lauantai 10. joulukuuta 2016

Edistyksellinen osuuskauppa kompastui punavihreään kuplaan

Sokos teki viime torstaina punavihreän kuplan sisältä katsottuna erinomaisen päätöksen ilmoittaessaan, ettei se enää jatkossa hyväksy tuotevalikoimiinsa aitoja turkiksia tai turkissomisteita. Päätöstä perusteltiin eettisillä syillä.

Myyntijohtaja Juha Thilman sanoi asiasta tehdyssä tiedotteessa, että "meille on tärkeää, että valikoimissamme olevien eläinperäisten tuotteiden ja raaka-aineiden tuotannossa kunnioitetaan eläinten oikeuksia ja huolehditaan eläinten hyvinvoinnista. Eläinten hyvinvointi kiinnostaa myös asiakkaitamme enenevässä määrin, ja olemmekin laatineet asiaan liittyvän tuotelinjauksen, jonka mukaan emme hyväksy valikoimiimme aitoja turkiksia tai turkissomisteita".

* * *

Sokos joutui nopeasti huomaamaan, ettei koko kansakunta jaa punavihreän kuplan arvoja. Tukea tuli kyllä Animalialta, joka otsikoi nettisivunsa kuin taistolaiset 1970-luvulla, "Sokoksen linjaus vie Suomea edistykselliseen suuntaan", mutta Keskustan eduskuntaryhmässä asia nähtiin toisin.

Kansanedustajat Antti Kurvinen ja Mikko Kärnä nimittäin kehottivat välittömästi "kotimaisen teollisuuden puolustajia" boikotoimaan Sokoksen vaateosastoja. Osuuskaupan ratkaisu oli heidän mielestään populistinen ja kaksinaismoralistinen.

Kansanedustajat totesivat, että Suomessa on maailman eettisin turkistuotanto ja että vaikka monien punavihreästä ajattelevien suosima tekoturkisten tuotanto rasittaa ympäristöä ei Sokos-ryhmä nähnyt niissä mitään ongelmaa. Lisäksi suomalaisten olisi hyvä muistaa, että turkisala on metsätalouden lisäksi ainoa maaseudun elinkeino, joka on aidosti kannattava eikä elä tukirahojen varassa. Lisäksi se on merkittävä vientitulojen tuoja ja ihmisten työllistäjä.

Sokoksen linjauksista olivat näreissään myös turkisten tuottajat ja ylipäänsä maaseudulla asuva väestö. Niinpä mm. maataloustuottajien etujärjestö MTK ilmoitti puheenjohtajansa suulla vaativansa Sokokselta anteeksipyyntöä.

Kaiken tämän seurauksena SOK:n kenttäjohtaja joutui jo perjantaina selittelemään tiedotteen sisältöä. Hänen mukaansa Sokos ei ole tehnyt päätöstä, jonka mukaan se kieltäytyisi jatkossa aina myymästä turkiksia eikä edes minkäänlaista linjausta, joka liittyisi mitenkään turkiseläinten kasvatukseen elinkeinona.

Hän kertoi myös, että "Sokos-ketjun tiedotteen asiasisältö on sinänsä oikein, mutta S-ryhmällä ei ole elinkeinosta linjausta. Havaitsimme julkisen keskustelun perusteella, että Sokoksen viestiä ei ole ihan täsmällisesti ymmärretty."

Tämän blogikirjoituksen lukija voi halutessaan kerrata alkuun kopioimani tekstinpätkät tiedotteesta. Niiden perusteella ja jos olisin ilkeä, sanoisin että tässä SOK:n kenttäjohtaja syyllistyi muunnellun totuuden puhumisen lisäksi asiakkaidensa lukutaidon ja ymmärryskyvyn valheelliseen halveksumiseen, mutta en nyt kuitenkaan sano niin koska en ole ilkeä. Sen sijaan totean, että kauppaliikkeiden kannattaisi pysyä lestissään ja jättää politikointi vähemmälle.

Toki S-ryhmä on sikäli vahvoilla, että omistajakunta kattaa valtaosan suomalaisista. Siten ketjua vastaan boikotoiminen on korkean kynnyksen takana. Toisaalta osuusliikkeellä on myös demokratiamaisia piirteitä, kuten edustajiston vaalit.

Tämä turkisepisodi saikin minut päättämään, että seuraavissa S-ryhmän edustajiston vaaleissa tulen äänestämään (elämäni ensimmäisen kerran) - ja mahdollisimman epäpoliittista henkilöä. Suosittelen samaa myös arvoisalle lukijalleni. En kaipaa omistukselleni enää yhtään punavihreää - enkä muunkaan väristä - politikointia, vaan hyvin palvelevaa kauppaa, josta minä ja muut asiakkaat saavat maailmankatsomuksesta riippumatta laadukkaita tuotteita sekä palvelua kilpailukykyiseen hintaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kauppojen aukiolosta
Tuulahdus punavihreästä kuplasta
Aikamme ääri-ilmiöt nousevat punavihreydestä

26 kommenttia:

  1. Tästä vihreästä veto-oikeusdiktatuurista saa taustoineen hyvän käsityksen kirjasta jota olen aiemminkin täällä mainostanut:

    Mikko Paunio: Vihreä valhe (2015)

    Tuon luettuanne näette useammankin ketunhännän erinäisissä kainaloissa. Taustalta löytyy steinerilaisia ja totalitaarisia ideologioita, jotka on kylläkin hyvin "kuorrutettu" median tuella.
    -Beowolf-

    VastaaPoista
  2. Toinen keskustalainen näkemys:

    http://elinajamsa.puheenvuoro.uusisuomi.fi/227576-keskustalaiset-iloitsevat-s-ryhman-turkispaatoksesta?ref=karuselli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipas hassu kirjoitus. Etenkin viimeinen kappale huomioiden Kärnän ja Kurvisen kannanotto.

      Poista
    2. Todettakoon vielä, että Lappalaisen siteeraaman MTT:n raportin tiivistelmä on täysin kelvoton: siitä puuttuu kokonaan selvityksen johtopäätös.

      Poista
  3. Aika harvinaista on 2016 turkistarhauksen kannatus, vaikka kuinka olisi "tuottava business".
    Onhan se eettisesti eli moraalisesti täysin kestämättömällä pohjalla. Voisi sanoa, että niin on moni muukin business.

    Mutta tässähän nyt oli kysymys politisoinnista ja kuplinnasta, ei itse asiasta. Kaikella kunnioituksella

    T. Minkki

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannatus riippuu siitä mitä ihmisiltä kysytään. Haluaisin nähdä tutkimuksen, jossa ihmisiltä kysyttäisiin haluavatko nämä elättää turkisklusterista leipänsä saavat 17500 ihmistä verotuloistaan, mikäli näin voitaisiin lopettaa turkistarhaus sekä lisäksi valtion ottavan lapsillemme velkaa sen vajaan miljardin, jonka turkisala tuottaa vientituloja.

      Poista
    2. Ymmärrän että kysymys on vaikea kaikkineen, eläinten oikeudet verrattuna ihmisten oikeuksiin jne.

      Kysyn vielä, että näetkö että turkistarhaus on sellainen elinehto, että sen AINOA vaihtoehto on täystyöttömyys ja toimettomaksi heittäytyminen? Itse en olisi niin pessimistinen vaikken pystykään tästä luomaan 17500 työpaikkaa heille.

      Pienenä loohdutuksena kai todettakoon ,että kuten täälläkin todettu turkiskauppa jatkuu vielä ennallaan tietyissä osissa maailmaa. Tiedostavalla kuluttajalla kaikkialla lienee kysyntää "eettisesti valmistetulle turkikselle".

      T. Minkki

      Poista
    3. Jos eläimiä tapetaan ruuaksi niin niistä voi ihan yhtä hyvin tehdä vaatteitakin,niinkuin meidän esi-isämme ovat tehneet läpi historian,nykyihminen on vain niin vieraantunut luonnontilasta että on alkanut antamaan eläimille inhimillisiä ominaisuuksia ja kaiken maailman "oikeuksia".

      Poista
    4. Minkkiä esimerkiksi aika harva syö ja nykyään osataan valmistaa lämpimiä vaatteita kuten katukuvasta näkyy. Oman suvun vanhan vein second handiin, sieltäkin niitä saa, mitä niitä uusia tuottamaan kun jo tehtyjä on tarpeeksi ja kestävät aika pitkään.

      T. Minkki

      Poista
    5. Minkin eilen kello 16.20 esittämään kysymykseen vaihtoehdoista.

      Niitä on toki paljon. Osalla turkistarhaajista saattaisi olla mahdollisuus normaaliin maatalouteen, joka pyörii yhteiskunnan tulojen varassa. Iso osa jäisi luultavasti sosiaaliturvan varaan. Osalle saattaisi löytyä töitä kotipaikkakunnalta, mutta veisikö hän sitten työpaikan joltakin muulta vai loisiko uutta työtä? Jälkimäiseen johtaisi ainakin siirtyminen jonkin muun kuin turkisalan yrittäjäksi, mutta kyllä nollasummapeliäkin esiintisi. Ja tietenkin entinen turkistarhaaja voisi muuttaa isoihin kaupunkeihin etsimään töitä. Lopputulos olisi joka tapauksessa se, että yhteiskunnan kustannutksen kasvaisivat ja tulot vähenisivät erittäin merkittävästi.

      Minkkejä tai kettuja ei syödä vaan niitä pidetään pelkästään nahkojen takia. En tiedä mitä nyljetyille raadoille tehdään, mutta niitä ei ainakaan syötetä lajitovereille, koska silloin vaarana on prionitautien leviäminen.

      Poista
    6. mm. Bio-polttoaineita ja eläinrehua.

      http://www.turkistieto.fi/Usein_kysyttya_Turkiselaimet

      Voi kauhistus!
      Miten ne virheät voi tukea bio-polttoaineita????

      Poista
  4. Puhumattakaan siitä, että S-ryhmä kehittää keinoja turvapaikanhakijoiden työllistämiseksi. Minunkin ensisijainen ostospaikkani on paikallinen Prisma. Ei minulla muiden ketjujen bonuskorttia olekaan, nyt olen ajatellut hankkia, ja siirtyä asiakkaaksi muualle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä turvapaikanhakijoiden tai ainakin oleskeluluvan saaneiden työllistäminen on kaikkien kannalta positiivinen asia. Työntekohan on tunnetusti ylivoimaisesti paras kotouttamiskeino.

      Ja tämä ei tarkoita sitä, etteikö turvapaikkapolitiikkaa tulisi kiristää edelleen. Tänne oleskeluluvan saaneet on kuitenkin parempi integroida tavalla tai toisella kuin kasvattaa heistä etnisesti leimaantunut syrjäytyneistö. Siis jos kotouttaminen vain onnistuisi jollain tavalla.

      Poista
    2. Tästä olen samaa mieltä.

      Kotouttaminen onnistuu ihan hyvin Suomelta ja suomalaisilta. Täydellisyyttä ei ole olemassakaan ja Ruotsiin ei kannata verrata liiaksi, ongelmia sielläkin on.

      Se on kumma juttu että kaikkialla missä on ihmisiä, syntyy yleensä ongelmia. Mutta syntyy myös hyvinvoivia yhteiskuntia.

      T. Minkki

      Poista
    3. Kotouttaminen ei ole onnistunut yhdessäkään maassa, minne on lyhyessä ajassa muuttanut valtava määrä kehitysmaalaisia. Siksi näen, että kotouttamisen ehdoton edellytys on tulijamäärien pitäminen mahdollisimman vähäisenä. Ruotsi toimii tässä suhteessa varoittavana esimerkkinä.

      Poista
    4. Terrori-iskujen tekijät ovat kaikki olleet menestynyttä, toimeliasta keskiluokkaa. Siinä mielessä olisi ehkä parempi antaa heidän rauhassa syrjäytyä. Syrjäytynyt vain juo itsensä hengiltä, käyttää huumeita tai on vankilakierteessä vertaistensa pahoinpitelyistä. Hänellä ei riitä keskittymiskyky, suunnitelmallisuus tai kunnianhimo näyttäviin joukkomurhiin.

      Poista
    5. Tarkennetaan sen verran, että näyttävät terroriteot ovat olleet aina tai pääosin menestyneiden maahanmuuttajien tekemiä. Kyllä syrjäytyneetkin ovat tehneet terroritekoja, mutta eivät niin näyttäviä.

      Poista
  5. Tässä on taas kyse samasta asiasta kuin muussakin vihreiden muun paremman väen touhotuksissa. Turkiksia myydään ja tullaan myymään maailmalla, siihen he eivät voi vaikuttaa tipan vertaa. Siihen missä ja miten tuotettuja turkiksia meillä ja maailmalla myydään, he voivat valitettavasti vaikuttaa jonkin verran. Ja heidän valintansa on että maailmalla on parempi myydä mahdollisimman epäeettisesti ja huonoiten eläimiä kohtelemalla tuotettuja turkiksia, eli muualla kuin Suomessa tuotettuja. Kiinakin kelpaa.

    VastaaPoista
  6. Tässä kohtaa on pakko sanoa etten juurikaan surisi mikäli kyseinen vastenmielinen ja perverssi teollisuudeala lopetettaisiin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi:
      Ei sitä lopeteta maailmasta, vaikka se Suomesta tapettaisiinkin. Silloin turkistarhaus vain siirtyy kaiken muun suomalaisen tuottavan busineksen seuraksi Kiinaan.

      Jos suomalainen turkisten tuotantotapa on ollut sinulle vastenmielinen, suosittelen ottamaan selvää Kiinassa käytetyistä turkisten tuotantomenetelmistä. Suosittelen pitämään ämpäriä tietokoneen lähellä siltä varalta, että alkaisi kuvottaa. Minua alkoi kun näin kuvauksen aiheesta.

      Poista
    2. Minäkään en surisi, mikäli kyseisen elinkeinon lopettamisesta ei seuraisi Suomeen taloudellisia ja alueellisia ongelmia. Enkä pidä vähäisenä myöskään Turkkulaisen edelle kirjoittamaa näkökulmaa turkistarhauksen siirtymisestä Kiinaan.

      Minusta on myös hyvä muistaa, että turkistarhaus pelasti aikoinaan monen kissaeläimen sukupuutolta tarjotessaan vauraille naisille vaihtoehdon kissaturkille.

      Poista
    3. Kiina on edelleenkin kehitysmaa mitä tulee sivistykseen ja inhimillisyyteen, meidän ei tarvitse olla. Ei se häkkieläimen osa ikinä mitään herkkua ole täälläkään. Enpä tästä mielipiteestä juurikaan pysty joustamaan.

      Poista
    4. Muistan nähneeni kiinalaisen videon turkiseläinten nylkemisestä. Eläimet nyljettiin elävältä, koska kipu sai ne jäykistymään näppärästi, jolloin nahka oli helppo repäistä irti yhdellä reippaalla riehtaisulla. Vielä elossa olevat, nyt nahattomat eläimet heitettiin kasaan kuolemaan omaan tahtiinsa.

      Se oli niitä videoita joita toivon etten olisi koskaan nähnyt.

      Poista
    5. Olen itsekin nähnyt samanlaisia videoita. Eivät ne mieltäylentäviä ole. Mutta sanotaan tämä nyt vielä kerran tiivistetysti: jos Suomesta lopetetaan turkiselinkeino, se ei lopu muualta maailmasta. Turkiksia haluavat ihmiset eivät lakkaa ostamasta niitä, eikä turkiseläinten kohtelu parane millään tavalla Kiinassa ja muissa Itä- ja Kaakkois-Aasian maissa.

      Turkistarhauksen lakkauttaminen Suomessa heikentää ainoastaan Suomen kansantaloutta ja huomattavan lukuisten suomalaisten henkilökohtaista taloutta.

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!