Koulukiusaaminen, oikeus ja kohtuus

Ilta-sanomat kertoi, että murrosikäinen poika oli kiusannut entistä kaveriaan nimittelemällä tätä alatyylisesti. Asiaa oli yritetty sovitella koulussa, mutta ilman tulosta.  

Lopulta kiusattu oli ottanut oikeuden omiin käsiinsä, uhkaillut kiusaajaa ja jopa kuljettanut mukanansa puukkoa. Lisäksi hän oli ottanut asian uudelleen puheeksi opettajien kanssa.

Näin tehdessään hän oli kuullut oven takaa kiusaajansa puhuvan hänestä naureskellen. Sen seurauksena hänen itsehillintänsä petti ja hän syöksyi pahoinpitelemään kiusaajaansa ehtien lyödä kolmella nyrkiniskua ennen kuin opettajat keskeyttivät tilanteen.

Tapauksesta seurasi kiusatulle poliisikuulusteluita, 50 päiväsakon suuruinen rangaistus sekä joutuminen lastensuojelulaitokseen. Tästä kaikesta huolimatta kiusaaja jatkoi hänen kiusaamistaan edelleen. 

* * *

Mikäli tapaus on edennyt kuten olen ymmärtänyt - eli kirjoittanut edelle - Ilta-Sanomien jutun pohjalta, olisi tästä tapauksesta ollut syytä seurata vakava itsetutkikelun paikka suomalaiselle koululaitokselle. Tosiasiahan on, että koulu, sen opettajat ja rehtori ovat puheena olevassa tapauksessa epäonnistuneet täydellisesti tehtävässään huolehtia koulujen turvallisuudesta kaikille oppilaille. 

Tässä yhteydessä opettajat ja koululaitos eivät voi edes vedota tietämättömyyteen, koska asia oli ollut esillä jo kauan ennen tilanteen eskaloitumista fyysiseksi väkivallaksi. Ja siksi oikeuden antamaan tuomioon johtaneet tapahtumat olisi pitänyt kyetä estämään.

En tässä tietenkään pyri puolustelemaan kiusatun pojan kiusaajaansa kohdistamaa väkivaltaa, mutta näen kylläkin kiusaajan rikoksen paljon suuremmaksi kuin nyt rangaistun henkilön. Suurimman konnan viitan asetan kuitenkin koululaitoksen aikuisille ihmisille, jotka - tästäkin jutusta päätellen - eivät vieläkään ota koulukiusaamista tosissaan, vaikka asiasta on puhuttu jo ainakin puoli vuosisataa.

* * * 

En myöskään jaksa oikein puolustella suomalaista oikeuslaitosta - tai niitä lakeja, joita se tulkitsee. Olaus Petrin mukaan "se mikä ei ole oikeus eikä kohtuus, ei saata olla lakikaan". Nyt käsillä olevassa tapauksessa on kuitenkin täysin kohtuutonta se, että pitkäaikaista kiusaamista harjoittanut nuori pääsi jutusta kuin koira veräjästä ja hänen uhrinsa sai rangaistuksen. 

Ja kuitenkin - oikeuden ja kohtuuden mukaan - juuri kiusaajan olisi pitänyt joutua vähintäänkin korvausvelvolliseksi kiusatun elämän tekemisestä helvetiksi. 

Lisäksi koulun olisi pitänyt huolehtia kiusaajan viemisestä mielenterveydellisiin tutkimuksiin, joissa olisi selvitetty syyt hänen kyvyttömyyteensä toimia sosiaalisesti hyväksyttävällä tavalla ihmisten parissa. Näin saatua diagnoosia olisi lisäksi pitänyt seurata psykiatrinen hoito, jotta kiusaaja kykenisi jatkossa toimimaan rakentavana yhteiskunnan jäsenenä. Eikä näitä toimenpiteitä pitäisi katsoa rangaistuksena vaan nimenomaisesti kiusaajaa auttavina asioina.

Olisi myös ollut vähintäänkin oikein ja kohtuullista, että niiden opettajien toiminta, joille kiusattu oli kertonut kiusaamisesta, olisi tutkittu perusteellisesti. Ja mikäli siinä olisi ollut huomautettavaa, olisi siitä tullut heille - ja asiasta viime kädessä vastuussa olevalle rehtorille - jonkinlainen seuraus sekä tarvittaessa lisäkoulutusta, jonka tavoitteena olisi parantaa heidän valmiuttaan käsitellä vaikeita asioita.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kuntavaalien voittajilta kaivataan kouluvastauksia
Koulujen haaste syntyy köyhistä vaan ei työväenluokkaisista oppilaista
Koulut alkoivat - ja samalla myös kiusaaminen

Ihmisoikeusjärjestöjen raportti osoittaa kansainvälisten sopimusten muutostarpeen

Ihmisoikeusjärjestöt ovat tehneet raportin, jonka mukaan kansainvälisten sopimusten perusteella laittomat käännytykset ovat tulleet normaaliksi käytännöksi EU:n ulkorajoilla. Näin on käynyt viime vuonna peräti 120 000 ihmiselle.

Raportin mukaan rajavartijat ovat myös pahoinpidelleet ihmisiä ja hylännyt heitä merelle. Kaiken kaikkiaan laittomista käännytyksistä on tullut järjestelmällinen käytäntö EU:n ulkorajoilla. 

Tällainen tilanne ei tietenkään ole millään tavalla hyväksyttävä ja siksi kansainvälisiä sopimuksia olisi muutettava vastaaman todellisuutta. Eli ottamaan huomioon myös vastaanottavien maiden asukkaiden tahdon ja oikeuden omaan kotimaahansa ja turvallisuuteen. 

Käytännössä se tarkoittaisi EU-maille laillista mahdollisuutta suojautua haitalliselta pakolaistulvalta. Eli olisi tehtävä sopimus, jonka perusteella ihmisten pääsy tai ainakin asettuminen turvallisiin maihin voidaan estää silloin, kun käynnissä on pikemminkin sosiaaliturva- ja/tai elintasoperäinen kansainvaellus kuin eksistentiaalista uhkaa pakenevien ihmisten turvapaikanhaku. 

Olaus Petrin sanoin: "mikä ei ole oikeus ja kohtuus, se ei voi olla lakikaan". Eikä se voi olla myöskään nykyinen kansainvälinen sopimus, jonka perusteella EU:ssa on viime vuosikymmeninä nähty kantaväestön tappamista, raiskaamista ja nöyryyttämistä sen lisäksi, että se on tuottanut Unionin kansalaisille valtavia kustannuksia.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Irakilaismiesten 288 000 euron bisnes - syyt ja seuraukset
Kansainväliset ihmisoikeussopimukset ovat kuin väkivaltainen avioliitto
Kansainvälinen pakolaissopimus on korvattava oikealla ja kohtuullisella lailla

Valheellinen raiskaussyyte osoitti lainsäädännön korjaustarpeen

Olaus Petrin tunnetun tuomarinohjeen mukaan "mikä ei ole oikeus ja kohtuus, se ei voi olla lakikaan". Tämä tuli mieleen luettuani Ilta-Sanomien jutun, jonka mukaan 15-vuotias tyttö kertoi poliisille valheen, jonka mukaan 20-vuotias mies olisi raiskannut hänet. Sen seurauksena syyttömän miehen maailma mureni.

Jutun mukaan "miehen kaverit tulivat rikosepäilystä tietoiseksi ja välit joihinkin kavereihin katkesivat. Mies koki, että monet katsoivat häntä kuin rikollista. Miehelle puhutaan edelleen asiasta... Mies kuvaili pidätyksen jälkeistä vajaan parin vuoden aikaa epävakaaksi: hän ei jaksanut muuta kuin syödä ja nukkua. Hänellä ei ollut voimia edes tavata muita."

Luikuria lasketellut tyttö puolestaan sai rangaistuksen, jossa hänet tuomittiin väärästä ilmiannosta 50 päivän ehdolliseen vankeuteen ja maksamaan maineensa, kaverinsa ja kaksi vuotta elämästään menettäneelle miehelle 4 000 euron kärsimyskorvaukset.

Tapauksen lopputulos tuskin on kenenkään mielestä oikeus ja kohtuus. Itsestäni tuntui jutun luettuani, että suomalaisen yhteiskunnan päättäjien - ja oikeusoppineiden - tulisi vakavasti ryhtyä etsimään keinoja, joilla edellä linkittämäni kaltaisten tapausten seuraukset tuntuisivat oikealta ja kohtuulliselta suhteessa niiden uhrin kärsimyksiin. 

Voisiko näitä rinnastaa esimerkiksi niin sanottuihin koppikorvauksiin, joita kuvatun kaltaisiin vääriin ilmiantoihin syyllistynyt henkilö määrättäisiin maksamaan siltä ajalta, jonka oikeus käyttää tapauksen selvittämiseen? Tässä tapauksessa siitä olisi - irakilaiskaksosten tapauksen perusteella - kertynyt korvattavaa kuusinumeroinen euromäärä.

Samalla olisi tietenkin huolehdittava siitä, ettei ilmoituskynnys todellisten seksuaalisista hyväksikäytöistä nousisi nykyistä korkeammaksi. Kuinka se sitten tapahtuisi, jääköön oikeusoppineiden ja poliitikkojen ratkaistavaksi. Nykykäytäntö kun on joka tapauksessa täysin kohtuuton uhria kohtaan.   

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sano reilusti vaan, mitkä ihmisryhmät ovat rasistisia, tyhmiä tai rikollisia
Irakilaiskaksikon koppikorvausesta
Sarjaraiskaajan vapauttamisesta kokonaisena

Kansainvälinen pakolaissopimus on korvattava oikealla ja kohtuullisella lailla

Rajavartiolaitoksen mukaan Venäjän hybridisodan syyrialaiset, somalialaiset, irakilaiset ja/tai jemeniläiset välineet ovat syyllistyneet Suomessa rikoksiin. Lisäksi muun muassa yhtä heistä on epäilty seksuaalirikoksesta. 

Poliisin arvion mukaan Suomeen on saapunut laittomasti myös sisäisen turvallisuuden vaarantavia henkilöitä. Näitä ovat esimerkiksi sellaiset, jotka ovat jossain vaiheessa elämäänsä syyllistyneet aselliseen väkivaltaan.

Tämä kaikki on tietenkin äärimmäisen ikävää. Osoittaahan se - valitettavasti - että kansainvälisiä humanitaarisen suojelun sopimuksia käytetään väärin siten, että niitä noudattavat valtiot riskeeraavat omien kansalaistensa turvallisuuden. 

Tässä mielessä lohtua toi kuitenkin se tieto, että Maahanmuuttoviraston toiminta on kehittynyt ja se on kyennyt tunnistamaan tulijoiden joukosta riskihenkilöitä. Siitä huolimatta kaikkien turvallisuusriskien tunnistaminen ei tietenkään onnistu, joten Venäjän hybridioperaatio on ollut sikäli onnistunut, että sen seurauksena suomalaisen yhteiskunnan perustukset ovat jälleen hiukan heikommalla tolalla kuin aiemmin. 

Tätä asiaa ei paranna edes se, että tulijat ovat nuoria miehiä, jollaiset voisivat lähtökohtaisesti paikata suomalaista työvoimapulaa. Siihen heistä ei kuitenkaan aiemman kokemuksen perusteella ole, vaan suurin osa asettuu yhteiskunnan eläteiksi, mikäli viranomaiset eivät onnistu palauttamaan heitä kotimaihinsa.

* * *

Tämä kaikki osoittaa jälleen kerran sen, etteivät kansainväliset ihmisoikeussopimukset ole ajan tasalla ja että Suomen ja EU:n tulisi vaatia niiden korvaamista tosiasioihin perustuvalla uudella sopimuksella, tai ellei se esimerkiksi kehitysmaiden vastustuksen takia onnistu, irtautua niistä yksipuolisesti. Tähän suomalaisia päättäjiä velvoittaa jo Olaus Petrin 1500-luvulta peräisin oleva tuomarinohje, joka kokonaisuutena kuuluu seuraavasti: "mikä ei ole oikeus ja kohtuus, se ei saata olla lakikaan; sen kohtuuden tähden, joka laissa on, se hyväksytään".

Tässä on erityisen tärkeää huomata ohjeen - huonommin tunnettu - loppuosa, jota tänä talvena itärajalla nähty toiminta rikkoo kahdella tavalla. Ensinnäkään hybridisota itsessään ei ole hyväksyttävää. Toiseksi on selvää, ettei tulijoiden vastaanottama rikollisuus ole hyväksyttävää. Eikä sitä - kolmanneksi - ole myöskään maahan saapuneiden ihmisryhmien asettuminen veronmaksajien eläteiksi. 

Siksi Venäjän hyödyntämä turvapaikanhaun mahdollistava sopimus ei ole - Olaus Petrin sanoin - oikea eikä kohtuullinen, eikä sen tästä syystä pitäisi olla yhtäkään kansakuntaa sitova laki. Ja siksi se olisi siirrettävän historian roskasäkkiin ja korvattava vastaanottajan kannalta kohtuullisella sopimuksella.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomen lainsäädäntö ei salli puolustautumista kansainväliseltä uhalta
Martti Koskenniemi ajatustenlukijana
Maahanmuuttajien työllisyys lähestyy Suomessa syntyneiden työllisyysastetta

Sano reilusti vaan, mitkä ihmisryhmät ovat rasistisia, tyhmiä tai rikollisia

Lainsäädännön tarkoituksena on opastaa ihmisiä noudattamaan yhteisiä käyttäytymistapoja ja sitä kautta helpottaa heidän kanssakäymistään ja vähentää kaikenlaisia konflikteja. Yksi äärimmäisen merkittävä osa tätä kokonaisuutta on raamien luominen erilaisiin ilmiöihin liittyvälle kansalaiskeskustelulle, jonka jokin osapuoli saattaa kokea loukkaavaksi. 

Olaus Petri antoi noin puoli vuosituhatta sitten ohjeen, jonka mukaan "mikä ei ole oikeus ja kohtuus, se ei voi olla lakikaan". Tämä on erinomainen periaate, joka on epäilemättä vaikuttanut pohjoismaisen oikeusjärjestelmän kehitykseen. 

Näin siitä huolimatta, ettei oikeus ja kohtuus tarkoita kaikille ihmisille samaa asiaa. Esimerkiksi kirjaimellisesti Koraania seuraavalle muslimille ja länsimaiselle ihmiselle tämä käsite on kovin erilainen kun puhutaan vaikkapa ihmisoikeuksista.

Asia liittyy tietenkin ihmisyhteisöjen kulttuuriin - eli niiden noudattamiin tietoihin, tapoihin ja uskomuksiin. Ja siksi oikeutta ja kohtuutta määritettäessä tulisi lähtökohtana olla kohdeväestön näkemykset erilaisista asioista. 

Tässä suhteessa oli mielenkiintoista nähdä, että suomalaisilta oli kysytty vihapuheesta. Vastausten mukaan vain 26 prosenttia suomalaisista pitää lainmukaisena kannanottona sitä, että väittää kaikkien johonkin etniseen vähemmistöön kuuluvan olevan rikollisia. 58 prosenttia ihmisistä kuitenkin paheksuu tällaista puhetta. 

Selvä enemmistö eli 63 prosenttia suomalaisista kokee myös jonkin kansanryhmän nimittämisen roskaväeksi tai sukupuolivähemmistön leimaamisen synnintekijöiksi 58 prosenttia paheksuttavaksi. Myös näiden osalta vain joka viides kokee nämä väitteet rangaistaviksi rikoksiksi.

Suomalaisten enemmistön mielestä myös jonkin puolueen kannattajien kutsuminen rasisteiksi, maahanmuuttajakriittisten leimaaminen natseiksi tai fasisteiksi, humalassa tappamisen väittämisen suomalaisten kansalliseksi erityispiirteeksi, valkoihoisen väittämisen lahjattomammaksi kuin tummaihoisen tai suomalaisen kutsumisen afrikkalaista älykkäämmäksi eivät ole suomalaisten enemmistön mielestä rikollisia tekoja, vaikka ovatkin paheksuttavia.

Mikäli haluamme siis noudattaa Olaus Petrin tuomarinohjetta, on meidän hyväksyttävä laaja sananvapaus, jossa ihmisryhmiä voi nimitellä erilaisilla heitä paremmin tai huonommin kuvaavilla tavoilla, vaikka nämä luonnehdinnat olisivatkin enemmistön mielestä paheksuttavia. 

Tämä tilanne on hyvä ja antaa kestävän pohjan sellaiselle politiikalle ja lainsäädännölle, joka turvaa sananvapauden suomalaisessa yhteiskunnassa ja sallii kansalaiskeskustelun mitä moninaisimmista asioista. Ja samalla mahdollistaa yhteiskuntaan aika ajoin kehittyvien mätäpaiseiden ilmiantamisen, analysoinnin ja poistamisen ennen kuin ne eskaloituvat hallitsemattomiksi ongelmiksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Jussi Halla-aho Juho Kustin linjoilla
Kulttuurivieras tosiasioiden äärellä
Sarjaraiskaajan vapauttamisesta kokonaisena

Sarjaraiskaajan vapauttamisesta kokonaisena

Olaus Petri kokosi 1500-luvulla tuomarien noudatettavaksi tarkoitettuja eettisiä ohjeita. Yksi niistä on tänäkin päivänä erittäin tunnettu. Tai oikeastaan osa siitä. 

Tämä hyvin tunnettu osa kuuluu seuraavasti: "mikä ei ole oikeus ja kohtuus, se ei saata olla lakikaan". Se tuli mieleeni lukiessani MTV3:n juttua 12-vuotiaasta tytöstä, jonka vasta vapautunut seksuaalirikollinen raiskasi. 

Hannu Väinö Olavi Linnanto alias Mikko Tapani Linnanto oli ennen 12-vuotiaan väkivaltaista hyväksikäyttöä ehtinyt saada tuomiot raiskauksesta ja väkisinmakaamisesta, sekä niiden lisäksi mm. erilaisista liikenne- ja omaisuusrikoksista. Siitä huolimatta hovioikeus alensi hänen käräjäoikeudessa saamaansa - luvalla sanoen miehen taustan huomioon ottaen naurettavan lyhyttä viiden vuoden tuomiota - neljään vuoteen. 

Edellä kuvatun jälkeen Linnanto ei suinkaan ole parantanut tapojaan, vaan on tuomittu seksuaalirikoksista kaiken kaikkiaan kuudesti vuosina 1997, 1999, 2003, 2007, 2018 ja 2020. Tällä hetkellä kärsittävänä olevan raiskaustuomion pituus on vain kolme vuotta, minkä jälkeen mies on jälleen vapaa pilaamaan uusien naisten tai lasten elämät.  

* * *

Alussa mainitun tuomarinohjeen antaja Olaus Petri oli alhaista sukujuurta, kotoisin Örebrosta ja omana aikanaan tunnettu uskonpuhdistajana ja pappina. Hän oli myös käänsi Raamatun ruotsiksi, joten häntä pidetään uskonpuhdistajana ja ruotsin kirjakielen perustajana vähän samaan tapaan kuin Mikael Agricolaa Suomessa. 

Hän teki merkittävää työtä myös historiankirjoituksen parissa ja siinä roolissa analysoi aiempaa laajemmin syy-seuraussuhteita, vaati kaikkien henkilöiden toiminnan puolueetonta kuvaamista ja sovelsi edeltäjiään ja aikalaisiaan vahvempaa lähdekritiikkiä. Hän ei kirjoittanut ajan tavan mukaan latinaksi, vaan kirjoitti käyttäen selvää ja yksinkertaista ruotsin kieltä. Häntä pidetään yleisesti Pohjoismaiden merkittävimpänä renessanssiajattelijana.

Petri toimi aikanaan Tukholman raadin äänivaltaisena sihteerinä ja kuningas Kustaa Vaasan kanslerina, vaikka ehti jo sitä ennen kritisoida valtakunnan mahtimiehen toimittamaa katolisen kirkon omaisuuden takavarikoimista. Sehän ei päätynyt pelkästään valtiolle, vaan suurelta osin kuninkaan henkilökohtaiseksi varallisuudeksi. Tämä ei siis kuitenkaan estänyt kuningasta nostamasta Olausta merkittävään asemaan.

Petri jatkoi kanslerin tehtävässään aiempaan tapaan periaatteen miehenä. Ja se johti lopulta välirikkoon Kustaa Vaasan kanssa, joka laati itse syytekirjelmän Olausta vastaan. Siinä hän kuvasi tämän sopineen kansleriksi "suunnilleen yhtä hyvin kuin friisiläinen lehmä sopii kehräämään silkkiä tai aasi tappamaan luteita". 

Tämän välirikon aiheutti - ei enempää eikä vähempää kuin - Olaus Petrin kiinnostus ja perehtyneisyys lakiin ja oikeuteen, joista hän julkaisi jo ennen kuuluisia tuomarinohjeitaan pienen kirjasen. Se saattoi kuninkaan epäilemään kanslerinsa tähdänneen myös itseensä korostamillaan oikeusperiaatteilla. 

Olaus oli kirjoittanut myös ruotsalaista kronikkaa ilman kuninkaan lupaa. Siinä hän arveli kuninkaan hallinnon toimien olleen ainakin osasyynä 1500-luvulla esiintyneisiin kapinoihin valtakunnassa ja mainitsi maan hallitsijoiden olleen useammin "Ladonrikkojia" kuin "Ladonlukkoja" - ylistäen keskiaikaista kuningasta Mauno Ladonlukkoa.

Olaus Petri tuomittiin veljensä kanssa kuolemaan vuonna 1540 ja heidät kuljetettiin kahleissa Tukholmaan. Siellä kaupungin raati puolusti entistä jäsentään ja tarjosi veljesten armahtamisesta kuninkaalle 500 kultarahaa. Maalliselle mammonalle perso kuningas otti tarjouksen vastaan ja peruutti tuomion.

Lopulta miesten välille tuli jonkinlainen sovinto ja Petri nimitettiin kirkkoherraksi. Taustalla oli tämän vaikeneminen vuosina 1542-43 käydyn kapinan aikana. Ja jo sitä ennen oli kuningas pyytänyt häntä kronikoimaan oman hallitusaikansa antaen ohjeet mitä siihen tulisi kirjoittaa. Tästä kunniasta Olaus kuitenkin kieltäytyi.

Kaiken kaikkiaan jälkipolville on jäänyt epäselväksi se, mistä syystä Olaus Petri sai pitää henkensä, vaikka Kustaan tunnetulla luonteella kuolemantuomion toteuttaminen ei olisi paljon tätä hetkauttanut. Ehkäpä kyse oli Olauksen maineesta Ruotsin uskonpuhdistajana? Tai siitä, että valtakunnassa oli vain vähäisessä määrin oppineita, joita kuitenkin tarvittiin modernisoituvassa valtakunnassa? 

Tai ehkä Petrin pelasti hänen takinkäännöksensä korkean vainoojan edesstä. Tai ehkä oli vain niin, että Olauksen pelasti se tosiasia, ettei hän koskaan vaatinut Kustaan pudottamista valtaistuimelta, vaan ainoastaan arvosteli tämän toimia.

* * *

No niin. Nyt eksyin sellaisille sivuraiteille, jollaisia ei voitane antaa anteeksi edes ainekirjoitusta rustaavalle lukiolaiselle. Palattakoon siis takaisin alussa kuvaamaani rikokseen ja sen oikeuskäsittelyyn. 

Olaus Petrin kuuluisa ohje nimittäin kuului kokonaisuudessaan näin: "mikä ei ole oikeus ja kohtuus, se ei saata olla lakikaan; sen kohtuuden tähden, joka laissa on, se hyväksytään". Toisin sanoen hän totesi sen ilmiselvän tosiasian, että laki hyväksytään ja sitä kunnioitetaan vain, mikäli se vastaa ihmisten käsitystä oikeudesta ja kohtuudesta. 

Omalta osaltani totean sellaisen henkilön vapauttamisen, joka on kuudesti pilannut viattoman ihmisen elämän, vääräksi ja kohtuuttomaksi päätökseksi. Sekä tästä syystä pidän maamme lakeja ja niiden tulkintaa oikeuslaitoksessamme sarjaraiskaajien kohdalla epäoikeudenmukaisina ja ihmiselämää halveksivina ja kaikkea muuta kuin kohtuullisina. 

Enkä tämän takia voi mitenkään hyväksyä suomalaisten lainsäätäjien ja oikeuden toimintaa heidän suhteensa. Kuolemantuomiota en kuitenkaan kannata, mutta en myöskään sarjaraiskaaja Linnannon vapauttamista etsimään uusia uhreja sairaiden halujensa tyydyttäjiksi. Pidettäköön hänet loppuikänsä suljettuna tyrmään tai kastroitakoon peruuttamattomasti, mutta hänen vapauttamisensa kokonaisena - se ei ole oikeus eikä kohtuus.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomen tie unionin takamaasta osaksi modernia valtiota
Arian Juhana Rezaji tarjosi oppimateriaalia Eva Biaudetille ja Erna Bodströmille
Ottaisimmeko mallia keskiaikaisesta naisrauhasta?