Ilta-Sanomissa oli juttu Vladimir Putinista, joka olisi sen mukaan purkanut Sotshissa olleen palatsinsa. Artikkelissa arveltiin, että aikamme suurin imperialisti olisi niin peloissaan, ettei uskaltaisi enää asua kodissaan.
Syynä pelkoon on Ukrainan kyky iskeä Venäjälle ja tarvittaessa eliminoida Israel-tyylisesti vihollisen johtaja. Eli iskeä sotilaallisesti sinne, missä omatekoisen tsaarintekeleen tiedetään oleskelevan.
Uutinen on mielenkiintoinen erityisesti siksi, etten usko Putinille tulleen sotaa sytyttäessään missään vaiheessa sellaisiin ajatuksiin, että se saattaisi rajoittaa myös hänen henkilökohtaista elämäänsä. Mutta sen jälkeen, kun Ukraina on tuhonnut kerta toisensa jälkeen kohteita syvällä Venäjällä (esimerkki), on tämä karu tosiasia muuttunut riskiksi ja kasvavaksi peloksi oman henkirievun puolesta.
Nähtäväksi kuitenkin jää, lähteekö Ukraina jossain vaiheessa yrittämään Putinin eliminointia. Tehtävä ei nimittäin ole helppo, sillä monen asian pitää osua kohdalleen, jotta se onnistuisi.
Pitäisi olla varma tieto Putinin sijainnista sekä kysy iskeä tarkasti juuri sinne, missä diktaattori viettää aikaansa. Sekä välttää mahdolliset harhautukset, olivat ne sitten Putinin kaksoisolentoja tai Ukrainan tiedustelulle syötettyä disinformaatiota. Ja sen lisäksi kyetä läpäisemään Putinin suojaukseen käytetyt puolustusjärjestelyt.
Toisaalta jo pelkkä Putinin kuolemanpelko on iso voitto Ukrainalle. Ja vastaavasti harmillinen tappio Putinille itselleen, joka joutuu muutenkin murehtimaan Venäjän armeijan etukäteen odotettua heikompaa menestystä hyökkäyksessään.
Puhumattakaan siitä, että Venäjän talous on korkeiden sotilasmenojen seurauksena ajautumassa valtaviin vaikeuksiin, joihin hänen hallintonsa on pyrkinyt vastaamaan veronkorotuksin ja korkoja nostamalla. Ja jotka johtavat varmuudella Putinin suosion laskuun Venäjällä sekä saattavat jopa horjuttaa hänen asemaansa maansa johtajana.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Bad News for Vladimir Putin and His Imperialistic Dreams
Pietari Suuren reinkarnaatio, Pohjois-Korea ja NATO-optio
Vladimir-karhu ja rohkea kettu
Bad News for Vladimir Putin and His Imperialistic Dreams
Pietari Suuren reinkarnaatio, Pohjois-Korea ja NATO-optio
Vladimir-karhu ja rohkea kettu
Kun me arkeologit teimme matkan Leningradiin vuonna 1990, Uuksulaisen Harri loihe lausuamaan matkan teeman: "näe neuvostoliitto, vielä kun voit". Enteellistä.
VastaaPoistaPalvelu oli ylimielistä, töykeää, putinistista.
Ryssä on ryssä, vaikka voissa paistaisi.
Sosialismin autuudessa palvelulla ei ollut väliä. Työpaikka sekä leipään ja kaaliin riittävä palkka pysyi samana, palveli tai ei. Koska järjestelmä oli äärettömän pyrokraattinen, vähäistä valtaa käytettivät kaikki pikku nilkit, joilla oli mahdollisuus kyykyttä tavallista toppatakkikansaa. Kun oma elämä oli näköalatonta, piti katkeruutta purkaa rikkaisiin turisteihin, joilla oli varaa jopa sukkahousuihin ja purukumiin.
PoistaPaikallisissa baareissa, jopa hienostoravintoloissa kohtelu oli tylyä, itsetarkoituksellisen tylyä, sitä ihmettelin.
PoistaSuomessa tämänkaltaiset baarilyylit eivät olisi päivääkään töissä.
Mielenkiintoinen uutinen Putinin palatsista, ettei vain rakenneta ydinpommin kestävää bunkkeria...
VastaaPoistaPuttehan on suojannut useimmat asuntonsa mm "Pantsir" ilmapuolustusjärjestelmällä. Sitä pidettiin erittäin tehokkaana ja nykyaikaisena järjestelmänä kunnes Ukrainalaiset saivat sellaisen vahingoittumattomana haltuunsa.
VastaaPoistaPutler tietää, että Ukrainan haltuunsa saama järjestelmä on purettu länsiliittolaisten kanssa atomeiksi moneen kertaan ja sitä myöten sen arvo on romahtanut.
Pistäähän se bunkkeripappaa pelottamaan kun tietää olevansa Ukrainan sotilastiedustelun maali numero uno.
Kuten olemme viime aikoina huomanneet niin kaikki ovat tapettavissa olipa suojaus mikä hyvänsä.
Putinhan kandee pitää elossa, sen johdolla ryssämaa heikkenee päivä päivältä, vähän tuolta vähän sieltä, murenee kunnes romahtaa en grand finale. Silloin saattaa tulla sekaannuksen siivittämänä ryssämaan uusi parempi? visio, ehkä joskus saamme ostaa jopa kulutuselektroniikkaa made in Ryssä. Hmm epäilen mutta kaali on hyvää😊
VastaaPoista"...mutta kaali on hyvää." ja hapankaali varsinkin, jonka pastöroimattomana mm. sanotaan olevan hyväksi suoliston bakteerikannalle. Suolistonhan jotkut tutkijat sanovat olevan jopa "toiset aivot"!
Poista"aikamme suurin imperialisti"
VastaaPoistaIlmeisesti Putinilla oli Ukrainan sodan aloittaessaan tavoitteena entisen Neuvostoliiton alueellinen palauttaminen ja vieläpä korkojen kanssa, kun hän on julkisesti sanonut Neuvostoliiton hajoamisen olleen maailmanhistorian suurin tragedia.
Hän on myös avoimesti osoittanut ihailunsa Pietari Suurta, Kataiina Suurta ja ihmissusi massamurhaaja Stalinia kohtaan. Noiden valloittajien saavutusten ylittäminen toisi varmaan tuleviin (venäläisiin) historiankirjoihin Putin Suuren nimen!
Suomikin on vanhaa venäläistä maata. Työnnä pistin, jos on pehmeää työnnä lisää, jos on kovaa, vedä takaisin, harkitse.
PoistaKarjalan kunnailla olisi symbolinen lihava maali. Siellähän on Putinin ja hyvin monen hänen kaverinsa luksushuvilat kai suurin piirtein rivissä rinnakkain. Sinne muutama drooni pommilastissa, niin menisi sota Putellekin ihon alle. Tällaisia varkaiden paratiiseja on varmaan muuallakin Venäjällä.
VastaaPoista