sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Demokratian ongelmista afrikkalaisen syrjähypyn valossa

Aamun lehti murehti sitä, ettei demokratia kiinnosta kaikkia suomalaisia. Jutun taustalla on demarivetoisen Sorsa-säätiön raportti, jonka mukaan "perinteisiä poliittisia vaikutuskanavia käyttävät eniten politiikasta kiinnostuneet, korkeasti koulutetut ja hyvä­tuloiset ihmiset. Nuoret, ammattikoulutetut, työttömät ja työväestö ­eivät osallistu politiikkaan vaikuttamiseen."

Ei ole syytä epäillä edelle kopioimaani raportin johtopäätöstä. Sen sijaan kirjoituksessa on muutamia muita kohtia, jotka vaativat kommenttia.

Jutun mukaan "teoreettisessa ihannetilanteessa eduskunta olisi kansa pienoiskoossa."

En tiedä mistä teoriasta toimittaja puhuu, mutta ei ainakaan edustuksellisen demokratian periaatteista. Siinähän ihmiset valitsevat "teoreettisessa ihannetilanteessa" päättäjiksi sellaisia ehdokkaita, joiden uskovat hoitamaan yhteiset asiamme ja omat etunsa mahdollisimman hyvin.

Se ei useinkaan tarkoita äänestäjän itsensä kaltaista henkilöä vaan asiansa osaavaa ja poliittisen agendansa tämän kanssa jakavaa ehdokasta, jonka uskotaan pystyvän ajamaan halutut asian läpi myös eduskunnassa. Tai jopa nousemaan hallitukseen hoitamaan halutut asiat äänestäjän haluamalla tavalla.

Jutussa kerrotaan myös, että "edustuksellinen demokratia ei saakaan valtuutusta kaikilta, koska merkittävä osa väestöstä ei äänestä eikä ole kiinnostunut politiikasta."

Alhainen äänestysaktiivisuus on kieltämättä iso ongelma. Toisaalta on selvää, ettei maailman menosta tietämättömien ihmisten äänestäminenkään olisi demokratian kannalta ongelmatonta. Tämä näkyy erinomaisesti vaikkapa Etelä-Afrikan kehityksessä mustien vapautumisen jälkeen.

Maan ensimmäinen musta johtaja oli lähes kaikkien maailman ihmisten arvostama valtiomies Nelson Mandela, jonka henkilökohtainen panos lienee ollut tärkein syy sille, ettei eteläisin Afrikka vajonnut sekasortoon heti vallanvaihdon jälkeen.

Mandelaa seurasi mustien vapaustaistelun toinen veteraani Thabo Mbeki. Hänestä muistanemme parhaiten HI-viruksen merkityksen kieltämisestä AIDS:in aiheuttajana ja siten taudin leviämisen edistämisestä johtamassaan maassa.

Mbekiä seurasi korruptoitunut ja afrikkalaista miehekkyyttään korostanut niin ikään vapaustaistelijana kannuksensa hankkinut Jacob Zuma. Hänet tunnemme monien korruptio- ja rikosväitteiden lisäksi mm. kahdeksantoista yhdeksän eri naisen kanssa tehdyn lapsen isänä. Sekä siitä, ettei hän käyttänyt HIV-positiivisten naisen kanssa rakastellessaan (raiskatessaan?) kondomia, vaan "suojautui" käymällä naimisen jälkeen suihkussa.

Nelson Mandelasta Jacob Zumaan on äärettömän pitkä matka, Ensimmäisen rinnastuessa Mahatma Gandhin tapaisiin suuriin valtiomiehiin löytyvät jälkimmäisen vertailukohteet jostain ihan muualta kuin poliittisista suurmiehistä. Tämän kirjoituksen kannalta oleellista on se, että Zuma on noussut valtaan ja saanut pitää asemansa erityisesti maansa heikosti koulutettujen mustien äänillä.

Tässä vaiheessa näyttää siis siltä, että Etelä-Afrikan heikosti koulutettu musta väestö on nostanut valtaan aina edellistä presidenttiä huonomman johtajan. Tämän kehityksen jatkuessa monikulttuurisen maan vajoaminen sekasortoon on siten vain ajan kysymys.

Maan seuraavaa presidenttiä ei ole vielä valittu, mutta yksi varteenotettavimmista ehdokkaista on Julius Malema, joka Wikipedian mukaan "ymmärtää Etelä-Afrikan köyhiä ja on ilmoittanut taistelevansa "imperialisteja" vastaan ja vaatinut ´vasta-vallankumouksellisten voimien´ eliminointia". Siis todellinen vihapuhuja, jonka sanoma voi vedota vain primitiivisten vaistojensa varassa toimiviin heikosti koulutettuihin ja syrjäytyneisiin väestöryhmiin.

* * *

Palattakoon afrikkalaisen syrjähypyn jälkeen takaisin HS:n juttuun. Se nimittäin jatkaa kertomalla, että "sama väestönosa", joka ei äänestä, "ei seuraa uutisia perinteisestä uutismediasta vaan hankkii ja levittää internetissä omia käsityksiään tai ennakkoluulojaan tukevia kirjoituksia". Artikkelissa ei tarkenneta minkä kirjoitusten hankkimista ja levittämistä siinä tarkoitetaan, mutta on selvä, etteivät internetiin politiikasta kirjoittavat tai kirjoituksia levittävät henkilöt jätä äänestämättä.

Yhtä selvää on, että kaikki internetissä aktiivisesti vierailevat ihmiset lukevat "omia käsityksiään tai ennakkoluulojaan tukevia kirjoituksia" riippumatta poliittisesta näkökulmasta. Ilmiötä on viime aikoina tavattu nimittää kuplissa elämiseksi ja sen tunnetuin edustaja lienee Helsingin punavihreä hyvin koulutettu väestönosa.

Jutun lopussa murehditaan sitä, että äänestysaktiivisuus on laskenut eduskuntavaaleissa lukuun ottamatta kaksia viimeisiä vaaleja, joissa korkeampi osallistumisaktiivisuus oli "suurelta osin perussuomalaisten ansiota".

Väite on tietyllä tavalla totta. Mutta samanaikaisesti se vähättelee sitä, että jo 1990-luvulta alkaen yhteiskunnassamme oli ollut käynnissä monia sellaisia kehityskulkuja, joihin äänestäjät olivat olleet tyytymättömiä.

Minä uskon, että ihmiset menivät vuoden 2011 jytky-vaaleissa äänestämään aiempaa aktiivisemmin juuri näiden kehityskulkujen takia. Ja äänestivät Perussuomalaisia siksi, että se ainoana puolueena tarjosi ratkaisuja kaikkien tuntemiin ongelmiin.

Edelleen jutussa kerrotaan, että "näyttää siltä, että seuraavissa vaaleissa olisi perussuomalaisten vuoro kärsiä vaalitappio. Perussuomalaisten kannattajat ovat pettyneet siihen, että Soinikin on hallituksessa tehnyt kompromisseja."

Jälkimmäinen väite pitänee tällä hetkellä paikkansa - tyytymättömyyttä on ollut sekä puolueen maahanmuuttokriittisten että työväkeen kuuluvien äänestäjien parissa. Maahanmuuton osalta vuoden 2015 turvapaikanhakijaryntäyksen pysäyttäminen kesti monen mielestä aivan liian kauan. Useat työväkeen kuuluvat taas eivät tahdo hyväksyä hallituksen keinoja Suomen kilpailukyvyn edistämiseksi.

Väite Perussuomalaisten vaalitappiosta seuraavissa eduskuntavaaleissa on kuitenkin ennenaikainen. Näin siksi, että Perussuomalaiset-puolueen kannatus seuraavissa vuoden 2015 eduskuntavaaleissa riippuu täysin hallituksen politiikan onnistumisesta.

Jos humanitaarinen maahanmuutto pysyy aisoissa, taloustilanne paranee ja EU:n toimintaan liittyvät ongelmat vähenevät ei ole syytä epäillä, etteikö Perussuomalaiset jatkaisi yhtenä maan suurimmista puolueista myös 2020-luvulle. Jos ongelmat sen sijaan jatkuvat edelleen, putoaa puolue jälleen muutaman prosentin kannatukseen.

Siten jutun viimeinen väite, jonka mukaan "seuraavien vaalien tulosta voi olla vaikea ennustaa" ei pidä paikkaansa. Kuten demokratiassa kuuluisi olla kaikkien puolueiden osalta, on Perussuomalaisten vaalimenestys sidottu heidän harjoittamansa politiikan tuloksellisuuteen. Ja siksi sen vaalituloksen ennakoinnin ei pitäisi olla kovin paljon vaikeampaa kuin muidenkaan puolueiden, joista monien äänestäminen perustuu pikemminkin tunteisiin kuin poliittisiin tosiasioihin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
HS:n otsikointi vaikuttaa jälleen tarkoitushakuiselta
Puolueiden välillä on eroja: yksiä äänestetään tunteen ja toisia asioiden perusteella
Mitä meidän pitäisi oppia eurovaaleista?


7 kommenttia:

  1. Sorsa –säätiön raportti heijastelee vasemmiston demokratiakäsitystä, jolle on ominaista kollektivismi. Sen mukaan poliittisessa toiminnassa mukana oleminen ei ole vain oikeus vaan se on suorastaan velvollisuus. Mukana oleminen taas ei ole – käytännön syistä – useinkaan vaikuttamista vaan pikemminkin seurailemista. Ja tästä seuraa se, että kollektivismista liutaan helposti totalitarismiin.

    Demokratia tulisi kuitenkin nähdä pikemminkin välineenä kuin itseisarvona. Tavoitteena voisi olla vaikkapa tuottaa mahdollisimman paljon hyvinvointia mahdollisimman monelle mahdollisimman kestävällä tavalla. Tällöin se järjestelmä, joka siihen parhaiten kykenee, olisi katsottava parhaaksi. Itse uskon, että se on demokratia, mutta joissakin tilanteissa ja ympäristöissä joku muu tapa saattaa tuottaa parempia tuloksia. Esimerkiksi Kiinaa ei mitenkään voida pitää demokratiana, mutta viimeisten kolmenkymmenen vuoden aikana se tulokset ovat olleet vaikuttavia.

    On myös toisenlainen, individualismiin perustuva demokratiakäsitys, josta Sveitsi lienee hyvä esimerkki. Siinä poliittiseen toimintaan osallistuminen ja päätöksiin vaikuttaminen on oikeus, mutta ei velvollisuus. Osallistumiseen pyritään myös antamaan mahdollisimman hyvät mahdollisuudet. Käytännössä kansalaiset kuitenkin osallistuvat vain niihin päätöksiin, joiden kohdalla he sen katsovat tarpeelliseksi, joten esimerkiksi kansanäänestysten osallistumisprosentit ovat matalanpuoleisia. Vasemmistolaiset tulkitsevat helposti matalan äänestysaktiivisuuden passiivisuudeksi, mutta yhtä todennäköisesti se kertoo systeemiin kohdistuvasta luottamuksesta.

    VastaaPoista
  2. Yrjöperskeles listasi blogissaan jokin aika sitten viisi äänestäjän arkkityyppiä.

    Ensimmäinen on "traditionalisti", joka äänestää niin kuin meidän perheessä tai suvussa tai kunnassa tai työpaikalla tai ammattikunnassa on aina äänestetty. Tämä takaa Keskustalle tietyn äänipotin maalaiskunnista täysin riippumatta heidän tekemästään politiikasta.

    Toinen on "irrationalisti", joka äänestää sitä jolla on kiva kampaus tai komea kravatti tai joka on kertonut hassuja vitsejä television naamanvääntelyohjelmassa. Heistä ei sen enempää.

    Kolmas on "raviveikkaaja", joka seuraa politiikkaa tarkasti, mutta ei siitä näkökulmasta mikä puolue tai ehdokas ilmoittaa ajavansa hänen kannattamiaan asioita, vaan näyttää olevan vahvimmilla mennä läpi. Vaalien jälkeen hän ärjähtelee voitonriemuisena saatuaan oman puolueensa tai edustajansa, lopun vaalikautta hän ärjähtelee raivosta kun se puolue tai ehdokas ei teekään sellaista politiikka kuin hän haluaisi. Sillä, ettei ko. puolue tai ehdokas ole koskaan yrittänytkään väittää ajavansa hänen kannattamiaan asioita ja aatteita, ei ole raviveikkaajan ymmärryksessä sijaa. Olen nähnyt tällaisesta äänestysmallista käytettävän myös termiä "italialainen äänestäminen", joka selittää miten kaiken maailman berlusconit voivat menestyä.

    Neljäs on "ihmeen odottaja". Hän äänesti 2011 Perussuomalaisia odottaen heidän tekevän ihmeen vaikka voimasuhteet olivat PerSu 39 - kaikki muut 161. Edellisvaaleissa hän äänesti Sipilää odottaen häneltä ihmettä ja seuraavissa vaaleissa hän äänestää Vihreitä.

    Viides on "realisti", joka seuraa politiikkaa tarkasti löytääkseen sen puolueen tai ehdokkaan, jonka ajamat asiat ja aatteet vastaavat mahdollisimman suurissa määrin hänen arvomaailmaansa. Hän ymmärtää myös, ettei muhkeakaan vaalivoitto välttämättä riitä asioiden muuttamiseen, mutta hyvä alku se ainakin on. Tämä äänestäjätyyppi vain on valitettavan harvinainen...

    VastaaPoista
  3. Afrikassa on maita, joissa väestön keskimääräinen älykkyysosamäärä alkaa kahdeksikolla tai jopa seiskalla.

    On aivan selvää, ettei sellainen kansa kykene saamaan aikaan organisoitua ja toimivaa yhteiskuntaa. Demokratiasta huolimatta -tai siitä johtuen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ÄO korreloi myös poliittisen kiinnostuksen, median seuraamisen ja yhteiskunnallisen menestyksen kanssa. Siis Suomessa.

      Poista
    2. Tuossa on ravintoainepuutoksilla iso osa. Paitsi että ne vaikuttavat terveyteen ja ulkonäköön, ne vaikuttavat myös aivojen toimintakyvyn kehitykseen. Tarkka oire riippuu siitä mistä aineista, kuinka suurta, sekä missä vaiheessa kasvua, puutetta oli. Puutokset aiheuttavat ratkaisevan tuhon pääasiassa sikiövaiheessa.

      Tyypillisiä ravintoainepuutosten henkisiä oireita ovat mm. antisosiaalisuus, sekä syy-seuraus -suhteen hämärtyminen. Jos tämän tästä riehut ja rikot kotiseutuasi, ei ole sortajan syy jos yritykset eivät uskalla enää tulla kotiseudullesi. Puutosten takia sinun voi kuitenkin olla mahdotonta ymmärtää tätä.

      Kun ravintoainepuutokset ovat yleisiä, joukkoon hukkuvat myös ne joilla äly riittäisi rakentavaan yhteiskunnalliseen toimintaan.

      Ravintoainepuutosten merkit eivät rajoitu vain henkisiin ominaisuuksiin. Sikiöajan puutokset näkyvät selvimmin kasvoissa. Kapea hammaskaari, pienet leuat ja ulkoneva nenä ovat tyypillisiä merkkejä raskausajan puutostiloista. Myös silmien liian suuri tai pieni väli on merkki puutostiloista.

      Mielenkiintoisesti olen havainnut näitä ravintoainepuutoksen ulkoisia merkkejä joillain Suomalaisilla poliittisilla aktivisteilla, kuten Suvi Auvisella: https://pbs.twimg.com/media/CaSzzyQW4AQjqLx.jpg

      http://4.bp.blogspot.com/-V56MC1vpkik/VqZ793VNQ6I/AAAAAAAAAKY/tMAs-HoHopk/w1200-h630-p-nu/Auvinen.png

      Olen 100% varma että hänen äitinsä oli vegaani, tai sairasti jotain ravinnon imeytymiseen liittyvää sairautta, joka näkyy nyt paitsi hänen kasvoissaan, myös antisosiaalisena tuhoisaa ideologiaa ajavana aktivismina.

      Poista
    3. Jenkkilässä onkin nyt kasvanut aikuisuuteen sukupolvi, jonka vanhemmat ovat eläneet pääasiassa pikaruokaloiden ravintoaineettomalla roskaruoalla. Ravinnon energiamäärä kuin ei korreloi ruoan ravinnepitoisuuden kanssa – yleensä pikemminkin juuri päinvastoin. Ravinneköyhää ruokaa syövä ei tyydyty syömästään ruoasta, vaan syö lisää. Ja lisää.

      Nyt Usassa on kasvanut aikuiseksi sukupolvi, jonka käsitys poliittisesta väittelystä on huutaa mahdollisimman kovaa "That's racist! That's offensive! I'm offended!", jonka käsitys sananvapaudesta on oikeus estää eri mieltä olevia ilmaisemasta omia mielipiteitään, ja joiden käsitys poliittisesta agendasta liittyy ainoastaan marginaaliväestöosan WC:n käyttöön liittyviin oikeuksiin.

      Väkivalta on hyväksytty poliittisen aktivismin muoto, koska he kokevat olevansa sorrettuja, ja kokevat että koska he ovat sorrettuja, heidän väkivaltansa yksilöitä kohtaan on vain eräänlaista itsepuolustusta järjestelmän sorrolta.

      Roskaruoalla on kasvatettu roskaihmisiä.

      Usan vasemmistolle asiasta onkin tullut ongelma. Usan vasemmisto on keskittynyt niin vahvasti riehumiseen, nimittelyyn, LGBT+ -ihmisten ongelmiin ja taisteluun "valkoihoista heteropatriarkaattia" vastaan, ettei se enää osaa ajaa työväestön asiaa. Äskettäisissä vaaleissa näkyikin miten se on alkanut valua republikaanien äänestäjiksi. Rust-belt keikahti Trumpille juuri tästä syystä.

      Poista

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!