sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Talouspoliittinen myrsky vesilasissa vai vasemmiston vaihtoehto?

Suomen hallituksen sisältä on noussut julkiseen keskusteluun kysymys talouden tilasta. Pelin avasi valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok), joka haki julkisuutta varoittamalla tarpeesta supistaa julkista taloutta vielä miljoonalla miljardilla tai kahdella.

Orpon mukaan "ennusteet näyttävät prosentin kasvua lähivuosille. Se ei riitä taittamaan Suomen velkaantumista. Eikä se riitä työttömyyden taklaamiseen."

Asiaan otti välittömästi kantaa pääministeri Juha Sipilä (kesk), jonka mukaan Suomen ei enää tarvitse leikata julkisesta taloudesta. Hänen mukaansa "nyt on kaikki usko, että päämäärä lähestyy" tarkoittaen talouden elpymistä ja työllisyysasteen nousua kohti 70 prosenttia.

Julkisuuspeliä jatkoi elinkeinoministeri Olli Rehn (kesk), joka Helsingin Sanomien mukaan asettui Orpon linjoille todeten että "meidän pitää varautua siihen jos talouden kasvu ei voimistu. Silloin joudutaan tekemään lisäleikkauksia."

Saman lähteen mukaan puolustusministeri Jussi Niinistö (ps) on asettumassa Sipilän linjoille. Hänen mukaansa "kiristyslinja on loppuun käyty, talous näivettyisi vain lisää... Katsotaan olisiko tilanne keväällä toinen. Positiivisia merkkejä on."

Näyttäisi siis siltä, että kaikki hallituspuolueet ovat yhdessä asiassa samalla linjalla: lisäleikkauksia ei tarvita julkisiin palveluihin, mikäli talouskasvu vain on riittävä. Erimielisyyttä esiintyy sen sijaan siitä, mitä pitäisi tehdä siinä tapauksessa, ettei kasvua tule.

Kokoomukselle asia lienee ideologinen: julkista sektoria tulee supistaa aina kun se vain on mahdollista. Perussuomalaisillakin lienee asiaan ideologinen kanta: puolue on työ- ja sosiaalipolitiikassa hallituspuolueista selvästi myönteisin julkiselle sektorille ja kilpailee siinä suhteessa poliittisen vasemmiston kanssa työläisten ja vähävaraisten äänistä.

Keskustalla sen sijaan ei ole selkeää linjaa suhteessa yksityiseen ja julkiseen. Puolueessa toki halutaan ohjata mahdollisimman suuret rahavirrat maatalouteen ja aluepolitiikkaan, mutta tämä ei koske citykepulaista Olli Rehniä. Eikä sen muuten pitäisi koskea myöskään Juha Sipilää, mutta hänen kannanottojaan ohjannee puheenjohtajan aseman takia puolueen kannattajakunnan enemmistön näkemys.

Entä todellisuus? Se on luonnollisesti täsmälleen ministerien keskustelusta vedettävissä oleva näkemys siitä, ettei lisäleikkauksia tarvita jos talous vain ryhtyy kasvamaan nopeammin kuin ekonomistit veikkaavat. Ja senhän se mitä todennäköisimmin tulee myös tekemään.

* * *

Oman lukunsa edellä kuvattuun keskusteluun antoi pitkään julkisuuden valokeilan karttama Li Andersson (vas). Hänen puheenvuoronsa ei muuten olisi merkittävä, mutta se valaisi hienosti sitä eroa, mikä on nykyisen hallituspohjan ja opposition talouspoliittisessa linjassa. Asia on siis hyvä kerrata, etteivät tosiasiat unohdu.

Anderssonin mukaan "missä on se foorumi käydä poliittista keskustelua rauhassa? Se ei onnistu eduskunnan istuntosalissa eikä tv-studioissa. Meiltä puuttuu paikkoja rauhassa puhua yhteiskunnasta ja sen kehittämisestä."

Andersson linjaa myös selväsanaisesti Perussuomalaiset puolueensa päävastustajaksi tulevissa vaaleissa väittämällä näiden tehneen "ison karhunpalveluksen koko politiikalle, koska he ovat niin perusteellisesti pettäneet vaalilupauksensa sen suhteen, mitä liittyy esimerkiksi pienituloisten asemaan."

Erityisen mielenkiintoinen on Anderssonin näkemys puolueensa talouspoliittisista tavoitteista. Vasemmistoliitossa halutaan palauttaa subjektiivinen päivähoito-oikeus koko Suomeen, pitää ryhmäkoot pieninä ja toteuttaa koulutustakuu eli kaikille toisen asteen koulutuspaikka. Pitkän aikavälin tavoitteena on myös maksuton varhaiskasvatus.

Lisäksi puolue haluaa varmistaa viihtyisän asuinympäristön ja kohtuuhintaisen asumisen, vaikka äänestikin tänä syksynä eduskunnassa kiinteistöveron alarajojen korottamisen puolesta. Sen seurauksena kiinteistövero ja siten myös asumiskustannukset nousevat muun muassa Helsingissä. Vero on Anderssonin mielestä oikeutettu, koska se kohdistuu omaisuuteen.

Edelle kirjoittamastani näemme selvsti, että Anderssonin puolueen linjana on perinteinen jakopolitiikka, jossa veronmaksajien rahojen tuhlaus pyritään varmistamaan julkisuudelta piilossa ja rahoittamaan viime kädessä vaikka sosialisoimalla kansalaisten omaisuus. Poliittisessa retoriikassa puolestaan korostuvat kilpailijan mustamaalaus, sanojen ja tekojen välinen ristiriita sekä taloudellinen vastuuttomuus.

Sanalla sanoen on todettava, ettei koira pääse karvoistaan. Ei edes vaihtamalla vanhat politrukit nuoreen naiseen ja puolueen nimen historian painolastista vapaaksi: breshneviläisen punainen kädenjälki piirtyy edelleen varsin selkeänä maamme poliittisen kentän vasemmalla laidalla.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä.
Suomen talous kasvaa ennusteita nopeammin vuosina 2017-2021
Mitä vasemmiston vaalivoitosta seuraisi?
Mitä pitäisi ymmärtää kurjistuvasta taloudesta?

4 kommenttia:

  1. Juu, juu, jos talous lähtee vetämään niin leikkauksia ei tarvitse tehdä, jos se lähtee vetämään oikein hyvin niin voidaan jakaa kansalle lisäetuja ja jos syntyy uusi Nokia niin sitten vasta rällätään!! Pakko sanoa, että voi näitä marakatteja! Siis, heti kun on se % kymmenys nousua niin riemastutaan. Tämä on se pirullinen idiotismi mitä puolueet, käytännössä kaikki ne, tuputtavat.

    Faktahan on, että hiukankin pidemmällä aikavälillä, sanotaan 3-4 vuotta, on elettävä "suu säkkiä myöten" muuten tulee "noutomies".Olemme eläneet velalla jo liki 10 vuotta ja jatkamme velan ottoa tilanteessa jossa julkista taloutta nimenomaan on leikattava runsaasti. Erikoisesti kaikki tuloa tuottamattomat rönsyt, ennen kaikkea ns. "kehitysapu" ja tolkuttoman suuri YLE täytyy karsia kovalla kädellä. Ei ole ylivelkaisen Suomen asia työntää rahojansa ulkolaisiin hankkeisiin joiden tehosta on vain huomoja kokemuksia. YLE on samassa, mastodonttisessa tilassa, puolet pois!

    Yleisesti tiedetään maailmantalouden olevan erittäin ylikuormittuneessa tilassa mikä viittaa rajun romahduksen, jopa katastrofin mahdollisuuteen. Tähän pitäisi valmistautua. Kuinka esim. silloin maksuun tulevia velkoja hoidetaan? Ei ole ollenkaan sanottu, että Kreikan tie on meidän, se voi olla pahempi. hh

    VastaaPoista
  2. Ei nyt sentään miljoonalla, vaan miljardilla tai kahdella.

    VastaaPoista
  3. Hieman erikoista oppositiostrategiaa Li-neitoselta muistuttaa Perussuomalaisten pettäneen äänestäjänsä. Olkoonkin, että kyse oli perinteisesti vasemmiston ääntenkalasteluvesillä sijaitsevasta kansanosasta, tuli Li ilmeisen tahtomattaan muistuttaneeksi kaikkia Jytkyyn ja Jatkojytkyyn osallistuneita siitä, mitä tapahtui.

    Minä äänestin Perussuomalaisia Jussi Halla-ahon ja hänen linjaustensa takia, joita luulin puoluejohdon kannattavan ja hallitukseen päästyään ajavan. Minä uskoin Soinin hallitusneuvotteluissa vaativan itselleen valtiovarainministerin salkkua lunastaakseen lupauksensa Kreikan piikin sulkemisesta, sisäministerin salkkua jollekin halla-aholaiselle lupauksesta maahanmuuton hillitsemisestä sekä sosiaali- ja terveysministerin salkkua lupauksesta ettei köyhiltä, sairailta, vanhuksilta ja lapsiperheiltä enää leikattaisi.

    Olinhan toki nähnyt, että Perussuomalaisten puoluejohto on yhtä kuin Timo Soini, ei muuta. Olin lukenut Halla-ahon bloggauksen, jossa hän myönsi tiedostavansa Perussuomalaisten puutteet puolueena mutta pyysi silti kaikkia kansallismielisiä äänestämään sitä, koska se on kuitenkin ainoa vakavasti otettava poliittinen voima, joka on korottanut äänensä holtitonta ja tuhoisaa maahanmuuttopolitiikkaa vastaan.

    En olisi ikinä voinut odottaa Soinin petoksen kaltaista menettelyä. En ole tässä yksin. Siksi en tiedä, onko hyvä vai huono asia, että oppositiojohtajatar muistuttaa Soinin petoksesta: toimiiko hän tahtomattaan sen puolesta, että Soini kammettaisiin pois PS-johdosta, vai onko Soinin asema betonoitu niin lujasti ettei puolueen jäsenillä, kannattajilla eikä edes vastustajilla ole enää mitään merkitystä, sanoivat tai tekivät mitä hyvänsä?

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!