torstai 10. marraskuuta 2016

Globaaleihin keskilämpötiloihin uusi normaali seuraavien 24 vuoden aikana?

Yleisradio kertoi meille tänään seuraavaa: "viime vuosi oli ihmisen mittaamassa historiassa maapallon lämpimin, mutta jo kymmenen vuoden päästä sitä muistetaan pelkästään keskivertona, ennakoi australialainen tutkimus... vaikka kasvujen taittaminen onnistuisikin, vuodet lämpenevät globaalisti viimevuotisiin lukemiin vuoteen 2040 mennessä."

Väite kuulostaa ehkä hiukan hassulta kun täällä Etelä-Suomessa on hienot hiihtokelit jo marraskuun alkupuolella ja Ruotsissa Tukholma on hukkumassa lumeen. Täytyy kuitenkin muistaa, ettei pohjoismaiden ilmasto ole sama kuin globaali ilmasto, eikä lämmin sää meillä tarkoita ilmastonmuutoksen perumista.

Jäädään siis odottelemaan vuotta 2040. Onkohan Helsingissä silloin enää lainkaan lunta?

* * *

Edellä referoimani Ylen uutinen muistutti minua kuitenkin siitä, että Australiassa ilmastotilastot ovat olleet vähän sitä sun tätä. Niinpä käväisin taas katsomassa miltä jo pitkään seuraamani Alice Springsin tilasto näyttää. 

Valitettavasti jouduin kokemaan pettymyksen, sillä ainakaan GISS:in sivuilta ei löydy tämän vuoden tammikuun jälkeen minkäänlaisia lukemia, joten kuva näytti samalta kuin viimeksi sitä katsellessani. Hyvää tässä on se, ettei tilastoja näytetä sormeillun syyskuun jälkeen. 

* * *

Edellisestä pettyneenä päätin mennä katsomaan Iso-Britannian kuuluisan Met Officen globaalia HadCRUT4-sarjaa. Koska olen joulukuussa 2014 ottanut sen lukemat talteen Excel-tiedostoon saatoin verrata onko tässä tilastossa tapahtunut muutoksia viimeisen kahden vuoden kuluessa.

Ja onhan siinä, kuten seuraavassa kuvassa näkyy.


Kuvaan on laskettu kullekin ajankohdalle tämän hetken lukeman ja joulukuussa 2014 samassa tilastossa ilmoitetun lukeman erotus. Punainen viiva ilmoittaa 12 kuukauden liukuvan keskiarvon. 

Kuvasta nähdään, että 1800-luvun puoliväli on nykyisin HadCRUT4-sarjan tilaston mukaan hiukkasen kylmempi kuin vielä 2014 luultiin. Sen sijaan vuosisadan vaihde aina toiseen maailmansotaan asti on ollut nykykäsityksen mukaan lämpimämpi kuin kaksi vuotta sitten arveltiin. 

Hämmästyttävintä on kuitenkin se, että vuoden 2013 lopun ja 2014 alun globaalit lämpötilat ovat nousseet parissa vuodessa niin, että ne muodostavat yllä olevassa kuvaajassa varsin jyrkän piikin. Onneksi silloiset epätarkkuudet on saatu sittemmin saatu korjatuksi. Olisi hauska tietää, mikä vika mittareissa oli tuolloin ollut.

Kaikkiaan aikasarjoihin tehdyt korjaukset ovat HadCRUT4:ssä ilmoitetun tilastoinnin aikana tapahtuneeseen noin yhden asteen muutokseen verrattuna varsin vähäiset. Mehän puhumme punaisen viivan mukaan määritettynä noin 0,03 asteen korjailusta eli siis noin kolmen prosentin muuttamisesta. 

Toisaalta minulla ei ole HadCRUT4-aikasarjasta paria vuotta vanhempaa tilastoa tallessa, joten en voi tarkastaa ainakaan omalta tietokoneeltani minkälaisia korjailuja globaaleihin keskilämpöestimaatteihin on tehty sitä aiemmin. Toivottavasti ei ainakaan muihin kuin faktoihin perustuvia.

* * *

Lopuksi lienee tässä kirjoituksessa syytä mainita pari sanaa päättyneen El Niñon tilanteesta. Viimeksihän päädyin siihen, että El Niñon jälkeen globaalit lämpötilat näyttivät jääneen pysyvästi sitä edeltänyttä aikaa korkeammiksi - tai ainakin ne laskivat hitaammin kuin vuoden 2008 El Niñon jälkeen. 

Tämä siis RSS-satelliittimittausten perusteella, joissa olen pitäytynyt viime vuosina lähinnä siksi, ettei niihin ole tehty oleellisia jälkikäteismuutoksia toisin kuin maanpinnan mittauksiin perustuviin aikasarjoihin kuten edellä käsiteltyyn HadCRUT4:ään.

Olin ilmeisesti kuukausi sitten väärässä, sillä lokakuussa El Niñon jälkeinen lämpötilan lasku jatkui sittenkin. Laskua edellisestä kuukaudesta oli noin 0,23 astetta - ja sitä edellisestäkin kuukaudesta 0,12 astetta. 

RSS:n ilmoittama lokakuun poikkeama oli noin 0,35 astetta eli lähes täsmälleen sama kuin vastinkuukaudessaan edellisen voimakkaan El Niñon aikana - kuten seuraavasta näiden kahden El Niñon aikaisten lämpötilapoikkeamien vertailukuva osoittaa.

Jäämme siis suurella mielenkiinnolla seuraamaan sitä, kuinka maapallon keskilämpötila tulee nousemaan seuraavan 24 vuoden aikana. Onko silloin vuoden 2015 poikkeuksellisen korkea maapallon keskilämpötila uusi normaali, kuten australialaiset ovat alussa siteeratun uutisen mukaan ennustaneet.

Toivottavasti kuitenkin menneiden aikojen ilmastotilastot pysyvät muuttumattomina. Se tarjoaisi ainakin paremman mahdollisuuden seurata ilmastonmuutoksen kehitystä kuin tilastojen jatkuva muuntautuminen. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

3 kommenttia:

  1. Valitettavasti globaaleihin mittausasemien lämpötiloihin ei voida enää luottaa lukuisin ja aina samaan, toivottuun, suuntaan tehtyjen epämääräisten justeerausten vuoksi. Ilmastotieteiljät ovat itse pilanneet datansa ja vieneet samalla alansa uskottavuuden.

    Antero

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siltähän tuo näyttää, kuten tähänkin blogiin on dokumentoitu. Siis ainakin maan pinnalta tehtyjen mittausten osalta.

      Poista
  2. Pakko tässä on ottaa uusi alku lämpötilamittauksiin, jos kukaan ei enää tiedä ovatko mittaukset alkuperäisiä ja vai "korjattuja", jotakin teoriaa tukemaan muokattuja. Jos alkuperäinen, korjaamaton data kuitenkin on jossakin tallessa, olisi erittäin mukavaa, jos se julkaistaisiin ja jotenkin todistettaisiin sen aitous. Minultakin kun on jo mennyt luottamus ilmastotieteeseen.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!