jatkuuko maailmanlaajuisen lämpenemisen korkeasuhdanne myös kesäkuussa, jolloin kuluneesta vuodesta tulisi yksi mittaushistorian lämpimmistä vuosista yhdessä vuosien 1998, 2005 ja 2010 kanssa. Viiden ensimmäisen kuukauden keskiarvon perusteella kuluva vuosi on kuitenkin vieä selvästi edellä mainittua kärkikolmikkoa jäljessä.

Samoin on mielenkiintoista havaita, että HadCRUT4-estimaattien mukaan maapallon ilmaston keskilämpötila on ollut hienoisessa laskussa viimeisen kymmenen vuoden ajan, mutta kääntynyt vuoden 2012 alusta lievään nousuun.

Mitään merkittävää ei siis ole tapahtunut, 1990-luvun tapainen ilmaston lämpeneminen ei ole jatkunut, mutta ei toisaalta kääntynyt selvään laskuunkaan. Elämme siis edelleen ainakin viimeisten satojen vuosien taustaa vastaan tarkasteltuna varsin lämmintä ilmastojaksoa.

Kolmas mielenkiintoinen havainto HadCRUT4-tilastoihin liittyen on se, että suurimmat poikkeamat ovat useimmin osuneet helmi-, maalis- ja marraskuulle. Sen sijaan etenkin loppukesän kuukausina suuret poikkeamat ovat olleet selvästi harvinaisempia.

Asian voi halutessaan tulkita siten, että viime vuosina etenkin talvikuukaudet ovat lämmenneet. Käykö tänä vuonna siis samoin, ja ilmaston poikkeavuus pienenee kesällä ja lisääntyy taas talvella. Tämä jää nähtäväksi, mutta jos niin käy, niin lämpöennätykset jäävät tältä vuodelta näkemättä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Miksi tieteellis-taloudellinen vallankummous tapahtui Pohjois-Euroopassa?
Uusien laskelmien mukaan maapallon ilmasto lämpenee sittenkin
Kesä vailla mansikoita?

3 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Tämänvuotiset ilmastoanomaliat ovat johtuneet sekaisin olevasta suihkuvirtauksesta. Normaalistihan tämä suihkuvirtaus ohjaisi talvisin arktista ilmamassaa Eurooppaan ja lämpimämpää ilmaa Pohjois-Amerikkaan. Tänä vuonna virtaukset ovat menneet juuri päinvastoin, jolloin Amerikoissa on ollut tavanomaista kylmempi talvi ja Suomessa taas eteläisistä virtauksista johtuen poikkeuksellisen leuto talvi. Nyt näyttäisi siltä, että kesänkin ilmavirtaukset ovat viturallaan: normaalisti emme saisi ilmamassaa arktiselta alueelta, vaan lännestä, etelästä ja kaakosta. Nyt vallitsevat tuulet ovat käyneet suoraan jäämereltä ja ehkä pohjoisempaakin. Tulee oikeastaan meri-ilmasto tästä mieleen: lämpötilaerot talven ja kesän välillä ovat pieniä.

    Sitä, mistä nämä anomaliat todella johtuvat, ei tiedetä, mutta ilmastonmuutostakin on syyksi ehdotettu. Aiheesta hieman oheisissa linkeissä:

    http://www.tiedetuubi.fi/?q=node/712

    http://blogi.foreca.fi/2014/02/aariolosuhteiden-talvi-2013-2014-mista-kyse/

    VastaaPoista
  3. Eiköhän kyseessä ole vain ihan luonnollinen vaihtelu.

    Jollei oikein palavan hartaasti halua löytää maailmanlopun enteitä jokaisesta kesäisen koleasta (onneksi vähälumisesta) päivästä tai lumettomasta talvesta (etelärannikolla, huom!). Kun oikein hirveästi haluaa jotain kamalaa tapahtuvaksi, pian näkee kaiken pelottavan ILMASTONMUUTOKSEN enteinä.

    Tietysti voisi noin realismin nimessä muistuttaa, että nykyinen ilmastonmuutos on ollut käynnissä maapallolla niin kauan kuin tämä maapallo on ollut olemassa, välillä kuumempaan välillä kylmempään päin.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!