Johanna Vuorelman mielikuvat ja todellisuus

Politiikan tutkija Johanna Vuorelma kirjoitti kolumnin, jossa hän arveli monien eurooppalaisten poliittisten päättäjien toimineen – ja toimivan edelleen – sen perusteella, millainen on heidän mielikuvansa Yhdysvalloista. Tämän seurauksena läntisen maailman voimakkainta valtiota on pidetty "demokratian lähettiläänä, vaikka se rikkoo kansainvälistä oikeutta ja on säilyttänyt kuolemanrangaistuksen".

En toki kiistä Vuorelman näkemystä siitä, että poliitikot toimivat mielikuviensa pohjalta. Enkä edes sitä, että vanhat käsitykset säilyvät usein silloinkin, kun niille ei enää ole perusteita. 

* * *

On kuitenkin selvää, ettei Yhdysvaltain ongelma suinkaan kulminoidu kansainvälisen oikeuden rikkomiseen tai kuolemanrangaistuksen säilyttämiseen, vaan sikäläisen vapaan yhteiskunnan ajautumiseen historiallisen syviin poliittisiin taisteluhautoihin. Yhtäällä on vuosi vuodelta yhä absurdimmaksi käynyt arvoliberaali vasemmisto ja toisaalla sen vastareaktiona vahvistunut uuskonservatiivisuus.  

Tämän polarisoitumisen tuote on Vuorelman mainitsema Donald Trump, jonka mahdollisuudet nousta valtaan ilman amerikkalaisen yhteiskunnan syvää jakautuneisuutta olisivat olleet olemattomat. Enkä usko, että mahdollisuuksia suurvallan johtoon olisi ollut myöskään Barack Obamalla, joka nousi valtaan – ohi perinteisemmän Demokraattisen puolueen edustajan Hillary Clintomin – kahtia jakautuneen yhteiskunnan vasemmalta laidalta saamallaan kannatuksella.

* * *

Obamasta alkaen Yhdysvaltoihin näyttäisi syntyneen tilanne, jota hallitaan vuorotellen yhteiskunnallisten aatteiden äärilaidoilta, mikä on tietenkin monella tavalla ongelmallista. Ja siksi yhdyn Vuorelman näkemykseen siitä, ettei eurooppalaisten länsimaiden tule luottaa amerikkalaisiin etenkään oman turvallisuutensa äärimmäisinä takaajina, vaan huolehtia siitä itse.

Sen lisäksi Atlantin tällä puolella on syytä herätä huomaamaan USA:n tapahtumien pohjalta, ettei hyvää yhteiskuntaa luoda äärimmäisten aatteiden pohjalta, vaan käyttäen tervettä järkeä. Tämä koskee sekä sotilaallista että yhteiskunnallista turvallisuutta, joissa molemmissa pätee presidentti Juho Kusti Paasikiven näkemys, jonka mukaan tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku. 

Tämä koskee paitsi ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, niin ennen kaikkea talous- ja sisäpolitiikkaa. Ja siksi myös jälkimmäisen osalta olisi Suomessa syytä siirtyä idealismin sijasta pragmaatismiin, jossa tunnistettaisiin ja tunnustettaisiin tosiasiat ja toimittaisiin niiden mukaisesti.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tamperelaistyyppinen empatia johti Donald Trumpin valtaannousuun
Yle, tosiasioiden peittäminen ja seuraukset
Tapaus Charlie Kirk

Neuvo Maria Ohisalolle ja Vihreille

Vaaleissa rökäletappion kärsineen Vihreiden puheenjohtaja Maria Ohisalo ilmoittaa tänään sen, haluaako hän jatkaa puolueensa puheenjohtajana. Asiasta kertoneen MTV3:n mukaan useat puolueen piirijohtajat haluavat hänen lähtevän. 

Ohisaloa edelsi puheenjohtajana nykyinen europarlamentaarikko Ville Niinistö (vihr), jonka poliittinen linja oli selkeästi seuraajaansa pragmaattisempi. Hänenkin aikanaan puolue oli toki kallellaan vasemmalle, mutta sen julkinen kuva - johon vaikuttaa ennen kaikkea puheenjohtajan toiminta - ei sentään sisältänyt Ohisalon aikana korostuneita valtameren takaa Suomeen rantautunutta wokellusta tai järjenvastaista intersektionaaliseksi feminismiksi nimettyä ihmisten synnynnäisiin ominaisuuksiin perustuvaa luokittelujärjestelmää.

Ohisalon ohjaama Vihreiden aatteellisten linjausten muutos on tapahtunut samalla, kun maata on hallinnut vihervasemmistolainen hallitus, jonka linjauksissa on niin ikään esiintynyt näitä arvoliberaaleja ylilyöntejä myötäileviä näkemyksiä. Samalla poliittisen vasemmiston kokonaiskannatus on pudonnut vaalimenestyksen perusteella noin kolmannekseen äänioikeutetuista - ja samalla arvokonservatiivisista Perussuomalaisista on tullut maan suosituin puolue nuorison parissa. 

Tämä on sikäli outoa, että Vihreiden alkuperäisen agendan keskiössä olleet ympäristöasiat ovat samaan aikaan muuttuneet ihmisten mielissä yhä merkittävämmiksi seikoiksi. Toisin sanoen Ohisalon johtama Vihreä puolue ei ole onnistunut luomaan uskottavaa vaihtoehtoa niiden hoitamiseksi - arvatenkin koko puolueen linjan luistettua yhä fanaattisemmaksi kaikissa sen esillä pitämissä asioissa. Yhtenä tämän muutoksen merkkinä oli Perussuomalaisten sulkeminen ulos mahdollisena hallituskumppanina jo ennen vaaleja.

Siksi Ohisalo tekisi itselleen ja puolueelleen palveluksen, mikäli hän jättäisi puheenjohtajuuden. Ja samalla suosittelisi puoluetta valitsemaan seuraajakseen henkilön, joka pystyisi oleman sortumatta arvoliberaaliin fanatismiin ja ohjaisi Vihreitä muutenkin siirtymään tunkkaisen sosialismin tavoittelusta kohti pragmaattisia linjauksia, joiden pohjalle voitaisiin rakentaa koko Suomen tulevaisuutta yhdessä maamme muiden poliittisten liikkeiden kanssa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Maria Ohisalo ja spedepasaslainen logiikka
Maria Ohisalo palasi räväkästi - mutta kunnioittaako hän perustuslakia
Maria Ohisalo on ihana nainen