Seksin katsominen synnytti uuden kulttuurin

Kirjoitin muutama päivä sitten siitä kuinka ruotsalainen kulttuuri on murenemassa maahanmuuton myötä. Helsingin Sanomissa puolestaan Annamari Sipilä oli huomannut, että oma kulttuuri saattaa sittenkin olla parempi kuin vieras. Syynä tähän näkemykseen oli raiskaaja, joka kulttuuritaustaansa vetoamalla vaati alennusta tuomioonsa.

Lisää kulttuurisia erikoisuuksia - tai ainakin yksittäisiä meille vieraita käyttäytymismalleja - voi löytää aiemmista kirjoituksistani. Naisia pakotetaan seksityöhön heidän kulttuuriinsa ja uskomuksiinsa liittyvillä asioilla kuten voodoolla. Iranissa meni vuonna 2010 naimisiin 42 000 alle 14-vuotiasta lasta. Heistä alle 10-vuotiaita oli 716. Intiassa kahdeksan miestä oli raiskannut tiineenä olleen vuohen.

Kulttuureissa on siis eroja. Ja siitä syystä nykyisen maailmamme muotoutumiselle välttämätön tieteellis-teknologinen vallankumous tapahtui nimenomaisesti Pohjois-Euroopassa eikä esimerkiksi Kiinassa, Lähi-idässä tai Afrikassa.

Mutta mistä kulttuurit ovat syntyneet? Ja ovatko ne tyypillisiä vain ihmisille ja joillekin ns. korkeammille eläimille. Vai voisiko kulttuurisia piirteitä esiintyä vaikkapa hyönteisillä?

Asiaa valotti Science-lehdessä julkaistu Etienne Danchinin ja kumppaneiden tutkimus, jossa oli selvitetty seksin näkemisen vaikutuksia banaanikärpäsneitseiden ja niiden jälkeläisten parittelukäyttäytymiseen. Jutussa kulttuurit oli määritelty traditioiksi, jotka syntyvät aiemmissa sukupolvissa ja periytyvät sosiaalisen oppimisen kautta.

Tutkimuksen taustana oli ihmisten taipumus sopeuttaa näkemyksensä muiden läsnäolijoiden ajatuksiin. Yhtenä ääripäänä siitä on lasten taipumus sanoa mustaa valkoiseksi, mikäli läsnä olevat robotit näin väittävät. Me aikuisethan emme ole näin hölmöjä vaan väitämme mustaa valkoiseksi ainoastaan, mikäli seurassamme on oikeita ihmisiä, jotka antavan ymmärtää asian olevan näin.

Mutta sitten itse tutkimukseen.

Ensimmäisessä kokeessaan tutkijat antoivat kolmen päivän ikäisten banaanikärpäsneitseiden katsella (yksittäin) tilannetta, jossa toinen samanikäinen naaras valikoi vihreäksi tai vaaleanpunaiseksi värjätyn koiraan välillä ja kävi sitten valittunsa kanssa tositoimiin. Sen jälkeen seksiä seuranneet neitseet saivat valita vaaleanpunaiseksi ja vihreäksi värjättyjen koiraiden välillä - ja ryhtyivät lähes aina rakastelemaan sen koiraan kanssa, joka oli samanvärinen kuin aiemman katseluperformanssin pukille päässyt uros. Väreillä - vaaleanpunainen tai vihreä - ei itsessään ollut merkitystä, eivätkä ne vaikuttaneet myöskään sellaisten neitseiden käytökseen, jotka eivät olleet nähneet etukäteisperformanssia.

Seuraavaksi tutkijat toistivat kokeensa siten, että aluksi katsojan silmien alla valintansa tehneet naaraat olivat seuraajan vanhempien ikäisiä eli 11 päivää vanhoja. Siinäkin tapauksessa neitseet seurasivat ensin valinnan tehneen esimerkkiä, eli oppivat vanhemmilta yksilöiltä aivan yhtä hyvin kuin itsensä ikäisiltä.

Kolmannessa kokeessa neitseet saivat seurata esimerkkiä viiteen kertaan, minkä jälkeen niille tarjottiin pariutumisvalinta vasta 24 tunnin kuluttua, joka banaanikärpäsen elämässä vastaa muutamaa prosenttia koko elämästä (eli ihmisellä paria - kolmea vuotta). Myös tällöin ne seurasivat näkemäänsä esimerkkiä.

Neljännessä kokeessa tutkijat tarjosivat neitseille värjättyjä mutanttibanaanikärpäsiä, joilla on yleensä heikko flaksi naaraiden parissa sekä tavallisia, mutta seksidemonstraation kannalta vääränvärisiä uroita. Tälläkin kertaa naaraat valitsivat parittelukumppaninsa värjäyksen eikä geenien määräämän ulkonäön perusteella.

Viidennessä kokeessa tutkijat manipuloivat seksuaalikäyttäytymisen mallin antavien uroskärpästen värisuhteita siten, että koeneitsyet näkivät valintoja eri värisuhteissa. Tällöinkin tulos oli selvä niiden osalta, jotka näkivät vain yhdenväristen koiraiden pääsevän pukille. Sen sijaan koe tuotti yllätyksen siinä, että esimerkin vaikutuksesta testinaaraat valitsivat lähes aina esimerkkivärisen koiraan jo silloin, kun paritteluun valittujen koiraiden määrä oli 60% esimerkkikoiraista.

Lopuksi tutkijat selvittivät periytyykö naaraiden neitsyenä oppima käytös myös niiden jälkeläisille - ja näin tosiaan kävi ja vieläpä sukupolvelta toiselle. Siten banaanikärpästen esimerkin perusteella oppima kulttuuripiirre jäi tutkittuihin pieniin populaatioihin vallitsevaksi käyttäytymistavaksi.

Kaikesta edellä kuvatusta voidaan siis vetää sellainen johtopäätös, että myös banaanikärpäsillä voi olla erilaisia kulttuureita, jotka siirtyvät sukupolvelta toiselle oppimalla. Siten ihmistenkin kulttuurisilla piirteillä on todennäköisesti juurensa hyvin kaukana evoluutiomme alkuhämärissä - aikana, jolloin esi-isämme olivat tuskin edes nousseet merestä kuivalle maalle.

Koska tämä lienee lähinnä poliittinen blogi - ainakin Oikotieto-portaalin perusteella - tässä kirjoituksessa lyhyesti kuvaamaani tutkimusta voi ja pitää pohtia myös sen kysymyksen kannalta, että ovatko kaikki kulttuurit yhtä hyviä. Koska ensisijaisena tarkoituksenani on kuitenkin herättää teissä arvoisissa lukijoissani omia ajatuksia, jätän asian kokonaan oman ratkaisunne varaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kulttuuri muokkaa evoluutiota
Miksi neandertalilaiset hävisivät?
Miksi tieteellis-taloudellinen vallankummous tapahtui Pohjois-Euroopassa?
Viina on viisasten suoja

Viina on viisasten suoja

Banaanikärpänen on mainio otus. Sen löytää melkein kaikkien kauppojen hedelmätiskeiltä - ja kotiinkin se ilmestyy usein hedelmien mukana. Koska vanhenevat hedelmät sisältävät usein alkoholia, on banaanikärpäsen toukilla poikkeuksellisen hyvä alkoholikestävyys.

Alkoholi näyttääkin olevan merkittävä tekijä banaanikärpäsen elämässä. Jo aiemmin kirjoittelin, että tämä pieni kaksisiipinen ryhtyy ryyppäämääm, mikäli se kärsii seksinpuutteesta. Hyvin inhimillistä siis. Mutta ei koko totuus banaanikärpäsen alkoholinkäytöstä.

Uudessa tutkimuksessa Kacsoh ja kumppanit selvittivät banaanikärpäsen munimiseen liittyvää käytöstä silloin, kun se oli tietoinen toukkia uhkaavien loisampiasista. Taustana oli saman ryhmän hiukan vanhempi tutkimus, jossa oli selvinnyt että käyneissä hedelmissä oleva alkoholi suojasi kehittyviä toukkia loisampiaisilta, jotka banaanikärpästen maailmassa ovat vaarallisia vihollisia.

Nyt julkaistussa työssään ryhmä havaitsi, että loisampiaisten näkeminen vaikutti banaanikärpäsen munintapaikan valintaan. Ampiaisen nähneet naaraat nimittäin hakivat munintapaikakseen enemmän alkoholia sisältävän hedelmän kuin sellaiset naaraat, joilla ei ollut havaintoja ampiaisista. Tämä käytös jatkui useita päiviä ampiaisen havaitsemisesta.

Toisin sanoen siinä missä banaanikärpäskoiras ryhtyy ryyppäämään seksin puutteesta kärsiessään, osaa naaras hyödyntää käyneiden hedelmien sisältämää alkoholia toukkiensa suojelemiseksi. Melkoisia viinan asiantuntijoita siis molemmat!

Lopuksi en malta olla puuttumatta ns. vanhan kansan viisauksiin. Suomalaisen sananlaskun mukaanhan viina on viisasten juoma. Koska näyttää siltä, että banaanikärpäsnaaras on alkoholinkäytössään huomattavasti ihmistä järkevämpi, on ilmeinen johtopäätös siis se, että...

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Seksinpuute vie banaanikärpäskoiraan juomaan
Viha ja ällötys vaikuttavat moraalikäsityksiin
Seksiä kuolleen kanssa

Seksinpuute vie banaanikärpäskoiraan juomaan

Banaanikärpäset alkoholisoituvat vähän niin kuin ihmisetkin. Niinpä viime aikoina on esille noussut kysymys siitä, mikä ajaa banaanikärpäs-Jepen juomaan. Tähän kiihottavaan kysymykseen on vastausta hakenut amerikkalainen tutkijaryhmä uudessa tutkimuksessaan.

Tutkijat tekivät kokeita pienessä tilassa, jossa baanaanikärpäskoiraan seuraksi annettiin neljän tunnin ajaksi joko neitseellisiä tai jo kaiken kokeneita naaraita. Banaanikärpäsnaaras on sikäli ihmisestä poikkeava, että tällaisissa koeolosuhteissa neitsyt antaa käytännössä aina, kun taas kokeneet naaraat vain nyrpistelevät ja lentävät pois. Koiras puolestaan ei ole kovin poikkeava ihmisestä, sillä jouduttuaan samaan tilaaan naaraan kanssa se ryhtyy varsin nopeasti vonkaaamaan.

Vonkaaminen tapahtuu Wikipedian mukaan siten, että ensin sulhaskandidaatti suoristaa itsensä ja värisyttää siipiään kosioäänen muodostamiseksi. Pian sen jälkeen se siirtyy matalana naaraan takaruumiin taakse ja alkaa kosketella naaraan genitaaleja jaloillaan ja imukärsällään. Lopulta sulhaskandidaatti käyristää takaruumistaan ja yrittää parittelua. Naaras voi torjua koiraan joko siirtymällä kauemmas tai työntämällä munanasettimensa ulos.

Seuraavassa vaiheessa seksiä saaneille ja ja sitä ilman jääneille banaanikärpäskoiraille tarjottiin vaihtoehtona alkoholipitoista tai alkoholia sisältämätöntä ravintoa. Tässä tilanteessa rukkaset saaneiden ryhmä sortui alkoholipitoiselle tarjottimelle merkittävästi pukille päässyttä ryhmää useammin. Toisin sanoen seksin puute sai banaanikärpäset juomaan.

Tutkimus ei päättynyt tähän, vaan tutkijat selvittivät vielä niitä mekanismeja, jotka banaanikärpäsen käyttäytymiseen johtivat. Blogin lukijat voivat halutessaan tutustua tähän puoleen suoraan alkuperäisestä julkaisusta, mutta tässä blogissa tyydyn hämmästelemään banaanikärpäsen alkoholikäyttäytymisesen kovin ihmimillisen tuntuisia vaikuttimia. Ehkäpä tämäkin omalta osaltaan kertoo siitä, miten samankaltaisia lopultakin kaikki eläimet ovat.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Nujertaako banaanikärpäsen bakteeri Dengue-kuumeen?
Miksi nainen pettää miestään?
Hirvikärpänen